20130729

nukkumatin kintereillä

Aika vähän on viime aikoina tullut kirjoitettua äitiydestä, O:sta toki montakin kertaa mutta ne tarkemmat ja tiukemmat pohdinnat vanhemmuudesta olen pohtinut ihan ylhäisessä yksinäisyydessäni yön pimeinä tunteina, bussissa matkalla töihin tai ystävieni olkapäiden välittömässä läheisyydessä. Oi mutsi avasi kuitenkin eilen illalla sanaisen arkkunsa nukkumisesta, joten ajattelin, että kas tässäpä oiva aasinsilta minullekin. Sekin kun on kovasti ollut tapetilla täällä meilläkin enemmän ja vähemmän mullistavien muutosten myrskyissä.

Alunperinhän O nukkui jo hienosti omassa sängyssä ja pinniksen paikanviejäkin oli jo tulossa. Isojen tyttöjen sänkyä odotettiin kovasti ja sitten koko elämä meni uusiksi ja piti yhtäkkiä miettiä ihan toisenlaisia reaaliteetteja kuin sängyn maalaamista valkoiseksi tai sen sijoittamista O:n huoneeseen. Yhtäkkiä kun ei ollut enää sitä huonettakaan, eikä sänkyä. Edes minulla.


Täällä meillä nukutaan samassa yhteisessä makuuhuoneessa, isolla parisängyn patjalla. Vierekkäin, selät vastakkain, käsi minun hiuksissani tai molemmat kädet minun kaulani ympärillä. Pienet sormet kämmenellä tai kymmenen pientä varvasta kylkiluissa. O on aina ollut sopeutuvainen, hyvin nukkuva, itsenäinenkin. Olen kirjoittanut meidän nukkumisistamme aiemminkin ja useimmiten niissä ei ole ollut ohimeneviä lyhyitä kausia lukuunottamatta juuri mitään ongelmaa.

Muutto, ero ja muut mullistukset ovat tuoneet oman värinsä moneen asiaan eikä nukkumatin metsästys ole poikkeus. Oikeastaan suurimmat ongelmat ovat liittyneet nimenomaan nukkumiseen eivätkä niihin moniin muihin asioihin, joita olen pelännyt etukäteen. Päivisin asiat sujuvat kohtuullisen letkeästi omalla painollaan mutta O ei haluaisi mennä nukkumaan eikä nuku kovin hyvin. Nyt alamme olla onneksi jo voiton puolella kun elämä on alkanut asettua uomiinsa ja arkirutiinitkin löytyä alun shokkivaiheen jälkeen.


Kaikkein vaikeinta onkin olla ylianalysoimatta asioita. Kaikki ei johdu erosta, vaan osa on aivan tavallisia melkein kolmevuotiaan vaiheita. Toisaalta tottakai muuttuva elämäntilanne vaikuttaa ja näkyy. Hankalinta on löytää tasapaino näiden asioiden välillä. Tukea, turvaa ja läheisyyttä tarvitaan aivan varmasti normaalia enemmän oudossa tilanteessa mutta niin tarvitaan mielestäni myös selkeyttä, rajoja ja rutiineja, joista pidetään kiinni. Se, kumpaa toteuttaa milloinkin pitää vain valita. On luotettava omaan tunteeseen siitä, kummalle on suurempi tarve juuri nyt.

Aluksi nukkumaanmeno ei ollut mikään ongelma mutta O heräili öisin itkemään tai huutamaan. Joillain kerroilla riitti ihan pieni hyssyttely, käden ojentaminen selän päälle. Toisina öinä itkin O sylissä O:n kanssa yhdessä vaikka kuinka kauan. Heräilyjä oli satunnaisia määriä mutta keskimäärin kaksi yössä, välillä enemmän mutta jonkin aikaa ei koskaan yhtä vähemmän. Aamulla, heräämisten jälkeen pikkulikka olisi nukkunut kuin tukki vaikka puolillepäivin. Katsoin tärkeimmäksi olla lähellä, saatavilla silloin kun yöherätys tulee ja rauhoittaa iltoja ja iltarutiineita mahdollisimman paljon. Nyt O nukkuu melkein joka yö täydet unet mutta itse nukkumaanmenosta on tullut aika pitkällinen projekti.


Kauniisti omaan sänkyyn puolikkaalla sadulla nukahtava lapsi on jossain kaukana takana, vain hämärä, melkein kadonnut muisto. Toki niitäkin iltoja on kun yksi loru riittää mutta melkein aina luen kyllä aikamoisen pinon kirjoja saatellakseni O:n unten maille. Olen tehnyt rajanvedon itseni kanssa ja päättänyt, että sängystä ei nousta haahuilemaan (paitsi tarvittaessa tietysti pissalle), ollaan hiljaa ja juttelukin on hiljaista supinaa, leluja ei kanneta sänkyyn kasapäin, yksi nukkumaanmennessä valittu riitää. Mutta kirjoja voin lukea juuri niin monta kuin kunakin iltana tarvitaan, jotta nukahtaminen on levollista ja rauhallista. Vaikka sitten kaikki meillä olevat jos tarvitaan. Se on nyt tärkeintä ja ilmeisesti myös toimii koska tilanne on parantunut huomattavasti.

Hämähämähäkin laulaminen oli yksi yörutiineista, jota meillä on käytetty vauvasta asti. Se on toiminut mainiosti ja rauhoittanut näissäkin myrskyissä. Jossain kohtaa se kuitenkin kärsi inflaation ja O kielsi laulamasta. Liekö tajunnut yhteyden nukahtamisen ja kahdeksanjalkaisen välillä vai mistä oli kyse mutta tällä hetkellä kyseinen kipale on meillä pannassa. Katsotaan palataanko toistuvan encoren esittämiseen joskus myöhemmin, hieman kaiholla muistelen muutamia aiemmista uskomattoman tehokkaista konserteista.

Nukkumisongelmat eivät tosin koske vain O:ta. Tilanne on onneksi parantunut myös omalta kohdaltani jo huomattavasti. Minä olen aina ollut sellainen, että jos vain nukkumaan pääsen, nukun kyllä. Valvominen on tuttua töidenkin puolesta joten siinä vaiheessa kun saa nukkua, nukun aivan varmasti. Muutosten myötä myös minä aloin heräillä öisin tai istua valveilla kun pitäisi olla jo unten mailla. Ei minua välttämättä harmittanut tai ahdistanut mikään, ei vain nukuttanut. Öisin heräilin, en painajaisiin, enkä miettimään mitään, heräsin vain. Monta kertaa. Ja tietysti aina eri aikaan kuin O. Siitä alkaa äkkiä kertyä aika monta herätystä per yö kun nämä laskee yhteen. Onneksi, kuten sanoin, tilanne on paranemaan päin myös tältä osin.

Yhteisessä sängyssä nukkuminen ei minua häiritse lainkaan. Aiemmin koin tärkeäksi omankin tilan öisin ainakin ajoittain mutta tällä hetkellä tämä ratkaisu toimii erittäin hyvin. Olen vähän suunnitellut jonkinlaista sänkyratkaisua, joka olisi myöhemmin purettavissa kahdeksi normaalikokoiseksi sängyksi. Niin, että sitten kun O haluaa, saa hän oman sängyn ja puolikkaat ovat siirrettävissä makuuhuoneen eri puolille. Tällä hetkellä minulla ei ole mikään kiire niiden pienten varpaiden (ja kirjakasan) ulottuvilta mihinkään.

On myös pidettävä kiinni niistä pienistä onnistumisista. Illoista, jolloin riittää vain yksi kirja ja etenkin siitä yhdestä yöllisestä heräämisestä, jolloin valmistauduin istumaan taas pimeässä, huutamisesta hikinen lapsi sylissäni ja O sittenkin vain käännähti, kietoi kätensä kaulaani, sanoi "äiti" ja nukahti hymyillen. Sen hetken avulla olen jaksanut taas monta iltaa ja yötä lisää.

Miten ja missä teillä nukutaan? Leikitkö iltaisin satutätiä vai Idols-tähteä? Varpaat kylkiluissa vai kukin omassa rauhassaan? Parhaat nukkumatinpyydystysvinkit myös jakoon!

6 kommenttia:

  1. Moi! Blogissa HAASTE! Lähde mukaan!! http://mamigogo.bellablogit.fi/2013/07/29/a-beautiful-body-haaste/

    VastaaPoista
  2. Tuttua meilläkin. Valvominen ja nukkuminen vuorottelevat. Juuri, kun luulee, että on saavuttanut jonkun staattisen tilan jomman kumman suhteen (valvominen aina tai sitten nukumme aina hyvin) tulee taas uusi muutos, painajaiskausi, sairaus tai sitten ne vain yhtäkkiä ilman mitään selitystä alkavat nukkua yönsä läpi. Ennen itsestään selvänä pitämäni uni on arvossaan nykyään. Iltasatujen äärelle on usein nukahtanut ensin vanhempi, sitten vasta lapsi.

    VastaaPoista
  3. Meillä poika 3v nukkuu vaihdellen joko omassa sängyssään tai mun viekussa. Muutama kuukausi sitten sai vihdoin isojen poikien sängyn ja alkuun nukkuikin siinä muutaman yön tosi mielellään. :) Monena yönä kuitenkin haluaa mun viekkuun ja ei siinä mitään, reilu 3 vuottahan me ollaan niin nukuttu. <3 Ei häiritse poika mun itseni nukkumista mitenkään... ^^ Joskus haluan itte nukkua oikein leveästi, kannan nukkuvan pienen huoneen toiselle laidalle omaan sänkyynsä. ^^

    VastaaPoista
  4. Meillä lauletaan yksivuotiaalle hämä-hämähäkki-laulua, tuntuikin mukavalle lukea,että teilläkin on aiemmin sama laulu toiminut:) ja yöt vaihtelevat täälläkin.

    VastaaPoista
  5. Meillä 3 ja 4 vuotiaat muksut ovat siirtyneet isojen lasten sänkyyn omaan huoneeseen n. 1,5 vuotiaana mutta kaikki kirjoittamasi jutut on koettu vähintään yhden muksun kohdalla vaikka asuvat molempien vanhempien kanssa saman katon alla.........

    Vanhimalla oli kausi jolloin heräsi keskellä yötä itkemään joka loppui välillä pienellä hyssytyksellä ja välillä saattoi kestää tunti kausia joskus valojen sytyttäminen, pissalla käynti tai veden juominen saattoi katkaista itku kohtauksen muttei edes nämä tehonneet aina.

    Nuorempi taas oli unelma nukkuja meni sänkyynsä, joi ilta maitonsa ja nukahti kunnes se loppui kuin seinään ilman mitään näkyvää syytä ja tilalle tuli tuntien taistelut nukahtamisen aikaan saamiseksi.

    Mitään poppa konstia tai taikasauvaa ei kummankaan ongelmaan keksitty vaan asiaan on auttanut ainoastaan aika ja ne ovat kuin itsekseen jääneet pois jossain vaiheessa.

    Nykyään muksut menevät iltaisin omaan sänkyynsä jossa on lupa katsella kirjoja ja jutella hiljaa mutta sieltä ei saa poistua kuin pissalle.

    Sinne nukahtavat omia aikojaan ja toisinaan saattavat kömpiä vanhempien viereen mikäli heräävät yöllä mutta 95% ajasta nukkuvat omassa sängyssä aamuun asti.

    nim. Sleepless too

    VastaaPoista
  6. Kolmipuolikas poikanen nukahti jo sujuvasti ja ilman välikohtauksia omaan sänkyynsä iltasadun jälkeen, kun tuli taas yksi vaihe ja ipana siirtyi viereen. Opettelemme omaa sänkyä uudelleen. Ja nyt siksi, että minäkin saisin nukkua...

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!