20130116

jalkapohjia ja juustosuikeroita

Eilen oli taas oikein malliesimerkki siitä miten moniulotteista tämä graafikon arki oikein onkaan. Joskus minusta tuntuu, että kun sanon olevani graafikko, se kuulostaa jotenkin kamalan lattealta verrattuna siihen mitä ihan varsinaisesti puuhaan päivät pitkät. Ei siis lattealta noin niinkuin arvostusmielessä mutta vähän tylsältä ja sellaiselta aikuismaiselta verrattuna vaikkapa mainittuun eiliseen, jolloin olen mm.

Tutkinut maalivärikarttoja ja valinnut ärjyimmän violetin ja räikeimmän vihreän (sellaiset halloween-kauhuelokuvajuliste -sävyt),joista asiakas on, hämmentävää kyllä, aivan riemuissaan.



Ostanut muovailuvahaa ja käynyt Suvilahdessa.


Leikkinyt toimittajaa ja kirjoittanut Kaikki Kauneudesta -sivustolle artikkelin Palonin matkasta New Yorkiin.


Piirtänyt keltaista Paavo Pesusienen ja juustosuikeron risteytykseltä näyttävää hahmoa eri asennoissa. Et usko miten vaikeaa tällaista möykkyä on saada aidon näköisesti roikkumaan jostain. Puhumattakaan iloisesti vilkuttamisesta, jonka kanssa lopputulos näytti lähinnä siltä, että sillä on pissahätä. (Tunnistaako joku muuten mistä hahmosta on kyse?)



Tehnyt kuvituksen, jossa luottokortti nostelee painoja. Tästä lisää hieman myöhemmin kun se on julkaistu.
Illan päätteeksi maalasin vielä jalkapohjani fluoripinkillä ja painoin sen paperille. Eikä siinä vielä mitään mutta olisittepa nähneet kun siellä postimerkin kokoisessa hämärässä vessassa yritin pestä sitä maalia pois jalka lavuaarissa.

Tänään toimisto sijaitseekin vastapainoksi sitten sängynpohjalla. Ainakin sen aikaa, että saan tuon kahvin juotua. Katsotaan sen jälkeen mitä tämä päivä tuo tullessaan.

6 kommenttia:

  1. Tää sun blogi on kyllä loistavaa luettavaa :) Sä oot ollu ahkera eilen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla. :) Oli kyllä itselläkin aika ahkera olo tuon kaiken keskellä. :D

      Poista
  2. Hei! Kyselisin minkälainen opiskelutausta sulle on? Taik? :) Aika usein mainitset olevasi graafikko, vaikka onhan ammattiylpeys ihan jees.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opiskelutaustani on aika polveileva mutta kyllä siellä se Taikkikin matkan varrella on mukana (myös työnantajana ja monivuotisena asiakkaana ;) ), joskin eri osastolta ja graafiselta minulla on "vain" sivuaine. Graafisen suunnittelun opintoja olen tehnyt lisäksi myös muualla kuin Taikissa, mm. Hollannissa.

      Olen toki ihan tietoinen tästä tiukasta terminkäyttöfilosofiasta sanan 'graafikko' kohdalla, ehkä tässä kohtaa kuitenkin yli kymmenen vuotta alan töitä tehneenä ja taikkitaustaisena vaikkakin vähän mutkikkaammin kuin suoraan graafiselta valmistuneena voin satunnaisesti käyttää sanaa graafikko sillä se on selkeä, lyhyt, ytimekäs ja tiivistää sen mitä teen työkseni.

      Tuo tiivistäminen on se tärkein pointti. Graafinen suunnittelija on aika pitkä termi, visuaalisen alan sekatyöläinen vielä pidempi. Yrittäjä taas ei omaan suuhun istu, eikä tekstissä ilman ylimääräistä selostusta kerro käytännössä vielä mitään kenellekään. Taiteilija en ole enkä edes halua olla.

      Poista
  3. Onko tuo öllerö kenties "Olipa kerran ihmisestä"?
    Räiskyvät värit hellivät ainakin meikäläisen silmää, tuo pinkki <3 Eikä vihreän ja violetin yhdistelmässäkään ole mitään vikaa :)

    VastaaPoista
  4. Just tää on se syy miksi mä haaveilen olevani jonain päivänä graafikko ;)

    Kiitos taas, näitä sun juttuja lukee tositosi mielellään!

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!