20100710

kuuro

Ensimmäiset pisarat osuivat bussin tuulilasiin juuri ennenkuin se kurvasi Kaisaniemeen. Rautatientorille kaarrettaessa satoi jo kaatamalla.

Pysäkkien väliköt tulvivat vettä, ihmisiä säntäili ympäriinsä. Kuka mihinkin suuntaan. Jäin odottelemaan pysäkin katoksen alle, sateenvarjomeren kulmaukseen. Pysäkin takana pysäköidyn bussin kylkiä pitkin valui vesimattoja.

Jokainen suhtautui omalla tavallaan. Teinitytöt kiroilivat ja kiljuivat ripsivärit poskilla, laitettu hiuslaite liiskana. Aikuiset pukumiehet juoksukävelivät elokuvamaisesti salkku pään päällä. Muutama näppärä äiti oli näemmä jo bussissa kiinnittänyt vaunuihin sadesuojan.

Saparopäinen tyttö juoksi ulos bussin keskiovista. Hänen raikuva naurunsa täytti koko torin.

Voi kun sitä osaisi suhtautua juuri noin elämään muulloinkin. Nauttia lämpimistä pisaroista ja todella katsoa miltä maailma näyttää. Ottaa kaiken irti juuri tästä hetkestä. Välittämättä laitetusta tukasta tai meikkivoiteesta, kastuneista kengistä. Sitä niin äkkiä tulee kuuroksi maailmalle, elämälle. Unohtaa hypätä pois oravanpyörästä ja vain murehtii murehtii murehtii loputtomiin ihan kaikkea.

Minä astuin pysäkin alta sateeseen, myönnän, harpoin aika vauhdilla mutta en juossut. Saavuin asematunneliin hiukset vettä niskaan tiputellen. Hymy kasvoillani. Sinä iltana joka paikassa uutisoitiin Helsingin tulvista. Minussa tulvi elämää.

2 kommenttia:

Kerro ihmeessä!