20130417

eroista ja kynsilakasta

Eroaminen on kamalaa, siitä ei pääse mihinkään. Kynsilakat, sisustusasiat ja hiustenvärjäys eivät ole. Siitäkään ei pääse mihinkään. Kommenttiboksissa pohdittiin taannoin, olenko niitä jotka tuntuvat vain porskuttavan rinta rottingilla kohti uutta elämää ilman sen suurempia tunnekuohuja. Jäin miettimään asiaa ja myönnän, että täällä blogin puolella onkin nähty enemmän uutta puhdsta keittiötäni kuin likaisia yksityiskohtia kahden aikuisen ihmisen riidoista.

Tunnistan kyllä kommentissa kuvaillun ihmistyypin. Se on se tyyppi joka eron jälkeen laihtuu, leikkaa hiukset, näyttää säteilevältä ja kertoo innoissaan lähtevänsä Itävaltaan viikonlopuksi ja ostavansa sen jälkeen uuden nahkasohvan. Siis ei Jyrki vaan ollut mua varten tiedätkö.

Minulla ei ole varaa nahkasohvaan ja hiuksetkin lyhenivät jo ennen eroa. Tuossa ihaniin asioihin keskittymisessä on kuitenkin avain tähän kaikkeen. Minä en kirjoita kynsilakasta siksi etteikö sydän olisi riekaleina vaan siksi, että tarvitsen jotain joka pitää minut järjissäni tämän kaiken keskellä. Jotain tavanomaista, helppoa ja ihanaa. Jotain yksinkertaista ja selkeää edes hetkeksi jotta voi ajatella ne rumimmat ja hankalimmat ajatukset vasta yöllä makuuhuoneen patjalla pimeydessä yksin.

Eroja on myös erilaisia. Vauvapalstoilla ruoditaan parasta aikaa sylki roiskuen syitä bloggaajien eroihin, pohditaan, että pitääköhän ne enää edes blogia sitten. Puhutaan rumasti vieraista ihmisistä ja arvaillaan syiksi ihan absurdeja asioita. Eikö heistä (teistä?, tämähän linkataan sinne kuitenkin) kukaan ole muka eronnut itse ja tiedä miltä se tuntuu? On eroja, joihin päädytään yhtäkkiä, on eroja, joiden syyt ovat kalvaneet pitkään, on eroja, jotka tulevat kuin salama kirkkaalta taivaalta ja on eroja, joissa hiivutaan erilleen. On niitä eroja, joissa vain toinen haluaa erota ja sitten on niitä, joissa molemmat ovat ainakin siitä eroamisesta samaa mieltä vaikkeivät muusta olisikaan.

Myös reagointi eron jälkeen riippuu eron syistä ja muodosta. On helpompi lähteä Itävaltaan jos on yhteisymmärryksessä kasvettu erilleen kuin silloin jos taustalta paljastuu jotain rumaa ja raakaa. Joidenkin erojen jälkeen itketään vanhalla sohvalla kuukausikaupalla, toisten jälkeen mennään sinne sohvakauppaan ostamaan uusi. Omia syitäni en tarkoituksella ole halunnut täällä avata, ne lukekoon rivien välistä ketkä lukevat. Detaljit kuuluvat vain minulle ja meille. Meikkiosastolla olen kuitenkin vieraillut.

Eroa seuranneista tunteista, käytännön asioista ja kynsilakasta sen sijaan voin ja haluan kirjoittaa mielin määrin. Siitä millaista on muuttaa, juoda aamukahvia yksin ja kaksin O:n kanssa, värjätä hiukset vaaleiksi, laittaa makuuhuoneeseen verhot ja herätä O:n vierestä aamulla. Siitä minä haluan kirjoittaa. Niistä asioista jotka tällä hetkellä muodostavat minun elämääni ainoat normaalit rutiinit ja jotka pitävät minut kiinni todellisuudessa.

Niin että, minä aion seuraavaksi lakata kynteni Make Up Storen sävyllä Claire ja hakea toisen kupin kahvia. Millä sinä selviät tästä päivästä?



17 kommenttia:

  1. Pakko olla arjessa asioita jotka pitää järjen kasassa.Itsellä ei kokemusta mutta seuraan hyvinkin läheltä ystäväni taistelua joka menetti miehensä ihan lähiaikoina. Jäi yksin kahden pikkuisen kanssa. Jos esim.kynsilakka saa olosi tuntemaan hyväksi nii se on hyvä asia.älä välitä mitä muut ajattelee.halin lähetän sulle.olet ihana

    VastaaPoista
  2. helmiainen17/4/13 11:58

    Kaikkea sitä ihmiset jaksavatkin puida. huoh. Oon lukenut jo pitkään sun blogia ja se mikä saa aina uudestaan palaamaan on elämänmakuiset, arkiset ja arjen luksuksesta kertovat asiat, esimerkiksi se kahvikupillinen, kynsilakka ja kauniit asiat ympärillä. Se miten kerrot myös ei niin ihanista asioista on koskettavaa ja muistuttaa omista tunteista mitä joskus käynyt läpi sekä ylipäänsä elmästä. Kaikki ei oo aina kaunista ja ihanaa.
    Rutiinit pitää nupin kuosissa ja auttaa pahimman yli. Voimia :)

    VastaaPoista
  3. Kyllähän se erosta täytyy vaan jotenkin toipua, ei siihen voi jäädä vellomaan ja pyörimään vaikka kuinka pahalta tuntuisi (tai voi jäädä, mutta ei siitä mihinkään sitten pääse, ainakaan eteenpäin).
    Lapsenkin kannalta on parempi kun käsitellään asiaa ja jatketaan matkaa. Ei lapsen elämä voi pysähtyä.

    Minusta blogiasi on ollut mielenkiintoista lukea yhä edelleen. Luen sitä siksi, että sinulla on erityinen tyyli kirjoittaa ja valokuvasi ovat visuaalisesti mielenkiintoisia ja haastavia. Ei minua kiinnosta lukea ns. erosi syitä tai synkkiä syövereitä jos et niitä tänne halua kirjoittaa. (Ei ne siis haittaakaan).

    Lisää vaan kynsilakkaa jos se vain auttaa :) Elämä jatkuu eronkin jälkeen, erilaisena vain. Antaa muiden jauhaa, vaikka käytöstapakurssille joutaisivat mokomat!

    VastaaPoista
  4. Ei niinkään eron, mutta kuoleman kohdalla olen itse joutunut toteamaan yhä uudelleen, että ihmisen tunneskaala ei onneksi ole määrämittainen jana vaan se venyy ja paukkuu ja onneksi silloin kun se alarekisteri venyy niin ne ilon tunteetkaan eivät kokonaan katoa. Se että maailmasta löytyy syitä nauraa, näkee arjessa kauneutta ja välillä keskittyy johonkin joka voi ulkopuoliselle näyttää ihan turhalta auttaa vain selviämään siinä, että se elämä jatkuu.

    VastaaPoista
  5. Se jaksaa aina ihmetyttää, miten joidenkin mielestä blogi = todellisuus. Ei siis jotenkin eroteta sitä, että ei se bloggaaja välttämättä ihan kaikkea sinne blogiin itsestään avaa, vaan vain tietyn osan. Ja nimenomaan sen, minkä itse haluaa.

    Minusta ainakin on helppo ymmärtää, että jos elämässä on muuten menossa p*ska vaihe, niin sitten tahtoo pitää edes sen blogin kivana ja kirjoittaa vaikka niistä kynsilakoista. Se on enemmänkin kuin okei, jos sillä tavalla elämä tuntuu itsestä paremmalta. Vähän niinkuin että jos väkisin vaan hymyilee, niin lopulta alkaa oikeastikin hymyilyttää.

    Ja vauvapalstoilta nyt vaan kannattaa pysyä poissa. Oman mielenterveyden takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näkemys tähän: syy, miksi sitä eivät aina kaikki ymmärrä tai muista eroa, lienee se, että moniko meistä tuntee todellisuudessa ihmisiä, jotka ovat avoimia, mutta rajatusti? Okei, on niitäkin, jotka puhuu vain hyvistä jutuista, mutta yleensä he ovatkin sellaisia, ettei heitä avoimiksi kutsuisi, vaan ehkä sosiaalisiksi tmv.

      Joten kun hypätään blogimaailman puolelle, olettamusta ei ehkä ymmärrä heti muuttaa, ihan vaan siksi, koska ollaan netissä. Lisäksi myös usein blogeissa avoimuus noudattaa sitä kaavaa, että joko ei juuri lainkaan tai sitten täysillä.

      Just thinking.

      Poista
  6. Mulla ei ole henkilökohtaista kokemusta eroamisesta, mut ihmettelen ylipäätään sitä joidenkin ajatusta, että eron tai muun kriisin tullessa pitäisi jotenkin elää vaan sitä kriisiä. Kyllä rankoissakin elämänvaiheissa saa olla hyviä ja iloisia hetkiä joukossa, ne auttaa jaksamaan huonot hetket. Eikä se tee ihmisestä pinnallista, että huomaa ne hyvät jutut, vaikka muuten onkin vaikeaa.

    VastaaPoista
  7. Lähelläkään eroa tämä ei ole, mutta välit hajosivat parhaaseen kaveriin. Tai siis mä hajotin ne. Juuri tällä hetkellä tuijotan järjetöntä tavararöykkiötä joka pitäisi siirtää muualle. Tuleva on sentään kaksio. Ja onhan mulla aina se koira, se ei hylkää vaikka muiden mielestä tekisin vääriä valintoja ja tekoja. Ne on mun valinnat ja teot. Aiheesta löytyy lisää http://edeskerran.blogspot.fi . Olen koittanut kirjoitella sinne 4kk takaisen eron tuntemuksia ja muutenkin vähän mitä päässä on pyörinyt.

    VastaaPoista
  8. "Se jaksaa aina ihmetyttää, miten joidenkin mielestä blogi = todellisuus. Ei siis jotenkin eroteta sitä, että ei se bloggaaja välttämättä ihan kaikkea sinne blogiin itsestään avaa, vaan vain tietyn osan. Ja nimenomaan sen, minkä itse haluaa."

    ^ Peesi tälle! Ihmettelen kuinka ihmiset jaksaa olettaa blogin kertovan KOKO elämästä... ja repivät herneet nenään, jos/kun se kertoo vain ikävistä asioista tai vain iloisista asioista. Huokaus.

    Joka tapauksessa tsemppiä sinulle ja O:lle! Ja ihania kynsienlaittopäiviä, vaikka itse en kynsiä koskaan laittelekaan. ;)

    VastaaPoista
  9. Mä olisin varmaan semmonen Itävaltaan lähtijä ja sohvan uusija, mun olis pakko laittaa kaikki kerrallaan päälaelleen, jos eroaisin. En käsittäis sitä edes eteenpäin porskuttamisena, jotenkin ne tunteet olis vaan niin kamalia, että olis pakko tehdä joku mullistus. Ja jotkut ovat murheissaan sellaisia, että eivät jaksa niistä puhua. Voimat menee kasassa pysymiseen, hetkellisesti antaa itsellensä luvan sortua, kun on yksin. Ei minusta sellaisia tarvi koko maailmalle kuuluttaa, jos on vielä arvet tuoreita niin ei moni edes pysty.

    VastaaPoista
  10. Hear hear, komppaan täysin. Ei blogin tarvitse olla yhtä kuin oma elämä kaikkine ikävine yksityiskohtineen ollakseen aito ja elämänmakuinen, kuten sinun blogisi on. Ainakin itse pidän blogia paikkana, johon kanavoin hyviä fiiliksiä niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina.

    VastaaPoista
  11. Z: Minusta juuri tämä blogi antaa sinulle tilaa työstää eroa vain taka-alalla ja nauttia niistä pienistä arjen kukkasista. Ne eivät katoa surussa mihinkään, niitä ei vain välillä (surun syövereissä) huomaa, paitsi tietysti täällä kun jaksat ilahtua niistä ja ilahduttaa muitakin. :)

    Paljon lämpöä ja aurinkoa. Pidän blogisi aitoudesta ja kauneudesta.

    VastaaPoista
  12. "...moniko meistä tuntee todellisuudessa ihmisiä, jotka ovat avoimia, mutta rajatusti? "

    Ööh, minä tunnen ainakin lukuisia. Tiedän vaikkapa tuttavan nimen, ammatin ja synnytyskertomuksen - mutten välttämättä syntymäaikaa, seksielämää tai lempiruokaa. Ei minulle avoimuus tarkoita sitä, että kertoo kaikesta KAIKEN. Aiheiden rajaus ei ole mitään kulissien kiillottamista, tai sitten elän tietämättäni kulisseissa itsekin. Blogissa kerron sen, mikä sillä hetkellä sopivalta tuntuu, ihan niin kuin oikeiden ihmistenkin kanssa kommunikoidessa. Niillä keskustelupalstojen vahingoniloisilla idiooteilla on ilmeisesti tällainen normaalilla järjellä varustettu käytöstapa unohtunut.

    Kun erossa on mukana lapsia, ei vaan VOI jäädä sinne sohvalle itkemään kuukaudeksi. En minä ainakaan. Enkä kyllä enää edes haluaisi, itkuunkin voi kyllästyä.

    Eroaminen ON kamalaa, mutta ei koko elämän tarvitse sen jälkeen sitä olla! Siispä kynsilakat kehiin, munkin varpaat kaipaisi kohennusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommentoin, koska siteerasit minua.

      Joo, totta, ihmisille eri asiat on eri juttuja. Ja muutenkin, tuo pohdintani oli vain mietintää siitä, miten ihmiset saattaisivat asian mieltää ja kokea, ja se oli vain yksi arvelu. Mitäänhän en tiedä. Sen sijaan minä en mihinkään kulissien kiillottamiseen viitannutkaan, joten se oli nyt ihan omaa lisäilyä. Itse en myöskään tiedä mistään keskustelupalstoista mitään ja mitä siellä on höpisty.

      Tämä nyt menee vähän semanttiseksi skeidaksi, mutta minulle taas se ei kerro mitään vielä avoimuudesta, että kuinka paljon tai kuinka vähän knoppitietoa tiedän jostakusta. Olen mielestäni itse aika avoin ihminen, ja se on enemmänkin HALUA jakaa asioita kuin kertomista itsestään. Sanat vain jo tulevat, pelkästään itselle ei jätä kauheasti asioita, oli kyse hyvästä tai huonosta. Ei näe merkitystä sillä, tietääkö kaveri oman palkan tai poliittisen suuntauksen vai ei, vaan näkee vain sen, että no minäpä haluan kertoa ja miksi en kertoisi. Esim. hyvä ystäväni puhuu paljon ja on sosiaalinen ja toki 30 vuoden aikana on oppinut hänestä paljon asioita, mutta hän ei ole mielestäni avoin. Hän pitää isot asiat ja isot mielipiteet melko lailla itsellään eikä hänellä taida olla suoranaista tarvetta jakaa näitä asioita toisten kanssa, vaikka joskus näistäkin jorisisi ihmisten kanssa. Mutta totta, varmasti tähänkin asiaan mahtuu muitakin värejä kuin musta ja valkoinen - myönnän olevani mustavalkoinen ;)

      Poista
    2. Täsmennys vielä: yksi kriteeri itselleni lienee henkilökohtaisuus. Jos puhuu turhanpäiväisistä asioista kuten lempiväri tai lempiruoka, ja avoimuus jää siihen, en miellä henkilöä avoimeksi.

      Mutta tämä pohdiskelu nyt ei tähän blogiin liity enää mitenkään.

      Poista
  13. Eikä bloggaaja voi sanoa kaikkea ihan siksikään, että siihen kaikkeen liittyy lukuisia muita ihmisiä, joiden yksityisyyttä ja tunteita on kunnioitettava. Toisin kuin bloggarin tunteita mammapalstoilla. Unelmoin blogiin saatavasta äo-mittarista millä noi mammapalstojen no life idiootit vaan blokattaisiin pois, säästyisivät raasut turhalta mietinnältä tässäkin asiassa. Muutenhan useiden mammapalstalaisten päässä ei tunnu liikkuvan yhtään mitään, joten on se kumma et ne viimeiset älyn rippeet pitää käyttää bloggaajien henkilökohtaisen elämän ruotimiseen. Haaskat.

    VastaaPoista
  14. Kiitos Aino kun pidät blogisi tyylikkäänä, myös eron osalta. Kokeile seuraavaksi vaikka marianneraita-kynsiä, niistä saa iloa ja energiaa makeaan elämään <3.

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!