lasilevyjä ja leppäkerttuja

Koska aiempi työhuone oli sarjassaan vasta toinen koskaan kodin ulkopuolella sijainnut ja se ensimmäinenkin oli pelkkä pöytäpaikka, on tässä kahdenkymmenen neliön sisustamisessa ilmennyt aivan uudenlaisia käänteitä. Lisähaasteita asettaa myös täydellinen keittiöttömyys. Edellisessä paikassa kun oli kaikki mukavuudet suihkusta ja pesukoneista(!) alkaen. 

Onneksi on Facebook sillä lähtökohtaisesti en näe mitään järkeä ostaa kaikkea tarvittavaa uutena jos haluamaani lojuu jonkun varastossa tai autotallissa tyhjänpanttina. Pikaiset etsintäkuulutukset ovat tuottaneet yllättävän hyvää tulosta. Viime viikolla huutelin mikron, minijääkaapin ja imurin perään ja tänään peräänkuulutin lasista pöytälevyä. 

Ensi keskiviikkona tänne saapuvat kaikki kolme ensinmainittua ja mikä hauskinta, jääkaappi on sama, jossa olen säilönyt kahvimaitoani ensimmäisellä työhuoneellani. Siellä pöytäpaikkapaikassa muutamia vuosia sitten. Pöytälevy sen sijaan löytyi äsken, villi kuosi on juuri tarpeeksi omituinen leppäkerttuineen päivineen, että se sopii tänne Hello Kitty -hanan ja nykyisen pöydän kaveriksi mainiosti. Jostain syystä minulla on myös sattumalta jemmassa yksi samanlainen setti metallijalkojakin kuin tässä tämänhetkisessä pöydässä. 

Kiitos Facebook ja superaktiiviset ystäväni! Toisen romu on todellakin toisen aarre!

Millaisia löytöjä sinä olet tehnyt netin tai sosiaalisen median välityksellä?

niin paljon kaikkea eikä silti päätä eikä häntää

Maailmassa on monta ihmeellistä asiaa ja jostain syystä niistä aika moni on ilmestynyt minun elämääni tämän vuoden aikana. Saa nähdä yllättävätkö viimeiset neljä kuukautta yhtä paljon kuin jo kuluneet kuukaudet.

Tänään otin aamulla kahvia mukaan kotoa, bussimatkasta tuli kertaheitolla rattoisampi.

Syksy on tullut, olen vihdoin luovuttanut ja vetänyt jalkaani legginsit minihameen sijaan. Ja pisteeksi i:n päälle vielä suuren turvahupun.

Tässä postauksessa ei ole oikein päätä eikä häntää vaikka pari pärstäkuvaa mukana onkin. Blogissa  lienee muutenkin hetken päätöntä ja hännätöntä hiljaiseloa, että ehdin kuroa umpeen kaikki muuton takia levinneet aikataulut. Viihdytä sinä minua sillä aikaa kertomalla miksi luet tätä, kuka olet ja mistä tulet, mitä haluaisit nähdä täällä enemmän ja mitä vähemmän. Sana on vapaa.

Ja jos kuulumiset kiinnostavat kiireenkin keskellä, tsekkaa vaikka tätäkin postausta hallitseva Instagram. Sitä on aina aikaa päivittää, eikö vain?

olisiko sinusta siihen?

Nyt on tullut se hetki, että Ainoa Graphic Design etsii vihdoin virallisesti yleismiesjaskaa tai pystynmihinvaanpirkkoa. Innostunut luova hullu saa harjoittelupaikan keskeltä kaoottisia aikatauluja, helvetin hyvää kahvia, huonoa huumoria ja mainiota menoa.

Paikan saanut pääsee heti aitojen asiakastöiden pariin, kokeilemaan rajojaan, näyttämään kyntensä ja kurkistamaan yhden naisen keskisuuren mainostoimiston maailmaan. Ollakseni kuitenkin rehellinen, luvassa on varmasti myös ympäripyöreitä päiviä ja sekalaista juoksupoikahommaa. Kantin on kestettävä muuttuvat tilanteet, nopealla aikataululla annetut tehtävät ja toimenkuva, joka ulottuu tulitemppujen kuvaamisesta aina kahvimaidon ostamiseen asti. Mikä on minun arkeani, on oleva myös sinun arkeasi ja siitä kahdeksankymmentä prosenttia on jotain ihan muuta kuin siistien kuvien tekemistä koneella.

Jos pensselit ja/tai kamera pysyvät kädessä, taitto-ohjelma on ainakin etäisesti tuttu ja uskot kestäväsi lempeää diktatuuria, laita sähköpostiviesti osoitteeseen ainoa.fi@gmail.com ja perustele miksi juuri sinun pitäisi päästä Ainoan ensimmäiseksi assariksi, oikeaksi kädeksi ja vasemmaksi varpaaksi.

Paikka täytetään välittömästi kun oikea henkilö osuu kohdalle tai viimeistään lokakuun alussa. Tässä leikissä nopeat siis todellakin syövät hitaat.

///

Aiempia mietteitäni samasta aiheesta eli siitä kuinka annetaan sielu päivähoitoon

kenkiä, kalloja ja kitty

Siivouspäivän saldo oli itseasiassa odotettua pienempi ja isompi. Koska tarkoitus oli saada mahdollisimman paljon tavaraa ja vaatetta vain pois varastoista tilaa viemästä, yritin pitää hinnat kohtuullisina ja tulinkin tosiaan yhtä kassia vähemmän kantaen takaisin toimistolle. Ostoksetkin oli tarkoitus pitää minimissä ja hankkia ainoastaan todella tarpeellista, jossa onnistuinkin yli odotusten.

Kahden euron (!) syyskenkien lisäksi toimistolle muutti mm. keraaminen pinstripe-kuvioitu pääkallo. Kuka nyt voisi elää ilman tällaista, hä?!

Lisäksi aivan loppumetreillä bongasin jotain niin kamalaa, että se on jo ihana tai toisinpäin. En vieläkään oikein tiedä, onko Hello Kitty -juomapullohanajärjestelmä kammottava vai kammottavan hieno mutta tänne se muutti joka tapauksessa. Vesikanisteri kun on pakollinen joka tapauksessa täällä keittiöttömässä toimistossa. Ystäväni lupasi kuitenkin hätätapauksessa adoptoida tämän, jos alan kallistua sen kannalle, että se on sittenkin enemmän kamala. Jään miettimään asiaa, mitä mieltä sinä olet?

*Kittyn vieressä poseerava juomapullo saatu töiden kautta.

insta(gram)ntvieraita, kirppistelyä ja sushia

Saateltuani lauantaina laivat niinsanotusti satamasta, suuntasin takaisin työhuoneelle. Siivouspäivä oli jo levittäytynyt pitkin puistoja ja katuja, joten ajattelin koukata sitä kautta ennenkuin hakisin mukaan omat uutta kotia etsivät vaatteeni ja tavarani. Instagramiin hurahtanut Elsa oli bongannut blogiin aamulla naputtelemani postauksen, jossa kerroin tulevani kirppistelemään ja kysyi tietysti heti, että mikä puisto. Satuimme näppärästi nokakkain keskellä kirppisvilinää juuri kun olin vastannut olevani matkalla.

Lopulta toimistolleni saapui siis insta(gram)ntvieraita, ensimmäisiä sitten muuttoporukan. Ja tokihan tämä näkyi myös Instagramissa. Sain siis mainiota kahviseuraa ja vähän myös kullanarvoista kanto- eli raahausapua puistoon.

Instagramista ei päästy eroon puistossakaan, Elsan ja pikkumiehen poistuttua päivittelin ajankuluksi  statustani vähän sinne sun tänne viihdyttävän seuran toivossa ja kappas vaan, ihana I liittyi seuraani loppupäiväksi nähtyään facebook-päivitykseni. Toimisto sai siis lisää vieraita heti samana päivänä ja kirppistelynkin loppusaldo oli ihan hyvä. Taisi I myydä melkein paremmin niitä minun vaatteitani kuin minä siinä vuoronvaihdon aikana.

Koko päivän suhailu ja seisoskelu vaati veronsa ja kun loput (eli alle puolet paikalle tuoduista!) vaatteet oli viety takaisin toimistolle, suuntasimme ansaitulle sushille Annankadulle. Jonka tietysti kuvasin, kuinkas muutenkaan kuin Instagramin #sushipäiväkirjoihin.

///

Visuaalisesti vaativa Instagramissa

Oi Mutsi Instagramissa

hiiohoi

Lauantai käynnistyi merellisissä (ja hieman paniikinomaisissa) tunnelmissa kun säntäsin viimeistelemään tilaustyönä pyydettyä korusettiä laivoineen ja purjehdusaiheisine puhekuplineen. Unohdettuani reikäpihdit kotiin en voinut tehdä koruja valmiiksi alkuperäisen suunnitelman mukaan edellisenä iltana vaan aloitin homman vasta aamutuimaan töissä.

Kello tikitti ja korujen piti olla lähtövalmiina 10.45, jotta kaasona toimiva ystäväni ehtii kampaajalle. Tietenkään juuri silloin ei ensin löydy printterin piuhaa ja sitten kun se löytyy, on muste lopussa. Piirrä, anna kuivua, leikkaa, skannaa, kopioi, liitä, sommittele, tulosta. Ja tee kaikki kahtena siltä varalta, että niille käy jotain. Lopulta sain kaiken töissä tehtävän valmiiksi (uskomatonta kyllä!), pakkasin loput koruosat ja tarvittavat työkalut mukaan ja juoksin ystäväni luo uunittamaan ja viimeistelemään kaivatut korut.

Luojan kiitos S asuu kävelymatkan päässä työhuoneeltani. Taisin silti tehdä ennätyksen tuolle matkalle uhkaavasti kymmentä lähestyvää kelloa vilkuillen. Perillä levitin lasisen ruokapöydän puolilleen tarvikkeita ja kävin töihin.

Oikeastihan S tilasi vain korvikset mutta koska laiva-aihe oli niin oiva, päätin lisätä soppaan myös origamipaattikaulakorun. Ja tietysti myös kortin, joka sopii tyyliin. Olivat kuulemma myös polttareissa taitelleet paperiveneitä, mikä selvisi vasta korttia näyttäessäni.

Ehdimme kuin ehdimmekin ja korut lahjarasioissa ja kortti (ja hillitön määrä muuta tavaraa) mukanaan S otti taksin ja suuntasi puiselle purjelaivalle juhlimaan. Minä sen sijaan kävelin hieman aiempaa rauhallisemmin takaisin töihin ja tihkusateesta huolimatta hymyilytti. Hiiohoi!

vauhtia ja vaatekaapin aarteita

Kunhan olen ensin juonut aamukahvin, odotellut tänne kotiin Mummun ja Papan O:n kanssa, rynnistänyt töihin, hakenut eilen sinne unohtamani reikäpihdit, muotoillut kutistemuoville erään ystäväni ystävän häälahjakorut, juossut kyseisen ystäväni luo uunittamaan ne, laittanut niihin koruosat kiinni ja ne kiinni lahjalaatikkoon, antanut ne ystävälleni, juossut takaisin töihin, tavannut Ninan, kerännyt myytävät kimpsut ja kampsut mukaani ja kävellyt tien yli puistoon, jonka puunlatvat näkyvät työhuoneeni ikkunaan, onkin:

Tule ihmeessä moikkaamaan ja penkomaan uutta kotia etsivää vaatevarastoa!

///

Siivouspäivä

#muutto

Uskomatonta kyllä, aloitin pakkaamisen tiistaina aamukymmeneltä ja täällä sitä ollaan. Viimeinen kuorma tuotiin eilen, suurin osa jo silloin tiistaina. Matkaan mahtuu myös monta mutkaa mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Vaurioiksi kirjattakoon yksi haava sekä yksi kadonnut lukko.

Jäimme vain kerran jumiin autolla lukitun rautaportin taakse ja mitään ei tuon mainitun sormen lisäksi hajonnut. Hermot ehkä muutamaan kertaan toki mutta eihän meillä lasketa. Onneksi on kahvia, Hello Kitty -laastareita ja ihan mahtavia ihmisiä, jotka mahdollistivat koko muuton itseasiassa kaksi päivää etuajassa. P ja J, superkiitos!

O toimi tietenkin myös apuna sen minkä kerkisi. Useimmiten enemmän kuin olisi ollut tarvetta. Kuvia tuli napsittua aika sekalaisessa järjestyksessä milloin mistäkin kohtaa muuttokuormaa. Vähän sama idea siis kuin päivä asu -kuvissa. Samat laatikot mahdollisimman monesta eri suunnasta.

Vanha työhuone näytti tyhjänä hieman haikealta. Jätin hiljaiset kiitokset kuluneesta tasan vuodesta. Jäljellä on enää loppusiivous, jonka käyn tekemässä kun ehdin. Ensin on pakko paikata muuton aiheuttamaa valmistuneiden töiden vajetta hieman täällä uudella toimistolla.

Vaikka on ihanaa olla täällä korkeiden ikkunoiden keskellä, on silti pakko sanoa, että muuttaminen itsessään on aivan kamalaa. Ja niinkuin minä maaliskuussa kotia muuttaessani vannoin, että nyt ei kyllä vähään aikaan. P:kin nauroi vannoneensa ettei koskaan enää kun muutti työhuonettani sinne edelliseen paikkaan.

Luojan kiitos se on ohi!

kääpiöpöytä, tikkaat ja muita tarinoita

Kun tutut tavarat tuo tilaan, jonka koko mittakaava on erilainen, alkaa kaikki näyttää kummalliselta. Aiemmassa työhuoneessani majaillut lasipöytä oli mielestäni iso ja nyt tänne viisi metriä korkeaan huoneeseen kannettuna se näyttää aivan säälittävän pieneltä, kääpiöpöydältä.

Sama kutistuminen koskee Ikean mustaa sohvaa, joka muutti kanssani. Se vei melkein koko ikkunaseinän edellisessä paikassa. Täällä se hengailee vähän orpona ja hukkuu huoneen toiseen päähän kokonaan. Tarvitsee kaveriksi ainakin maton ellei kaksi. Vastapäätä mahtuisi helposti toinen samanmoinen.

Mittakaavanmuutos tuntuu yllättävän omituiselta. Sitä on jotenkin tottunut tietyllä korkeudella oleviin asioihin ja kun ne pistetään päälaelleen, olo on vähän orpo. Pöytä on sama kuin ennenkin, samoin tuoli mutta minä olen jotenkin muuttunut muuttanut. Näkökulma on siinäkin mielessä erilainen, että ennen istuin kivijalassa ja nyt tähyilen ikkunasta puidenlatvoja täällä kolmannessa kerroksessa.

Kun kuulin ensimmäistä kertaa tästä työtilasta, näin sieluni silmin ne kaikki klassikkokuvat, joissa istutaan romanttisesti ikkunasyvennykseen laitetulla lampaantaljalla ulos vilkuillen ja kahvia juoden. Täällä se onnistuu ainoastaan jos joku nostaa minut tuonne korkeuksiin. Tarvitsisin melkein tikkaat siihenkin, että näen ikkunasta ulos.

kaaos

Koska kuvat kertoisivat enemmän kuin tuhat sanaa, olisin mielelläni näyttänyt teille millaista on olla laatikkokaaoksen keskellä kun kaikki on hukassa. Mutta juuri siksi en löydä myöskään kamerani piuhaa joten ei kuvia.

Täällä ollaan kuitenkin.

Uudessa osoitteessa.

kahdeksikosta kakkoseksi

Aamut käyvät vähiin. Ensi viikolla minä menen jo muutaman pysäkin pidemmälle samalla bussilla. Varsinainen pakkaaminen alkaa heti tämän menossa olevan aamukahvin jälkeen mutta pikkutavaraa ja kuvia seiniltä tyhjensin jo eilen. Ja yhtäkkiä siitä kaikesta tuli todellista.

Tyhjien seinien keskellä mietin kaikkia niitä täällä koettuja hetkiä, itkuja ja nauruja. Molempia on riittänyt. Mietin miten selviän jälleen kerran yhdestä muutosta. Tämä työhuone on niitä harvoja asioita, joka on pysynyt muiden myllerrysten keskellä muuttumattomana. Nyt senkin aika on ohi.

Eilen allekirjoitin uuden sopimuksen, vuokratakuukuitti taskussa. Tänään iltapäivällä avaan ensimmäistä kertaa uuden toimitilani lasioven omalla avaimellani. Ennen sitä avasin kuitenkin tämän vanhan tutun oven ja istuin aamukahville. Antamaan itselleni hetken aikaa sopeutua ennenkuin pakkaan jälleen kerran elämäni laatikoihin.

Ensi viikosta alkaen yritykseni postinumeron kahdeksikko muuttuu kakkoseksi.

tähtiä ja toimistoja

Eilisen palaverin bonuksena minulla on nyt vihdoin myös langaton netti käytössä. Olen siis siirtänyt kotitoimistoni epäergonomisesta hyllynreunalla keikkumisesta ruokapöydälle. Ensitöikseni hoidin toimistostani käsin myös lääkäriajan tälle päivälle. Flunssakuume kun on kestänyt nyt yli viikon eikä ole laantumaan päin lainkaan.

Onneksi pienempi potilas on paljon reippaampi kuin minä vaikka kipeä on hänkin. Eilen illalla raivoisan (ja täysin turhan) taistelun jälkeen O haki pehmolelunsa, otti minua kädestä ja sanoi, että "äiti, hiivitäänkö parvekkeelle katsomaan tähtiä." 

prinsessoja ja värikoodauksen aatelia

Tämän täytyy olla värikoodauksen aatelia. Mustavalkoisen minimalistista visuaalista ilmettä noudattavan Onno Helsingin kanssa palaveritkin ovat näemmä monokromaattisia. Ainakin kahvikuppien ja koneiden osalta. Puheenaiheet sen sijaan seilasivat kaikissa mahdollisissa sävyissä.

Oman värinsä täällä meidän olohuoneessamme pidettyyn palaveriin toi pieni Prinsessa Hilloposki kruunuineen ja korvakoruineen päivineen. Muutamissa muistiinpanoissakin näkyy kuninkaallinen kädenjälki. Kyllä kelpasi juoda kahvia vaihtuvan taidenäyttelyn ja nonstopina tarjoiltujen puisten leivosten keskellä.

///

Onno Helsinki Facebookissa