haluatko ostaa vokaalin?

paljon onnee aavaan

Jatketaan ruokalinjalla. Nyt päästiin jo jälkiruokaan asti. Liekö innoituksena olleet P:n aamiaiseksi tekemät amerikkalaiset pannukakut, sillä minulle tarjoiltiin äsken palapelipannaria. Paaaalljooon oonnneee aaavaan -laulun kera. Senkin inspiraationlähde lienee aika selvä.

s:ään päättyvä tunneskaala, josta ei puhuta

lappuja ja lehtileikkeitä

O löysi kuvauskalustonsa lelusäkin syövereistä ja ryntäsi innoissaan kuvaamaan. Kato, hei! -blogikin  päivittyi siis taas pienen tauon jälkeen. Minä kuvasin lähinnä paperikasoja pöydillä.

Lisäksi olen piirrellyt post it -lappuja photarilla, tutkinut Tukholman karttaa ja askarrellut eräitä jännittäviä kutsuja. Tilasin minä yhdet käyntikortitkin, olo on lehtileikkeen mukainen.

väärinpäin vai nurinpäin

O on innoissaan uudesta pupupaidastaan. Se on tosin nurinpäin sillä neonpinkki piraattipupu kuuluisi oikeasti etupuolelle.

Onko sinun mielestäsi muuten eroa sillä, sanooko väärinpäin vai nurinpäin? Aloin oikein itsekin miettiä tätä kun minä ainakin käytän näitä termejä sujuvasti sekaisin mutta olisiko kuitenkin väärinpäin sitä, että etupuoli  on selkäpuolella ja nurinpäin sitä, että saumat näkyvät? Vai toisin päin?

kirjaimet niin sekaisin, että luulevat itseään sanoiksi

iholla 2.0

Ei ehkä suurin (vanhemmilta saatu matto voitti tässä suhteessa) mutta kaunein ja ehdottomasti pysyvin syntymäpäivälahja aloitettiin eilen.

kirjaimia katukuvassa

Heräteostosten aatelia ovat ne, joita ei tiennyt tarvitsevansa mutta joihin rakastuu silmittömästi heti niihin törmätessään. Kävin poikkeuksellisesti Arabianrannan postissa postittamassa jotain tässä männä viikolla ja tiskin vieressä huomioni kiinnittyi tähän korttinippuun. Se saattoi olla tuo upea neonoranssi kansi tai sana typography siinä samaisessa kannessa mutta yhtä kaikki innostuin heti.

Ystävällinen postintäti kertoi, että korttisarja esittelee typografiaa eri sijainneista Helsingistä ja että kyseessä on rajattu, 200kpl painos. Upeat duotone-valokuvat neonoransseine yksityiskohtineen antavat aivan uuden näkökulman kaupunkitilaan.

Ihan ensin piti tietenkin yrittää tunnistaa mahdollisimman monta kunnes maltoin lukea oman kappaleeni (nro 18) esittelytekstin. Jokaisen kortin kääntöpuolelta löytyy QR-koodi jonka puhelimella lukemalla saat kyseisen kuvan tarkan sijainnin selvillä. Loput ohjeista kehottavat menemään paikan päälle, fiilistelemään ja kirjoittamaan ne fiilikset korttiin jonka jälkeen kortti tulee lähettää to someone special.

Nämä taitavat kyllä mennä samaan kategoriaan Pantone-korttieni kanssa, saa nähdä raaskinko lähettää yhtäkään vai päätyvätkö nämä johonkin muualle. Ihania yhtä kaikki. Samainen korttisarjan loihtinut graafikko on suunnitellut myös koulumme tämänvuotisen taskukalenterin. Josta tulikin mieleeni, että voisinkin käydä huomenna hakemassa omani.

Lisää tekijästä täällä.

haluaisin ostaa konsonantin

En tiedä kehen on tullut mutta O puhuu. Paljon, usein, kovaan ääneen. Laulaa, hihkuu, kertoo, selittää, muistelee, kysyy, vastaa, kommentoi. Ihan koko ajan. Sanavarasto karttuu joka päivä ja sekaan tulee koko ajan mutkikkaampia ajatuskulkuja, tarkempia analyyseja ja osuvampaa kannanottoa.

Puheenkehityksen erikoispiirteenä meillä on puuttuvat alkukirjaimet. Jostain syystä O sanoo kyllä monet sanat täysin ymmärrettävästi mutta jättää pois ensimmäisen konsonantin. Kaipa se on hänen mielestään turha sillä sen puuttuminen on täysin systemaattista. Vokaalit puolestaan ovat ihan paikallaan. Äiti on äiti ja auto on auto.

Yöllä ihmiset ukkuu, silloin mennään änkyyn ja päivällä syödään uokaa. Äiti leipoo ämpylöitä ja ulkona O einuu. Me O:n kanssa ykätään isistä ja kissat yppii milloin minnekin. Välillä laitetaan päälle akki ja päähän tietenkin ipo. Muumikirjassa mammalla on marjoja ädessä ja illalla pitää saada päälle eitto. Välipalalla syödään eipää ja äiti juo ahvia.

Viime aikoina O on myös alkanut laulaa ämä ämä äkkiä mukana ja ulos pitää ehdottomasti muistaa ottaa ämpä ja aapio. Taitaa oikeasti olla kyse vain siitä, että pienellä neidillä on niin kiire ehtiä kertoa kaikki tarvittava, että ei ole aikaa käyttää koko sanaa. Kuka sitä nyt muutamaa alkukirjainta tai loppuosaa tarvitsee.

O nimittäin puhui niistä leipomistani ämpyistä koko päivän, kunnes mainitsin Mummulle, että O osaa sanoa ämpy. O käveli viereeni ja totesi varsin painokkaasti, että ämpyLÄ. Ajatteli varmaan, että ihme äiti kun ei osaa puhua kunnolla.

kuin räjäytetty kirjastoauto olohuoneessa

Mietitkö koskaan mikä on sellainen elementti, joka tekee olosi kotoisaksi? Onko se ikkunasta näkyvä meri vai tietyn kahvin tuoksu? Mitä muutat mukanasi ensimmäisenä tai mitä pitäisit ainoana jos kliseisesti joutuisit sinne paljon puhutulle autiosaarelle? Mistä se kotoisuus ja tuttuus oikein kumpuaa, miksi tietyt asiat ovat rakkaita, turvallisia? Ovatko ne tuttuja jo lapsuudesta?

Kun muutin raskaan eron jälkeen yksinäni asumaan, muistan istuneeni patjalla lattialla ja katselleeni vastapäisen seinän kirjapinoja. Monta muuta juttua hain paljon myöhemmin mutta kirjat oli saatava ensimmäisessä kuormassa. Ne nojasivat hiljaisina seinään ja tekivät siitä huoneesta kodin vaikka paikka muuten olikin verhoton ja ankea. Ja kodin ne tekevät nytkin. Kirjoja on paljon ja ne ovat jos eivät nyt ihan paraatipaikalla niin erittäin näkyvillä kyllä. Koko eteisen vallanneen kirjahyllyn lisäksi niitä on myös makuuhuoneessa molempien puolilla sänkyä, lattialla, olohuoneessa ja keittiössä. Työhuoneen hyllystä puolet on myös varattu kirjoille, siellä tosin on enemmän ammatti- ja taidekirjallisuutta mutta kirjoja siis yhtä kaikki.

Myös O:lla on nyt jo mittava kokoelma erilaisia teoksia. Haluaisin kovasti siirtää rakkauden kirjoihin ja lukemiseen eteenpäin. Näyttää miten uskomattoman suuri maailma kirjoista avautuu. Uskon, että osaksi se tunne siirtyy ihan itsestään. Juuri siksi, että niitä kirjoja on siinä koko ajan ja me vanhemmat luemme myös. Niin O:lle kuin muutenkin. Joka ilta on niin minulla kuin P:lläkin joku kirja kesken ja joskus jos vain aikaa on, luemme päivälläkin. Itse luin myös pitkään bussimatkoilla vaikka se tapa onkin sittemmin kantoreppuilun myötä hieman kärsinyt.

Kun O oli pienempi, murehdin kovasti sitä pitäisikö hänelle lukea enemmän. Miten eri suuntaan lähtevälle vauvalle edes luetaan. Hyvä kun ehdin ensimmäisen lauseen loppuun niin O oli joko ottanut ohjat kirjan omiin käsiinsä tai ryöminyt muualle. Nyt kun O on hieman isompi, huomaan murehtineeni ihan turhaan. O on jo pitkään kantanut itse kirjoja katseltavaksi ja kun ikää tuli vähän lisää, kasvoi pinnakin sen verran, että nyt kirjoja luetaan oikein urakalla. Yhdessä ja itse.

Kaksi isohkoa säkkiä kätkevät sisäänsä mitä erilaisimpia teoksia. On isin Aku Ankkoja, lahjaksi tuotuja kirjoja eläinoppaista Muumi-kirjoihin asti. Äidin suosikkeja ovat oivaltavin kuvituksin varustetut kirjat, Julia Vuoren tuotanto sekä muutama muu ihanuus. O suosii tällä hetkellä kirkasvärisiä eläinkirjoja yli kaiken. Niistä on mukava osoitella eläimiä ja opetella samalla uusia sanoja. "Eppa, ettu, mau." 

Ollakseen noinkin nuori vielä, on O tosiaan ehtinyt haalia jo melkoisen kokoelman tänne. Toisaalta ajattelen itse niin (minähän ne pääosin ostankin), että monista muista jutuista voi pihistellä mutta kirjoihin on aina (oltava) varaa. Suurin osa O:n kirjoista on jatkuvassa, päivittäisessä käytössä ja hurjimpina päivinä olohuone näyttääkin siltä kuin sinne olisi räjäytetty muutama kirjastoauto käsikranaateilla. Koti ilman kirjoja olisi kuitenkin varsin alaston ja allekirjoitan vaikkakin pieni hymynkare suupielessä sanonnan siitä, että koti täysin ilman kirjoja on itseasiassa hieman epäilyttävä.

Meillä on aina ollut kirjoja. Pienenä istuin kuulemma kirjastoautolla käynnin jälkeen hiljaa sohvannurkassa ties kuinka kauan ja ne notkuvat kirjahyllyt ovat seuranneet mukana muutosta toiseen. Nytkin mummulassa on yksi seinä olohuoneesta pyhitetty kirjoille. Uskon siis intohimon lukemiseen siirtyvän myös tottumuksena, opittuna ihanana tapana.

Kohta on varmaan jonkinlainen kirjahylly hommattava näille O:nkin opuksille, nyt mennään vielä säkkiperiaatteella. Jos allekirjoittanutta kuunnellaan niin seuraavaksi toivelistalla olisivat ihanat World Design Capital -vuoteen liittyvät Helsinki-teokset, Hurraa Helsinki ja Mini-Helsinki. Saa nähdä muuttavatko nämäkin säkkiin piakkoin.

Mitä teillä luetaan? Tekevätkö kirjat kodin? Parhaat kirjavinkkisi? Seuraavana ostoslistalla?

kirjaimia, kirjamuovia ja kirppislöytöjä

Ensimmäisistä meille muuttaneista muovikirjaimista lähtien olen haaveillut hyllystä työhuoneen seinällä. Sellaisesta missä olisi purkkitolkulla kirjaimia ja numeroita rivissä. Pitäähän graafikolla nyt kirjaimia olla mistä valita. Hyllystä ei ole tietoakaan mutta kirjaimia on kyllä tupsahdellut vastaan ja sopivia lasipurkkeja myös. Savunharmaakantinen on uusin kirppislöytö, isoin myös kirppikseltä. Pienin taitaa olla joku P:n jäljiltä jäänyt jalapenopurnukka. Kokoelma karttuu hitaasti mutta varmasti.

Kirppikseltä on löytynyt viime aikoina muutakin. Olen osunut jotenkin sopivasti aina ohikulkumatkalla paikalle ja viimeksi kannoin kotiin myös mielettömän nostalgisen kirjamuovikasan. Ihan mahtavia kuvioituja muoveja, niitä joiden saaminen kirjan päälle kauniisti oli kertakaikkiaan mahdotonta. Nyt ne ovat lämmin tuulahdus lapsuudesta ja upeaa askartelumateriaalia. Sitä en tosin tiedä onko sorminäppäryys vuosien varrella yhtään parantunut, se nähdään kun yritän jossain vaiheessa hyödyntää näitä johonkin projektiin. Keltaista ja ruudullista ainakin.

valoa

Alusta asti olen ollut jopa yllättynyt siitä miten suurta ja ylitsevuotavaa rakkaus lasta kohtaan on. Kuinka se rutistaa sydäntä ja kääntää elämän päälaelleen. Vielä yllättyneempi olen ollut siitä miten se sama rakkaus kasvaa sitä mukaan kun O kasvaa. Se muuttuu ja laajenee ja siitä tulee koko ajan konkreettisempaa. Ja sitä tulee jotenkin mystisesti myös lisää joka päivä.

Mitä isompi O:sta tulee, sitä monimutkaisemmin hänen kanssaan voi kommunikoida ja sitä hulvattomampia tempauksia meillä järjestetään. Oma suosikkihetkeni on päiväunilta herääminen, se kun O kävelee unisena tukka pörrössä keittiöön, kysyy tsitsiä ja innostuu siitä, että kissat ovat vieläkin täällä. Kun itse puetut sukat tai säärystimet ovat suloisesti makkaralla ja silmissä vielä vähän unihiekkaa.

Tänään meni monta asiaa säärystinten lisäksi myttyyn mutta tuo sokerimuroilta tuoksuva pieni tyttö toi silti valoa koko päivään. Raivoisista uhmakohtauksista, spagetiksi lattialle heittäytymisistä ja raastavasta mielenosoitusitkusta huolimatta. Valoa tulvi elämään myös ikkunoista, leikki kultaisina säteinä hiuksissa kun O heitteli rapisevaa hiirtä Riesalle.

Myöhemmin näimme myös toisen valoilmiön keittiön ikkunasta ja ikuistimme senkin kuviksi. Samaan aikaan kun keskustelimme kiehuvista "iihhuuu" makarooneista ja siitä ketä eilen näimme. "Teetti, Tatttu, Moomma, Eemmi."

vauva

O lukee kaksplussaa ääneen lattialla.

"vauva", "vauva", "vauva", "vauva"

ä niin kuin ääreishermosto

Jokaisen itseään kunnioittavan äitibloggaajan sisustamassa lastenhuoneessa on tietysti aakkosjuliste. Minä hankin omani joulumyyjäisistä ja koska olen joissain asioissa myös kiireinen melko saamaton, pääsi se seinälle vasta ihan tässä hiljattain. Ja meillä se on tosin makuuhuoneessa koska lastenhuonetta ei (vielä) ole.

Kauempaa katsottuna se näyttää ihan perinteiseltä aakkosjulisteelta. Lähempi tarkastelu osoittaa, että tuttujen H niin kuin hevonen -mietteiden sijaan tämä juliste koostuu vähän vieraammista käsitteistä. Tai ainakin oudommista. Vai miltä kuulostaa H niinkuin hirsutismi tai W niin kuin Weberin koe? Otin siis  kameran K niin kuin kauniiseen käteen ja nyt jään vain odottamaan milloin näitä pitää alkaa selittää uteliaalle O:lle.

Mahtavan seinäntäytteen tekivät ihanat graafisen suunnittelun opiskelijat ja lisäinfoa löytyy täältä.

chanelit roskiksessa ja hieman parempi päivä

Nyt on tuliterä passi ja tuliterä pankkikortti ja tuliterä tunnusluku takataskussa. Alkaa siis näyttää siltä, että viimeaikainen vastoinkäymisten suo on taas hetkeksi rämmitty.

Passinhakureissukin alkoi varsin lupaavasti, P kävi heittämässä roskat ja tuli takaisin kysyvä ilme kasvoillaan. "Haluuksä nää?" Kyllä se vaan hyvin tuntee meikäläisen, kysymyksen kohteena olivat nimittäin uutuuttaan kiiltelevät paperinukkekirjat. Ei niitä oltu edes avattu kun olivat taitteistakin ihan priimat. Siellä olivat kuulemma nököttäneet Chanelin Fashion Review ja Fashion Paper Dolls from 1840-1854 roskalaatikon päällä.

Saatuani aimo kasan henkilöpapereita ja pankkiasioinnin välttämättömiä tykötarpeita, piipahdin vielä lähikirppiksellä. Palasin takaisin mukanani mieletön kasa magneettikirjaimia ja numeroita (joita muuten etsiskelin hiljattain erään työprojektinkin takia) sekä puinen talo puunumeroineen ja plusmerkkeineen. Kyllä tämä tästä taas!