20110804

kadonnutta naiseutta etsimässä

Äitiytyminen on kokonaisvaltainen prosessi, se pistää henkisellä puolella kaiken uusiksi ja raatelee fyysisenkin tuntemattomaksi kehoksi jossa on vierasta olla. Kotona paita puklussa ja myöhemmin soseessa sitä hiihtelee välittämättä mistään, tukka harakanpesänä koska on pakko priorisoida aivan muita juttuja. Ei sillä, ne muut jutut ovat toki aikanaan tärkeimpiä mutta yhtäkkiä sitä huomaa jääneensä jumiin.


Ei oikein tiedä mitä ulos mennessä edes laitetaan päälle tai jonain päivänä pieni ripaus ripsiväriäkin näyttää ylimeikatulta koska on viettänyt viikkotolkulla neljän seinän sisällä naama naturellina. Vaatteista osa ei mahdu päälle, osa on liian lyhyitä, paljastavia, epäkorrekteja tai muuten vaan jotenkin vääränlaisia. Kehon mittasuhteet ovat muuttuneet ja edes rintaliivien oikeasta koosta ei ole tietoakaan. Ja se jos mikä on naiselle iso kolaus oman kehon tuntemisessa.


Muut saavat sen näyttämään niin helpolta. Sen paluun takaisin siihen, että näyttää itseltään. Tuntee olonsa kotoisaksi omassa kehossaan. Ja itse vain mutustelee keksejä ja katsoo luomiväripaletteja kuin pieniä avaruusolioita joiden kanssa ei puhu samaa kieltä.

Tähän lienee kuitenkin pakollista lisätä se kappale jossa sanotaan, että tietenkään ulkonäkö ei ole kaikki kaikessa ja vauva on tärkein ja äitiys mahtavaa ja asioita pitää osata priorisoida ja että on pinnallista pohtia naaman edustuskuntoa, hiusten värjäämistä sekä harkita ripsipidennystä kun on Äiti.


Olkoon vain pinnallista mutta joskus tekee ihan hyvää etsiä varovasti sitä kadonnutta naiseutta sen äitiyden, sosetahrojen, lököttävien shortsien ja harottavien hiusten takaa. Ja tähän kohtaan kuuluu tietenkin myös se kappale jossa pohditaan sitä, onko naiseus pelkästään korkokenkiä, hiuslisäkkeitä ja sävy sävyyn valittuja vaatteita. Oletan, että lukijalla on sen verran näkemystä ja aivolohkojen yhteistoimintaa, että tämä on itsestäänselvä seikka. Ei tietenkään ole.


Ja oletan myös, että pinnalliselle hömpällekin on aikansa ja paikkansa. Minulla se aika ja paikka on nyt eivätkä nämä kaksi seikkaa (ulkonäkökysymykset ja äitiys) sulje toisiaan pois. Aivan kuin eivät sulje toisiaan pois se, että voi olla työelämässä ja äiti, avovaimo ja tytär, opiskelija ja kissanomistaja, huono laulamisessa ja hyvä piirtämään, pitää sekä valko- että tummasta suklaasta.

Ja lukijalle vielä suurkiitokset kuvissa näkyvästä siipitunikasta. Se on täydellinen. Juuri sillä ihanan pinnallisella tavalla ja se on myös täydellisen mallinen tähän epätäydelliseen kehooni jota opettelen juuri tuntemaan uudelleen. 





9 kommenttia:

  1. Anonyymi4/8/11 16:42

    Voi ihanaa! Olet niin oikeassa! Ihan samojen asioiden kanssa täällä painitaan, kun paluu töihin äitiysloman jälkeen on ensi viikolla, mikään ei mahdu päälle tai näytä samalta kuin ennen vauvaa (tosin en kyllä enää yhtään muista, miltä olen näyttänyt ennen raskautta).

    Työkavereitani en ole nähdyt kuin pari kertaa sitten viime syksyn: entäs, jos ne minut nähtyään järkyttyvätkin ihan hurjasti homssuisesta ulkomuodostani tai eivät ole tuntea ollenkaan byääääh, eikä kukaan kehtaa sanoa, että näytätpä kauhean räytyneeltä ja paksulta (ja minä en tajua, koska en tosiaan muista, millainen olen ollut).

    Ja samaan aikaan miettii, että olenpas turhamainen ja höpsö, kun tällaisia suren. Niinpä.

    Kiitos siis tästä!
    Johanna

    VastaaPoista
  2. Miten ihanasti osaat kirjoittaa näistä raskauteen, äitiyteen ja raskauden jälkeiseen elämään liittyvistä asioista, miten käsinkosketeltavaksi sen ajan teet. On ihan totta, raskaus muuttaa mittasuhteita, tai ainakin niin minun kropalle kävi. Vaatekaapin sisältö meni uusiksi, eikä samat meikkituotteetkaan tuntuneet enää omilta sen ajan jälkeen. Kaikkialta kroppani ei ole edes palautunut kaksosten jälkeen, eikä se itseasiassa saman malliseksi tullut enää esikoisenkaan jälkeen. Se tuntui alkuun niin vieraalta, mutta nyt melkein viisi vuotta kaksosten syntymän jälkeen alan olla melko sinut uuden kroppani kanssa ja tuntemaan taas sen, löytämään sille sopivia vaatteita ja hyväksymään sen muutokset.
    Olkoonkin kuinka pinnallista tahansa, henkilökohtaisesti minua harmittaa se, että olen saanut kuulla ettei kroppani jokaiselle kohdalle voi tehdä liikunnan ja ruokavalion avulla enää mitään, sillä kaksoset venyttivät minua niin paljon ja ikä hidastaa löysän nahan kiinteytymistä, eikä enää mahdollistakaan sitä täysin. Ainoa vaihtoehto on leikkaukset, enkä niihin halua missään tapauksessa. Pelkään sellaisia. Tai no, joskus kyllä ajattelen miten ihana joku rasvaimu olisi, mutta kun siihen tarvittaisiin päälle nahan poistamista, niin siinä menee viimeinenkin ajatuksenripe siitä asiasta.

    Muistan elävästi kun luin juttuasi, miten vaikea oli löytää jotain päälle sopivaa uuteen kehoon, ennen kuin se keho oli vakiintunut jonkinlaiseksi :).
    Samaan hengenvetoon haluan sanoa, että sinä näytät hyvältä! Sinä olet palautunut aivan loistavasti! :) ja sinulla on tosi hyvä vaatemaku!

    VastaaPoista
  3. Todetessani juuri pari tuntia sitten kauppareissua suunnitellessa (Huom suunnitellessa. Lähikauppaan. Jännitys.), että en mahdu kuin yksiin vanhoihin housuihini, on pakko sanoa, että tämä blogimerkintä teki minut nyt jotenkin erityisen hyväntuuliseksi.

    VastaaPoista
  4. Kiitos itsellesi! Tunika näyttää päälläsi upealta. :)

    VastaaPoista
  5. minä laitoin tänään päälle ensimäistä kertaa ties milloin rintaliivit, mitkä eivät ole imetysrintaliivit. Olo on outo, ja voisin jopa sanoa, etten tiedä mihin suuntaan. Mitä luultavimmin pitää tämän imetyksen jälkeen näköjään uusia koko rintsikkavarasto.

    Kun sitten kävin lenkillä ne Oikeat rintsikat päällä, tajusin etten muista milloin olen pessyt hiukseni. Samaan syssyyn ainoat kesähousuni repesivät pyllystä. Erittäin seksikäs fiilis, melkein sama jos istuisi rattaissa päristelemässä kakka housuissa. Ei sekään varmaan herkkua ole. Mutta hei, mä pääsin tänään itsekseni Ikeaan. Paluumatkalla huomasin finnit naamassa, ja hiukset yhä pesemättä. Mutta ekä sitä joskus muistaa taas paneutua omaankin ulkonäköönsä.

    VastaaPoista
  6. Nyt kyllä tuli ihan vedet silmiin tätä lukiessa. Osaat pukea sanoiksi sen mitä monet näyttävät miettivän itsekseen, niin myös minä. Kiitos ihanasta blogistasi, olen lukenut jo pitkään merkintää jättämättä. Mutta nyt oli pakko. Kiitos!

    Niin ja: olet kaunis. Hymysi sai minutkin hymyilemään! Hymyjä sinne siis!

    VastaaPoista
  7. Anonyymi5/8/11 23:29

    Todella ihanasti ja armollisesti kirjoitettu ja ajateltu. Itse painiskelen parhaillaan kokovartalokriisin parissa, oli melko karu yllätys kun toisen lapsen jälkeen kroppa ei palautunutkaan muutamassa kuukaudessa ja painoakin on vielä 15kg enemmän kuin ennen raskautta :/
    Yritän opetella pukeutumaan niin, etten tunne oloani epämiellyttäväksi ihmisten ilmoilla.

    VastaaPoista
  8. Minä en ole kyllä huomannut kuvissa minkäänlaista "repsahtamista"! Melkein päin vastoin, sinähän olet näyttänyt usein tyylikkäältä ja aikuismaisemmalta. Ja monesti olen haikaillut samoja kenkiä tai vaatteita itselleni (ei vain ole varaa), joten mulle on jäänyt pikemminkin kuva, että oot hyvinkin aktiivisesti ollut ajan hermolla ja tilaillut/ostanut yhtä sun toista :)

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!