20130107

satumainen kirppisonni

En ole vähään aikaan ehtinyt edes aivastaa kirpputoreihin päin mutta tänään päätin koukata muutaman kautta työmatkalla. Ja hitto vie, että kannatti. Kurvin Fidaan oli selkeästi tyhjennetty joku toimisto, sillä mappeja ja muovisia lehtikoteloita oli infernaalinen kasa keskellä kirjaosastoa. Poimin mukaan kaikki mustat ja köyhdyin seitsemän ja puoli euroa tästä 25 kappaleen (ja koko tämän vuoden arkistoinnin pelastavasta) röykkiöstä.

Innosta puhkuen raahasin saaliini työhuoneelle ja päätin, että koska tänään on selvästi loistava kirppispäivä, voisin myös kurkata (ja korkata) vihdoin aivan kävelymatkan päässä sijaitsevan Kierrätyskeskuksenkin. Onneksi olin tuonut matkalla mapit jo tänne työhuoneelle, sillä tein lisää järjettömän hyviä löytöjä.



Palaset-sarjan selkeät muoviset toimistotarvikkeet ovat ihastuttaneet minua jo aiemmin mutta ovat uusina (ja usein käytettynäkin) aika suolaisen hintaisia. Viime viikolla nappasin kuitenkin Akateemisen kirjakaupan alennuspöydästä pari valkoista 40% alennuksella ja nyt Kierrätyskeskuksesta löytyi vielä saman sarjan kaksi kirkasta paperikkoa ja musta kynäpurkki erittäin kohtuulliseen hintaan. (Jos sinulla muuten lojuu näitä käyttämättömänä ja pääsemme johonkin sopuisaan hintaratkaisuun, olisi täällä niille hyvä koti. Metsästän etenkin CD- ja DVD-kokoisia laatikoita.)


Palasten lisäksi löytyi yhtäkkiä kirjaosastolta eurolla pokkari, jonka ostamatta jättämistä harmittelin Amsterdamin reissun jälkeen. Paksu ja painava lintutaulu taas pönötti melkoisen romukasan alla ja sen laatta kertoo sen liittyvän kansalliseen luonnonvarastrategiaan vuodelta 2009. Se on vähän turhake mutta joku mustavalkoisissa siivekkäissä vetosi niin paljon, että ostin sen eurolla mukaan.



Kaikki päivän ostokset kruunasi kuitenkin Eva Solon teepannu, jollaista meille on haikailtu. Solot kun menevät samaan eleettömän kauniiseen kastiin kuin Palasetkin ja teepannukin on puuttunut taloudestamme kokonaan. Hintaa tällä oli toki vähän enemmän kuin muilla ostoksillani ja onkin varmaan ensimmäinen vitriinistä ostamani kirppisjuttu. Seitsemäntoista euroa miinus opiskelija-alennus 20% oli kuitenkin sen verran huokea hinta kahdeksankympin teenkeittimestä, että ei harmita.



Hassuinta tässä on se, että matkalla sinne ensimmäiselle kirpparille katselin kaiholla kanelin makuista irtoteetä Kurvissa ja jätin sen kuitenkin ostamatta koska meillä ei ole teepannua ja sillä liotuspallolla pelleily on jotenkin hankalaa. Olisi pitänyt vaan kuunnella sitä sisäistä ääntä paremmin.

Onko sinulla ollut kirppisonnea lähiaikoina?

12 kommenttia:

  1. Sii voi että mitä löytöjä!

    Mä löysin viikonloppuna kierrätyksestä ihanat lastenkuvakirjat parilla eurolla ja uuden veroisina. Pääsee mun kokoelmaani.

    VastaaPoista
  2. Käväisin itse HIetalahden Kierrätyskeskuksessa perjantaina ja löysin sieltä valurautaisen, mutta siron kynttelikön. Kävin siellä nyt ekaa kertaa, mutta kantsii vissii käydä useamminkin :)

    Hauska toi lintutaulu :)

    VastaaPoista
  3. Tuo kirja on sitten aivan älyttän hyvä. Varaude sellaiseen "Mä vaan luen tän luvun loppuun.. ja katsot kelloa seuraavan kerran kahden tunnin päästä" menoon :)

    Mulle tarttui viime Fidan käynnillä pari ihanaa valkoista lakanaa pitsireunuksineen ja monogrammeineen mukaan..

    VastaaPoista
  4. Onpa sulla ollut hyvä tuuri!! :) Mäkin bongasin tänään huuto.netistä pojalle kevääksi yhden haalarin, jota olin aiemmin kuolannut reiman sivuilta, mutta olikin loppu kun mun lopulta piti tilata se.. Nyt sainkin sitten uuden haalarin hinnalla haalarin, fleecehaalarin, saappaat, pipon, hanskat ja kurahousut! :D

    VastaaPoista
  5. Oi, on ollut kirppisonnea! Tänään löysin aivan ihanan värisen samu-jussi kosken marimekolle suunnitteleman silkkipaidan kuudella eurolla ja vielä omassa koossani! Lisäksi löytyi vielä perheen toiselle osapuolelle hieno t-paita.. Yleensä en löydä kirppareilta mitään tai sitten kaikki on niin ylihinnoiteltua etten raaski ostaa mitään :(

    VastaaPoista
  6. Good Lord!!! Uskomattomia löytöjä. Hyvin tehty Kottaraiska! :)

    VastaaPoista
  7. Ihania löytöjä! Lintutaulu on niin nätti.
    Mulla oli hyvä kirppisonni viime perjantaina kun löysin 4 kappaletta syviä ruokalautasia pilkkahinnalla ja juuri niitä lautasia olin etsinyt melkein vuoden.

    VastaaPoista
  8. Vau mitä löytöjä! Pitäisipä itsekin lähteä joku päivä kirppiskierrokselle. :)

    VastaaPoista
  9. Upeita löytöjä!
    Nyt kun olen mammiksella olen ehtinyt käydä kirppiksillä viikottain ja löytöjä on tullut tehtyä, mutta myös turhia reissuja tai no onpa tullut käveltyä ja saanut ainakin liikuntaa;)

    VastaaPoista
  10. Huikeita löytöjä oot tehny. Itse en ole piiiitkään aikaan ehtinyt käymään kirppareilla, mutta ehkä pitäisi nyt mennä jos itsekin löytäisi jotain :)

    VastaaPoista
  11. Mielettömiä löytöjä! Miten mä en ikinä löydä tuollaisia arvokkaampia löytöjä joista uutena joutuisi pulittamaan ihan liikaa? Kirppislöydöt on kyllä varmaan yksi parhaista piristävistä asioista, joita tiedän :) Viime aikoina en ole kirpparilla käynytkään, kun Valtteri lopetettiin (mikä on kyllä aivan hanurista).

    VastaaPoista
  12. "Palaset" on ihania. ^_^ Itsekin kyseisen sarjan osasia kirppiksiltä muutamia bongaillut.

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!