20130610

lähtemisen anatomiaa

Kun kaksi naista yrittää päästä lähtemään aamulla ajoissa, on meininki melkoista. Perinteinen vaatteiden valinta on vain yksi tärkeä osa kokonaisuutta, O tosin valitsi omansa jo eilen illalla. "Nämä minä laitan isin luo huomenna." Minulla oli hieman vaikeampaa.


Lisäksi pitää valita myös oikeanlaiset ponnarit lasipurkista, äiti halusi tehdä kaksi lettiä, O olisi halunnut kolme. Kahvikin meinasi jäädä siinä tohinassa kokonaan juomatta. "Joitko nyt äiti kaikki kahvit?"



Kissakaulakorun kanssa arvottiin pitkään. Ensin O meinasi ottaa sen vain käteen mukaan mutta katoamista peläten annoin ukaasin, että kaulaan tai ei ollenkaan. "Onko sulla äiti kaulakoru?" No on minulla. Sen jälkeen piti olla O:llakin.


Sitten pitää tietysti myös pakata reppuun kaikki tarpeellinen. Ruokia ei kuulemma tarvita mutta kirjoja sinne meni lopulta senkin edestä. "Saanko äiti kaataa nämä kaikki tähän?"



Lopulta mukaan piti saada myös koko talouden ainoa reppuun mahtumaton pehmolelu. Kun huolehdin siitä, että sitä on vaikea O:n kantaa bussissa, oli vastaus heti valmiina. "Äiti voi sit kantaa sitä." Niinpä tietysti.

Aurinkolasit ja lippis saatiin päähän sulassa sovussa, aurinkorasvaakin ehdittin laittaa. Itse harmittelin hikistä bad hair dayta ja O sai vielä lähtiessä loogisen raivarin siitä, ettemme ole menossa Italiaan. Oi tätä naisen logiikkaa.


10 kommenttia:

  1. Ahhahah! Päivän paras toi Italiaan menemättömyys raivari.:D
    -Ellu

    VastaaPoista
  2. Johan nyt! Lapsillamme on samanlaiset aurinkolasit ja tuon hatunkin meinasin messuilta ostaa, mutta ostin kuitenkin toisen kuosin :D Reppukin on samaa mallia, eri värillä vaan. Samikset :)

    VastaaPoista
  3. Haha. Italia-raivarit! Niin perus. Tilanne, jossa ei tiedä itkettääkö vai naurattaako (eikä oikein kumpaakaan saisi tehdä). :D

    VastaaPoista
  4. huikee toi toka-alimmainen reppukuva :)

    VastaaPoista
  5. Awwwwww!!! (Miten musta tuntuu että mä aina kommentoin tänne awwwwww...) :)

    VastaaPoista
  6. Odotas vaan kun kasvaa, niin sitten olet helisemässä.
    Tyttäreni (melkein 30 v.)sanoi aikoinaan kun komensin laittamaan kumisaappaat sateella:
    "Kun minä saan omia lapsia, niin ne saa itse päättää mitä laittavat jalkaansa."
    Heh, nyt on tytär 5 v. ja arvaa vaan kuka päättää mitä jalkaan laitetaan.
    O:lla ihana lippis, mistä hankittu

    VastaaPoista
  7. Ihana postaus! :) Pisti väkisin hymyilemään! :)

    VastaaPoista
  8. Kyllä sitä itsekutakin toisinaan harmittaa ettei ole menossa Italiaan :P

    VastaaPoista
  9. Voi liikkis miten söötti pikkuneiti sulla on!!! <3

    VastaaPoista
  10. Kiitos aidosta, ihanasta blogista! Suuresti voimia myös mielten myllerrykseen. Mutta sitten kysymys, mistä on tuo ihana mekko?

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!