20130522

kolminkertainen pukeutumispaniikki

Perinaiselliseen tyyliin minulla on tietenkin tapana panikoida milloin mistäkin tilaisuudesta, että mitä hittoa minä oikein laitan sinne päälle. Ei siinä mitään, nyt perjantaille on ilmestynyt kolme aivan eri henkistä tilaisuutta, joista yhteenkään ei voi mennä alasti eli on laitettava jotain tilaisuuden henkeen sopivaa päälle. Paniikkini on kolminkertainen.
Ensin pitäisi pyörähtää pressitilaisuudessa, jonne ei tietenkään ole mitään pukukoodia. Olisi suotavaa kuitenkin näyttää edes vähän ihmismäiseltä. Tämä ensimmäinen tilaisuus ei ole oikeastaan mikään ongelma, normaalina työpäivänä menisin tänne työvaatteissa eli luultavasti leggareissa, hameessa ja topissa. No problem. Nyt joudun kuitenkin juoksemaan suoraan täältä valokuvaamaan publiikkia eli todistustenjakotilaisuutta ARTSiin Arabiaan. Siellä pitäisi puolestaan näyttää juhlavalta mutta ei liian juhlavalta. Kyseessä on juhlatilaisuus mutta valokuvaajan ominaisuudessa minun pitäisi olla jokseenkin tyylikkään huomaamaton. Vaatteissa pitäisi myös olla helppo kyykkiä tai olla muuten hassuissa asennoissa tarvittaessa, sama koskee eritoten kenkiä.
Jotta päivä olisi täydellinen vaatekatastrofi, tulen publiikista hetkeksi työhuoneelle järjestelemään lauantain kirppistelyjä ja toivottavasti myös tekemään vähän töitä. Kotiin en välissä viitsisi juosta kun taas alkuillasta pitäisi olla vapaasti ja rennosti mutta tyylikkäästi pukeutunut Le Bonkin kesäterassilla. Jestas. Onko kaikki pakko järjestää samana päivänä, kysyn vaan?
Onhan tässä toki ripaus tarkoituksellista draamailua mukana ja olen ihan tietoinen siitä, että kyseessä on malliesimerkki first world problemista mutta panikoin silti. Apua. Mitä ihmettä minä oikein laitan päälle perjantaina?

2 kommenttia:

  1. Little Black Dress ei petä koskaan ja sen voi muunnella tilaisuuteen kuin tilaisuuteen asusteilla! Kynnet neutraalin värisiksi, autoon muutamat parit kenkiä, laukkuja ja kasa koruja, meikki neutraalina "perusmeikkinä".

    Googlen hakuun "accessorizing little black dress" ja sieltä tulee niin monta eli tyyliä että heikompaa huimaa!

    VastaaPoista
  2. Yksi vaihtoehto on pukea kahteen ekaan sama ja sitten viimeiseen ottaa joku eri vaatetus mukaan, jonka voi vaihtaa tyohuoneella paalle? :) Todistuksen jakoon ehka asuisteilla juhlavuutta, huivi?

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!