vähän kaikkea

Me ollaan viime aikoina tehty vähän kaikkea. On menty vähän sinne minne nenä näyttää, syöty vähän sushia ja vähän jäädykejogurttia, juotu vähän kahvia, on käyty vähän äitin töissä, kuvattu vähän portaissa ja leikitty vähän cityparkouria Mannerheimintiellä. Kohta pitäisi vähän siivota ja tehdä varmaan vähän töitä. Jotain pitäisi vähän varmaan syödäkin taas. Vähänkö kivaa tällainen vähän suunnitelmaton viikonloppu.

insta(gram)ntvieraita, kirppistelyä ja sushia

Saateltuani lauantaina laivat niinsanotusti satamasta, suuntasin takaisin työhuoneelle. Siivouspäivä oli jo levittäytynyt pitkin puistoja ja katuja, joten ajattelin koukata sitä kautta ennenkuin hakisin mukaan omat uutta kotia etsivät vaatteeni ja tavarani. Instagramiin hurahtanut Elsa oli bongannut blogiin aamulla naputtelemani postauksen, jossa kerroin tulevani kirppistelemään ja kysyi tietysti heti, että mikä puisto. Satuimme näppärästi nokakkain keskellä kirppisvilinää juuri kun olin vastannut olevani matkalla.

Lopulta toimistolleni saapui siis insta(gram)ntvieraita, ensimmäisiä sitten muuttoporukan. Ja tokihan tämä näkyi myös Instagramissa. Sain siis mainiota kahviseuraa ja vähän myös kullanarvoista kanto- eli raahausapua puistoon.

Instagramista ei päästy eroon puistossakaan, Elsan ja pikkumiehen poistuttua päivittelin ajankuluksi  statustani vähän sinne sun tänne viihdyttävän seuran toivossa ja kappas vaan, ihana I liittyi seuraani loppupäiväksi nähtyään facebook-päivitykseni. Toimisto sai siis lisää vieraita heti samana päivänä ja kirppistelynkin loppusaldo oli ihan hyvä. Taisi I myydä melkein paremmin niitä minun vaatteitani kuin minä siinä vuoronvaihdon aikana.

Koko päivän suhailu ja seisoskelu vaati veronsa ja kun loput (eli alle puolet paikalle tuoduista!) vaatteet oli viety takaisin toimistolle, suuntasimme ansaitulle sushille Annankadulle. Jonka tietysti kuvasin, kuinkas muutenkaan kuin Instagramin #sushipäiväkirjoihin.

///

Visuaalisesti vaativa Instagramissa

Oi Mutsi Instagramissa

odottamattomat

Kun ei odota sunnuntailta mitään, saa yhtäkkiä kaiken. Rusinoita, halauksia, hymyjä, croissanteja, keinumista, puistoilua, vaahtokarkkeja, kikatusta, sattumalta tavattuja ystäviä, appelsiinimehua, koirien silittelyä, sushia, shoppailua, kissanruokaa, paikan jonossa jonkun edellä, kehuja, kiitoksia, jäätelöä ja hyvän mielen. Viis siitä, että nukkumaanmeno on yhtä taistelua kun koko päivä oli muuten niin mainio.

Raatolauantain jälkeen oli pakko suunnata nenä käytännössä ihan mihin vain. Me olisimme molemmat hyppineet seinille jos olisimme maanneet neljän seinän sisällä neljässäkymmenessäneljässä neliössä vielä toisenkin päivän. Pakkasin siis kimpsut, kampsut ja O:n ja suuntasimme keskustaan. Koska olo ei ollut kaksinen vaikka kaksin olimmekin, otin yhden ainoan tavoitteen. Kissanruokavarantojen täydentäminen Stockalta.

Lopulta täydensimme paljon muutakin, mahoja herkuilla ja sushilla, rikkinäistä tunnelmaa yllättävillä ystävällisillä sanoilla ja rattaiden alakoria lahjuscroissanteilla.

Puistossa tapasin tuttuja vuosien takaa, olin yhtäkkiä osa porukkaa, en vain yksinäinen äiti hiekkalaatikon reunalla. O:ta kehuttiin kauniisti käyttäytyväksi kakkuleipuriksi ja lähikaupassa ystävällinen kanssaeläjä antoi tietä kun taiteilin ostokset toisessa ja rattaat hankalasti toisessa kädessä. Bussimatkoillakin riitti seuraa niin O:lle kuin minullekin.

Vaikka kotona odottivatkin taas sama nukkumaanmenoraivo ja omat katkerat ajatukset, oli päivä silti kaiken sen arvoinen. Pitkästä aikaa minusta tuntui siltä, että elämäni ohjat ovat omissa käsissäni. Siihen tarvittiin vain se, että uskalsi päästää irti, rytätä rutiinit ja antaa asioiden tapahtua omalla painollaan. Odottamatta ja pyytämättä mitään. Aidosti kiitollisena pienistä ihanista asioista.

ilmapalloja ja tammentaimia

Eilen ehti tapahtua niin paljon, että on vaikea uskoa sen kaiken mahtuneen yhteen päivään. Etenkin kun liikkeelle päästiin vasta kolmen maissa iltapäivällä. O sai ilmapallon, ystäväni J tammentaimen, minä mahan täyteen Ravintolapäivän herkkuja ja sushia ja alle tammentaimen mittaiset pääsivät vielä puistoilemaankin sydämensä kyllyydestä. Ehdimme myös koukata Design District Marketin kautta, tavata tuttuja, hyppiä Temppeliaukion kirkon kallioilla, piirtää katuliidulla, nähdä monta ratikkaa, matkustaakin yhdellä sellaisella, syödä rusinoita, parantaa maailmaa ja nauttia kesän tavoin venyvästä lämpimästä illasta.

Myönnettäköön, että se venähti sen verran tehokkaasti, että päivän touhuista malttamattomana nukkumisen väliin jättänyt O availi äänijänteitä kotimatkalla varsin tehokkaasti. Ja heräsipä kerran yölläkin itkemään, että tahtoo keinumaan. Minä sen sijaan sain päivästä niin paljon puhtia, että jaksoin pitkästä aikaa O:n nukahtamisen jälkeen katsella hömppäsarjoja telkkarista ja kruunata päivän herkutteluannoksen Ben&Jerrysillä.

 

sushiviikko

Raportoin alkuviikosta Pirkan pakastesushista ja toivoin pääseväni lounaalle ihan oikeiden herkkujen ääreen. Sen lisäksi, että lounasseurani kantoi kaksi painavaa laatikkoa postiin, jakoi hän myös sushihaaveeni joten päädyimme Annankadun kulman Sushibariin. Ruoka oli hyvää, palvelu pelasi ja jälkiruokakahvit nautimme siirtolapuutarhamukeista. Ehdottomasti lisää tällaisia lounaita kiitos.

Tänään minut kutsuttiin yllättäen naistenpäivälounaalle ja käytin kotikenttäetuani häikäilemättömästi hyväkseni. Kysyin siis O:lta, (ei yhtään johdattelevasti), että haluaako O sushia. Arvaatte varmaan vastauksen joten sushille siis. Suuntasimme jälleen kerran Bulevardin Makki Makkiin, josta on tullut jo varsinainen kantapaikka. Rakastan myös noita teräksisiä syömäpuikkoja, tuollaiset pitäisi saada kotiinkin.

Kolmas kerta sushia samalla viikolla on poikkeuksellinen mutta mahtava saldo (tosin sen pakasteversio oli kyllä poikkeuksellisen pahaa). Todettakoon, että myös kaksi kertaa ihan normaalilla lounaalla on myös aika poikkeuksellista normaalien kahvikupillisten ja kiireessä syötyjen epämääräisyyksien sijaan. Kaikin puolin siis tätä lisää. Niin (oikeaa) sushia kuin oikeita lounaitakin. Ja hyvää lounasseuraa tietenkin myös.

#sushipäiväkirjat

///

Sushibar

Makki Makki

pirkkaa pakastealtaasta

Ensimmäinen oikea ruoka uudessa kodissa oli pakastealtaasta löydettyä Pirkka-sushia. Maku ei varsinaisesti hivellyt kieltä mutta ilman ruokailuvälineitä on tehtävä tiettyjä myönnytyksiä. Sushia se oli kuitenkin yhtä kaikki. Sain äsken lounaskutsun (älkää välittäkö siitä, että kello on yli kolme, päivän ensimmäinen kahvikin on aamukahvi, nauttimisajasta riippumatta), toivon, että luvassa on sushia jostain muualta kuin pakastealtaasta. Tai no, toivon, että luvassa on ylipäätään sushia.

sushia ja DNA:ta

Eilen oli jotenkin kummallinen päivä. Keskustelin ambigrammeista ja autonrenkaista valmistetuista käyntikorteista. Söin sushia, tällä kertaa Citycenterin kakkoskerroksessa.

Olin neljätuntisessa palaverrrrrrissa, josta puolet puhuimme rrranskalaisella korrrrrostuksella. Kun tulin takaisin toimistolle, minulle esiteltiin aamupäivällä eroteltua DNA:ta pienessä lasipullossa.

Illan kruunasi hollantilainen ystäväni, joka muisti vielä muutamia sanoja suomeksi.

"moi moi
huppaa vetteen
kaksi kissa
BERKELE"

sushipäiväkirjat

Tallennan mielelläni hetkiä elämästäni kuviksi. Instagramin rantauduttua minunkin puhelimeeni pääsin vielä lähemmäs reaaliaikaa ja arkisuutta ja se tuntui tarkasti määriteltyjen toimeksiantojen ja järjestelmäkameran raahaamisen jälkeen oikein leppoisalta. Vaikka pyrinkin kuvaamaan satunnaisia asioita, ajatuksia, ideoita, ihmisiä ja esineitä, nousi yksi kuvauskohde yli muiden.

Viime vuoden ensimmäiset 17.1.2012 Jumbon Hanko Sushissa. 

Kaikki sai alkunsa jostain satunnaisesta sushiannoksesta ja ehkä myös hieman ruoka-annosten kuvaamisen irvailusta ylipäätään. Ennenkuin huomasinkaan, olin ottanut tavoitteeksi tallentaa kaikki syömäni sushit ja postata päivän pakollisen sushipäivityksen Instagramilla aina kun kyseistä ruokaa nenän edestä löytyi.

 Viime vuoden viimeiset sushit 10.12.2012, Stockan myyjä unohti poistaa hälyt ostoksestani,
joten sain lahjakortin yläkerran Deliin. 

Koska viime vuoden susheista osa jäi kuvaamatta projektin ollessa enemmänkin jäsentymätön idea ja koko kuvaaminenkin alkoi vähän myöhässä, päätin tänä vuonna koota näitä hieman järjestelmällisemmin. En syö syö sushia läheskään joka päivä vaikka siitä suuresti pidänkin joten jokainen kerta on minulle pientä arjen luksusta. Herkuttelua ja ekstraa. Ehkä näistä voisi vuoden lopuksi koota jonkinlaisen laajemmankin koosteen jossain muodossa. Nyt kun mukana on toivottavasti oikeasti jokainen vuoden aikana nautittu annos.

Tämän vuoden ensimmäinen nautittiin eilen metallipuikoin työhuoneen melkein naapurista löytyvässä Makki Makkissa, jossa on paitsi mainiota sushia, myös erittäin ystävällinen ja mukava palvelu joka kerta. Useimmiten täältä lähtee mukaan lounasannos paperikassissa mutta tällä kertaa söin lounasseurani kanssa ihan paikan päällä.

#sushipäiväkirjat

///

meikäläisen sushit ja muut Instagramissa

Makki Makki Facebookissa