20130228

peili

Vuosia sitten jaoin hesaria yhden kesän työkseni. Juoksin loputtomia portaita lehtiniput käsissä, katsoin miltä maailma näyttää yökahden ja aamuseitsemän välillä. Suurin osa rappukäytävistä ja taloista on jo unohtunut. Ovikoodit ja avainniput, nimet postiluukuissa.

Yhden talon muistan kuitenkin elävästi. Menin sinne kovalla kiireellä kuten aina, olin juuri aloittanut uudella alueella. Alaovi oli umpinainen ja valokatkaisijaa ei löytynyt heti, rappukäytävässä oli pilkkopimeää.

Portaisiin piti kääntyä tiukassa yhdeksänkymmenen asteen kulmassa ja omiin ajatuksiini vaipuneena säikähdin aivan suunnattomasti kun joku tuli vastaan. Sydän hakaten tajusin hetken kuluttua tuijottavani peiliin. Katsoin itseäni ja portaiden alaosaan sijoitettua ruukkukasvia koko seinän kokoisesta peilistä. Punaisten seinien keskellä aamuyöllä. Jälkeenpäin on vuosia naurattanut tuo hauska sattuma.

Tänään menen pidemmälle. Sisälle sen saman talon toisen kerroksen asuntoon. Enää ei tarvitse säikkyä rappukäytävässä ja se valokatkaisijan paikkakin tulee varmasti tutuksi. Peiliin pitää kyllä katsoa vielä monta kertaa. Rappukäytävässä ja sisällä.

3 kommenttia:

  1. Onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
  2. Jänniä tuommoiset yhteensattumat tai kohtalot.

    VastaaPoista
  3. Sitten kun ehdit pysähtyä, niin koita muistaa, että meitä monia lukijoita liikuttaa sinun vointisi ihan yhtä paljon (ellei enemmänkin) kuin ennen. Jatka samaa rehellistä rataa. Asetu taloksi ja vilkaise siihen peiliin, ikään kuin vanhaan tuttuun. Joku/jokin siinä talossa jo tuntee sinut, eikä sinulla ole hätää.

    Olet voimahalisi ansainnut.

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!