mukulakiviä ja latte macchiatoa

Käveltyäni taas kilometritolkulla mukulakivillä, tuntuu siltä ettei Amsterdamia kertakaikkiaan voi pukea sanoiksi eikä edes oikein valokuvatakaan. Sitä tunnelmaa ja tunnelatausta, mikä minulla on täällä. On tuttuja katuja, paikkoja, juna-asemia. Sellaisia, joista tulee mieleen muistoja. Osa niistä hymyilyttää, toiset saavat silmät kostumaan.

Amsterdam on aivan uskomaton sekoitus ihan kaikkea. Joka paikassa on uutta ja vanhaa, idyllistä ja rujoa rinnakkain. Rakennustyömaita, roskasäkkejä ja piparilinnoja muistuttavia taloja. Ihmisvilinää ja polkupyöriä. Aivan helvetisti polkupyöriä.

Joka kerta täällä löydän myös jotain uutta. Tällä kertaa tähän astinen reissuni on koostunut suihkulähteestä, ruusuhaarukalla syödystä juustokakusta, valmiskahvipusseista koska huoneessani on vedenkeitin. Uusista kengistä, kaupungilla maleksimisesta, joutsenista kanaalissa, asiakaspalvelijasta, joka kysyi, että tehdäänkö tämä hollanniksi vai englanniksi ja kun vastasin, että englanniksi, hän nauroi ja sanoi "we do it in dutch".

Postimerkin kokoisessa hämärässä hevimestassa viereinen jannu tilasi laittikokista. Baarin omistaja nosti tiskin takaa pystyn pahvikyltin, jossa luki mustalla tussilla HOMO. Illan bändi soitti hardcore-punkia ja heillä oli saippuakuplakone sekä suojakypärät.

Hotellin portaat ovat vielä jyrkemmät kuin yleensä. Siis käytännössä aivan pystysuorat. Onneksi heillä on poikkeuksellisesti myös hissi. Huoneeni on pieni ja mukava, ikkunalla ilman näkymää. Tai on minulla näkymä, viereinen rakennus ja ammottava kuilu.

Nyt alan valmistautua koko matkan kohokohtaan ja syyhyn. Sushin ja suihkun kautta baanalle.