viimeinen linnake

Kuten tiedätte, vuosi on ollut pitkä ja osin myös raskas. Moni asia kaikki on muuttunut melkein yhdellä rysäyksellä ja välillä on tehnyt tiukkaa pysyä edes itse kärryillä siitä mitä elämässäni tapahtuu. Ainoa muuttumaton asia kaikkien muiden keskellä on ollut tämä blogi. Se on pysynyt myötä- ja vastoinkäymisissä eikä vähiten teidän ansiostanne. Kyllä, puhun juuri sinusta siellä ruudun toisella puolella.

Nyt on tullut aika sanoa kiitos. Kiitos kaikista teistä ihanista lukijoista, jotka saitte minut jakamaan elämääni täällä. Kiitos ihanista kommenteista, asiallisesta ja antoisasta keskustelusta vaikka olenkin hävettävän hidas vastamaan teille. Hauskoista tapaamisista livenä, linkkivinkeistä, shoppailuideoista, mielipiteistä ja myötäelämisestä ja kaikesta. Kiitos.

Sillä nyt on aika pistää palasiksi tämä viimeinen vanhasta minusta muistuttava linnake. Visuaalisesti vaativa 1.0 päättyy tänään ja se päättyy tähän postaukseen. Blogi jää ainakin joksikin aikaa auki luettavaksi ja elämäni arkistoksi. Syy muutokseen kun eivät ole liian henkilökohtaiset tekstit vaan se, etten koe enää mahtuvani näihin raameihin vaan janoan jotain uutta.

///

Janoatko sinä myös?

Tervetuloa!

visuaalisestivaativa.fi

vähän kaikkea

Me ollaan viime aikoina tehty vähän kaikkea. On menty vähän sinne minne nenä näyttää, syöty vähän sushia ja vähän jäädykejogurttia, juotu vähän kahvia, on käyty vähän äitin töissä, kuvattu vähän portaissa ja leikitty vähän cityparkouria Mannerheimintiellä. Kohta pitäisi vähän siivota ja tehdä varmaan vähän töitä. Jotain pitäisi vähän varmaan syödäkin taas. Vähänkö kivaa tällainen vähän suunnitelmaton viikonloppu.

kun kupliva ei lopu kesken

On se hyvä, että aina välillä kutsutaan ihmisten ilmoillekin niin ei tarvitse aina tönöttää vain toimistolla. Käväisin hiljattain A21-baarin Cocktail Loungessa kuulemassa lisää sekä SodaStreamista, että kyseisen putiikin yhteistyöstä vaatesuunnittelija Mirkka Metsolan kanssa. Tällä kertaa ulkoistin myös nerokkaasti kuvaamisen toisaalle ja sain itse nauttia harvinaisesta vapaahetkestä sekä illan antimista ihan rauhassa.

SodaStreamhan on siis vettä hiilihapottava laite, joka ainakin näin vissyn järjettömän suurkuluttajan mielestä vaikutti aika näppärältä. Mirkka Metsola puolestaan liittyy aiheeseen siten, että hän on suunnitellut SodaStreamilaisille työasut. Veden pinnan heijastuksista inspiraationsa saanut printtikuosi oli eläväinen ja väreiksi oli valittu kaunis kombinaatio sinistä ja oranssia. Printtikuosi toistui hauskasti pienissä yksityiskohdissa suurten pintojen lisäksi. Kyllä näissä kelpaa kuplista kertoa.

Illan iloksi paikalla olivat myös A21:sen baaritaiturit tekemässä meille kuplivia drinkkejä. Mikäpä sen mukavampaa kuin viettää kesäistä iltaa pehmoisilla sohvilla lakritsisitruunajuoma kädessä. Tilaisuuden kutsukin kuului, että ilta, josta ei kupliva lopu kesken. Ei loppunut ei.

Ja eivät muuten lopu kesken makuvaihtoehdotkaan. Minä kun olin jotenkin ajatellut, että kaupoista saatavien vissyjen valikoma on suuri mutta hitto vie, tähän masiinaanhan saa seitsemääkymmentäkuutta eri makua. Siis oikeasti! Seitsemääkymmentäkuutta! Metsämarjoja ja sitruunaruohoa, greippi ja granaattiomena, karpalovadelma! En kestä!

Onko jollain teistä tällainen kuplakone? Onko se aidosti niin näppärä kuin miltä se vaikuttaa? Mikä on suosikkimakusi?

Kuvat: Sarjakuvaaja Oy / Niko Siponen

///

SodaStream

Mirkka Metsola

yllättäviä aamuhetkiä

En tiedä mikä mielenhäiriö tänään aamulla vaivasi mutta minä nousin käsittämättömän aikaisin. Ilman univelkataakkaakin olen aamu-uninen ja O on selkeästi perinyt sen minulta. Meillä nousevat useimmiten naama mutrussa molemmat eikä poikkeuksia juuri näy.

Tänään asiat olivat toisin. Koska kello ei ollut juuri mitään, keitin kahvia ja päätin vetäytyä O:n viereen lukemaan kirjaa hetkeksi. Juuri kun sain kahvini ja kirjani paikalleen, nousi vierestäni pörröinen pää suu leveässä virneessä. Kuiskuttelin, että köllötä vaan vielä ja O mönkikin hetkeksi kainaloon siliteltäväksi mutta saman epidemian uhrina ei malttanut olla siinä kuin muutaman minuutin. Lopulta sanoin itsekin hieman hämmentyneenä, että kulta, ehdit itseasiassa leikkiä vähän aikaa ennenkuin meidän pitää lähteä. Ei ole kiire minnekään.

O ryntäsi innoissaan katsomaan olisivatko kissat jo heränneet ja minä nautin kirjasta ja kahvista lämpimissä lakanoissa. Ja korvaamattoman arvokkaista kiirettömistä aamuhetkistä, joita ei todellakaan meidän huushollista ole usein.

Millaisia aamuja teillä on?

lasilevyjä ja leppäkerttuja

Koska aiempi työhuone oli sarjassaan vasta toinen koskaan kodin ulkopuolella sijainnut ja se ensimmäinenkin oli pelkkä pöytäpaikka, on tässä kahdenkymmenen neliön sisustamisessa ilmennyt aivan uudenlaisia käänteitä. Lisähaasteita asettaa myös täydellinen keittiöttömyys. Edellisessä paikassa kun oli kaikki mukavuudet suihkusta ja pesukoneista(!) alkaen. 

Onneksi on Facebook sillä lähtökohtaisesti en näe mitään järkeä ostaa kaikkea tarvittavaa uutena jos haluamaani lojuu jonkun varastossa tai autotallissa tyhjänpanttina. Pikaiset etsintäkuulutukset ovat tuottaneet yllättävän hyvää tulosta. Viime viikolla huutelin mikron, minijääkaapin ja imurin perään ja tänään peräänkuulutin lasista pöytälevyä. 

Ensi keskiviikkona tänne saapuvat kaikki kolme ensinmainittua ja mikä hauskinta, jääkaappi on sama, jossa olen säilönyt kahvimaitoani ensimmäisellä työhuoneellani. Siellä pöytäpaikkapaikassa muutamia vuosia sitten. Pöytälevy sen sijaan löytyi äsken, villi kuosi on juuri tarpeeksi omituinen leppäkerttuineen päivineen, että se sopii tänne Hello Kitty -hanan ja nykyisen pöydän kaveriksi mainiosti. Jostain syystä minulla on myös sattumalta jemmassa yksi samanlainen setti metallijalkojakin kuin tässä tämänhetkisessä pöydässä. 

Kiitos Facebook ja superaktiiviset ystäväni! Toisen romu on todellakin toisen aarre!

Millaisia löytöjä sinä olet tehnyt netin tai sosiaalisen median välityksellä?

niin paljon kaikkea eikä silti päätä eikä häntää

Maailmassa on monta ihmeellistä asiaa ja jostain syystä niistä aika moni on ilmestynyt minun elämääni tämän vuoden aikana. Saa nähdä yllättävätkö viimeiset neljä kuukautta yhtä paljon kuin jo kuluneet kuukaudet.

Tänään otin aamulla kahvia mukaan kotoa, bussimatkasta tuli kertaheitolla rattoisampi.

Syksy on tullut, olen vihdoin luovuttanut ja vetänyt jalkaani legginsit minihameen sijaan. Ja pisteeksi i:n päälle vielä suuren turvahupun.

Tässä postauksessa ei ole oikein päätä eikä häntää vaikka pari pärstäkuvaa mukana onkin. Blogissa  lienee muutenkin hetken päätöntä ja hännätöntä hiljaiseloa, että ehdin kuroa umpeen kaikki muuton takia levinneet aikataulut. Viihdytä sinä minua sillä aikaa kertomalla miksi luet tätä, kuka olet ja mistä tulet, mitä haluaisit nähdä täällä enemmän ja mitä vähemmän. Sana on vapaa.

Ja jos kuulumiset kiinnostavat kiireenkin keskellä, tsekkaa vaikka tätäkin postausta hallitseva Instagram. Sitä on aina aikaa päivittää, eikö vain?

olisiko sinusta siihen?

Nyt on tullut se hetki, että Ainoa Graphic Design etsii vihdoin virallisesti yleismiesjaskaa tai pystynmihinvaanpirkkoa. Innostunut luova hullu saa harjoittelupaikan keskeltä kaoottisia aikatauluja, helvetin hyvää kahvia, huonoa huumoria ja mainiota menoa.

Paikan saanut pääsee heti aitojen asiakastöiden pariin, kokeilemaan rajojaan, näyttämään kyntensä ja kurkistamaan yhden naisen keskisuuren mainostoimiston maailmaan. Ollakseni kuitenkin rehellinen, luvassa on varmasti myös ympäripyöreitä päiviä ja sekalaista juoksupoikahommaa. Kantin on kestettävä muuttuvat tilanteet, nopealla aikataululla annetut tehtävät ja toimenkuva, joka ulottuu tulitemppujen kuvaamisesta aina kahvimaidon ostamiseen asti. Mikä on minun arkeani, on oleva myös sinun arkeasi ja siitä kahdeksankymmentä prosenttia on jotain ihan muuta kuin siistien kuvien tekemistä koneella.

Jos pensselit ja/tai kamera pysyvät kädessä, taitto-ohjelma on ainakin etäisesti tuttu ja uskot kestäväsi lempeää diktatuuria, laita sähköpostiviesti osoitteeseen ainoa.fi@gmail.com ja perustele miksi juuri sinun pitäisi päästä Ainoan ensimmäiseksi assariksi, oikeaksi kädeksi ja vasemmaksi varpaaksi.

Paikka täytetään välittömästi kun oikea henkilö osuu kohdalle tai viimeistään lokakuun alussa. Tässä leikissä nopeat siis todellakin syövät hitaat.

///

Aiempia mietteitäni samasta aiheesta eli siitä kuinka annetaan sielu päivähoitoon

insta(gram)ntvieraita, kirppistelyä ja sushia

Saateltuani lauantaina laivat niinsanotusti satamasta, suuntasin takaisin työhuoneelle. Siivouspäivä oli jo levittäytynyt pitkin puistoja ja katuja, joten ajattelin koukata sitä kautta ennenkuin hakisin mukaan omat uutta kotia etsivät vaatteeni ja tavarani. Instagramiin hurahtanut Elsa oli bongannut blogiin aamulla naputtelemani postauksen, jossa kerroin tulevani kirppistelemään ja kysyi tietysti heti, että mikä puisto. Satuimme näppärästi nokakkain keskellä kirppisvilinää juuri kun olin vastannut olevani matkalla.

Lopulta toimistolleni saapui siis insta(gram)ntvieraita, ensimmäisiä sitten muuttoporukan. Ja tokihan tämä näkyi myös Instagramissa. Sain siis mainiota kahviseuraa ja vähän myös kullanarvoista kanto- eli raahausapua puistoon.

Instagramista ei päästy eroon puistossakaan, Elsan ja pikkumiehen poistuttua päivittelin ajankuluksi  statustani vähän sinne sun tänne viihdyttävän seuran toivossa ja kappas vaan, ihana I liittyi seuraani loppupäiväksi nähtyään facebook-päivitykseni. Toimisto sai siis lisää vieraita heti samana päivänä ja kirppistelynkin loppusaldo oli ihan hyvä. Taisi I myydä melkein paremmin niitä minun vaatteitani kuin minä siinä vuoronvaihdon aikana.

Koko päivän suhailu ja seisoskelu vaati veronsa ja kun loput (eli alle puolet paikalle tuoduista!) vaatteet oli viety takaisin toimistolle, suuntasimme ansaitulle sushille Annankadulle. Jonka tietysti kuvasin, kuinkas muutenkaan kuin Instagramin #sushipäiväkirjoihin.

///

Visuaalisesti vaativa Instagramissa

Oi Mutsi Instagramissa

Ellu hei, unohda sekamehupurkit, voitit juuri Lifefactory-pullon!

Tattadaa! Viime sunnuntaina päättyneen Lifefactory-arvonnan voittaja on siis selvillä ja se on Ellu, kommentillaan "Ellu18/8/13 22:19 Lapsilla on jo omat hienot retkipullonsa, mutta äiti joutuu reissuilla litkimään vetensä vanhasta sekamehu- tai siideripullosta. Noloa. Siispä turkoosi 450-millinen sporttikorkkinen kaunokainen olisi ihana."

Eli unohda Ellu sekamehut, täältä tulee jotain paljon parempaa tilalle! Laita sähköpostia allekirjoittaneelle niin saadaan palkinto sinulle mahdollisimman pian. 

Harmi kun voittajia ei voi arpoa kuin yhden, vaan eipä hätää. Big Small Company halusi hemmotella teitä muita vielä alekoodilla ja mikä parasta, ei pelkästään Lifefactorya koskien vaan hitto vie koko Big Small Shopin valikoimaa! Nyt jos koskaan kannattaa shopata!

Alennuksen saa siis koodilla VAATIVA13 ja se on voimassa keskiviikkoon 4.9. asti. Antaa palaa!

///

Big Small Shop

vauhtia ja vaatekaapin aarteita

Kunhan olen ensin juonut aamukahvin, odotellut tänne kotiin Mummun ja Papan O:n kanssa, rynnistänyt töihin, hakenut eilen sinne unohtamani reikäpihdit, muotoillut kutistemuoville erään ystäväni ystävän häälahjakorut, juossut kyseisen ystäväni luo uunittamaan ne, laittanut niihin koruosat kiinni ja ne kiinni lahjalaatikkoon, antanut ne ystävälleni, juossut takaisin töihin, tavannut Ninan, kerännyt myytävät kimpsut ja kampsut mukaani ja kävellyt tien yli puistoon, jonka puunlatvat näkyvät työhuoneeni ikkunaan, onkin:

Tule ihmeessä moikkaamaan ja penkomaan uutta kotia etsivää vaatevarastoa!

///

Siivouspäivä

niin lähellä mutta niin kaukana

Niin se kameran piuha. Arvaatko missä se oli?

No siellä koneen takana pöydällä tietysti. Löytyi kun laskin näytön alas lähteäkseni kotiin.

#muutto

Uskomatonta kyllä, aloitin pakkaamisen tiistaina aamukymmeneltä ja täällä sitä ollaan. Viimeinen kuorma tuotiin eilen, suurin osa jo silloin tiistaina. Matkaan mahtuu myös monta mutkaa mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Vaurioiksi kirjattakoon yksi haava sekä yksi kadonnut lukko.

Jäimme vain kerran jumiin autolla lukitun rautaportin taakse ja mitään ei tuon mainitun sormen lisäksi hajonnut. Hermot ehkä muutamaan kertaan toki mutta eihän meillä lasketa. Onneksi on kahvia, Hello Kitty -laastareita ja ihan mahtavia ihmisiä, jotka mahdollistivat koko muuton itseasiassa kaksi päivää etuajassa. P ja J, superkiitos!

O toimi tietenkin myös apuna sen minkä kerkisi. Useimmiten enemmän kuin olisi ollut tarvetta. Kuvia tuli napsittua aika sekalaisessa järjestyksessä milloin mistäkin kohtaa muuttokuormaa. Vähän sama idea siis kuin päivä asu -kuvissa. Samat laatikot mahdollisimman monesta eri suunnasta.

Vanha työhuone näytti tyhjänä hieman haikealta. Jätin hiljaiset kiitokset kuluneesta tasan vuodesta. Jäljellä on enää loppusiivous, jonka käyn tekemässä kun ehdin. Ensin on pakko paikata muuton aiheuttamaa valmistuneiden töiden vajetta hieman täällä uudella toimistolla.

Vaikka on ihanaa olla täällä korkeiden ikkunoiden keskellä, on silti pakko sanoa, että muuttaminen itsessään on aivan kamalaa. Ja niinkuin minä maaliskuussa kotia muuttaessani vannoin, että nyt ei kyllä vähään aikaan. P:kin nauroi vannoneensa ettei koskaan enää kun muutti työhuonettani sinne edelliseen paikkaan.

Luojan kiitos se on ohi!

päivän kuva

Tosin eiliseltä mutta ei se mitään. Loisto-otos silti, eikö vain?

onko elämää flown jälkeen?

Vaikka allekirjoittaneesta ympäripyöreiden päivien aikana ja varmasti teistäkin blogin kuvaoksennusten keskellä välillä tuntuikin siltä, on Flown jälkeen kuitenkin todistettavasti elämää. Ainakin näillä Pantonen tuoleilla, jotka ovat siis toimineet takamusten alla Suvilahdessa ja asuvat nyt minun uudella työhuoneellani.

Verkkokauppa Out of the Dark myy nimittäin Flown jälkimainingeissa alueella käytettyjä ja sen jälkeen puhdistettuja (design)huonekaluja sopuhintaan. Tuoleissa on itseasiassa festivaalin ajankin ollut kiinni lappu, jossa lukee "osta minut". Mikä mainio idea!

Selettin Pantone-tuolit sopivat tänne järjettömän hyvin. Harmi etten itse sattunut kuvaamaan näitä kyseisiä tuoleja käytössä, silloin niillä olisi vielä enemmän tunnearvoa. Toisaalta, nämä ovat kuitenkin sen Flown tuoleja, jossa kuvasin Nick Cavea. Ei huono sekään.

///

Out of the Dark