20130103

vuoden ensimmäinen töidenvälttelyvinkki

Ei ole ehkä parempaa (teko)syytä pakoilla tulevia töitä kuin huoleton paperin taittelu. Ihailtuani koko viime vuoden kaiken maailman geopalloja niin blogeissa kuin Pinterestissäkin, päätin eilen vihdoin tarttua toimeen ja niinhän siinä kävi, että kun yhden rustaat, on pakko tehdä toinen. Ja kolmas. Itse selvisin neljällä mutta se ei oikeastaan johtunut muusta kuin siitä, että silloin alkoi kotiinmenoaika kolkutella jo.



En ole mikään millimetrimaisa, joten tarkkuudessa on aika huomattaviakin puutteita. Ja niin hauskalta kuin läpinäkyvä geopallo ajatuksena tuntuikin, jäivät liimapinnat toki harmillisesti näkyviin kalvon läpi. Hauskaa tosin oli sitten senkin edestä.



En ole myöskään mikään uudenvuodenlupailija mutta tänä vuonna haluan antaa mahdollisuuksien mukaan enemmän aikaa kokeilulle, omalle konkreettiselle tekemiselle ja inspiraation löytämiselle aivan uusista suunnista. Annan itselleni luvan hurahtaa hetkeksi, jotta voin ammentaa siitä sitten taas niihin "pakollisiin" juttuihin.



Geopalloista siirryin myös astetta mutkikkaampiin kuvioihin, joita niitäkin on toki nähty yhdessä sun toisessakin paikassa. Vaan onpahan koukuttavaa puuhaa tämä. Seuraavaksi haluaisin kokeilla kasata ihan valtavan geopallukan, pitäisi vain hankkia jokin hillitön kartonki sitä varten. Jaa niin kuvia niistä muista taitteluista? En ehdi, mun pitää näpertää niitä lisää!





Mihin sinä olet hurahtanut näin vuoden alkajaisiksi?

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Mä olenkin seurannut mielenkiinnolla sun hooppausta. Näyttää tosi hauskalta, tekisi melkein mieli itsekin kokeilla. :)

      Poista
  2. Taikatusseihin! :D (jotka oli kyllä lapsen joululahja mutta.. äiti vähän lainaa...).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooooh! Vieläkö niitä saa jostain? Minä haluun kans!!!

      Poista
  3. Vatsalihasliikkeisiin:-P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kas, ei paha. Olisi varmaan tällä meikän keskivartalollakin vähän tarvetta. :D

      Poista

Kerro ihmeessä!