20120307

valoa

Alusta asti olen ollut jopa yllättynyt siitä miten suurta ja ylitsevuotavaa rakkaus lasta kohtaan on. Kuinka se rutistaa sydäntä ja kääntää elämän päälaelleen. Vielä yllättyneempi olen ollut siitä miten se sama rakkaus kasvaa sitä mukaan kun O kasvaa. Se muuttuu ja laajenee ja siitä tulee koko ajan konkreettisempaa. Ja sitä tulee jotenkin mystisesti myös lisää joka päivä.


Mitä isompi O:sta tulee, sitä monimutkaisemmin hänen kanssaan voi kommunikoida ja sitä hulvattomampia tempauksia meillä järjestetään. Oma suosikkihetkeni on päiväunilta herääminen, se kun O kävelee unisena tukka pörrössä keittiöön, kysyy tsitsiä ja innostuu siitä, että kissat ovat vieläkin täällä. Kun itse puetut sukat tai säärystimet ovat suloisesti makkaralla ja silmissä vielä vähän unihiekkaa.


Tänään meni monta asiaa säärystinten lisäksi myttyyn mutta tuo sokerimuroilta tuoksuva pieni tyttö toi silti valoa koko päivään. Raivoisista uhmakohtauksista, spagetiksi lattialle heittäytymisistä ja raastavasta mielenosoitusitkusta huolimatta. Valoa tulvi elämään myös ikkunoista, leikki kultaisina säteinä hiuksissa kun O heitteli rapisevaa hiirtä Riesalle.


Myöhemmin näimme myös toisen valoilmiön keittiön ikkunasta ja ikuistimme senkin kuviksi. Samaan aikaan kun keskustelimme kiehuvista "iihhuuu" makarooneista ja siitä ketä eilen näimme. "Teetti, Tatttu, Moomma, Eemmi."

12 kommenttia:

  1. Hihi, ihana. Meillä päikkäreiltä ei herää murontuoksuinen kullanmuru vaan kiukkuriiviö manalasta. Joka ikinen kerta. Vastaherännyt pikkulapsi olis varmaan hellyttävä näky, ellei siitä näkyis vaan kitarisat :D. En oo varma oonko sanonu tän joskus jo, mutta O on ihan supersöpö pikkutyllerö :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa. :D Kyllä meilläkin joiltain päikkäreiltä herää varsinainen riivinrauta mutta useimmiten onneksi tuo hyväntuulinen versio. Tosin sehän ei estä uhmakohtauksen saamista esimerkiksi minuutin päästä heräämisestä. ;)

      Poista
  2. Niin totta!
    Välillä meinaa ihan pakahtua onnesta.
    Mutta totta vie meinaa se hermokin välillä mennä.
    Mutta sitten taas pakahduttaa rakkaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Silkkaa tunteiden vuoristorataa! Äidillä ja tyttärellä. :D

      Poista
  3. Pakko yhtyä toitottamaan että totta totta!
    Kun vuosi sitten oma naperoni syntyi, luulin ensitapaamisen hetkellä, etten voisi ikinä rakastaa enemmän, kuin sillä hetkellä. Mutta toisin kävi. Joka päivä sitä pysähtyy miettimään, että se rakkaus vaan aksvaa lapsen mukana. Oon jo kauhsitellut sitä, miten sydän kestää kaiken tän tuntemisen. :)

    O on niin suloinen, aivan ihana pieni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on jotenkin ihan uskomatonta miten se tosiaan lisääntyy ja kasvaa se tunne. Muistan itsekin miettineeni, ettei se vaan voi oikeasti tuntua enää suuremmalta ja kas vain. Kyllä se voi. :D

      Poista
  4. Unilta (tyytyväisenä) herännyt lapsonen on kyllä aikas ihana ilmestys. Usein meidän poikaa kyllä silloin myös kiukuttaa, koska on niiiiin kova pissahätä! :D

    O on supersuloinen, mutta mua jäi häiritsemään yksi asia. Mitä on tsitsi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pissahätä on kieltämättä aika akuutti kiukutusaihe päikkäreiden jälkeen. Meillä myös. :D

      Ja niin, tsitsi on tietenkin isi. ;)

      Poista
  5. Niin totta! Minäkin yllätyin siitä, miten kokonaisvaltaista ja pakahduttavaa ja voimakasta rakkaus omaan lapseen on! Hauska kuulla, että se rakkaus vielä jatkaa kasvuaan kun lapsi kasvaa, vaikka nyt tuntuukin, että eihän tämän enempää ole enää edes mahdollista rakastaa! ;)
    Kiitos kivasta blogistasi!
    t: Sukat on sillä makkaralla blogin Noushka

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!