päivän asu ja prinsessatesti

Päivän asussa ei ole sinänsä mitään erikoista, samalla graffitihameella mennään edelleen ja yläosana toimii kahden mustan topin yhdistelmä. Päällimmäinen pöllöllä varustettu on vuosien takainen alelöytö, jonka kohdalla harmittelen edelleen etten ostanut myös valkoista samanlaista. Alla on joku random-toppi koska pöllöpaidassa ovat melkoisen laajat nuo kainaloaukot.

Koska kesä päätti tulla takaisin, palasin askeleen taaksepäin ja laitoin nuo caprimalliset legginsit. Pelkällä hameella en aamutuimaan enää viitsinyt lähteä vaikka iltapäivän lämpölukemat sen melkein sallisivat.

Päivän juju onkin enemmän hiuksissa, joissa on comebackin tehnyt suttunuttura. O seurasi tarkkaan kun ähersin aamulla kylpyhuoneessa klipsipidennyksiä paikoilleen ja pelleilin pinnien kanssa. Monen tarkentavan kysymyksen ("mitä teet?" "nutturaa" "aha") jälkeen O lopulta selvästi luovutti ja totesi pettyneenä, että "Äiti, ei susta tullut prinsessaa" ja lähti jatkamaan omia touhujaan.

Prinsessatesti jäi siis läpäisemättä mutta kyllä tämä kai työkampauksesta menee silti.

kenkiä, kalloja ja kitty

Siivouspäivän saldo oli itseasiassa odotettua pienempi ja isompi. Koska tarkoitus oli saada mahdollisimman paljon tavaraa ja vaatetta vain pois varastoista tilaa viemästä, yritin pitää hinnat kohtuullisina ja tulinkin tosiaan yhtä kassia vähemmän kantaen takaisin toimistolle. Ostoksetkin oli tarkoitus pitää minimissä ja hankkia ainoastaan todella tarpeellista, jossa onnistuinkin yli odotusten.

Kahden euron (!) syyskenkien lisäksi toimistolle muutti mm. keraaminen pinstripe-kuvioitu pääkallo. Kuka nyt voisi elää ilman tällaista, hä?!

Lisäksi aivan loppumetreillä bongasin jotain niin kamalaa, että se on jo ihana tai toisinpäin. En vieläkään oikein tiedä, onko Hello Kitty -juomapullohanajärjestelmä kammottava vai kammottavan hieno mutta tänne se muutti joka tapauksessa. Vesikanisteri kun on pakollinen joka tapauksessa täällä keittiöttömässä toimistossa. Ystäväni lupasi kuitenkin hätätapauksessa adoptoida tämän, jos alan kallistua sen kannalle, että se on sittenkin enemmän kamala. Jään miettimään asiaa, mitä mieltä sinä olet?

*Kittyn vieressä poseerava juomapullo saatu töiden kautta.

haastetta sarvista

Kuten tiedätte, minulla on haastevamma mutta ajattelin tällä kertaa tarttua härkää eli haastetta sarvista ja vastailla sormia vetreyttääkseni ihanan Tyyliholistin minulle viskaamaan kysymyspinoon. Kysymykset on selvästi suunnattu enemmän muotipuolen blogeihin mutta ei se mitään, täältä pesee silti!

1. Minne matkustaisit juuri nyt?
Amsterdamiin on aina kova ikävä (ja edulliset lennot), toisaalta Berliini on keikkunut haavelistalla jo kauan eikä vähiten erään tatuointitaiteilijan takia. Lottovoittoa odotellessa.

2. Lontoo vai Pariisi?
Pariisissa en ole käynyt mutta synnyinmaan pääkaupunki vetää kyllä pidemmän korren. Puhun sitäpaitsi huomattavasti sujuvampaa englantia kuin ranskaa. Lontoo siis, viimeksi olen vieraillut siellä ysiluokalta juuri päässeenä. Olisihan se korkea aika jo kirmata takaisin, eikö vain?

3. Missä maassa/kaupungissa haluaisit asua?
Palaa kohtaan yksi. Olen kerran jo meinannut jättää palaamatta sieltä Suomeen ja yksi pala sydämestä tulee aina olemaan siellä. Sitäpaitsi puhun hollantiakin paremmin kuin ranskaa. ;)

4. Rakkain laukkusi?
Laukut eivät ole mikään ykkösprioriteettini, rakastan rikki aina kulloisenkin käytössä olevan. Nyt tiensä päätä lähestyy vinhaa vauhtia täälläkin moneen kertaan nähty Cheap Mondayn puolijoukkueteltta. Korvaajan etsintä on paniikinomaisesti käynnissä.

6. Mitä et missään tapauksessa pukisi yllesi?
Onpas hankala kysymys. Periaatteessa en koskaan sano ei koskaan, ajan ja paikan pitää vain olla oikea. Tällä hetkellä en kyllä näe itseäni esimerkiksi trendikkäissä porkkananmallisissa housuissa, jotka kaikkien muiden päällä näyttävät törkeän hyvältä, etenkin oudolla printtikuosilla varustettuna.

7. Paras /huonoin nettikauppa kokemuksesi?
Oikeastaan tähän mennessä ei ole ollut kuin hyviä kokemuksia ja kokemusta nettishoppailusta on aika laajalti. Ehkäpä näitä voisi rankata enemmänkin ongelmatilanteisiin reagoinnilla, jossa Ebay on kyllä aivan ykkönen siihen nähden, että siellä tehdään kauppaa yleensä Ebaysta riippumattoman tahon kanssa.

8. Kuinka kauan voisit olla shoppailematta?
En rehellisesti sanottuna tiedä. Välillä tulee törsättyä enemmän ja sitten taas tiukisteltua tarkemmin. Seilaan vaiheesta vaiheeseen taloudellisen tilanteen ja erilaisten tarpeiden ja halujen mukaan.

9. Suosikkisuunnittelijasi?
Tämä on nyt vähän se sellainen rekkakuski vastaa kukkakauppiaan kysymykseen -osa. Mutta kyllähän tietysti Maison Martin Margiela vetoaa ja Ann Demeulemeester sykähdyttää vaikka tuon sukunimen joudunkin joka hemmetin kerta googlaamaan, että se menee oikein. Palillon printeissä on sitä jotakin ja sitten tietysti ei voi jättää mainitsematta Claude Garamondia, millä ei tietenkään ole enää mitään tekemistä vaatteiden kanssa. Suunnittelija kuin suunnittelija.

10. Syksyn must have hankinta?

Hiton hienot kumisaappaat tietysti!

Haasteen heitän eteenpäin Silent Discoon, Karnevaalikauteen sekä Tunnetilaan. Ottakaas tytöt koppi!

Ja voi hemmetti, linkatessani tuon viimeisen, muistin saaneeni Ninalta myös haasteen tässä hiljattain. Siihen en ole tietenkään vielä reagoinut. Lupaan palata asiaan senkin kanssa. Hiton haastevamma!

///

Tyyliholistin vastaukset samoihin kysymyksiin

karvakorvat parrasvaloissa

Vaikka karvakasat täällä tasaisin väliajoin vilahtavatkin, ajattelin antaa niille myös hetken parrasvaloissa hieman tarkemman esittelyn kera. Olkaa hyvä, tässä ovat taloutemme karvankylväjät.

Rukkanen, tuo sohvaperunoiden kuningas, viilipyttyjen viilipytty on nimensä mukaisesti rauhallinen löllykkä, jonka löytää useimmiten levällään pitkin pituuttaan joko sohvalta, sängystä tai muusta pehmeästä paikasta. Jos ruokakuppi on myöhässä, sen kuulee kyllä. Rukkanen ei varsinaisesti mau'u vaan määkyy ja rääkyy oudolla äänellään, jonka sointi on sen verran tehokas, että sen kuulevat kyllä varmaan naapuritkin. Ainakin se kuuluu parvekkeelta alas kun tulemme kotiin.

Rukkanen on tietysti vain kutsumanimi, ragdoll-poika on oikealta nimeltään Starring Licht en Schauw. Hollantilaisen isän takia valitsimme nimen hollanniksi, se tarkoittaa siis valoa ja varjoa. Valot ja varjot puolestaan tulevat siitä, että Rukkanen yrittää kovasti olla sininaamio bicolor mutta sen nenämerkki on vähän vinksallaan. Tasaisen keskitetyn kolmion sijaan Rukkasella on puolet nenästä valkoista ja puolet sinistä. Alunperin minä oikeastaan etsin ruskeanaamioista tyttöä mutta yksi kuva ja myöhemmin livetapaaminen vahvisti kyllä, että tässä se on. Rukkanen tuli ja hyppäsi pienillä pehmoisilla tassuillaan ja sinisillä silmillään suoraan sydämeen.

Riesa puolestaan muutti meille vähän samalla kaavalla. Olin ehdottomasti sitä mieltä, että yksi kissa on riittävästi eikä suunnitelmissa ollut eläintarhan kasvattaminen. Sitten vastaan tuli kuva pienestä, kämmenenkokoisesta pikimustasta möykystä, jolla on vain puolikas häntä. Olin myyty ensisekunneista alkaen vaikka matka meille sisälsikin vielä pitkän odotuksen, eläinlääkärin tarkastuksen sekä selän röntgenkuvauksen. Puolikkaan hännän kanssa syntyneellä voi sama vaiva siirtyä myös selän nikamiin ja ilman toimivaa selkärankaa ei elämä ole elämisen arvoista jos sattuu olemaan kissa. Onneksi Riesan selkä on aivan priima ja niin meille muutti pieni sähikäinen laumaa kasvattamaan.

Riesa ei, kuten Rukkanenkaan, mau'u normaalisti vaan muistan kun se oli juuri tuotu ja se istui tuolilla ja kuului pieni kimeä "i". Katsoimme molemmat P:n kanssa toisiamme, nostimme kulmakarvojamme ja kysyimme, että kuuluiko se oikeasti tuosta kissasta. Rukkasen rääyntään tottuneelle pieni ii oli omituista. Nyt siihen on jo tottunut. Riesasta lähtee kaikenlaisia erilaisia i-kirjaimia mutta i:tä ne ovat kyllä poikkeuksetta aina. I. Iiiiiih. Iu. Ih. Iiii.

Riesa on kaveriaan raisumpi ja vauhdikkaampi. Näin sisäkissan elämässä tuo puuttuva hännänpuolikaskaan ei niin haittaa. Häntähän on kissan tasapainon kannalta elintärkeä ja kyllä Riesastakin tarkkaan katsoen sen pienen keskivertoa kömpelömmän liikkumisen huomaa. Riesa itse ei luultavasti tiedä tuon taivaallista siitä, että häneltä muka puuttuu jotain. Tai ainakaan se ei menoa eikä vauhtia hidasta kyllä pätkääkään.

Toimeen kissat tulevat vähän vaihtelevasti. Mitään maailmansotaa meillä ei enää ole, Riesa on pienestä asti pistänyt kovan kovaa vastaan. Ruokakupilla ei kuitenkaan käydä yhtä aikaa ja vierekkäin nukkumiseenkin jätetään aina jonkinasteinen hajurako. Siihen nähden kuitenkin, että Rukkanen ehti kuitenkin olla talon diktaattori muutaman vuoden, ovat karvakasat sopeutuneet toisiinsa mainiosti. Mitään sydänystäviä ja pesukavereita heistä ei tule koskaan mutta senkin käyttämättömän rakkauden ne purkavat molemmat meihin ihmisiin. Etenkin O:hon, joka on nyt jo luonut aivan käsittämättömän hienon suhteen molempiin kissoihin. Ja kissat häneen.

Lisää postauksia, joissa kissat vilahtavat, löydät tagilla kissat eli täältä.

tähtiä ja toimistoja

Eilisen palaverin bonuksena minulla on nyt vihdoin myös langaton netti käytössä. Olen siis siirtänyt kotitoimistoni epäergonomisesta hyllynreunalla keikkumisesta ruokapöydälle. Ensitöikseni hoidin toimistostani käsin myös lääkäriajan tälle päivälle. Flunssakuume kun on kestänyt nyt yli viikon eikä ole laantumaan päin lainkaan.

Onneksi pienempi potilas on paljon reippaampi kuin minä vaikka kipeä on hänkin. Eilen illalla raivoisan (ja täysin turhan) taistelun jälkeen O haki pehmolelunsa, otti minua kädestä ja sanoi, että "äiti, hiivitäänkö parvekkeelle katsomaan tähtiä." 

ötökkä katossa

Satuin mainitsemaan äidilleni, että Stockmannilla* olisi ihana Ivana Helsingin Lento-varoitin* kantistarjouksessa ja että se näyttäisi huomattavasti paremmalta kuin olohuoneen näkyvimmälle paikalle sijoitettu tavisvaroittimeni. Äitini totesi siihen, että he ovat joskus moisen kapistuksen saaneet lahjaksi eikä sillä ole oikein mitään paikkaa. Tänään ötökkä sitten lennähti olohuoneen seinälle katonrajaan ja vanha varoitin sai lähtöpassit. Pieni mutta mukava muutos tämäkin. Pidän siitä, että arkiset ja tarpeelliset asiat näyttävät kauniilta ja tässä tapauksessa toiveeni toteutuu kyllä täysin.

*Myin sieluni markkinavoimille, joten nämä ovat mainoslinkkejä

onnea ja aallonpohjia

Ajattelin kertoa ihanasta pienestä sattumasta tänään ja sitten jäin miettimään, että viime aikoina blogi on ollut täynnä onnistumisia ja iloa. Uusia projekteja on julkistettu kasapäin, olen päässyt huikeisiin paikkoihin, tavannut mahtavia persoonia ja ihania ihmisiä. Saan tehdä sitä mitä haluan ja olen halunnut jakaa sen myös teidän kanssanne. Jäin miettimään, että varmasti joku siellä ruudun takana kiristelee hampaitaan ja miettii, että taas se kehuu kaikkea, onnistuu muka joka jutussa ja intoilee ties mistä taas. Valehtelee paskiainen kuitenkin ja siloittelee elämäänsä, kiillottelee kulisseja.

Usein tuntuu siltä, että asiat tapahtuvat ryppäissä. Kun menee hyvin, menee hyvin vähän joka puolella. Kun ollaan aallonpohjassa, siellä möyritään sitten niin työelämässä kuin henkilökohtaisen kaaoksenkin keskellä. Välitilaa ei tunnu olevan tai ainakaan se ei oikein näy täällä, yksittäisten kirjoitusten rivien välistä vaikka niitä kirjoituksia joka päivä tänne ilmestyykin. Kaikki on joko tai.

Kyseessä ei ole kuitenkaan mikään hämmästyttävä sattuma vaan taustalla jylläävät ihan järkevät syyt. Iso osa työprojekteista toteutetaan kesän aikana, silloin kun muut lomailevat. Niitä puurretaan kasaan kun valtaosa ihmisistä makaa rannalla. Minä olen käyttänyt bikineitä tänä kesänä kerran. Kun kesä on paahdettu täysillä, ei ole ihme, että iso osa töistä valmistuu samaan aikaan. Useimmat organisaatiot ja yritykset haluavat uutta materiaalia nimenomaan syksyksi. Koulut siksi, että uusi lukuvuosi alkaa. Muut vähän samankaltaisesta syystä. Lomat on lusittu (mikä kammottava facebook-termi!) ja on aika pistää taas rattaat pyörimään. Niinpä täälläkin on vain muutaman viikon sisällä näkynyt kasapäin uudenkarheita ilmeitä. Kaikki samaan aikaan.

Kasaantuminen on yksi asia, hehkuttaminen toinen. Vaikka kaikki ei tänne valukaan, on alkuvuosi ollut raskas niin monella tasolla, että sen selittäminen olisi melkoisen mutkikasta. Olen ollut henkisellä vuoristoradalla ilman turvakaaria jo pidemmän aikaa. Kuohunut on kotona ja töissä. Moni asia, tai oikeastaan kaikki kantava elämässä on pistetty palasiksi ja kasattu uudestaan. Osaa on pitänyt liimailla ja teippailla vähän enemmän, toiset tornit ovat pysyneet kasassa itsekseenkin. Jaksaminen niin henkisesti kuin fyysisestikin on ollut kovalla koetuksella ja yhdet sun toiset itkutkin olen matkan varrella tirauttanut. Julkisesti ja yksin kotona yöllä.

Juuri siksi, että kaikki ne valmistuneet asiat on puurrettu kasaan aidosti hiellä ja kyynelillä, saa ne tuntumaan vieläkin hienommilta. Jos en olisi nähnyt niiden eteen vaivaa, eivät ne tuntuisi yhtä makealta nyt kun ne ovat kasassa. Kaikkien myrskyjen läpi on menty hammasta purren ja kaikki on valmistunut ajallaan, sekin tuntuu tällä hetkellä melkoiselta saavutukselta. Ainoa tapa jaksaa se kaikki on myös löytää ne onnistumisen hetket ja pitää niistä kiinni. Niiden täytyy pysyä kirkkaana mielessä silloinkin (tai ehkä juuri silloin) kun usko meinaa loppua. Ne valmistuneet työt, tyytyväiset asiakkaat, iloiset loppukäyttäjät, ne pitävät minut kiinni elämässä.

Ilman kaikkea sitä mikä on revitty auki tänä vuonna, en olisi juuri nyt niin onnellinen kaikesta siitä mikä siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi on onnistunut. Palataanpa siis postauksen alkusanoihin. Minusta oli vain niin ihanaa, että minulla on asiakkaita, joiden kanssa voin vaihtaa myös päivähoitokuulumisia. Ja sellaisia asiakkaita, jotka tarjoutuvat pitämään palaverin meillä ihan vain siksi, että O on kipeänä ja me olemme täällä kotona. Sellaisia asiakkaita minulla on, maailman parhaita nekin. Kaiken sen muun ihanan lisäksi, jota viime aikoina on riittänyt.

Loppuun tunnelmapala, joka soi taustalla kun seisoin Tukholmassa hotellin terassilla iltayöstä ja mietin näitä kaikkia asioita. "Only know you've been high when you're feeling low"

syystuoksuja

Ulkona tuoksuu sade ja tuuli, märät lehdet ja alkava syksy. Itse aion tuoksua samalta kuin kesälläkin, ainakin melkein. En ole mikään vuodenaikatuoksuja enkä osta erikseen kesähajuvetta ja talvituoksua. Tuoksun useimmiten samalta läpi vuoden sillä kuten musiikissa, juomissa, vaatteissa ja kengissäkin, olen jämähtäjä. Kun suosikki löytyy, se jää käyttöön lämpömittarin lukemasta viis. Nykyinen jämähdys on Dieselin Loverdose, jota on menossa jo laskujeni mukaan kolmas kulmikas pullo.

Kulmikas on uusin haastajakin ja tuoksussakin paljon samaa lämpöä, makeutta ja pirskahdus jotain muuta. Tein Tukholman kentällä elämäni ensimmäisen taxfree-tuoksuostoksen ja kotiutin Make Up Storen All Through Genuine -pullon haisteltuani ensin koko repertuaarin läpi. (Kyllä, minulla oli vähän ylimääräistä aikaa siellä Arlandassa.) 

MUSin hajuvesi on aavistuksen sitruksisempi ja jollain lailla vaaleampi, keveydeltään nämä painivat kuitenkin samassa sarjassa ja molempien päätuoksuna tuntuu pehmoinen, vaniljainen pohja. Itseasiassa muoto sopiikin metaforaksi tähän, molemmat ovat kulmikkaita mutta eri tavalla.

P, joka haki minua kentältä oli kuitenkin sitä mieltä, että tuoksun täsmälleen samalta kuin aina ennenkin. Jämähtäjä mikä jämähtäjä. Nythän tuosta Dieselistä on tullut uusi versiokin, se sopisi kavalkadiin ainakin muotonsa puolesta, pitää ehkä käydä tuoksuttelemassa tuoksuisinko senkin kanssa täsmälleen samalta kuin nytkin.

Millainen syystuoksuja sinä olet?

Viimeinen kuva lainattu täältä.

kun kumisaappaiden etsintä karkaa käsistä

Kaikki alkoi erään lukijan vinkkaamista rain level -saappaista, jotka saivat minut vakavasti harkitsemaan ensimmäisten aikuisiän kumisaappaideni ostoa. Toinen varteenotettava syy ovat aamuihin rantautuneet, käytännössä vuolaita tulvia muistuttavat syyssateet joiden jäljiltä olen jo useina päivinä saapunut töihin litimärissä sukissa. Jollain ilveellä olen tähän asti pärjännyt saappaitta mutta nyt myönnän, että minun on ehkä taivuttava luonnovoimien ja ulkona viihtyvän kolmivuotiaan edessä.

Sivusilmääni osui myös Elloksen kuvastosta eräs puolivartinen peruspari, joka nyörityksineen sopisi mainiosti meikäläisen varpaiden suojaksi sateisiin. Rain leveleistä kuitenkin innostuneena päätin vielä juuri ennen tilausta googlata hieman mitä muuta on tarjolla. Lähinnä ajattelin löytäväni ehkä hieman hauskemman malliset saappat nyörein varustettuna.

Ja voi jestas että olikin muuten tarjontaa, nyöreillä ja ilman. Tiesin kyllä, että näitäkin, kuten kaikkea muutakin arkipäiväistä, on saatavilla kukkakuoseista leoparditäplillä varustettuihin pareihin asti mutta hämmennyin mykistyin Ebayn valikoiman edessä silti.

Suurimman siivun tarjonnasta nyörien ja perusprinttien sijaan haukkasivat yllättäen täysin käsittämättömät kengät. Ensisilmäyksellä pidin läpinäkyviä enemmänkin maihareita muistuttavia rain bootseja aivan pelletouhuna mutta noin kolmen ja puolen minuutin selailun jälkeen olin jo aivan myyty. Liukuvärjätyt läpinäkyvät sadekengät! Mikä keksintö!

Tuollaiset on kertakaikkiaan pakko saada jos kerran kumisaappaat on ostettava kuitenkin. Nyt pitäisi enää päättää minkä värisenä. Tosin täytyy myöntää, että eniten kutkuttelevat kuitenkin nämä harmaat ja mustat versiot.

Kolahtaako kirkas kumikenkä vai oletko enemmän perinteisen parin kannalla? Nokiat niiden olla pitää vai maihareille mahdollisuus?

Kuvalainat: Betterlivingthroughdesign, Ellos, sekä Ebaysta täältä, täältä, täältä ja täältä. 

aikuiset ei juo näistä

Sain kuin sainkin pallokalapaidan pyykkiin (tosin vasta tuliaisten testaamisen jälkeen) kun kaivoin vihdoin violetin matkalaukkuni uumenista niitä oikeitakin tuliaisia. Olen yrittänyt kartuttaa astiavarastoamme aika maltillisesti ja pitäytyä pääosin mustavalkoisissa. Kun näin nämä ihanat mukit Boliassa, tiesin heti, että ne muuttavat meille. Astiat kuulostavat tylsiltä tuliaisilta mutta O oli aivan liekeissä ja tajusi heti jutun juonen. "Aikuiset ei juo näistä äiti eihän?"

Outojen örkkimukien lisäksi nappasin Design Torgetilta suuresti täällä blogissakin ihastusta herättäneelle lintumukille kaverin eli saman sarjan lautasen. O tosin oli sen verran vauhdissa jo, että totesi myös lautasen olevan nyt hänen.

Astiat piti myös saada käyttöön samantien. "Äiti, laita tänne jotain juomaa nyt heti!" Ilmeisen onnistuneet tuliaiset löysin kun lihamureke ja vesi upposivat näistä aivan ennätysvauhtia. Toivottavasti toimivat jatkossakin.

///

Bolia

Design Torget

aamuherätyksiä ja perspektiivejä

Kylläpä ottaa muuten koville liukuviin ja luoviin työaikoihin tottuneelle herätä kuudelta, työntää O rattaissa kaatosateessa päiväkotiin seitsemäksi ja rynnistää vähän yli kahdeksaksi Arabianrantaan valokuvauskeikalle kun toinen korva on lukossa kolmatta päivää ja ohimoita jäytää sahaava kuume.

Tällaisina aamuina muistutan itseäni aina siitä yhdestä isästä jonka kanssa juttelin taannoin. Hän herää omalla lapsiviikollaan viideltä joka aamu ehtiäkseen viedä lapsen kolmella julkisella kulkuneuvolla äidin valitsemaan päiväkotiin.

Pistää taas maailmaa hieman perspektiiviin.

päivän paras neuvo

Sinne se jäi sateeseen. Läpimärän hoitajan syliin kirkumaan kun minä juoksin bussiin samassa sateessa. Sydän tuntui puristuvan kasaan mutta onneksi kirjanpitäjäni muistutti eilen, että kai sä tiedät, että se huuto loppuu samantien kun sä katoat kulman taakse.

joustavia

Kuten tiedätte, toimenkuvani on aika laaja ja töitä on tehty yhdessä sun toisessakin paikassa. Periaatteessa kaikki tarvittava kun kulkee mukana puhelimen, kannettavan ja ulkoisen kovalevyn (ja allekirjoittaneen) muistissa. Tänään kuitenkin yllätin jopa itseni mukana kulkevan instant officeni joustavuudella.

Koska O totuttelee päiväkotiin, olen minä vielä hieman välitilassa töideni kanssa. Aamu ei alkanut kovin lupaavasti, kotona saimme aikaan kolmannen maailmansodan, joka ei varmasti jäänyt naapureiltakaan kuulematta. Emme siis lähteneet kovin aurinkoisissa merkeissä päiväkotia kohti ja minua jännitti päivän kulku sen verran paljon aamuisesta johtuen, että en lähtenyt alkuperäisen suunnitelmani mukaisesti työhuoneelle. O kuitenkin solahti pihaleikkeihin sen verran tehokkaasti, että totesin olevani enemmän hyödyksi aamukahvilla lähikaupan turkoosilla tuolilla.

Aamiaiselta suuntasin päiväkodin vieressä sijaitsevaan kirjastoon koneeni kanssa ja aloin kuumeisesti pienentää työpinoa. Olimme sopineet, että jos O:lle tulee ylitsepääsemätön ikävä, olen mahdollisimman lähellä saatavilla. Työt sujuivat kyllä pienistä teknisistä ongelmista huolimatta. Ja siitä, että vaikka kannettavan käyttö kirjastossa onnistuukin, puhelimessa puhuminen ei. Niinpä aina välillä pakkasin koneen takaisin laukkuun ja suuntasin ulos puhumaan. Ja sitten taas takaisin. Mahtoivat kirjaston työntekijät ihmetellä, että miksi ravaan edestakaisin koko ajan.

Lukuisia sähköposteja, ftp-palvelimia, puheluita, tarjouspyyntöjä ja vektoritiedostoja myöhemmin olin sopinut myös yllättävästä työmatkasta Tukholmaan. Jatkoin puhelinrumbaa vielä hetken kelloa kuumeisesti tuijotellen ja lopulta hoidin yhden tiedostonsiirtoasian kirjaston parkkipaikalta. Toimisto se on tietysti sekin, vesipulloineen ja kovalevyineen päivineen, puhelimesta jaetun netin varassa.

Lopulta en malttanut odottaa ja kauhukuvat ikäväänsä itkevästä O:sta silmissäni suuntasin takaisin päiväkotiin. Vastassa oli leveästi hymyilevä, juuri välipalan lopetellut O, joka ei missään nimessä halunnut kotiin vaan tahtoi jäädä ulos leikkimään vielä. Palloilin hämmentyneenä paikalla hetken ja totesimme päiväkodintädin kanssa, että sen sijaan, että raahaan vastahakoisen O:n kanssani pikareissulle postin kautta työhuoneelle, käväisen siellä yksin. O jäi leikkimään kotista isompien tyttöjen kanssa ja kengätkin laittoi päiväkotikaveri jalkaan.

Hyppäsin siis bussiin, juoksin hiki päässä postin kautta töihin hyväksymään painovedoksia ja hakemaan muutamia tärkeitä papereita. Onneksi työmatka on nykyisin sen kymmenisen minuuttia suuntaansa joten uhkarohkeasti hörppäsin vielä kupin kahviakin pääkallonpaikalla. Ja hoidin tietysti muutaman muunkin työasian siinä sivussa puhelimitse sekä työhuoneelta, että bussista.

Päiväkodissa odotti jos mahdollista, vieläkin aurinkoisempi O, joka ei vieläkään olisi halunnut kotiin. Lähdimme kuitenkin yhteisymmärryksessä kun sain selitettyä, että huomenna tullaan taas takaisin jatkamaan leikkejä. Joustava se tuntuu olevan tuo O:kin, on kuin kala vedessä kolmantena päivänä. Kuten muutaman muun äidin ja isän kanssa totesimme, taitaa tämä pehmeä aloitus olla enemmän meitä vanhempia varten kuin lapsia. Huomenna aion olla reipas ja mennä työhuoneelle asti. Koko päiväksi.

hyllytetyt

Kuten hehkutin sivulauseessa, sain vihdoin ne yrttihyllyt keittiön kattoon kiinni. Sain tosin heti myös erään kaksilahkeisen kommentin, että kai minä tiedän, että hyllyt tulevat yleensä seinään eivätkä kattoon. Pyh, nämä kyseiset hyllyt kuuluvat nimenomaan koukuilla kattoon ja sulostuttavat nyt keittiötä vihreillä asukkaillaan.

Asukkaat puolestaan ovat laiskuussyistä suurimmaksi osaksi suoraan lähikaupan vihannesosastolta ja kaksi keskimmäistä puolestaan niitä O:n ja minun toissavuotisista siemenistä kasvatettuja. Molempi parempi, kunhan ovat vihreitä ja mielellään syötäviä.

Mitään kukkia en edelleenkään kotiini halua mutta kasvit tuovat tänne kuitenkin jotain sellaista tunnelmaa, jota olen kaivannut. Ylärivi odottelee vielä asukkaita mutta alarivinkin täyttäminen muutti keittiön ilmettä kummasti. Ja nämähän näin avokeittiöstä näkyvät muuallekin olohuoneeseen koko ajan mikä ei haittaa ollenkaan.

Hyllyt itsessään ovat ne täälläkin moneen kertaan nähdyt kierrätysmateriaaleista valmistetut pleksit rautalangoin. Jokin näissä tekstinpalasissa ja keveässä ulkomuodossa puhutteli minua silloin samantien ja edelleen. Sijoituspaikkakin oli tiedossa heti kun näin tulevan keittiöni. Sen kaappien ja ikkunan välissä kun on täydellinen kapea railo kuin näille tehtynä.

Nyt ei tarvitse enää kuin onnistua pitämään nämä hengissä. Onneksi lähikauppa palvelee tarvittaessa joka päivä.