20130821

onnea ja aallonpohjia

Ajattelin kertoa ihanasta pienestä sattumasta tänään ja sitten jäin miettimään, että viime aikoina blogi on ollut täynnä onnistumisia ja iloa. Uusia projekteja on julkistettu kasapäin, olen päässyt huikeisiin paikkoihin, tavannut mahtavia persoonia ja ihania ihmisiä. Saan tehdä sitä mitä haluan ja olen halunnut jakaa sen myös teidän kanssanne. Jäin miettimään, että varmasti joku siellä ruudun takana kiristelee hampaitaan ja miettii, että taas se kehuu kaikkea, onnistuu muka joka jutussa ja intoilee ties mistä taas. Valehtelee paskiainen kuitenkin ja siloittelee elämäänsä, kiillottelee kulisseja.

Usein tuntuu siltä, että asiat tapahtuvat ryppäissä. Kun menee hyvin, menee hyvin vähän joka puolella. Kun ollaan aallonpohjassa, siellä möyritään sitten niin työelämässä kuin henkilökohtaisen kaaoksenkin keskellä. Välitilaa ei tunnu olevan tai ainakaan se ei oikein näy täällä, yksittäisten kirjoitusten rivien välistä vaikka niitä kirjoituksia joka päivä tänne ilmestyykin. Kaikki on joko tai.

Kyseessä ei ole kuitenkaan mikään hämmästyttävä sattuma vaan taustalla jylläävät ihan järkevät syyt. Iso osa työprojekteista toteutetaan kesän aikana, silloin kun muut lomailevat. Niitä puurretaan kasaan kun valtaosa ihmisistä makaa rannalla. Minä olen käyttänyt bikineitä tänä kesänä kerran. Kun kesä on paahdettu täysillä, ei ole ihme, että iso osa töistä valmistuu samaan aikaan. Useimmat organisaatiot ja yritykset haluavat uutta materiaalia nimenomaan syksyksi. Koulut siksi, että uusi lukuvuosi alkaa. Muut vähän samankaltaisesta syystä. Lomat on lusittu (mikä kammottava facebook-termi!) ja on aika pistää taas rattaat pyörimään. Niinpä täälläkin on vain muutaman viikon sisällä näkynyt kasapäin uudenkarheita ilmeitä. Kaikki samaan aikaan.

Kasaantuminen on yksi asia, hehkuttaminen toinen. Vaikka kaikki ei tänne valukaan, on alkuvuosi ollut raskas niin monella tasolla, että sen selittäminen olisi melkoisen mutkikasta. Olen ollut henkisellä vuoristoradalla ilman turvakaaria jo pidemmän aikaa. Kuohunut on kotona ja töissä. Moni asia, tai oikeastaan kaikki kantava elämässä on pistetty palasiksi ja kasattu uudestaan. Osaa on pitänyt liimailla ja teippailla vähän enemmän, toiset tornit ovat pysyneet kasassa itsekseenkin. Jaksaminen niin henkisesti kuin fyysisestikin on ollut kovalla koetuksella ja yhdet sun toiset itkutkin olen matkan varrella tirauttanut. Julkisesti ja yksin kotona yöllä.

Juuri siksi, että kaikki ne valmistuneet asiat on puurrettu kasaan aidosti hiellä ja kyynelillä, saa ne tuntumaan vieläkin hienommilta. Jos en olisi nähnyt niiden eteen vaivaa, eivät ne tuntuisi yhtä makealta nyt kun ne ovat kasassa. Kaikkien myrskyjen läpi on menty hammasta purren ja kaikki on valmistunut ajallaan, sekin tuntuu tällä hetkellä melkoiselta saavutukselta. Ainoa tapa jaksaa se kaikki on myös löytää ne onnistumisen hetket ja pitää niistä kiinni. Niiden täytyy pysyä kirkkaana mielessä silloinkin (tai ehkä juuri silloin) kun usko meinaa loppua. Ne valmistuneet työt, tyytyväiset asiakkaat, iloiset loppukäyttäjät, ne pitävät minut kiinni elämässä.

Ilman kaikkea sitä mikä on revitty auki tänä vuonna, en olisi juuri nyt niin onnellinen kaikesta siitä mikä siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi on onnistunut. Palataanpa siis postauksen alkusanoihin. Minusta oli vain niin ihanaa, että minulla on asiakkaita, joiden kanssa voin vaihtaa myös päivähoitokuulumisia. Ja sellaisia asiakkaita, jotka tarjoutuvat pitämään palaverin meillä ihan vain siksi, että O on kipeänä ja me olemme täällä kotona. Sellaisia asiakkaita minulla on, maailman parhaita nekin. Kaiken sen muun ihanan lisäksi, jota viime aikoina on riittänyt.

Loppuun tunnelmapala, joka soi taustalla kun seisoin Tukholmassa hotellin terassilla iltayöstä ja mietin näitä kaikkia asioita. "Only know you've been high when you're feeling low"


4 kommenttia:

  1. Se on myös hyvän elämänilon merkki, kun sen tahmean ja raskaan alhon keskellä jaksaa nauttia niistä ilon hetkistä ja vaikka niitä hieman "yliviivaisikin",koska niistä saa voimaa. Ja sitätärkeää uskoa itseensä ja huomiseen.

    JOs minun on valittava kahden asian väliltä. Seuratako syvänegatiivista kaikesta ruikuttajaa vai ylipositiivista unelmoijaa... niin ehdottomasti sitä positiivista. Meinaan se heijastuu sinusta mitä nautit ja mitä seuraat ---

    tähän voisi heittää jopa lauseen vuosien takaa "olet mitä syöt" - joten tässä sama henki toimii..

    joten paljon iloisia hetkiä elämääsi!

    VastaaPoista
  2. ...edellisen kanssa niin samaa mieltä!
    Ja haluan vielä lisätä siihen ettet ole antanut liian yltiöpositiivista kuvaa, vaan kyllä täällä on tasapainoksi näkynyt myös niitä muitakin tunteita! Ei blogin tarvitsekaan olla se paikka, jonne kirjoitetaan vereslihalla kaikki omasta elämästä. Jotkut asiat voivat ja saavat jäädä hyvin pintaraapaisuksi meille muille ;)

    Ja mieluummin luen kuinka joku onnistuu ja kuinka löytää elämästään ja arjestaan uusia puolia ja hyviä sellaisia kuin että kaikki on mustaa ja synkkääkin synkemmpää!

    VastaaPoista
  3. Itse en ollenkaan tajua sellaisia ihmisiä, jotka lukevat blogeja ja miettivät samalla että kun tolla menee nyt liian hyvin, angstais välillä. Itse ainakin osaan olla oikeasti iloinen täysin tuntemattomienkin tyyppien puolesta, enkä ainakaan tähän mennessä ole missään välissä kiinnittänyt erityistä huomiota siihen että täällä blogissasi olisi ollut muka liikaa hyviä juttuja putkeen. Hyvistä jutuista pitää kertoa silloin kun niitä on! Vaikken usein kommentoikaan niin luen kaikki juttusi ja toivotan sinulle mielessäni - ja nyt ihan ääneen - paljon onnea onnistumistesi johdosta. :)

    VastaaPoista
  4. Sinulla on ollut rankka vuosi, ihanaa että onnen ja onnistumisen hetkiä mahtuu raskaampien asioiden oheen! On hauskaa lukea graafisesta suunnittelusta, ja on hauskaa lukea perheestäsi - varmasti on haastavaa yhdistää tuo kaikki mutta tunnut löytäneen sellaisen asenteen jolla vaikeudet voitetaan tai ainakin ohitetaan jäämättä rypemään niihin. Kiitos kiinnostavassta blogista! Mari

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!