perinnöllistä

Kun uudet keltaiset kumisaappaatkaan eivät riitä, on siirryttävä järeämpiin aseisiin. Tai ainakin korkeampiin korkoihin.

Sen täytyy olla jollain lailla perinnöllistä.

vähän kaikkea

Me ollaan viime aikoina tehty vähän kaikkea. On menty vähän sinne minne nenä näyttää, syöty vähän sushia ja vähän jäädykejogurttia, juotu vähän kahvia, on käyty vähän äitin töissä, kuvattu vähän portaissa ja leikitty vähän cityparkouria Mannerheimintiellä. Kohta pitäisi vähän siivota ja tehdä varmaan vähän töitä. Jotain pitäisi vähän varmaan syödäkin taas. Vähänkö kivaa tällainen vähän suunnitelmaton viikonloppu.

päivän asu ja prinsessatesti

Päivän asussa ei ole sinänsä mitään erikoista, samalla graffitihameella mennään edelleen ja yläosana toimii kahden mustan topin yhdistelmä. Päällimmäinen pöllöllä varustettu on vuosien takainen alelöytö, jonka kohdalla harmittelen edelleen etten ostanut myös valkoista samanlaista. Alla on joku random-toppi koska pöllöpaidassa ovat melkoisen laajat nuo kainaloaukot.

Koska kesä päätti tulla takaisin, palasin askeleen taaksepäin ja laitoin nuo caprimalliset legginsit. Pelkällä hameella en aamutuimaan enää viitsinyt lähteä vaikka iltapäivän lämpölukemat sen melkein sallisivat.

Päivän juju onkin enemmän hiuksissa, joissa on comebackin tehnyt suttunuttura. O seurasi tarkkaan kun ähersin aamulla kylpyhuoneessa klipsipidennyksiä paikoilleen ja pelleilin pinnien kanssa. Monen tarkentavan kysymyksen ("mitä teet?" "nutturaa" "aha") jälkeen O lopulta selvästi luovutti ja totesi pettyneenä, että "Äiti, ei susta tullut prinsessaa" ja lähti jatkamaan omia touhujaan.

Prinsessatesti jäi siis läpäisemättä mutta kyllä tämä kai työkampauksesta menee silti.

yllättäviä aamuhetkiä

En tiedä mikä mielenhäiriö tänään aamulla vaivasi mutta minä nousin käsittämättömän aikaisin. Ilman univelkataakkaakin olen aamu-uninen ja O on selkeästi perinyt sen minulta. Meillä nousevat useimmiten naama mutrussa molemmat eikä poikkeuksia juuri näy.

Tänään asiat olivat toisin. Koska kello ei ollut juuri mitään, keitin kahvia ja päätin vetäytyä O:n viereen lukemaan kirjaa hetkeksi. Juuri kun sain kahvini ja kirjani paikalleen, nousi vierestäni pörröinen pää suu leveässä virneessä. Kuiskuttelin, että köllötä vaan vielä ja O mönkikin hetkeksi kainaloon siliteltäväksi mutta saman epidemian uhrina ei malttanut olla siinä kuin muutaman minuutin. Lopulta sanoin itsekin hieman hämmentyneenä, että kulta, ehdit itseasiassa leikkiä vähän aikaa ennenkuin meidän pitää lähteä. Ei ole kiire minnekään.

O ryntäsi innoissaan katsomaan olisivatko kissat jo heränneet ja minä nautin kirjasta ja kahvista lämpimissä lakanoissa. Ja korvaamattoman arvokkaista kiirettömistä aamuhetkistä, joita ei todellakaan meidän huushollista ole usein.

Millaisia aamuja teillä on?

vauhtia ja vaatekaapin aarteita

Kunhan olen ensin juonut aamukahvin, odotellut tänne kotiin Mummun ja Papan O:n kanssa, rynnistänyt töihin, hakenut eilen sinne unohtamani reikäpihdit, muotoillut kutistemuoville erään ystäväni ystävän häälahjakorut, juossut kyseisen ystäväni luo uunittamaan ne, laittanut niihin koruosat kiinni ja ne kiinni lahjalaatikkoon, antanut ne ystävälleni, juossut takaisin töihin, tavannut Ninan, kerännyt myytävät kimpsut ja kampsut mukaani ja kävellyt tien yli puistoon, jonka puunlatvat näkyvät työhuoneeni ikkunaan, onkin:

Tule ihmeessä moikkaamaan ja penkomaan uutta kotia etsivää vaatevarastoa!

///

Siivouspäivä

#muutto

Uskomatonta kyllä, aloitin pakkaamisen tiistaina aamukymmeneltä ja täällä sitä ollaan. Viimeinen kuorma tuotiin eilen, suurin osa jo silloin tiistaina. Matkaan mahtuu myös monta mutkaa mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Vaurioiksi kirjattakoon yksi haava sekä yksi kadonnut lukko.

Jäimme vain kerran jumiin autolla lukitun rautaportin taakse ja mitään ei tuon mainitun sormen lisäksi hajonnut. Hermot ehkä muutamaan kertaan toki mutta eihän meillä lasketa. Onneksi on kahvia, Hello Kitty -laastareita ja ihan mahtavia ihmisiä, jotka mahdollistivat koko muuton itseasiassa kaksi päivää etuajassa. P ja J, superkiitos!

O toimi tietenkin myös apuna sen minkä kerkisi. Useimmiten enemmän kuin olisi ollut tarvetta. Kuvia tuli napsittua aika sekalaisessa järjestyksessä milloin mistäkin kohtaa muuttokuormaa. Vähän sama idea siis kuin päivä asu -kuvissa. Samat laatikot mahdollisimman monesta eri suunnasta.

Vanha työhuone näytti tyhjänä hieman haikealta. Jätin hiljaiset kiitokset kuluneesta tasan vuodesta. Jäljellä on enää loppusiivous, jonka käyn tekemässä kun ehdin. Ensin on pakko paikata muuton aiheuttamaa valmistuneiden töiden vajetta hieman täällä uudella toimistolla.

Vaikka on ihanaa olla täällä korkeiden ikkunoiden keskellä, on silti pakko sanoa, että muuttaminen itsessään on aivan kamalaa. Ja niinkuin minä maaliskuussa kotia muuttaessani vannoin, että nyt ei kyllä vähään aikaan. P:kin nauroi vannoneensa ettei koskaan enää kun muutti työhuonettani sinne edelliseen paikkaan.

Luojan kiitos se on ohi!

sekalaista sunnuntaipulinaa

En uskalla vielä edes ajatella, että ensi viikolla on edessä työhuoneen muuttaminen. Arvaatte varmaan kuinka paljon on jo pakattu? Jep. Apua!

***

Maailma näytti melko erilaiselta antibioottikuurin aloittamisen ja neljäntoista tunnin yöunien jälkeen.

***

Se aamuiseen Ikea-löytöön johtanut kahvikupillinen puolestaan näytti tältä.

***

Kottaraisen komerokin eli meikäläisen blogikirppis päivittyi pitkästä aikaa. Pari vaatetta menikin jo samantien mutta kyllä siellä olisi vielä kaikenlaista kivaa uutta kotia vailla.

kottaraisenkomerossa.blogspot.fi

***

Siivouspäiväkin näkyy olevan taas tulossa. Jos sää suosii niin sopivasti siinä uuden (ja oikeastaan kyllä vanhankin) työhuoneen nurkilla voisi tietysti pyörähtää puistossa muutaman vaatekappaleen kanssa. Muita tulossa tai halukkaita hengaamaan samassa seurassa?  Lupaan tarjota kaffet ennen tai jälkeen.

***

Kukahan imuroisi täällä kissankarvojen luvatussa maassa?

***

Lifefactory-arvontaan ehtii vielä mainiosti mukaan. Aikaa on tämän sunnuntain keskiyöhön asti!

***

O tulee kohta sieltä puutarhajuhlista. Ja näyttää kuulemma tältä.

***

Imuroin sittenkin ehkä vasta huomenna.

pienistä asioista suuri ilo

Satunnainen (ja vapaasta viikonlopusta johtuen myös keskeytymätön) aamukahvisurffailuni johdatteli minut äsken ihastuttavan pienen löydön jäljille. Paino aidosti sanalla pienen sillä katsokaas mitä Ikeasta löytyy nykyään.

Kyllä. Kaikki blogiklassikkotuotteet nukkekotikoossa! Jopa se matto! Kuka lähtee mun kanssa Ikeaan?

Kuva lainattu Ikean sivuilta.

///

HUSET - Nukkekodin kalusteet

O:n nukkekodin nykyisetkin kalusteet ovat Ikeasta

välikausivaateviidakossa

Olen aivan outsider mitä tulee tämän syksyn vaatetrendeihin vaikka se varsinainen outsider eli ulkoileva lapsi on suoraan sanoen kipeästi uusien vaatteiden tarpeessa. Sisävaatetta ja ties mitä tunikaa on kyllä yllinkyllin mutta varusteet syyssateisiin ja kohta kuitenkin perässä seuraaviin pakkasiin ovat kyllä kertakaikkiaan puolitiessä eli siis täysin miettimättä.

Tähän mennessä on nyt edetty viimevuotisella Reiman keltapilkullisella välikausitakilla, itseasiassa se meneekin vielä hetken kai, koko on sen verran reilu ja väri pirteä (kyllä, tämä on tärkeää!). Sitten seuraakin se seuraava ongelma, millaiset niiden ulkohousujen pitäisi olla? Leggareissa on pärjännyt hellekeleillä ja aika pitkään niiden jälkeenkin, nyt pitäisi olla jo paksumpaa. Toppahousut ovat talvea varten ja aivan liian kuumat eli pitäisi varmaan löytää jotkut välikausimallit? Henkseleillä vai ilman? Millaisella pinnalla? Apua?

Kiertelin minä kaupungillakin tässä männä päivänä nämä ulkovaatedilemmat takaraivossani ja lopputulos oli se, että näin kaikkea hauskaa ja ostin lisää niitä kivannäköisiä sisävaatteita ja kehitin itselleni pakkomielteen Molo Kidsin pesukarhupipoon*.

Kaupunkikierros auttoi kuitenkin sen verran, että selkeästi joukosta erottui ainakin tätä syyskautta ajatellen tuo mainittu Reima, jonka uudistuneen ilmeen myötä vaatteissakin on taas reilusti väriä ja vauhtia. Melkein jokainen hyllynreunasta huomion kiinnittänyt vaate oli tämän samaisen merkin, se kertonee jo jotain. Pikapyräys nettisivuilla poiki vielä lisää ihanuuksia. Kirkkaankeltaisen välikausitakin* lisäksi ihastuin suuresti myös Hanna-mekkoon*, jonka leikkaus näytti hauskalta ja joka toimisi sisävaatteen lisäksi myös teknisenä alusvaatteena.

Kierroksestani intoutuneena muistin saaneeni myös tunnukset Reiman materiaalipankkiin joten päätin käydä kurkistamassa sen samalta istumalta. Sieltähän löytyi tietenkin vielä lisää kaikkea sellaistakin mikä ei ole ehtinyt vielä kauppoihin asti. Ei tämä päätöksentekoa ainakaan helpota millään lailla.

Tiedän, että nyt riittäisivät vain nämä välikausipohdinnat mutta kun se talvi tulee varmasti ihan yhtä salakavalasti. Suurin ongelmani talvipukeutumista koskien on tällä hetkellä valinta haalarin ja housujen ja takin välillä. Kumpi sen nyt pitäisi olla? Olisiko haalari kuitenkin näppärämpi O:n (eli päiväkodintätien) pukea vai sujahtaisiko kaksiosainen ulkoiluasu kuitenkin nopeammin ylle kun pihaleikit kutsuvat? Meneeköhän se viime vuoden musta haalari vielä päälle? Edes hetken? Ja voisinko kuitenkin ostaa vielä yhden hupparin O:lle?

Jotenkin olen aiempina vuosina ollut huomattavasti paremmin kartalla näistä kaikista kiemuroista tai ainakin minusta on tuntunut siltä, että homma on hanskassa. Jotkut hanskatkin muuten pitäisi varmaan hankkia pieneksi jääneiden tilalle.

Mitä teillä on pienillä päällä juuri nyt ja mitä aiotte vielä hankkia? Onko joku ihan yhtä pihalla kuin minä (ja lapseni)? Auttakaa nyt naista mäessä ja lasta kohta satavassa lumessa!

karvakorvat parrasvaloissa

Vaikka karvakasat täällä tasaisin väliajoin vilahtavatkin, ajattelin antaa niille myös hetken parrasvaloissa hieman tarkemman esittelyn kera. Olkaa hyvä, tässä ovat taloutemme karvankylväjät.

Rukkanen, tuo sohvaperunoiden kuningas, viilipyttyjen viilipytty on nimensä mukaisesti rauhallinen löllykkä, jonka löytää useimmiten levällään pitkin pituuttaan joko sohvalta, sängystä tai muusta pehmeästä paikasta. Jos ruokakuppi on myöhässä, sen kuulee kyllä. Rukkanen ei varsinaisesti mau'u vaan määkyy ja rääkyy oudolla äänellään, jonka sointi on sen verran tehokas, että sen kuulevat kyllä varmaan naapuritkin. Ainakin se kuuluu parvekkeelta alas kun tulemme kotiin.

Rukkanen on tietysti vain kutsumanimi, ragdoll-poika on oikealta nimeltään Starring Licht en Schauw. Hollantilaisen isän takia valitsimme nimen hollanniksi, se tarkoittaa siis valoa ja varjoa. Valot ja varjot puolestaan tulevat siitä, että Rukkanen yrittää kovasti olla sininaamio bicolor mutta sen nenämerkki on vähän vinksallaan. Tasaisen keskitetyn kolmion sijaan Rukkasella on puolet nenästä valkoista ja puolet sinistä. Alunperin minä oikeastaan etsin ruskeanaamioista tyttöä mutta yksi kuva ja myöhemmin livetapaaminen vahvisti kyllä, että tässä se on. Rukkanen tuli ja hyppäsi pienillä pehmoisilla tassuillaan ja sinisillä silmillään suoraan sydämeen.

Riesa puolestaan muutti meille vähän samalla kaavalla. Olin ehdottomasti sitä mieltä, että yksi kissa on riittävästi eikä suunnitelmissa ollut eläintarhan kasvattaminen. Sitten vastaan tuli kuva pienestä, kämmenenkokoisesta pikimustasta möykystä, jolla on vain puolikas häntä. Olin myyty ensisekunneista alkaen vaikka matka meille sisälsikin vielä pitkän odotuksen, eläinlääkärin tarkastuksen sekä selän röntgenkuvauksen. Puolikkaan hännän kanssa syntyneellä voi sama vaiva siirtyä myös selän nikamiin ja ilman toimivaa selkärankaa ei elämä ole elämisen arvoista jos sattuu olemaan kissa. Onneksi Riesan selkä on aivan priima ja niin meille muutti pieni sähikäinen laumaa kasvattamaan.

Riesa ei, kuten Rukkanenkaan, mau'u normaalisti vaan muistan kun se oli juuri tuotu ja se istui tuolilla ja kuului pieni kimeä "i". Katsoimme molemmat P:n kanssa toisiamme, nostimme kulmakarvojamme ja kysyimme, että kuuluiko se oikeasti tuosta kissasta. Rukkasen rääyntään tottuneelle pieni ii oli omituista. Nyt siihen on jo tottunut. Riesasta lähtee kaikenlaisia erilaisia i-kirjaimia mutta i:tä ne ovat kyllä poikkeuksetta aina. I. Iiiiiih. Iu. Ih. Iiii.

Riesa on kaveriaan raisumpi ja vauhdikkaampi. Näin sisäkissan elämässä tuo puuttuva hännänpuolikaskaan ei niin haittaa. Häntähän on kissan tasapainon kannalta elintärkeä ja kyllä Riesastakin tarkkaan katsoen sen pienen keskivertoa kömpelömmän liikkumisen huomaa. Riesa itse ei luultavasti tiedä tuon taivaallista siitä, että häneltä muka puuttuu jotain. Tai ainakaan se ei menoa eikä vauhtia hidasta kyllä pätkääkään.

Toimeen kissat tulevat vähän vaihtelevasti. Mitään maailmansotaa meillä ei enää ole, Riesa on pienestä asti pistänyt kovan kovaa vastaan. Ruokakupilla ei kuitenkaan käydä yhtä aikaa ja vierekkäin nukkumiseenkin jätetään aina jonkinasteinen hajurako. Siihen nähden kuitenkin, että Rukkanen ehti kuitenkin olla talon diktaattori muutaman vuoden, ovat karvakasat sopeutuneet toisiinsa mainiosti. Mitään sydänystäviä ja pesukavereita heistä ei tule koskaan mutta senkin käyttämättömän rakkauden ne purkavat molemmat meihin ihmisiin. Etenkin O:hon, joka on nyt jo luonut aivan käsittämättömän hienon suhteen molempiin kissoihin. Ja kissat häneen.

Lisää postauksia, joissa kissat vilahtavat, löydät tagilla kissat eli täältä.

prinsessoja ja värikoodauksen aatelia

Tämän täytyy olla värikoodauksen aatelia. Mustavalkoisen minimalistista visuaalista ilmettä noudattavan Onno Helsingin kanssa palaveritkin ovat näemmä monokromaattisia. Ainakin kahvikuppien ja koneiden osalta. Puheenaiheet sen sijaan seilasivat kaikissa mahdollisissa sävyissä.

Oman värinsä täällä meidän olohuoneessamme pidettyyn palaveriin toi pieni Prinsessa Hilloposki kruunuineen ja korvakoruineen päivineen. Muutamissa muistiinpanoissakin näkyy kuninkaallinen kädenjälki. Kyllä kelpasi juoda kahvia vaihtuvan taidenäyttelyn ja nonstopina tarjoiltujen puisten leivosten keskellä.

///

Onno Helsinki Facebookissa