20120824

i love pixie

Mitä tapahtuu kun yhdistetään yksi kahviin addiktiktoitunut visuaalisen alan sekatyöläinen ja punainen kahvikone? Kohta näette. Nespresso, joka hiljattain sinkautti nämä kahvimasiinansa yleiseen tietoisuuteen ja jonka järjestämissä lanseerauspippaloissa kävin keväämmällä, kutsui minut mukaan kutkuttavaan ajatusleikkiin suunnittelemaan millaisia kuvituksia minä tekisin punaisen Pixien kylkeen.


Sain vapaat kädet luonnostella ja nämä kuvat kumpuavat rakkaudesta kahviin ja saivat innoitusta myös Pixien lämpimänpunaisesta sävystä, Pixie-nimen ja logon pikseliviittauksista sekä erilaisista kahvikupeista ja -mukeista joissa näen viittauksia kahvitilanteiden ja kahvinjuojien monimuotoisuuteen. Minulle kahvikone on kodin sydän ja halusin luoda sarjan kuvituksia joissa olisi kantava teema mutta joista jokainen edustaisi hieman erilaista näkökulmaa aiheeseen.

Syntyi I love Pixie.

__________________________________________________________

_______________________________________________________

Vaikka tämä onkin vain kuvitteellista suunnittelua, olen oikeastikin sitä mieltä, että tähän ollaan menossa (ja sitä mieltä myös, että olisi ihan mahtavaa tehdä tällaista oikeasti!). Kodinkoneiden ulkonäkö on viime vuosina ottanut aimo harppauksen ja erilaiset värivalikoimat ja metallihohtopinnat ovat arkipäiväistyneet harmaiden, mustien ja valkoisten rinnalle. Kuvituksia puolestaan on jo nähty mm. kahvipurkeissa, saksissa ja muissa kodin pientarvikkeissa. Haluaisitko sinä Haapaniemi-imurin, Ivana Helsinki -tehosekoittimen tai vaikkapa minun suunnittelemani Pixien? Onko tässä seuraava trendi jo tuloillaan?

Kerro mielipiteesi ja äänestä samalla suosikkiasi kolmesta yllä olevasta kuvituksesta. Mikä numero kolahtaa ja mikä ei? Miksi? Vastausaikaa on viikon verran, arvonta päättyy 7.9.2012 puoliltaöin eli klo 00.00.

Palkintoina on kolme I love Pixie -sarjan sävyihin sopivaa kahvikuppisettiä sekoituslusikoineen Nespresson lisävarustevalikoimasta ja lisäksi yllätyspalkintona myös ihastuttava rommilla liekitetyn kahvin tuoksuinen Cafe Flambé -kynttilä, joka ainakin näin tulitemppuilevana kahviaddiktina on syksyn ehdoton  must-hankinta. Eli neljä onnekasta palkitaan rakkaudella valituin palkinnoin!

www.nespresso.fi

// KILPAILU ON PÄÄTTYNYT //

134 kommenttia:

  1. Numero yksi oli näistä se joka kolahti eniten. Kaikki on kyllä upeita mutta piti joku valita.

    VastaaPoista
  2. Kakkonen. Ehdottomasti. Kivasti pikselöityä maailmaa muistuttava. Sopisi omaan keittiöön, mikäli moccamasterista luopuisin.

    Kolmonen oli mielestäni liian kirjava ja vaikka sydämestä tykkään, niin en haluaisi sitä välttämättä oman automaattini sivulle, mutta makuja on monia, niin kahviaa ku kahvikoneen ulkonäössä :)

    VastaaPoista
  3. 3, ehdottomasti! ;)

    VastaaPoista
  4. Kyllä se on se ensimmäinen. Inhorealismi toimii aina, muutkin on kyllä hienoja. Eniten vaan omaan tyyliin istuva on numero yksi.

    VastaaPoista
  5. Ykkönen, ilman muuta. Tuoreita juttuja kaikki, mutta ykkösessä on "sitä jotakin" :) Kaikista yleisenä kommenttina: Vau! :D

    VastaaPoista
  6. Kaikki ovat hienoja. Itselleni sekä 2 ja 3 vaihtoehdot olisivat vähän turhan "varovaisia" ratkaisuja. Jos siis kuvioon lähdetään, niin lähdetään sitten kunnolla :), oma suosikkini on siis 1. Se on erottuva, voimakas ja sähäkkä. Vaikka en ulkoisesti olekkaan ehkä kovin sähäkkä tyyppi, enemmänkin rauhallinen, hiljainen ja ujokin vielä, haluan persoonallisuutta, sähäkkyyttä ja voimaa sisustukseen. Haluan esineitä, joista saa keskustelun aiheita ja mielipiteitä ja tuollaisella kuviolla varustetusta kahvikoneesta sellaisia varmasti irtoaa.

    VastaaPoista
  7. Kakkosen ja kolmosen välillä pitkään arvottuani päädyin jälkimmäiseen. Kahvikuppi-kuvioinen kahvikone, oijoi! :)

    VastaaPoista
  8. Ykkönen. Se ällöttää, mutta samanaikaisesti on aivan järisyttävän hieno! :)

    VastaaPoista
  9. Kaikki kyllä minulle kelpaisivat ;> mutta ensimmäinen herättää minussa erityisen suurta ihastusta. Luulenpa, että sitä joko rakastaa tai vihaa, kun on sen verran rohkea veto. Upeeta työtä♥

    VastaaPoista
  10. Ykkonen ehka hieman raju minulle.... :)

    Joten kolmonen on mun lemppari. =)

    VastaaPoista
  11. Kaikki on tosi hienoja, mutta kyllä kolmonen vie voiton :)

    VastaaPoista
  12. No.2 rokkaa! Kivan simppeli kuva, johon ei keittiössä kyllästyisi.

    // Sini

    VastaaPoista
  13. 1. on mahtava, mutta ehkä kuitenkin liian villi arkikäyttöön. 2. on myös todella hieno, ja sitä jakaisi katsella pitkän aikaa :) Voittaja on siis nro 2.

    VastaaPoista
  14. Ehdottomasti pikseli-kakkonen. Eka on liian Dexter ja viimeinen vähän lautasliinakuviomainen.

    VastaaPoista
  15. Aika paha, mutta kallistun nro 2.

    VastaaPoista
  16. kaikki tosi makeita, mut muhun iski ehkä eniten toi vika, kahvikuppisydän. ja joo, musta on kiva, että saa valita niitten perusharmaitten tuotteiden lisäksi myös väriä. mikäs täällä pohjolassa muuten piristäis?

    VastaaPoista
  17. Kakkonen, kakkonen! Hienoja kaikki, mutta KAKKONEN! :)

    VastaaPoista
  18. Ykkönen ehdottomasti !

    VastaaPoista
  19. Tää tykkää ykkösestä. Hieno!

    VastaaPoista
  20. Mää tykkäsin eniten tuosta kolmosesta! Kaikki kyllä kelpuuttaisin, mutta tuo vie pienesti voiton muista :) Koska kahvikupit ja sydämet on kumpikin ihania!

    Musta ois aivan huippua kun sais kodinkoneita monenlaisilla ihanilla värikkäillä jännillä kuoseilla. Ne harmaat, mustat ja valkoiset on jo vähän nähtyjä. Eikä ne saa hymyilemään ihanuudellaan, keksiliäsyydellään ja mahdollisella söpöydellään :D

    VastaaPoista
  21. Tuo aito sydän on räheä, mutta ei miun keittiöön. Kahvikuppilookki siis oma suosikkini! :)

    VastaaPoista
  22. Kahvin tuoksu on parasta mitä kotona voi olla. Näin anatomian opettajana, valitsisin omaan köökiini ylivoimaisesti ykkösen :D

    --Henni

    VastaaPoista
  23. Ykkönen! Realistiseen minään upposi sydän aitous.

    VastaaPoista
  24. Kaikki, kiitos.

    Mutta jos on ihan pikipakko valita, niin sitten ykk..kak..äh. Otan kuitenkin sitten sen ykkösen. Se on vissiin se (jo aiemminkin mainittu) inhorealismi joka uppoaa myös muhun. :)

    -minna

    VastaaPoista
  25. Kakkonen ehdottomasti. Se on niin söpö ja hauska.

    Tosin kaikki ovat hyvin hienoja, mutta kakkosen ostaisin itse. :)

    VastaaPoista
  26. Santeri Salamanteri24/8/12 20:37

    Kolmonen! Kaikki on hienoja, mutta noi kahvikupit sydämen muodossa jotenkin niin sympaattisia.

    VastaaPoista
  27. Ykkönen! Löysin taas hullaantumiseni anatomisesti korrekteihin syränjuttuihin blogia selatessas. Olin jo piilottanu haluni, mutta nyt se taas nousi pintaan ja mä ihan oikeasti antasin vaikka henkeni tollasesta :P

    Kahvikuppijutusta en tykänny. Ehkä, jos noita ois vähemmän.

    VastaaPoista
  28. Numero 1 on hienoin, mutta jos olisin ostamassa niin numero 2 ostaisin. Jostain syystä ei tee mieli laittaa keittiöön laitetta jossa kyljessä komeilee aidon näköinen sydän. Numero 3 taas on mielestäni liian sotkuinen (liikaa kahvikuppeja).

    Jos numero 1 sivupaneelista sydämmen vaihtaisi muunlaises kuvios mikä sopii yläpaneelin kanssa, niin silloin ilmanmuuta sen ostaisin. Muutenkin kodinkoneet on pitkäaikasia hankintoja, joten mielestäni kuvio pitäisi olla ajaton eikä selkeästi esittää mitään.

    VastaaPoista
  29. Kyllä toi ykkönen on se mikä lähtisi minun mukaan, jos sellainen vastaan tulisi :).

    VastaaPoista
  30. Ykkönen on taiteellinen mutta pelottava kodinkoneeksi, kakkonen turhan pliisu, mutta kolmonen oikein ihastuttava ja kekseliäs! Kolmosen voisin omaankin keittiöön hankkia, vaikken kahvia juokkaan. :)

    VastaaPoista
  31. Paras on ehdottomasti ykkönen! Selvästi erilainen kuin muut ja erottuu edukseen. Oon muutenki ihaillu tota "sydän sydäntä" ja se saikin mut joskus miettimään kuinka paljon eroa onkin sydämellä ja sydämellä :P -Lauranen-

    VastaaPoista
  32. Ykkönen on hieman liian hurja meikäläisen keittiöön, kakkonen on ihan kiva, mut eniten sytyin numero kolmoselle! Olen ehdottomasti sitä mieltä että tälläset tuuninkimallit joka laitteesta! Jääkaapista vohvelirautaan!!

    VastaaPoista
  33. Pikaisen pohdinnan jälkeen numero kolme on suosikkini, mutta ykkönen vetosi myös omaperäisellä karskiudellaan.

    VastaaPoista
  34. Kolmonen kolahtaa, kivasti toi sydän tehty kahvikupeista. Ykkönen ei mua sytytä.

    VastaaPoista
  35. Ykkönen on ällö, mutta niin upea. Siitä tulee enemmän hengityskone/elvytyslaite mieleen kuin pixie-niminen kahvimasiina.
    Valintani olisi nro.3 Kahvia rakastavan syrän!

    Lisään vielä oman ehdotukseni jota voisit työstää, nokinen nuotiolla loimussa "palava" pannu.

    VastaaPoista
  36. kaipaan just nyt jotain söpöä, niin sanon kakkonen. eka on tosi hieno, mutta kuitenkin ehkä vähän raju aamukahville. olet kyllä niin taitava!

    VastaaPoista
  37. Kakkonen, koska tykkään kuviosta tosi paljon ja siinä puna-musta toimii mulle, vaikka se ei ole yhtään mun lempiväritys noin muuten. Ykkösen sydänkuva on hieno, mutta on minusta parempi ilman kahvikonetta. Kolmonen puolestaan on silmiini vähän levoton, vaikka ajatuksena ja kuvionakin hyvä (ehkä joku toinen väriyhdistelmä tekisi siitä minulle mieluisamman).

    VastaaPoista
  38. Kakkonen on ykkönen eli nro 2 lähtisi mun mukaan. Eka on hieno, mutta liian karu. Kolmonen taas lapsellinen. Kakkonen mätsää meidän sisustukseen moderniudellaan. Mmmm, mikä kynttilä! Tunnen jo aromin leijailevan täällä...

    Newbie

    VastaaPoista
  39. Metallinhohtovärit, kyllä. Kuvitukset pitkäikäisissä kodinkoneissa puolestaan ehkä. Lähinnä siitä syystä että jaksaako sitä samaa kuvaa tuijottaa koko laitteen eliniän (olettaen että laite on niin laadukas ja kestävä ettei sitä tarvitse parin vuoden välein uusia). Tietysti kyllästymistä voitaisiin ehkäistä vaihdettavilla kuorilla! Kuten puhelimiin sai aikoinaan ties millaisia itse vaihdettavia kuoria niin miksei kodinkoneisiinkin? Vaihda väriä mielialan mukaan.

    I <3 anatomical heart Pixie :)

    VastaaPoista
  40. Kolmonen on upea :) Ehdottomasti se! Erilaisista kahvikupeista muodostuu suloinen sydän.

    VastaaPoista
  41. Ykkönen ehdottomasti! Vetoaa terveysalan ihmiseen ;)
    Inka

    VastaaPoista
  42. Itselleni kolahtaa kakkonen ja kolmonen... en oikein osaa valita välillä =) Kyllä tekisi niin hyvää printit kodinkoneiden kyljessä! Tai ennemminkin vaikka jotain printtitarroja tms. Kun en taas toisaalta kannata millään tavalla sitäkään että kone vaihdetaan kun tyyli ei enää miellytä, mikä on edessä jos jotain erikoisempaa ostaa. Eli jonkinlainen "kännykänkuori" ratkaisu toisi hirveästi piristystä keittiöön!

    VastaaPoista
  43. Ykkönen on tosi magee, mutta ehkä vähän liian...joten kakkosta äänestäisin! Se ei epäilytä yhtään, kolmonen on taas liian tavanomainen...ristiriitaista, tiedän:)

    VastaaPoista
  44. Vau, ykkönen on hieno! Yllättävä ja mielenkiintoinen, sitä jäi ihan tutkailemaan. Voisipa sitä myös aika rock-henkiseksi tituleerata :)

    VastaaPoista
  45. Numero 3 olisi minun valintani jos kyseiseen kodinkoneeseen näistä kuoseista valitsisin jonkun. Pidän kuvana ihan mielettömästi numerosta 1, mutta en tiedä haluaisinko katsoa sitä kahvikoneen kyljessä, ennemmin seinällä vaikka koneen vieressä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma suosikkini on ykkönen. Se on hiukan pelottavan karu, mutta niin tyylikäs että jos pitäisi ostaa noista kolmesta keittimestä joku niin ostaisin ykkösen. Varsinkin punaiset verisuonet mustalla pohjalla näyttää niin upealta!

      Poista
  46. IT-ihmisenä minuun kolahti heti kakkonen! Muutkin ovat hienoja, mutta pikselit miellyttävät eniten omaa silmääni.

    VastaaPoista
  47. Kakkosen kotiuttaisin meille heti! :)

    VastaaPoista
  48. Kakkonen on ykkönen :) Eli pidän sen graafisesta ja selkeästä ilmeestä. Ykkönen on mun makuun liian "koristeltu" ja kolmonen olisi ehkä ykkös vaihtoehto, jos kuvio olisi vain sivuilla.
    Mut hienoja ovat. Toivottavasti edes jossain määrin oltaisiin menossa tähän suuntaan, että printtejä olisi kodinkoneissakin, kuten imurissa. Hyvä idea :) -aj-

    VastaaPoista
  49. Ykkönen on ykkönen. Visuaalisesti hivelee silmiäni, sekä liittyy vahvasti omaan alaani. Kakkonen on myös mahtava. Kolmonen on viehättää vähiten, päällisen ja etuosan kuviointi jotenkin on liikaa makuuni.
    Ja kyllä, ehdottomasti voisin kuvitella ostavani kuvitettuja kodinkoneita. Etenkin sellaisia joita tulee päivittäin käytettyä ja jotka ovat tästä syystä aina esillä.
    -MiiaS

    VastaaPoista
  50. Ykkösen huolisin keittiööni ihan milloin vain <3
    En vaan osaa selittää miksi, mutta jostain syystä tuo ykkönen vain sai minut haluamaan samanlaisen meille.

    VastaaPoista
  51. Kakkonen voittaa kirkaasti! Pikselisydän on sopivasti graafisen tyylitelty. Sitä jaksaisi katsella aamusta toiseen kyllästymättä. Lisäpisteet nimen kanssa leikittelystä.

    Ykkönen on sen verran realistinen, että saattaisi mennä välillä aamukahvit väärään kurkkuun sitä katsellessa. Kolmonen puolestaan jotenkin liian happyhappyjoyjoy.

    VastaaPoista
  52. Kakkonen, koska pikseli-pixie on niin ihana! Haluaisin ihan oikeasti tuollaisen. :) Hienosti toteutettu, ja plussaa tietysti nimileikittelystä! Ykkönen on omaan makuuni liian säväyttävä, joten kolmonen tulee hyvänä kakkosena.

    VastaaPoista
  53. Ykkönen on ylivoimaisesti hienoin!
    Tuollaisen masiinan kyllä voisin ottaa noin erikoisella ja jännittävällä kuvalla meiän köökkiin :)

    VastaaPoista
  54. Kolmonen on ykkönen! <3

    VastaaPoista
  55. Kaikki olivat upeita, mutta eniten itseä viehätti numero 2. Siinä olisi päivien piristys.

    _Jonsku_J

    VastaaPoista
  56. Miulle kolmonen kolahtaa eniten, kahvikuppisydän kahvikoneessa - voiko enemmän tuoda esiin rakkauttaan kahviin? :D

    VastaaPoista
  57. Ääni ehdottomasti nro.1 lle. Olis hieno tatskanakin. =)
    Aivan mahtavia juttuja teet.

    -Brutal B-

    VastaaPoista
  58. Mun mielestä ykkönen on ehdottomasti hienoin. Saa sydämen pumppailemaan ;)

    The P

    VastaaPoista
  59. Kolmas on mun lemppari :) Tuon näköinen kone piristäisi kyllä keittiötä.

    VastaaPoista
  60. Kakkonen! Pikselit kolahtaa aina vaan. :)

    VastaaPoista
  61. Numero kaksi miellyttää minun silmääni eniten. :) Kolmosen kuvio oli myöskin kiva siinä sivussa, mutta punaiset kupit mustalla pohjalla olisivat liian levottomat minun keittiööni. :)

    VastaaPoista
  62. Numero kolme, ehdottomasti!

    VastaaPoista
  63. kakkosen pikselit, ehdottomasti :)
    sanna

    VastaaPoista
  64. Kolmonen. =)

    VastaaPoista
  65. Ykkönen, se on jotenkin kutkuttavan raju!

    VastaaPoista
  66. Ykkönen! Upea piirros ja intohimoinen tarvitsen kofeiinia-tunnelma!

    VastaaPoista
  67. Kolmonen on ihanan symppis ja lapsenmielinen, mutta kuitenkin samalla kaunis :)

    VastaaPoista
  68. Kolmosesta mä tykkään eniten, vaikka valinta olikin vaikea ! Pikkukuvista muodostuva isompi kuva kolahtaa aina.

    VastaaPoista
  69. Kakkonen on mun suosikki. Tosin tuo ykkönenkin on mielettömän magea!!

    VastaaPoista
  70. Nro 3. kolahti meikäläiseen eniten. Jotensakin sympaattinen se.

    VastaaPoista
  71. Numero yksi kolahtaa, aidoissa sydänkuvissa on vain sitä jotakin ja se sopii hienosti keittimen kylkeen.

    VastaaPoista
  72. 1 on mahtavin, ehdottomasti..olen kahvin suurkuluttaja ja nautiskelen kahvistani parhaiten yksin hiljaisuudessa auringonnoustessa/ laskiessa kun saa ajatella ja olla ilman häiriötekijöitä ja nimenomaan nauttia kahvista...tuoksu valtaa keittiön ja maku suun. Helppoa olla onnellinen siitä hetkestä, antaa asioiden olla kuten ovat eikä murehtia eilisestä tai tulevasta. Joillakin virtaa bensaa suonissa..mutta minulla on kahvia suonissa. <3

    Tiqqqu

    VastaaPoista
  73. Insinöörille ruudukkoa ja pikseleitä eli numero kakkonen!
    Toki ykkönenkin on hieno, se on rohkein ja omaperäisin.

    terv. EevaK

    VastaaPoista
  74. Ehdottomasti Haapaniemen imurin ja sinun suunnittelemasi kakkos-Pixien

    VastaaPoista
  75. Kolmonen kolhati näistä eniten...:)

    terv.Enni
    riemuja.blogspot.com

    VastaaPoista
  76. aah - kakkonen! ihanan pikselöitynyt :)

    T.Titi

    VastaaPoista
  77. Kolmonen on ykkönen!

    VastaaPoista
  78. Ykkösessä kiteytyy oma liittoni kahvin kanssa. Aamulla ensimmäinen kupillinen kertoo veren yhä kiertävän ja usein pysähdynkin muutamaksi sekunniksi odottamaan, että sydän pumppaa kofeiinin liikkeelle ja jälleen herään uuteen aamuun.
    Kaisa

    VastaaPoista
  79. Ykkönen on kyllä todella hieno, mutta silti kallistun kolmoseen.

    -Mii

    VastaaPoista
  80. Tykkään ehdottomasti eniten ykkösestä! :-)

    VastaaPoista
  81. Täytyy tunnustaa, et kovan väännön kävin pääni sisällä, et onko toi ykkönen kumminkin makeempi kuin kolmonen. Mies sitten lopulta ratkasi tän asian puolestania, toteamalla, että tommoselle kahvikippojen keräilijälle (kuten mies nimittää hillitöntä haluani hamstrata kaappeihin mitä erilaisempia kahvikuppeja) toi kolmonen sopis kyllä ku nenä päähän :)

    VastaaPoista
  82. Kaikki kolahtaa, mutta vaikea valinta ekan ja tokan välillä. Ensimmäinen kolahtaa, koska se kuvaa hyvin sitä kuinka elimellisen tärkeää kofeiini ihmiselle on (yritän rajoittaa kahvin juomista kahteen kuppiin päivässä imetysaikana, mutta vaikiaa on). Toinen kolahtaa graafikkoon minussa, tykkään pikseleistä ja luonnosmaisuudesta. Jos meidän keittiöön pitäisi valita, niin ykkönen sopisi paremmin.

    VastaaPoista
  83. Nro 2 ehdottomasti. <3

    VastaaPoista
  84. Vaikea valinta, mutta lopulta kuitenkin kolmonen! :)

    VastaaPoista
  85. ykkönen on tosi hieno. Vaikka kaikki oli kivoja. Teet hienoa graafista suunnittelua noin yleensäkin, näitä on mukava katsella.

    VastaaPoista
  86. Nro 3 ehdottomasti! :)

    VastaaPoista
  87. Numero 1, ehdottomasti! :)

    VastaaPoista
  88. Kakkosen ottaisin omaan käyttöön (jos kahvia joisin).

    VastaaPoista
  89. Kakkonen. Ehdottomasti. Pikselit on <3

    VastaaPoista
  90. Anonyymi3/9/12 15:11

    Kakkonen. Se vain..natsaa mun aivojen kanssa niin hyvin. Eka on hieno myös, mutta mulle tulisi aina fiilis että pumppaan verta sydämestä kun lorottelisin laitteesta kahvia :D
    Aivot olisivat natsanneet muhun paremmin :P

    Kolmonen on liian itsestään selvä.

    Mä voin ostaa teidän punaisen mocciksen jos tää uus laite syrjäyttää sen kokonaan joskus ;)

    - Allysia

    VastaaPoista
  91. Anonyymi3/9/12 15:23

    Ehdottomasti kakkonen. Eka on vaan ihan liian verinen mun herkälle sielulle, ja kolmas liian retropilipalipiperrystä. Ylivoimaisesti kakkonen. t.S

    VastaaPoista
  92. Kolmonen! Verta pumppaavan elimen (noin tarkkaa) kuvaa en tahtoisi keittiööni :D Kakkosesta tulee puolestaan ysäriviboja. Mutta nuo kupit, ne ovat täydelliset!

    VastaaPoista
  93. 2. on mun suosikki! Pikseli Pixie ;D

    VastaaPoista
  94. Kakkonen tai kolmonen. Voisin niistä kumman tahansa kotiuttaa keittiöni vaikka heti.

    VastaaPoista
  95. Kakkonen tai kolmonen. Voisin niistä kumman tahansa kotiuttaa keittiöni vaikka heti.

    VastaaPoista
  96. Kolmonen on hauskin! :)

    VastaaPoista
  97. Anonyymi3/9/12 20:57

    Kolmonen on parhain!

    AnnikaAr

    VastaaPoista
  98. Ykkönen ilman muuta. Kakkonenkin on jees, mutta päädyin silti ykköseen koska ykkönen on aina ykkönen. Ja vaikka ykkönen olisikin kakkonen tai kolmonen niin se olisi silti ykkönen.

    VastaaPoista
  99. Kakkonen on hienoin!

    VastaaPoista
  100. Kakkonen nousi mun lemppariksi!

    VastaaPoista
  101. Numero kakkonen miellyttää näistä eniten silmää, vaikka jokaisessa jokin hiertää hiukan. Ehkä se on tuo musta-punainen väriyhdistelmänä, josta tulee mieleen lähinnä Cybershopin-korsetit kuin tyylikäs kahvinkeitin. Mutta kun yritin avartaa ajatusmaailmaani muihin väreihin noilla samoilla kuvituksilla, alkoi lyyti jo kirjoittaa. Ehkä mustavalkoisena tai harmaana olisi hiukan pehmeämpi efekti myös tuo aito sydän, eli numero yksi. Tuollaisenaan se tuo aivan liikaa goottivivahteita eikä siksi toimisi. Tosin tiedän ystäväpiiristä yhden jos toisenkin, joka ottaisi sen riemusta kiljuen keittiöönsä, joten makunsa kullakin. :D

    Näillä puheilla siis nörtille kelpaisi pikselisydän!

    VastaaPoista
  102. Anonyymi4/9/12 14:25

    ykkönen ehdottomasti upein!
    -lillerinlalleri-

    VastaaPoista
  103. Muutkin käyttävät sanaa ehdottomasti, niin minäkin: Ehdottomastti kakkonen!

    VastaaPoista
  104. Anonyymi4/9/12 16:34

    Kakkonen on minunkin suosikkini noista kolmesta. Söötti ja mukavan simppeli. Kuvitus toimii niin kuin pitäisikin eli katsojalle tulee välitön mielleyhtymä tuotteen nimen "Pixie" ja pikselisydämen välille. Sanaleikit on aina plussaa :)

    Pieni gootti sisälläni tykkäisi kovasti ykkösestä, mutta nykyisen tylsän minäni mielestä se on ehkä turhan groteskia kamaa keittiöön.. Erottuu kuitenkin hyvin massasta :D Kuten jo joku toinenkin totesi, itse tunnen myös monta ihmistä, jotka tästä tykkäisivät...

    Kolmonen on ihanan retro, mutta kuitenkin hieman tylsä.

    -Floyd

    VastaaPoista
  105. Vaikka ykkönen on julmetun hieno, niin vaakakuppi kääntyy silti hillitympään kakkoseen. Eli kakkonen on ykkönen tässäkin asiassa :)

    VastaaPoista
  106. Kakkonen. Tai kolmonen. Vaikea päättää. Taidan valita kakkosen, tuntuu että kolmonen on hiukan "nähdyn" oloinen.

    VastaaPoista
  107. Anonyymi6/9/12 05:00

    Ykkönen on ihan mahtava, mutta kakkonen on suosikki. :)

    Johanna (nxmo)

    VastaaPoista
  108. Ykkönen on ykkönen!

    VastaaPoista
  109. Kakkonen ehdottomasti! Siitä tulee mieleen vanhojen tietokonepelien pikseligrafiikka, joten se sopisi hienosti kahden nörtin kotitalouteemme.
    Ykkönen on jo vähän liian raju keittiöön ja kolmonen on kuvioltaan jo liian ilmeinen.

    VastaaPoista
  110. Nro. 2. Kuvitus vain on ihanan simppeli!

    VastaaPoista
  111. Anonyymi7/9/12 00:01

    Nro 2. Sopivasti kertoo rakkaudesta kahviin. Sopii varmasti hyvin kaikenlaisiin ja kaikenikäisten ihmisten keittiöihin.

    -Tintti

    VastaaPoista
  112. Ehdottomasti ykkönen! Pidän kovasti. Siinä on jotain tatuointimaista ja musta-punainen on väriyhdistelmänä loistava tuolle kuvitukselle. Kuvitus on sellanen, että ostaisin asioita vain tuon kuvituksen vuoksi. Ei väliä missä se on kiinni :)
    Kakkonen on kans kiva omassa rosoisuudessaan, mutta siinä ei oo niin paljoa ytyä, kuin ykkösessä, joten jää mulle kakkossijalle. Kolmonen on mun makuun liian pliisu, mutta musta-valkoisena se vois toimia paremmin.

    VastaaPoista
  113. numero 2. koska pidän pikselisydämistä.

    VastaaPoista
  114. Kakkonen on on eniten mieleeni. Eka on aika HC ja varmasti jakaa mielipiteet. Kolmonen ehkä vähän pliisu :).

    VastaaPoista
  115. Ykkönen <3 Ei kaipaa selittelyjä... ;)

    VastaaPoista
  116. Numero 2 kolahti parhaiten. :) Sellaisen voisin ostaa itsekin!

    VastaaPoista
  117. Anonyymi7/9/12 09:59

    Numero 2 on mun suosikki - simppeli ja kiva. Ja pikseliviittaus viehättää. :) T: Suvi

    VastaaPoista
  118. Numero 2 on kivoin :)Meillä on mm. Paola Suhosen suunnittelema palovaroitin, ei varmaan tarvi sanoa, että on sata kertaa hienompi kuin perinteinen. En pistäisi pahakseni, vaikka muutkin kodinkoneet näyttäis astetta tyylikkäämmiltä.

    VastaaPoista
  119. Kyllä numero 1 kolahti eniten, raju ja rakastettava!

    VastaaPoista
  120. Numero 2 on kivoin, se on kaikista simppelein nuista :).

    VastaaPoista
  121. Anonyymi7/9/12 13:05

    Mä olen rakastunut, ja rakkauden kohteena tuo nro 1 !!! Karulla tavalla tosi kaunis :)
    -Shiva-
    suddenconnection(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  122. Ainakin kaikki esillä olevat kodinkoneet kaipaisivat ehdottomasti lisää ulkonäkösuunnittelua. Näistä ykkönen on ehdottomasti eniten omaan makuuni.

    shahaa@luukku.com

    VastaaPoista
  123. Anonyymi7/9/12 15:09

    Kaikki miellyttävät silmää, mutta kakkonen erityisesti. Mikä vaan kyllä kelpais mulle.. :)

    norkku@yahoo.com

    VastaaPoista
  124. Kakkonen kolahtaa mullekin eniten. =) On jotenkin sopivan "rouvi" mun makuun. =) Vaikka tosiaan ihania ne kaikki on. :)

    VastaaPoista
  125. Tiukka valinta, mutta, kolmonen.

    VastaaPoista
  126. Kommentoin nyt tännekin vielä itse, että kilpailu on siis päättynyt ja einin kommentti ehti vielä mainiosti mukaan. Arvonta suoritetaan mahdollisimman pian. Kiitos osallistujille!

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!