visuaalisesti vaativa

kun hulauttaja siivousjumalan tapasi

2012-02-17T19:49:00.001+02:00

Kahden kissan ja yhden puolitoistavuotiaan taloudessa on pakko siivota ja mieluiten useamman kerran päivässä ainakin jokin osa kodista. Kliinisistä blogikuvista huolimatta meillä vallitsee useimmiten melkoinen kaaos jota yritän aina epätoivoisesti jostain päästä taltuttaa siinä järin hyvin onnistumatta. En ole mikään varsinaisesti mikään siivousihme, kunhan nyt parhaani yritän kun pakko on.

Siivoaminen on mielestäni sekä tylsää, että hankalaa ja haukkaa melkoisen osan päivästä. Pidän toki siististä kodista mutta sen saavuttaminen tuntuu aivan utopistiselta. Siivousvälineiden kaivaminen tupaten täynnä olevasta kaapista ärsyttää ja ne ovat kaiken lisäksi vielä yleensä niin rumia, että niiden jääminen johonkin saatavillekin ärsyttää. Melkein enemmän kuin se kaapista kaivaminen. Puhumattakaan siitä miten paljon se sotku ärsyttää.

Eräänä lumisena aamuna löysin kuitenkin itseni työkuvioissa Lönnrotinkadulta Siivouskauppa-nimisestä putiikista ja johan olikin muuten putiikki. En ollut edes tullut ajatelleeksi miten raflaavalta siivoamisenkin saa kuulostamaan ja näyttämään kun toimeen tarttuu asiansa osaavia tyyppejä. Niko, toinen Siivouskaupan omistajista sanoikin, että siivous on tullut ulos kaapista ja siltä kauppa kyllä näyttikin.

Liiketilan on suunnitellut Tom Gustaffson ja se on niin kaukana mielikuvastani siivouskaupasta kuin vain olla voi. Ei jälkeäkään ankeista pesuainelaatikkohyllyistä tai Tarjoustalofiiliksestä. Olin ihan äimänä kaikesta siitä valikoimasta ja osaamisesta mitä tästä paikasta löytyi. Ja tietenkin myös esimerkiksi ihanista peltisankovalaisimista jotka löytyvät kassan yläpuolelta. Kauppa on täynnä mahtavia siivoustuotteita aina pesuaineista erilaisiin pumppunokkiin ja muihin ammattipuolelta kuluttajan ulottuville tuotuihin välineisiin. Siivouskauppalaiset ovatkin innokkaina toimivien ja ekologisten ratkaisujen perässä "eikä haittaa vaikka ne näyttäisivätkin vielä hyvältä", toteaa Niko.

Työasioiden seassa keskustelimme kahvikupin äärellä myös paljon muustakin. Sivusimme ekopesuaineita, lastenkasvatusta, ammattisiivousta (sinunkin Flow-festarijälkesi siivoaa tämä samainen firma), vaaleanpunaisia lumilapioita ja O:kin osallistui inventoimalla ärhäkän värisiä tiskiharjoja.

Luulin tulleeni juttelemaan (pääasiassa) työn alla olevasta projektista mutta päädyinkin lempeään ristikuulusteluun siivoustavoistani. "Oletko sä sellanen hulauttaja?" "Milloin olet itseasiassa viimeksi katsonut pesuaineen annosteluohjetta?" No tuota. Siitä nyt on jo aikaa, myönsin nolona ja tunnustin nimenomaan hulauttavani sitä sopivasti sankoon. Useimpia pesuaineita tarvitaan kuulemma millistä kymmeneen per sanko. Eli siis aivan järkyttävän paljon vähemmän kuin mitä sinne hulahtaa. Puhuimme myös suurimmasta siivousongelmastani, eli siitä että ne tarvittavat välineet ovat siellä kaapinperällä samalla kun tuoksuttelin Methodin ja Maison Bellen yleispuhdistussuihkeita. Nenäni olisi mielellään ostanut ne kaikki ja haikein mielin vilkuilin tuota pink grapefruit -tuoksulla varustettua pulloa jonka hinta vaikka kohdallaan onkin, on aika suolainen kokopäiväiseen siivoan tällä ihan kaiken -käyttöön.

En tainnut olla ensimmäinen joka näitä asioita pohtii, sillä Niko hymyili ja kysyi, että miksen osta kivan näköistä suihkepulloa ja lantraa sinne valmiiksi sopivaa pesuainetta. Niin. Miksi hitossa en tee niin? Ylipäätään saamani neuvot ja vinkit olivat ihanan maanläheisiä, toimivia ja hyviä. Seuraavan siivouspulman kanssa tiedän aivan ehdottomasti mihin menen käymään.

Työpalaverin sivujuonteena sain myös testiin himoitsemani Method-sarjan kaksi kylppäriputelia jotka olivat kuulemma ihan ehdottomia kylpyhuoneen puhtaana pitämiseen. Ensimmäinen pulloista on tuhdimman näköinen umpisininen Tub 'n Tile joka lupaa kylpyläntuoksuisen, puhtaan kylpyhuoneen. Suihkuta, hankaa kevyesti ja huuhtele. Myrkytön ja biohajoava suihke todellakin teki tehtävänsä, kylppäri oli puhdas, raikas ja toden totta, tuoksui kylpylältä.

Toinen pullollinen kuulosti aivan ihmeaineelta ja on lunastanut myös lupauksensa mainiosti. Se siis suihkutetaan (alasti kuten saamani ohje kuului, se on siis niin myrkytöntä ettei sitä suihkiessa tarvitse suojautua) suihkun jälkeen suihkutilaan ja jätetään siihen. Seuraava päivä tai suihkuttelija puolestaan käydessään normaalisti suihkussa huuhtelee sen pois kunnes vetäistään uusi kerros. Aine poistaa ja ehkäisee kalkki- ja saippuajäämiä ja jättää myös jälkeensä erittäin miellyttävän tuoksun.

Tästä kaikesta innostuneena marssin samantien myös ostamaan silmää miellyttävän suihkepullon ja ekopesuainetta pirteän sitruunantuoksuisena. Enkä edes hulauttanut. Kiitos Siivouskaupan, meillä on nyt vähän siistimpi keittiö ja katseenkestävä pullo joka saakin jäädä käden ulottuville lojumaan. Ja lisäksi kylpyläntuoksuinen kylpyhuone. Olen vihdoin löytänyt siivousjumalani! Vielä kun joku ehtisi imuroida täällä joskus.

Siivouskauppa.fi

Siivouskauppa facebookissa

chanelit roskiksessa ja hieman parempi päivä

2012-02-17T16:47:00.000+02:00

Nyt on tuliterä passi ja tuliterä pankkikortti ja tuliterä tunnusluku takataskussa. Alkaa siis näyttää siltä, että viimeaikainen vastoinkäymisten suo on taas hetkeksi rämmitty.

Passinhakureissukin alkoi varsin lupaavasti, P kävi heittämässä roskat ja tuli takaisin kysyvä ilme kasvoillaan. "Haluuksä nää?" Kyllä se vaan hyvin tuntee meikäläisen, kysymyksen kohteena olivat nimittäin uutuuttaan kiiltelevät paperinukkekirjat. Ei niitä oltu edes avattu kun olivat taitteistakin ihan priimat. Siellä olivat kuulemma nököttäneet Chanelin Fashion Review ja Fashion Paper Dolls from 1840-1854 roskalaatikon päällä.

Saatuani aimo kasan henkilöpapereita ja pankkiasioinnin välttämättömiä tykötarpeita, piipahdin vielä lähikirppiksellä. Palasin takaisin mukanani mieletön kasa magneettikirjaimia ja numeroita (joita muuten etsiskelin hiljattain erään työprojektinkin takia) sekä puinen talo puunumeroineen ja plusmerkkeineen. Kyllä tämä tästä taas!

yllättäviä ympyröitä

2012-02-16T17:04:00.000+02:00

Nyt on kyllä ~~maailmankirjat~~ väripaletit sekaisin. Sisikuntaa oikein kutkuttavat nämä (minulle) uudet sävyt ja ympyröitä toisensa perään ilmestyy projektiin jos toiseenkin. Mitä ihmettä minä teen kaikilla näillä sivutuotekuvilla joita nyt syntyy? Pitäisikö osa työstää vaikka julisteeksi?

asianmukaiset varoitustekstit

2012-02-16T11:51:00.001+02:00

Vaadin seuraavaa Facebook-seinälleni linkkejä postaavaa liittämään mukaan asianmukaiset varoitustekstit.

www.lagerhaus.se

samoilla sydämillä

2012-02-14T16:30:00.001+02:00

Oli minulla kaikenlaisia korkealentoisia ideoita ystävänpäiväpostaukseksi. Sen lisäksi, etten ole päässyt pitkään aikaan sähköpostiini, bloggeriin tai verkkopankkiin, tuli muutama muukin mutka matkaan. Se niistä ideoista sitten. Lyhyestä siis virsi kaunis ja tärkeimmät ensin, Suomen makein kosmetiikan verkkokauppa Candyshop on vihdoin auki. Ja ulkoasu siis allekirjoittaneen kynästä, siveltimestä, sydämestä, Photoshopista ja Illustratorista peräisin.

Samoilla sydämillä myös ystävänpäivätoivotukset juuri sinulle rakas lukijani!

www.candyshop.fi

totuus on toisenlainen

2012-02-13T12:44:00.000+02:00

Äiti ostelee Brion puuleluja, bongailee vaivalla kirpputoreilta puisia retroihanuuksia, matchaa pehmolelut sisustukseen ja haaveilee Aarnion Puppysta. Taaperokärry on sävy sävyyn olohuoneen tyynyjen kanssa ja sängyssä lämmittävä peitto samaa kuosia kuin vanhempienkin lakanat. Kirjat on kauniisti kuvitettu ja ruokalaputkin mustaa ja valkoista. Vaatteet huolella valittu ja leluvuoret lajiteltu legon näköisiin laatikoihin.

Vaan totuus on toisenlainen. Uudet suosikkilelut eivät ole sinnepäinkään.

Kyllä tuntuu kummisetä tietävän mistä ~~vanhemmat eivät pidä~~ mistä puolitoistavuotiaat tytöt pitävät. Onneksi O ei vielä sentään tiedä, että näihin kuuluisi laittaa karkkia sisään.

tuohi poikineen

2012-02-13T11:43:00.000+02:00

Halon näköiset hääkutsut olivat asiakkaan mukaan jymy~~hämmennys~~menestys. Tärkeä päivä oli nyt lauantaina ja tässä vielä loppuosa tuohisesta projektista. Käsiohjelma syntyi samalla idealla kuin kutsukin, nyt mentiin tosin toiseen suuntaan ja palamisen ja nuotion sijaan puu alkoi muuttua paperiksi. Sisäaukeamalla jatkuu sama idea, puunsyitä näkyy keskellä ja reunat ovat paperia.

Pienet kääröt olivat vieraiden toivotuksia varten, koristeena tällä kertaa ihan aitoa tuohta. Tilannekuvat otettu keskellä yötä työhuoneen syövereissä. Sormet tuohessa ja pöytä paperisilpun peitossa.

Yleensä en ehdi laittaa sen kummempia muistamisia asiakkaille sen varsinaisen työn lisäksi. Se työ ja sen tekeminen täydellä sydämellä on se minun tapani olla mukana tärkeissä hetkissä. Tällä kertaa tein poikkeuksen kun kesken projektin vastaan osuivat nukkekotikokoiset halot ja kirves. Ne vain sopivat tälle parille kuin nakutettu. Onnea vielä K ja J!

äiti vaan vähän lainaa

2012-02-12T19:47:00.000+02:00

Ihan vähän vaan. Hetkeksi yhteen työjuttuun. Saat ihan just takaisin. Vaihdatko tähän vähän rikkinäiseen mutta ihan toimivaan iPhoneen?

vannomatta paras

2012-02-12T12:17:00.000+02:00

Ja niinkuin minä vannoin, ettei yhtään paperilennokkia enää ikinä minnekään. Enpä vain raaskinut kaatopaikallekaan tätä laivuetta laittaa, ovat ylijäämiä Finlaysonin näyteikkunasta ja lepäilleet työhuoneen perukoilla hetken. Keittiö on on valjuillut ilman valaisinta paristakin syystä. Ensinnäkin se pistoke koukkuineen ei ole keskellä pyöreää pöytäämme (mikä huutava vääryys!) ja toisekseen sopivaa (=sopivan hintaista) valaisinta ei vain ole tullut vastaan. Mielessä on ollut jotain kulmikasta ja graafista joten sen asianhan tämä tee-se-itse -kasa ajaa kyllä. Valoa se ei tietenkään anna mutta onneksi on loisteputket.

Ja vannoa ei kannata näemmä muutakaan. ~~Ärsyttävän~~ pilkuntarkasti keittiöön mallattu punamustavalkoinen värimaailma sai kolauksen uusien verhojen myötä. Koko ilme muuttui kertaheitolla raikkaammaksi vaikka vähän epäilinkin noiden neonoranssien, sinisten, metsänvihreiden ja pinkkien vivahteiden sopimista yhteen sen kaiken muun kanssa mitä keittiöstä löytyy. (Ja sitä lattialistakeijua odotellessa.)

Ja koska koko kyökki tuli samalla siivottuakin ~~lentokoneromusta~~ niin pitihän sitä kuvata sitten vähän muutenkin. Siistinähän se pysyy tasan seuraavaan ruokailuun asti. Nauroinkin P:lle, että mä kannan kohta taas meidän arjen tänne keittiöön takaisin.

likaista kultaa ja last season

2012-02-12T11:17:00.003+02:00

Taidan olla vähän last season kun himoitsemaani kynsilakkasävyä löytyy alekorista ja vielä kolmin kappalein. Rivin eka matchaa taivaallisesti hetki sitten (eli paljon myöhemmin kuin ajan hermolla olevat) hankkimaani likaisen kultaiseen luomiväriin, mudanvärinen sävy oli vaan pakko saada vaikka niitä muutama muu sävy jo löytyykin ja metallinen, kuluneen teräksen värinen harmaa oli tietenkin myös ihan must ostos. Niin että naputtelen täällä nyt sitten deadlineja kiinni upeilla rosoisen kullan värisillä kynsillä. Kyllä tuntuu melkein siltä, että sormet suorastaan lentävät näppäimistöllä. Taidan pitää jossain vaiheessa tauon ja kokeilla jotain toistakin sävyä.

äidit puhuvat

2012-02-11T11:01:00.003+02:00

Eilen todistimme täysin vääräksi sen väittämän, että äidit puhuisivat ainoastaan kakasta ja vaipoista.

Me puhuimme kakasta, vaipoista JA kuukupeista, ompelemisesta, kestoilusta, pukemisesta, pottailusta, välikausivaatteista, sushista, synnyttämisestä, yrittäjyydestä, äitiydestä, lastenkasvatuksesta, uusien ihmisten tapaamisesta, kätilöistä, kumihanskoista, blogeista, kommenttibokseista, keskustelupalstoista, kahvin tilaamisesta, facebookista, kirpputoreista, jännittämisestä, sukupuolista, vaaleanpunaisesta, kantorepuista, pakkaamisesta, miehistä, 'se' ja 'hän' sanojen eroista, matkustamisesta, junista, antenneista, anopeista ja muutamasta muusta asiasta.

Ensinmainittu väite ei siis pidä lainkaan paikkaansa.

harakka ja hamsteri

2012-02-10T12:54:00.001+02:00

Koruharakka täällä hei. Hamstraan aina koruja kun joku kutkuttava idea tulee vastaan. Erityisen altis olen kaulakoruille. Pistä siihen linnun pääkallo tai keinuhevonen niin minä ostan. Tai kulunutta metallia ja oudonmallinen roikkuva asia. Juu, minä ostan. Kaiken hamstrauksen keskellä olen pistänyt tavaraa kiertoonkin toisesta päästä mutta koruista en raaski luopua. Olen tässä suhteessa täysin parantumaton. Ne odottelevat kiltisti uudelleen syttyvää palavaa suhdetta. Jotkut koruista ovat odottaneet vuosikausia ja päässeet sitten yhtäkkiä iholle. Toiset kulkevat mukana joka päivä. Jokapäivänen kaulakillutin muuttuu aika ajoin. Tulee uusia nousevia tähtiä tai jokin vanhoista petraa asemiaan. Joillain koruilla on tarina, toiset vaan nyt näyttävät niin kivalta. Lupaan aina, että nyt niitä on riittävästi kunnes tulee seuraava vastaan.

Tämänhetkinen jokapäiväisyys on musta anatominen sydän. Se oli pienempi kuin miltä se kuvassa näytti mutta istuukin mainiosti solisluiden väliin. Tätä en ole sen jälkeen ottanut kertaakaan pois kun se kaulaani pistin. Saa nähdä kauanko se sydäntäni siinä lämmittää, asema vaikuttaa aika vahvalta.

Uusimmat tulokkaat eivät ole päässeet kaulaan vielä kertaakaan. Selkeästi graafikolle suunnattu kirjainröykkiö odottelee eleetöntä juhla-asua jota se pääsee tähdittämään. Allekirjoittanut odottaa kutsua sellaisiin juhliin joissa tällaista tyylikästä yhdistelmää voisi esitellä.

Autonosaa muistuttava putkilo löytyi viimeisimmältä kaupunkireissulta jolla etsin oikeastaan O:lle vaatteita. Siinä on jotain kutkuttavan steampunkia, vähän reissussa rähjääntynyttä avaruuskaupunkia ja ripaus selkeyttä. Tiimalasivibatkaan eivät varsinaisesti torpedoineet ostopäätöstäni.

Joskus korut painuvat taka-alalle käytännön syistä. O:n opittua tarttumaan pienillä sormillaan, en pitkään aikaan pitänyt pitkiä kaulakoruja. Keskityin viehättäviin ja näyttäviin sormuksiin tai vähäeleisempiin koruihin. Tai vaihtoehtoisesti toiseen ääripäähään eli selkeästi isompiin (eli kestävämpiin) roikutettaviin jotka eivät pienestä (kädestä) hätkähdä.

Kihlautuminen toi vasempaan nimettömään ensimmäisen korun joka ei ole riippuvainen päänsisäisistä sesongeistani. Sen on tarkoitus olla siinä aina. Olen onnistunut missiossani niin hyvin, että se pitää hakea kylpyhuoneesta yöksikin takaisin sormeen jos se sattuu unohtumaan suihkun jälkeen. Olo ilman on alaston. Niinhän sen toki pitää ollakin. Kyllä se hiton huolella valkattiinkin.

Nimettömän ollessa varattuna, olen pakon edessä joutunut luopumaan melkein kaikista muista sormuksistani. (Luopumaan siis tietenkin siinä mielessä, että ne odottelevat vessan peilikaapissa sitä päivää kun pääsevät taas käyttöön.) Ne eivät vaan visuaalisessa mielessä mielestäni istu lainkaan tämän rakkaan kaunokaisen kanssa. Eivät edes oikeaan käteen. Odotelkoot siellä. Okei, tunnustan. Alennusmyynneistä tarttui yksi uusi mukaan sinne odottelemaan.

Mitä sinä hamstraat?

sotkun evoluutio

2012-02-09T15:47:00.000+02:00

aamukahvit paperilla

2012-02-09T15:30:00.000+02:00

Tänä aamuna kannoin aamukahvit tuttuun tapaan työhuoneeseen. Tällä kertaa tosin parissakin eri astiassa ja ihan tarkoituksella läikyttäen. Mikä rikkaus onkaan saada aina välillä työn puolesta sotkea sydämensä kyllyydestä. Kahvirenkaita pitkin paperia, assistentteina toiminut mukikokoelma ikkunan edessä. InDesignissa auki CD:n kansien kokoinen kirja. Photoshopissa viisitoista välilehteä. Magneettikirjaimia sikin sokin ja kaiken yllä huumaava kanelikahvin tuoksu.

prinsessa mutrusuu ja pahvikruunun arvoitus

2012-02-08T22:19:00.000+02:00

Olipa kerran totinen pieni prinsessa jonka äiti puki brunssilta ostamaansa raitapaitaan.

Sen pituinen se.

Eli noin kahdeksisenkymmentä senttiä kai. Tai ainakin hyvin lähelle.

tänään on kulmiopäivä

2012-02-07T19:15:00.001+02:00

Olen kulkaa nyt very trendy ja silmät hakeutuvat kuin itsestään kaikenmaailman kolmioihin ja kulmioihin. Viime viikolla mukaan tarttui mahtava pikkutarjotin imuriostoksilta. P ymmärsi heräteostostani mutta pyöritteli varmasti salaa silmiään innostukselleni. "Kato nyt miten mageet kolmiot hei!" Olisin ostanut kahvipurkinkin samaa sarjaa mutta ne peijakkaat tulivat kuulemma vasta seuraavana päivänä myyntiin. Hieman myöhemmin sain kuulla, että niitä on saanut jo jonkin aikaa mm. Prismoista. Minulle tuli hieman huijattu olo. Ehkä pistän vahingon kiertämään ja huijaan P:n ruokakauppaan piakkoin.

Paskan päivän vastapainoksi loput kulmat löytyivät tänään Sascian opastamalta kirppikseltä. Pari lautasta lisää kokoelmaan, mustia keraamisia lasinalusia ja lasinen pannunalunen tai mikä lienee neliskanttinen lasiasia.

ei siinä vielä mitään

2012-02-07T17:12:00.000+02:00

Jos päivä alkaa sillä, että nukkuu pommiin koska kännykän akku on loppunut yöllä, kannattaisi ehkä seuraavalla kerralla jäädä sitten vaan nukkumaan. Maailmankaikkeus alkaa olla minulle aika monta Arabian Nero-lautasta velkaa tämän päivän perusteella.

Ei siinä vielä mitään, että kahvi oli loppu aamulla kun vihdoin pääsin ylös. Eikä siinäkään, että poliisilaitos ei olekaan siellä missä olin viisi yli yksi kun aika oli yhdeltä. Eikä sekään vielä oikeastaan, että päästyäni oikeaan osoitteeseen jouduin jonottamaan vuoronumerolla koska varattu aikani oli jo mennyt. Ei siinä, että siellä ei voi maksaa kuin käteisellä. Tai siinä, että passikuvien ottaminen yksivuotiaan kanssa ei ole mitään herkkua. Tai siinä, että tietomurron takia pankkikorttini on käyttökiellossa enkä siis edes saa käteistä mistään. Tai siinä, että missasin erään tapaamisen koska tekstiviestit eivät tule perille vaan bumerangina takaisin. Tai siinä, että koska tämä tapaaminen peruuntui, olisin voinut jäädä sinne mistä kiireellä lähdin. Tai siinä, että ainoa mahdollinen passihakemusaika oli tänään kello 13, tai siinä, että ainoa mahdollinen lääkäriaika oli myös tänään kello 13. Tai siinä, että passikuvassa on nyt se aina ennen tärkeitä päiviä ilmestyvä mojova finni leuassa.

Mutta se alkoi jo vähän tympiä kun kaiken tämän keskellä pudotin vielä puhelimenkin bussin lattialle joten sen näyttö on nyt kauniisti sälekuvioitu.

Ensi kerralla otan neuvosta vaarin ja jään nukkumaan.

rusetteja ja vähän vähemmän kulahtanut kasvusto

2012-02-06T21:18:00.001+02:00

Nimeäni huudelleet rusetit pääsivät tositoimiin suttunutturaa koristamaan sunnuntaisella brunssilla. Pieni mutta piristävä lisä peruskampaukseen ja pääsevät ehdottomasti ulkoilemaan toistekin.

Kuvassa näkyy myös erään pelasta pehko -operaation lopputulos. Värjäsin herra ties milloin tukkani jälleen hyperblondista ruskeaksi ja kuluminen näkyy. Niin ajan kuin värinkin. Vähän on jäänyt vähälle taas tukan huoltaminen kun on ollut kaikenlaista muuta huollettavaa ja huolehdittavaa. Juuri sopivaan saumaan sainkin sitten testiin uudet pakkaukset saanutta KC:n Color Maskia. Kokeilin joskus ammoisina aikoina aiempien purnukoiden hailakanvaaleaa sävyä blondiin tukkaan mutta tässä kahvinruskeassa kulahduksessa se vasta oikeuksiinsa pääsikin. Hiukset ovat puhtaat, kiiltävät ja ainakin hyväkuntoisemman näköiset. Aine lupaa nimittäin myös tehohoitaa ja korjata hiusta.

Väri ainakin piristyi kummasti vaikka varsinaista hiusväriä tämä ei olekaan vaan tarkoitettu enemmänkin syventämään olemassaolevaa sävyä. Rehottava juurikasvu ei paista enää niin pahasti silmään ja mukaan tuli myös pieni hauska punaisen vivahde. Värisävynä kun minun testimaskissani oli Cacao.

Veikkaan, että punatukalle sarjan punaiset sävyt olisivat ihan ehdotonta tavaraa. Muistan kirkkaasti kuinka vaikea kirkkaanpunaista on pitää kirkkaana. Ja punaisena. (Ja ihan vähän salaa haikeasti kaipaan omaa liikennevalonpunaistani.) Ruskeammalla päällä tämä toimii kyllä näemmä myös ja pelasti pahimmat kulahtamiset pois. Hiukset jotenkin ryhdistyivät kummasti. Selviää taas siihen seuraavaan värjäykseen asti nolostumatta ihmisten ilmoilla. Ensi kerralla valkkaan tosin varmaan vielä tummemman ja hieman kylmemmän Coffee-sävyn jonka uskon olevan lähempänä omaa ajatustani tummasta ruskeasta. Sävykartta vaikutti kyllä muutenkin hauskalta, löytyy ihan kaikkea Currysta Mandariiniin ja Pepperiin asti.

Millä sinä pelastat kuluneen pehkon, ylikasvaneen leikkauksen tai juurikasvun rehotuksen? Parhaat vinkit kehiin! Vai vedätkö huivin päähän ja hiivit salaa kauppaan hakemaan hiusväriä?

päivän yhdyssana

2012-02-06T10:40:00.001+02:00

Onneksi P ymmärtää kun kesken siivoamisen löytyy ikivanha kylpyhuoneen ohjelappunen ja se on vaan pakko kuvata blogiin.

blinejä ja äitiyden dilemma

2012-02-05T20:57:00.001+02:00

Ihan ensin minun piti mennä tänään O:n kanssa Tiia Vanhatapion Baby Shower -brunssille. Sitten O ja P päättivät lähteä mökille ja minä ehdin vähän jo innostua yllättävästä vapaasta viikonlopusta. Pakattukin oli jo kunnes Mummu soitti sairastuneensa vatsatautiin jonka tartuttamista O:hon ei kannata edes harkita. Purimme suunnitelmat ja laukut ja päätimme pysytellä kotosalla. Kunnes O ja P lähtivätkin yks kaks yllättäen toiselle mökille, toisen mummon huomaan ja minä huomasin jälleen olevani vapaa viipottamaan yksinäni.

Ehdin kuin ehdinkin brunssille tänään vaikka vähän tiukkaa teki vielä aamulla. Klaus K oli koristeltu keltaisin ja mustin ilmapalloin ja menu oli varsin mainio. Blinit tekivät kauppansa ja maidottomalla ruokavaliolla sinnittelevä ystäväni S yllättyi iloisesti kun lähes koko ruokalista oli saatavissa ilman maitoa. Siis jopa ne mainitut blinit. Kyytipoikana nautittiin skumppaa joka kruunasi villin ja vapaan äidin vapaa-ajan.

Otan mielelläni O:n mukaan aina kun se on mahdollista tai kun luvassa on jotain mikä on O:sta hauskaa ja jännittävää. Ne pakolliset kerrat kun menoni eivät mukulaa salli, on hoitaja kyllä saatavilla mutta omasta halustani nämä kerrat ovat minimissä. Jotenkin ajattelen niin, että ehdoin tahdoin haluankin ottaa kaiken irti tilaisuuksista joihin lapsi on tervetullut kun ei lasta kuitenkaan ihan joka paikkaan voi eikä pidäkään viedä. O:han reissaa tottuneesti myös osassa työpalavereistani mukana.

Vaikka O:n kanssa onkin ihan hauskaa reissata, hihkuin silti vähän salaa mielessäni onnesta kun kuulin ensimmäisen kerran mökkiviikonlopusta. Haaveilin siitä aamusta kun saisin nukkua niin kauan kuin nukuttaa ja siitä bussimatkasta kun minulla ei ole repussa kymmenen kilon lisäpainoa. Syömisestä niin, että joku ei koko ajan vaadi, pyöri, huido, tartu, vie, itke, karju, nouse seisomaan syöttötuolissa tai muuten vaan pidä lounassirkusta yllä.

Myönnän myös olleeni avoimen pettynyt kun ensimmäinen vapaa viikonloppu kuukausiin alkoi valua sormien välistä. Vai pitäisikö sanoa suoraan, että vessanpöntöstä alas. Sitten sitä taas mukautui tilanteeseen kunnes vapaa viikonloppu numero kaksi alkoi ilmoitella itsestään ja saapuikin paikan päälle. Ja pyyhälsi pyntättynä brunssille.

Vaan kuinkas kävikään. Ennenkuin ehdin ensimmäisenkään alkuruoan kimppuun, harmittelin jo kuinka O olisi viihtynyt. Kuinka mukavaa olisi jos O olisi täällä. Nauramassa ilmapalloille, maistelemassa uusia makuja. Ihan ihmeellistä tämä äitiys. Vastuu painaa harteita ja huonoina päivinä sitä toivoo vain, että saisi sekunnin olla ihan rauhassa, yksin, hiljaisuudessa. Sitten kun sitä on yksin, on ikävä sitä ihme tyyppiä joka meille melkein puolitoista vuotta sitten muutti. "Äitiyden ikuinen dilemma", kiteytti aina yhtä viisas ystäväni S.

Join dilemmaani siis skumppaa ja shoppailinkin lohdukkeeksi jotain pientä. Se auttoi ihan vähän mutta eniten taitaa auttaa se, että O tulee ihan kohta kotiin ja voi sovittaa brunssilta mukaan saamaani pientä pahvikruunua.

apua

2012-02-05T10:20:00.000+02:00

Neljänkymmenenkolmen minuutin päästä pitäisi olla lähtövalmis. Yritän juuri keksiä mitä ihmettä laitan päälleni eikä mieleen tule mitään muuta kuin O:n serkun fashion statement. Apua!

glitteriä ja vaateria

2012-02-04T14:13:00.002+02:00

Tänään on juuri niitä päiviä kun kaikki ahdistaa. Siis ihan kaikki. Koko elämä tuntuu olevan väärässä paikassa väärään aikaan. Tekisi mieli heittää turhat romut ikkunasta ulos, muuttaa pois jos mahdollista. Leikata tukka lyhyeksi ja värjätä se siniseksi, aloittaa kanteleensoitto graafisen suunnittelun sijaan ja lakata kynnet kasalla glitteriä. Pistää koko maailma ylösalaisin jotta sisäinen epätasapaino heilahtaisi takaisin vaateriin.

Taidan keittää kupin kahvia.

työyhteisöjä ja toimistotuoleja

2012-02-03T14:37:00.000+02:00

Rakastan työtäni freelancerina ja sillä on todellakin puolensa. Voin pääosin valita työaikani, deadlinesuman puitteissa tietenkin, matkaa keittiöstä kahvinkupin kanssa on kymmenisen metriä työ~~paikalle~~huoneeseen. Saan tehdä sitä mitä haluan ja olla oman itseni herra.

Joskus on kuitenkin hieman yksinäistä. Ei ole työkavereita, työpaikkaa tai kahvihuonehuonekeskusteluja. Ei tule kutsuja pikkujouluihin eikä tapaa ihmisiä läheskään joka päivä. Joskus on turhauttavaa kantaa kaikki vastuu, päättää kaikesta ja olla omalla naamalla, persoonalla ja sielullaan esillä ja myynnissä. Joinain kalseina päivinä kaipaa työyhteisöä, vaikka yrmeitäkin naamoja istumaan pöydän toisella puolella. Jotain jolta kysyä, että hei mitä sä aattelet tästä. Vaikka toki minulla tukiverkkoa ja kontakteja on useammankin alan osaajaan. Tapaan asiakkaita ja rynnistän palaverista toiseen. Istun toimistoissa, juon lukemattomia eri makuisia kahvikupillisia. Se ei silti vastaa työyhteisöä, työarjen jakamista jonkun kanssa joka on samassa veneessä.

Onneksi on muutamia asiakkaita joiden luona asiointi on joka kerta kuin tulisi kotiin. Käytävät ja kahvinkeitin ovat tuttuja, ihmiset tulevat halaamaan lämpimästi kun ilmestyy paikan päälle ja mikä parasta, O on niin tervetullut että välillä minua unohdetaan tervehtiä kun riennetään moikkaamaan pikkuneitiä. Arabianrannassa on aina ilo asioida. Se on minulle lähin työyhteisöä vastaava taho. Sen keittiön pöydän ääressä on jaettu ilot ja surut ja hakutoimiston uumenissa istuttu yömyöhään. Siellä on pelastettu työkavereita rappukäytävästä ja tultu töihin ennen ketään muuta. Lähdetty viimeisenä ja sammutettu valot perässä. Eikä kukaan ihmettele kun kaivan kameran kassista, siihenkin on jo totuttu. Niinkun muidenkin työkavereiden tapoihin ja maneereihin.

Paikka on O:lle niin tuttu, että sitä alkaa naurattaa kun tullaan lasiovista sisään. Siellä on käyty rattailla ja repulla, kaikenlaisissa sääolosuhteissa, hyvinä ja huonoina päivinä. Siellä on käyty ensimmäisen kerran kun O oli ihan pikkuruinen, vain parikuinen mussukka. Olikohan sitäkään. Ja siitä lähtien melkein viikottain, joskus useammankin kerran viikossa. Siellä on naurettu ja kiukuteltu, syöty tissiä ja purkkiruokaa, ehkä pari pipariakin. Nukuttu päiväunia ja leikitty post it -lapuilla.

Minä olin pienenä käymässä vanhempien työpaikalla. Muistan sen vieläkin, sen on täytynyt olla todella vaikuttavaa. Sain istua kuvisluokan takaosassa piirtämässä, ihan oikeilla tusseilla ja lyijykynillä joissa oli kokolyijyinen sisus ja ne olivat päältä kiiltävän mustia. Sain myös piirrellä sääkarttoihin lentokentällä, istua tietokoneiden täyttämässä toimistossa isolla toimistotuolilla.

Olisi hauska tietää mitä O muistaa myöhemmin. Siis sen lisäksi, että äiti teki töitä kotona. Muistaakohan O juoksennelleensa käytävillä, kurkistaneensa kielistudioon. Kanniskelleensa äidin pomon lelukoiraa ja leikkineensä isojen Aalto-yliopisto -roll upien välissä. Painaneensa hissin nappulaa ja löytäneensä oman kuvansa hakutoimiston seinältä. Kaikista niistä paikoista joissa me O:n kanssa käymme, täällä olemme ehdottomasti eniten.

Onkohan O joskus äidin jalanjäljissä samaisessa opinahjossa? Niinkuin Mummukin aikanaan. Minua on opettanut oman äitini opiskelukaveri ja sittemmin tästä tuli myös minun työpaikkani. Ihmeellisiä tietä elämä vie. Kyllähän sitä on vitsailtukin, että vuoden nuorin hakija tässä tulee taas kun O tulee käymään. Että millekäs osastolle laitetaan? Vaikka O:sta tulisi mitä, toivon, että tulevaisuudella on O:nkin varalle varattuna yksi tai useampi näin ihania työpaikkoja kuin minulla.

Millaisessa työyhteisössä sinä olet? Vai friikkaatko samoin kuin minä? Muistatko sinä vanhempiesi työpaikkoja siltä ajalta kun olit ihan pieni? Oletko päätynyt samalla alalle itse? Mietitkö koskaan mitä lapsistasi tulee isona?

kyllä lapsi aina lapsen tuntee

2012-02-03T12:08:00.001+02:00

O viihtyy melkein paikassa kuin paikassa. On kulkenut pienestä asti sujuvasti mukana niin työpalavereissa kuin hurvittelemassa kaupungillakin. Kahviloissa, kaupoissa, puistoissa ja piknikeillä. Muutamaa lyhyttä asiaankuuluvaa vierastuskautta lukuunottamatta tekee tuttavuutta ennakkoluulottomasti ja touhuaa mielellään missä vain aikuisten kanssa. Leluilla tai ilman.

Ennen omaa lasta en kuitenkaan tiennyt, että kyllä lapsi aina lapsen tuntee. En tullut edes ajatelleeksi miten paljon seuraa, iloa ja riemua on toisesta lapsesta omalle. Olen hymyillen seurannut kuinka O ottaa oman paikkansa "kaveripiirissä", pitää koko ajan enemmän puoliaan isompien kanssa ja paijaa hellästi pienempiään. Kantaa leluja eteen ja katsoo tarkkaan ja läheltä. Miten eri asia on saada leikkikaveri joka on samanmittainen kuin itse ja jonka kanssa on yhteinen kieli.

En olisi ikinä uskonut, että näin pieni kykenee näin hienosyiseen kommunikointiin, yhteisiin leikkeihin. Isomman serkkupojan kanssa juostaan ja kiljutaan, levitellään (serkun) tavarat lastenhuoneen lattialle ja kikatetaan. Halataan ja pussataan kun nähdään, puolin ja toisin. Mitä isommaksi O kasvaa sitä ovelammin oma tila otetaan haltuun vauhdikkaalta V-serkulta. Mennään hetkeksi leikkimään jollain muulla jolloin serkku tulee perässä joten päästään sen alkuperäisen lelun kimppuun.

Olen myös yllättynyt siitä miten kiinnostuneita isommat lapset ovat O:sta. Jotenkin itse tulee helposti ajatelleeksi, että ei niitä varmaan näin pienen vauvaleikit kiinnosta. Kolme- ja viisivuotiaita. Vaan kas kummaa, eteen kannetaan leluja, silitetään tukkaa, halataan. Kysytään milloin O tulee tai varmistetaan auton kurvatessa pihaan, että tulihan O, tulihan?

Pienempiään O katsoo tarkkaan. Silittää varovasti, pussaakin välillä. Tuo ihan samalla tavalla leluja eteen kuin hänellekin isommat tuovat. Liekö katsonut heistä mallia. Meillä kävi vauvavieras juustokakkumiitissä ja O suorastaan säteili. Näytti miten piilosta leikitään keltaisella peitolla ja ojenteli kauniisti milloin mitäkin palikkaa tai kissakirjaa H:lle katsottavaksi. H puolestaan istui onnellisena keskellä lattiaa ja nautti silminnähden leikkiseurasta. Eikä jäänyt H:n aikuinen huoltojoukkokaan ilman lelujen esittelyä, huuliharppukonserttia ja sylissä istujaa.

Ehkä aikuisena sitä ajattelee niin yksioikoisesti, aikuisten maailmasta käsin. Ei tule mieleenkään miten pienet jo kommunikoivat keskenään, tekevät yhdessä juttuja. Eivät ne leikit varmaan vielä kovin kronologisia tai tarinallisia ole mutta tärkeintä on se, että on hauskaa. Peiton alla piilossa on. Ja niin on palikoita ojennellessakin. Toisen huomioonottaminenkin tulee kuin itsestään touhun tiimellyksessä. Nätisti, ei saa ottaa kädestä. Niinhän sitä opetellaan, sitä yhdessäoloa.

O mukautuu tilanteeseen kuin tilanteeseen, minä jännitän huoltotoimenpiteiden sujuvuutta, toisten lasten kanssa toimeentulemista. Vauvakavereiden määrää tai omaa osaamistani muiden äitien silmissä. Minusta tuntuu välillä, että eniten olen oppinut minä eikä O. O:lta se kaikki tuntuu tulevan ihan luonnostaan.

sujut

2012-02-02T22:41:00.000+02:00

Olen kerran aiemmin toivonut, että löytäisin tietyn värisiä astioita. Silloin lanseerattiin samantien oranssi KoKo. Nyt toivoin vienosti viime postauksessa tiettyjä astioita aleen ja kappas vaan. Se ei kyllä ollut Iittalan liike missä asioitiin mutta mukaan lähti kuusi mustaa Teema-kulhoa alle kympillä kappale.

Että kiitos vaan maailmankaikkeus. Tämä melkein korvaa päittäin sen, että pankkikorttini on tietomurrettu ja käyttökiellossa. Sovitaan, että ollaan melkein sujut.

parhaat löydöt

2012-02-02T13:01:00.000+02:00

Lähiaikojen paras löytö lienee uusi lähikirppis joka meinasi kyllä sijaintinsa puolesta jäädä löytymättä. Oli niin kulman takana, kaukana, portaiden päässä sokkelossa ja metalliovin varustettu. Mutta löytyi kuin löytyikin. Sieltä lähti heti huikeasta kangaskasasta mukaan keltaista raitaa ja ihan mieletön Finnair-logolla varustettu minityynyliina.

Lisäksi bongasin metallisen vuoan joka päätynee kynttilöiden alle kun ei sitä toivomaani betoniversiota voi näin talvipakkasilla ruveta askartelemaan eikä sellaista ole missään tullut vastaankaan.

Lisäksi sydäntä kirjaimellisesti lämmittää Vekarakirppikseltä mukaan tarttunut ihana raitahaalari O:lle. Mallikin on jotenkin rennon lököttävä eivätkä vankilavibat tulleetkaan niin pahasti läpi kun haalarin puki päälle mustista raidostaan huolimatta.

O:n mielestä ylivoimaisesti paras löytö on kuitenkin ehdottomasti tuo vahtimatta jätetty iPhone jonka O osaa itse avata näppäinlukosta.

koolla on väliä

2012-02-02T10:52:00.000+02:00

Niin on taas monta asiaa ettei tiedä mistä aloittaisi.

Aloitin juomalla kahvia. On muuten kerrankin mukilla kokoa. KoKo-mukilla nimittäin. Meillä anonyymien kahvin suurkuluttajien taloudessa on kaivattu saavin kokoisia mukeja iät ja ajat. Onneksi Arabia tuntuu kuuntelevan telepaattisia toiveita varsin tarkasti. KoKo-sarja sai siis hervottoman kokoisia lisäosia.

Juu, kuvaapa se yksittäin niin se näyttää ihan tavalliselta kahvimukilta.

Vertailun vuoksi vieressä tavallisen kokoinen (hehheh) KoKo joka sekin on sieltä tuhdimmasta päästä vetoisuudeltaan.

Enkä muuten pahastuisi Arabia jos laittaisitte ne mustat Teema-kulhot tai isot Nerot johonkin kivaan keväthankialeen, vink vink!

hiljaisessa keittiössä

2012-02-01T07:30:00.001+02:00

On kasa kuvia odottamassa, isompi kasa töitä. Tekisi mieli kirjoittaa erinäisistä asioista mutta aamuyön painajainen ulottaa lonkeronsa edelleen olkapäilleni.

Tiedätkö joskus kun näkee niin todentuntuista unta, että oikein puistattaa?

Hiljaisessa keittiössä, pimeässä aamussa, kaikki tuntuu hankalalta. Onneksia on kahvia.

yleisön pyynnöstä

2012-01-31T00:07:00.001+02:00

"jaa missä ne kakkukuvat viipyy?!?!?

siellä vaan mässäillään niin posket kakkua täynnä ja hampaat kiilteessä että ei joudeta edes nettiin raportoimaan. varmaan on lusikatkin molemmissa käsissä vielä.."

-viesti facebookissa 18:31

Ai mikä JK-miitti? 

No juustokakkumiitti tietenkin. 

Ja ei se oikeasti mennyt ihan niinkuin Strömsössä. Vaikka eihän se hyytymättömyys tietenkään makuun vaikuta. Eihän.

tulevaisuus

2012-01-30T14:54:00.001+02:00

P lupasi minulle O-vapaan alkuillan ja näytti vähän hämmentyneeltä kun ilmoitin haluavani leipoa. "Ottaisit nyt vaan ihan iisisti ja lepäisit. Tai jos se leipominen on nollaa sun pään niin mikäs siinä."

Kyllä, se todellakin nollaa pään. Väsyneenä ja kiireisenä on koskaan jaksa keskittyä leipomaan niin, että nauttisin siitä. En ole todellakaan mikään keittiövirtuoosi mutta jotain viehättävää siinä on kun saa roiskia (sananmukaisesti) menemään ja huudattaa musiikkia (CMX:n Iäti-levyä) samalla.

Kesken kiireisimmän roiskimisen soi ovikello. Oven takana seisoi kaksi nuorta kaveria puvut päällä ja vieno hymy naamalla. "Me haluttaisi jutella sun kanssa tulevaisuudesta."

"Mun tulevaisuudessa näkyy juuri nyt äärimmäisen kriittisessä pisteessä oleva juustokakku joten toivotan mukavaa illanjatkoa."

Hymyillen toivottivat hyvää juustokakkua ja kääntyivät soittamaan naapurin ovikelloa. Lehdenkin jätin ottamatta. Lähitulevaisuus sen sijaan toi kuin toikin tullessaan itseasiassa kaksikin juustokakkua. Onnistumisprosentti selvinnee piakkoin kun vieraat (tutut bloggaajaystävät) saapuvat.

kuin kaksi sydäntä

2012-01-30T11:38:00.000+02:00

Kokoaikaisesti kaulassani viihtyvä Bjorg Jewelleryn anatominen sydän ja P:n tekemä pipari..öö..asia.

aikakone, pari kloonia ja toimiva teleportti

2012-01-29T10:42:00.000+02:00

Viikonloppu tulee. Ei, en ole seonnut. Nyt on viikonloppu mutta myös ensi viikonloppu tulee ja se ei olekaan mikä tahansa viikonloppu vaan designpääkaupunkiviikonloppu. Sen lisäksi, että koko vuosi on pullollaan World Design Capital Helsinki 2012 -ohjelmaa ja oheistoimintaa, on tälle nimenomaiselle tulevalle viikonlopulle kerätty oikein ekstrapläjäys kaikkea huikeaa ja hauskaa.

Kävin maistelemassa punaviiniä ja kuulemassa lisää viikonlopun ohjelmasta WDC:n toimistolla ja minua pyydettiin kertomaan millaisen reitin minä luovisin läpi runsaan tarjonnan. Ohjelmaa on perjantaista sunnuntaihin yllin kyllin, koko kaupungeittain ja kaupunginosittain jaotellun ohjelmakartan voit tsekata täällä.

Itse suuntaan ainakin alla oleviin paikkoihin. En tosin lupaa mitään ja saatan myös sille päälle sattuessani poiketa reitiltä jos jotain mielenkiintoista tulee vastaan.

Mikä olisikaan hauskempaa kuin tuunata oma teemamuki? Olen viimeksi tuunannut mukeja erään lähipiiriläiseni polttareissa ja koska niille omille askarteluille on aina niin hintsusti aikaa, olisi nyt oiva tilaisuus kartuttaa sitä juuri siivottua astiakaappia. Mukipajat löytyvät niin Iittalan Esplanadin myymälästä kuin Arabianrannastakin. Lauantaina klo 12-16 ja sunnuntaina samaan aikaan. Hintaa mukituningilla on 20€ ja valmiit mukit voi noutaa polton jälkeen.

Tiia Vanhatapion vauvanvaatteet ovat jotain jolla mielelläni täyttäisin O:n ei-niin-siivotun vaatekaapin ja rekin kokonaan. Hiljattain Vanhatapio Bebes -mallisto laajeni upeilla mustilla taitteluhengessä toteutetuilla luomuksilla ja kaiken kukkuraksi Klaus K:sta löytyy tähän liittyen niin brunssia kuin lapsenmielisempääkin versiota eli Baby Shower Brunchia Pop-up Storella höystettynä. Allekirjoittanut osallistuu siis bebeineen tuohon jälkimmäiseen. On kuulkaa varattu syöttötuolit ja kaikki sitä varten. Brunssi lauantaina klo 12-15 ja babybrunssi sunnuntaina klo 12-15. Varaukset osoitteeseen varausilmatar@klauskhotel.com. Liitytkö seuraan?

Kuinka monta lukematonta sähköpostia sinulla on inboxissasi? Tunnusta pois! Tätä kirjoittaessani, niitä on allekirjoittaneen sähköpostilaatikossa 513 kappaletta. Liity siis mukaan sähköpostin siivouspäivään perjantaina ja pistä turhat tiedostot sileiksi. Ohjeet löydät täältä. Tämä jos mikä on inspiroivaa!

Muotoilun mainioimmat pitää ehdottomasti käydä tsekkaamassa Virka Galleriassa. Esillä ovat niin Ornamon kuin Grafiankin tänä vuonna palkitut muotoilijat ja näyttely on avoinna perjantaina 9-19, lauantaina 10-16 ja sunnuntaina 10-16.

Ja sitten tietenkin jo tutuksi tullut Kauko. En tiedä kenen kanssa viikonloppu vierähtää mutta lupaan viedä seurassani olevat henkilöt kokeilemaan muotoilun vaikutusta kahvitteluun. Kauko-ohjattu Kauko-kahvila löytyy tällä hetkellä Forumin toisesta kerroksesta ja sinne voi pistäytyä missä välissä vain sen aukioloaikoina eli perjantaina 12.30-19.30, lauantaina 12.30-17.30 ja sunnuntaina 12.30-17.30. Jos et pääse paikan päälle, ei hätää. Hyppää Kaukon ohjaimiin osoitteessa www.youdesign.fi.

Infografiikan ystävänä minua kiinnostavat myös opasteet. Helsingin kaupungin rakennusviraston hanke Opastepilotti päästää sinut (ja toivottavasti minut myös) ideoimaan uusia opasteita Helsingin jalankulkijoille ja pyöräilijöille lauantaina Kiasman seminaaritilassa klo 13-16.

Valoa tunnelin päässä? Tunnelin lisäksi valoa löytyy myös Design Forum Shopista jossa on sekä vaihtuvia valoteoksia ikkunoissa, että shop-in-shopeja erittäin mielenkiintoisilta merkeiltä. Samaisesta paikasta voit myös shopata katu-uskottavat WDC Helsinki 2012 -tuotteesi. Itse olen varustautunut jo saamallani Puisto-mukilla mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä kaikkea mukaan tarttuu.

Koko World Design Capital -vuoden graafinen ilme on huikean Kokoro & Moin käsialaa joskin pääosaa näyttelemme me. Valkoisella pohjalla näkyvät graafiset elementit on itseasiassa koottu eri ihmisten tekemistä piirroksista joita on tehtailtu niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Tämä alati muuttuva pohja on näkyvillä kaikissa Design-pääkaupunkipaikoissa koko vuoden ajan ja siihen voit osallistua WDC-tiimin Open Identity -työpajoissa. Mikä olisikaan hienompaa kuin bongata se oma pallukka valomainostaulusta! (No ehkä se aiemmin mainittu mukin tuunaaminen. Juuri ja juuri) Open Identity -pajan löydät WDC:n Studiolta Aleksanterinkatu 16-18, perjantaina klo 14-16. Siltä varalta, etten itse ehdi paikan päälle piirtelemään, tein tämän postauksen ~~grafiikat~~ läntit itse.

Onhan tässä reittiä kerrakseen. Vaikka näihin kaikkiin toivonkin ehtiväni, en silti pahastuisi aikakoneesta, parista kloonista tai toimivasta teleportista. Saa nähdä mikä on loppusaldo.

Oletko sinä tulossa mukaan viikonlopun hulinaan? Jos, niin mihin kaikkialle aiot ehtiä? Koko ohjelma siis täällä.

nukkumattomat

2012-01-28T23:11:00.002+02:00

Rakastan sitä miltä nukkumattomat lakanat tuntuvat. Siis ihan uudenkarheat jotka on juuri otettu paketista ja pedattu paikalleen. Se on vain jotenkin sanoinkuvaamattoman ihanaa. Lattiatyynykeijun lisäksi meillä kävi myös lakanakeiju ja ensi yö nukutaankin pandojen syleilyssä.

Sisustukseen sopivaa kissaakin kiinnostaa.

Ei siis muuta kuin valot pois ja O:ta lainatakseni: "öitttä!".

kannatti

2012-01-28T13:56:00.002+02:00

Aiempi pohdintani kodin ja erityisesti keittiön siivoamisesta kaikesta turhasta lähti yllättävän hyvin käyntiin. Pistin oikein urakalla tuulemaan ja lopputulos on niinsanotusti käsin kosketeltava. Keittiöstä nimittäin löytää nykyään kaiken tarvittavan eikä mikään putoa niskaan kun kaapista ottaa jotain. Yhdessäkään nurkassa ei ole epämääräisiä pussukoita ja eikä koko ajan katoa jotain käsittämättömien selvittämättömien tavaroiden kasoihin.

Tästä siis lähdettiin ja hei, tässä on vasta yksi hylly.

Siivotessa näin myös vihdoin sen vaivan, että kuvasin myyntiin ja pois annettaviin kuuluvat tarvikkeet tänne. Osa on vielä jäljellä, kannattaa vilkaista. Loput lähtevät jonnekin keräykseen sillä yksi suurimmista siivousongelmistani on suurenkin urakan jälkeen aina johonkin pyörimään jäävät turhakkeet. Niitä tämä menee kirpparille -(ikea)kassejakin kun on jo useita.

Ja tähän päädyttiin.

Muovilaatikot toimivat yllättävän hyvin, mitään ei tarvitse kaivaa purnukkavuoren takaa vaan kaikki on käden ulottuvilla. Nimilaput askartelen joskus vähän inspiroivimmiksi, nyt pääpaino oli yleisellä raivaamisella. Vaihdoin myös useiden tavaroiden paikkaa loogisempiin ja on tilaa kartuttaakin pikkuhiljaa niiden mieluisten astioiden kirjoa.

Haastan sinutkin siivoamaan kotisi ongelmakohdan! Kerro kommenttiboksissa mikä se on ja mitä aiot sille tehdä. Ja mikä tärkeintä, sen jälkeen tee se.

urgent

2012-01-28T11:01:00.001+02:00

Suodatinpussit ovat seilanneet edestakaisin paikkaansa etsien. Niille on ollut jotenkin hankala keksiä sopivaa säilytystapaa. Minulla on vähän kutkutellut mielessä metallinen teline ja nyt sellainen löytyi. Paikkakin löytyi, ainakin hetkeksi. Katsotaan seilaako se vielä johonkin mutta nyt ne ovat ainakin näppärästi saatavilla. Vaihtoehdot tekstille olisivat olleet urgent ja later. Koska kahvihan ei ikinä ole later vaan aina urgent, oli valinta selvä.

back in black ja pari jätesäkkiä

2012-01-27T12:54:00.002+02:00

Lyön pääni pantiksi, että P:n olisi tehnyt mieli eilen sanoa, että mitä hiton jätesäkkejä sä oot nyt ostanut. Halterneck-topin ja pituutta vaille identtisen mekon kangas muistuttaa erehdyttävästi myös tuulipukuja, myönnän. P:tä en sentään aio toiseen näistä pukea. Muutkin viime aikojen ostokset ovat olleet melko samoilla linjoilla niin väri(e)n kuin materiaalienkin suhteen. Myös hinnat ovat olleet lähes poikkeuksetta 50% alesta alaspäin.

Mustat ~~uggikopiot~~ talvitöppöset ovat olleet jo hetken paikannuslistalla. Muutamaksi hassuksi kuukaudeksi viikoksi en raaski ostaa nyt aitoja ja pehmoiset Emuni eivät suklaanruskealla värityksellään vaan kertakaikkiaan sovi tähän musta on uusi musta -buumiini. Onneksi noin yhdentoista euron sijoitus ei juurikaan harmita vaikka kengät eivät tätä kevättä pidemmälle kestäisikään.

Hiusrusetit roikkuvat nekin asustealessa ja suorastaan huusivat nimeäni. Me tahdomme tukkaasi aamuisin, me tahdomme tukkaasi aamuisin, me tahdomme tukkaasi aamuisin. Toivottavasti nämä pelastavat parikin Bad Hair Dayta tulevaisuudessa. Mekon ja topin kanssa yhteensopiva makuupussia muistuttava laukku on Cheap Mondayn ja alesta sekin. Oikeastaan ostin tämän O:lle hoitolaukuksi, sehän kun reissailee yhtenään ties minne. Reilun viikon käyttökokemuksella alkaa kuitenkin vahvasti näyttää siltä, että minun tavarani ovat vallaneet jo kaikki lokerot ja O:lle etsitään jotain muuta. Tämähän on myös täsmälleen saman oloinen kuin aiempi makuupussiclutchini. Aion vedota tähän seikkaan ja omia tämän itselleni.

Ostosten lisäksi myös erinäiset lahjukset ovat noudattaneet samaa linjaa lähiaikoina. S lahjoitti meille eilen ihanan tikatun ruokalapun jonka valkoinen sisarversio meiltä löytyykin jo. Eräs kuumimmista joululahjoista puolestaan on Lustwearin nahkainen kalenterinsuojus. Keksikää tälle äkkiä jokin huima vaihtoehtoinen käyttötarkoitus sillä siirryin juuri vaivalla digiaikaan kalentereineni enkä kertakaikkiaan millään raaski luopua tästä upeudesta.

Kaiken kaikkiaan ei varmaan tarvinne nyt sen ihmeemmin enää mainostaa mitkä värit ja materiaalit ovat minulle uusi musta.

blingiä päivään

2012-01-27T10:32:00.002+02:00

Aamun ensimmäinen työtehtävä ja heti saa askarrella vaaleanpunaisia timantteja. Ai että.

odottavan aika on pitkä

2012-01-27T09:16:00.004+02:00

Ja ei, kyse ei ole toisesta lapsesta vaan Elloksen tilauksesta jonka olen tehnyt alunperin 5.1.

Kun sitä ei alkanut 6-7 arkipäivän luvatusta toimituksesta huolimatta kuulua, otin yhteyttä asiakaspalveluun 19.1. jolloin minulle pahoiteltiin tapahtunutta, poistettiin postikulut tilaussummasta ja luvattiin kiirehtiä paketin toimitusta. Toimitusajaksi luvattiin kaksi viikkoa.

Tosi kiireellinen paketti näemmä onkin, kun tänään Ellos on muistanut minua sähköpostilla jossa kerrotaan ystävällisesti, että "Nyt olemme pakanneet tilauksesi. Arvioitu toimitusaika on noin 1-2 viikkoa."

Tänään on siis 27.1.

Olen varmaan ehtinyt kyllästyä paketin sisältöön liittyvään sisustusideaan ennenkuin saan koko lähetystä hyppysiini.

ja päivästä päivään

2012-01-26T20:00:00.000+02:00

On se nyt kumma kun koko internetistä ei löydy kalenteria jossa olisi kaikki päivät peräkkäin jotta niiden alle voisi merkitä eri mittaiset työprojektit palkkeina. Näin näkisi heti missä kohtaa on täyttä ja minne mahtuu vielä. Niin paljon kuin Stendigistäni tykkäänkin, tarvitsin peräkkäisten päivien lisäksi myös viikkonumeroita niin kipeästi, että askartelin sitten itse.

Ja koska en usko olevani maailmankaikkeuden ainoa ihminen jolla on käyttöä tällaiselle, päätin antaa tämän myös yleiseen jakoon. Nappaa siis omasi täältä ja hyödynnä heti! Teippaa trendikkäästi seinään tai nido vaikka vihkoksi!

ihan pihalla

2012-01-25T12:58:00.000+02:00

Me oltiin äsken O:n kanssa ihan pihalla. Lunta oli melkein lantioon asti ja sitä myös satoi idyllisesti koko ajan lisää. Nenät punoittivat ja nauratti.

vaahtoa ja villejä kutreja

2012-01-25T09:52:00.000+02:00

Meillä on alusta asti edetty O:n ja kaikenlaisten purkkien ja purnukoiden kanssa maalaisjärjellä. Rasvattu vain silloin kuin on tarvetta ja mieluiten ei ollenkaan jos ei ole ihan pakko. Meillä on myös käynyt tuuri ja O:n iho on ollut erittäin hyvässä kunnossa koko ajan eikä todella satunnaisia kertoja lukuunottamatta ole rasvaa tarvinnutkaan. Sama pätee toki muihinkin aineisiin, pesuainetta ei kovin pieni mielestäni tarvitse lainkaan ja kylpyöljynkin käyttö oli aika vähäistä vauvavuoden aikana. Itsehän olen taas melkoinen kosmetiikkahamsteri ja sorrun aina ostamaan kaikenlaisia rasvoja ja puteleita.

Lapsi on kuitenkin eri asia ja ajattelen niin, että kun ei turhaan läträtä kaiken maailman aineilla, ei iho tarvitsekaan niin kovin niitä kemikaaleja tai edes luonnonmukaisempaa vaihtoehtoa. Vasta ihan hiljattain on alkanut ilmetä tarvetta tujummallekin tavaralle. On meinaan hieman eri juttu kun lapsi liisteröi itseensä muutakin kuin purkkisosetta. Esimerkiksi raejuusto-lasagne -kombo ei lähdekään hiuksista ihan samalla tavalla kuin aiemmat sileät mössöt. Toisaalta viime aikoina on myös innostuttu kylpyvaahdosta ja sen suomista mahdollisuuksista. Isi etenkin laittaa sitä varsin reilusti ja riemunkiljahdukset kuuluvat kyllä työhuoneeseen asti. Vaahto on Bubbles&Creamsia josta on ollut puhetta aiemminkin.

Myös kylpyöljyä käytetään satunnaisesti. Etenkin viime aikoina jonkin verran kuivuneiden säärien pehmentelemiseen. Liekö syynä kiristyvä pakkanen vai jokin ruoka-aine mutta O:n jaloissa on isohkot kuivat läntit juuri nyt. Onneksi eivät tunnu kutittavan tai haittaavan itse päähenkilöä mitenkään. Itse en ole niin öljyn ystävä, jotenkin vierastan öljyä myös omassa kosmetiikka-arsenaalissani enkä voi esimerkiksi sietää meikinpoistolappuja joissa sitä on. Siksi meillä öljyä lorauttaa pääosin isi kylpyveteen ja viimeisin testattu on Nature Babycaren ECO Oil jonka sain blogin kautta testattavaksi muutaman muun tuotteen ohella. Myös saman sarjan rasva on ollut testissä, tosin tälläkin kertaa enemmän minun kuin O:n iholla.

Öljystä en oikein osaa sanoa sen tarkemmin kun en itse ollut kylvettämässä mutta ainakin O oli ihanan pehmoinen kylvystä kuivattavaksi tullessaan. Jalkojen läntit sen sijaan imaisivat öljyn ja kuivuivat lähes samantien takaisin. En tosin usko, että öljyn laadulla on sinänsä tässä asiassa osaa tai arpaa. Naturecaren kosteusvoide puolestaan on melko kevyttä ja miellyttävää käyttää. Itse olen vähän ehkä enemmän kallellani tuohon Bubbles&Creamsiin mutta ihan puhtaasti tuoksusyistä. Se kun tuoksuu puhtaalta puuvillalta jonka en olisi ikinä uskonut ihastuttavan minua näin paljon. Pesuaine on vielä testaamatta mutta suunnittelin juuri, että keittiöön pitäisi saada joku näppärä pesuaine O:ta varten. Meillä nimittäin syödään nykyään itse lusikalla ja jokaisen ruokailuhetken jälkeen on siivottavana niin O kuin puoli keittiötäkin. Taidankin ottaa siis tämän testiin heti samantien aamiaisen jälkeen.

O:n hiukset on tähän mennessä pesty vain vedellä myös, samaa ei turhia aineita -periaatetta noudattaen. Yhtäkkiä O:n pikkuruiselle pehkolle tapahtui kuitenkin jotain ja tuntuu siltä kuin se olisi venähtänyt yhdessä yössä lähes lapaluihin asti. Saparot tai ponnari onnistuisi heittämällä. En tiedä mitä tapahtui mutta nyt tiedän, millaista on saada esimakua takkujen selvittelystä. Kts. ruoan liisteröintikohta yllä. Sain testiin myös Paul Mitchellin lasten tukkatuotteita ja nyt ollaan muutamaan kertaan kokeiltu ihan oikeaa shampoopesua ja paria suihkausta myös selvityssuihketta. Äiti tykkää kyllä, hiukset aukeavat ja puhdistuvat mainiosti ihan pikkuriikkiselläkin määrällä ja tuoksu on mieto, lähes huomaamaton. O:n suosikki sen sijaan oli föönaus jota eräänä iltana kokeiltiin.

Jos ihan rehellisiä ollaan, en vieläkään ihan hirveästi pidä kaikenmaailman rasvojen ja pesuaineiden käytöstä O:lla. Shampoo on ihan okei satunnaisesti, selvityssuihke tuntuu ehkä vielä hieman turhalta selkeästä toimivuudestaan huolimatta. Voi olla, että omin sen omaan käyttööni siihen asti kunnes O todella tarvitsee sellaista. Kylpyvaahto ja öljy tuntuvat jotenkin luontevammilta käyttää ja erilaisia kosteusvoiteita tai rasvoja on kyllä tarpeen mukaan laitettu. Niiden kohdalla kynnys on selkeästi matalampi ja kuiva läikkä jalassa on aika selkeä peruste tehdä jotain asialle. Tämä on noin muuten aikamoisena ekonewbienä, niitä harvoja asioita joita olen miettinyt enemmän. Lapsen tulo ylipäätään on saanut kiinnostumaan ihan eri tavalla kemikaaleista ja niiden vaikutuksista.

Myös astianpesukoneen käyttäminen O:n astioihin mietityttää. Aiemmin O söi tietyiltä muovilautasilta ja ne pesin aina käsin muovilusikoineen ja nokkamukeineen päivineen. Nyttemmin O:n ruoka tarjoillaan ihan tavalliselta lautaselta tai kulhosta ja ne menevät kyllä pesukoneeseen. Mukit ja ruokailuvälineet (jotka vaihdoimme vauvaversioista vähän isompien lasten malleihin hiljattain) pesen edelleen käsin ja varon laittamasta niitä koneeseen. Tunsin kuitenkin lopulta itseni vähän tekopyhäksi kun ne kaikki kulhot sun muut siellä tiskaantuvat kuitenkin.

Miten teillä toimitaan? Pesetkö vauvan/taaperon ruokailuvälineet eri aineella kuin muut? Tiskikoneessa? Käytetäänkö teillä kemikaaleja? Pesuainetta? Oletko kemikaalinatsi, huoleton hölvääjä vai kultaisella keskitiellä?

leica

2012-01-24T19:05:00.005+02:00

O sai ärsyttävää piipitystä pitävän keltasinisen muovikameran ja jo kameroiden hautausmaalle kuuluvan vanhan digipokkarin rinnalle leikkeihinsä nyt myös Leican. Kiasma-kaupasta bongattu hauskalla prismalla varustettu läpyskä on katseenkestävä myös lattialle unohtuessaan. Ja mikä hauskinta, tämä lumoaa aikuisetkin tempullaan vaikka sen tallentaminen minun kamerallani olikin hieman haasteellista.

long time, no asu

2012-01-23T13:27:00.003+02:00

Tai siis kyllähän sitä tietenkin yleisen viihtyvyyden nimissä jotain on niskaansa vetänyt astuessaan ihmisten ilmoille mutta ei mitään niin mainittavaa että olisin jaksanut niistä sen kummemmin kirjoittaa. Muutama alelöytö sen sijaan ansaitsee hieman huomiota ja ne pääsivät jopa kuviin asti.

Object, tuo kertakaikkinen vaaterakkauteni All Saintsin (jolla on muuten hillittömät alet käynnissä) ohella, todisti jälleen kerran kelpoisuutensa. Tähän merkkiin omalla kohdallani pätee se, että jos se on Object, se on sopiva, ihana, mukautuva ja se kannattaa ostaa. Ainakin jos se osuu vastaan alle puoleen hintaan. Villatakkiasiassa on muhkeat kasat kangasta ja hauskat solkivyöt edessä. Kapinallisena vyötin ne vielä ristiin. Materiaali on melko jämäkkää ja koska olen vannoutunut hihaton toppi -ihminen, ovat kaikki pitkähihaiset edestä auki olevat vaatekappaleet tervetulleita vaatekaappiini toppivalikoimaa täydentämään.

Vielä enemmän huomiota ansaitsee sen sijaan kuitenkin huivilöytöni. Olin tulossa yhdestä palaverista ja menossa toiseen kun pujahdin pikaisesti vilkaisemaan mitä Aleksi 13 tarjoilee alessa. Hylättyäni vielä alelapunkin jälkeen melkein satasen maksavan rakkauslaukun, löysin tämän huivin joka on outo yhdistelmä virkattuja mustia kukkia ja nahkaa. Koko komeuden kruunaavat nahkahapsut joista en vieläkään ole ihan varma ovatko ne aivan kammottava tyylimoka vai niin oudot, että niistä tulee päivän fashion statement.

Päivän toisen fashion statementin tarjoili O juuri äsken. Sen lisäksi, että O on oppinut sanomaan anna, osaa se myös yhdistellä vaatteita rennon huolettomasti ja sävy sävyyn. Huomaa pipon asettelu ja matchaavat lapaset. Ja siis antaminen liittyy siihen, että tämä nimenomainen pilvipipo ja lapassetti piti antaa eteisen naulakosta.

oranssin paluu ja vähän vihreääkin

2012-01-23T10:10:00.001+02:00

Lupasin palata outoon vihreään vielä uudestaan. Olohuoneemme on jo pitkään ollut keltaharmaavalkoinen mutta oranssi teki yllättävän comebackin. Outo lehdenvihreä tuli vähän niinkuin kaupan päälle kun tyynykeiju heilautti taikasauvaansa eli allekirjoittanut ehti vihdoin lunastaa Finlayson-projektin palkkionsa. Mekano-kangas villitsi minut heti, (trendikkään) kulmikkaat läntit väriä ja kuvioita vuorotellen. Nuo raidat saavat myöhemmin samansuuntaisia (hehheh) kavereita kunhan kaikkivoipa Ellos suvaitsee toimittaa tilaukseni jonka se hukkasi. Värit ovat omaan silmään vielä hieman oudot mutta tuovat olohuoneeseen kyllä selkeästi jotain uutta. Mustakin tekee lilluvasta valkoisesta huoneesta jotenkin särmikkäämmän. Vai mitä mieltä te olette?

pikseliähky, patakintaat ja pari astiaa

2012-01-22T18:13:00.000+02:00

Pikseleitä siellä ja pikseleitä täällä. Tiedätkö sen tunteen kun näet jotain ja tiedät täsmälleen oikean henkilön jolle se jokin pitää toimittaa. Minulle kävi juuri niin ja kaupan päälle sain vielä satumaisen hyvää asiakaspalveluakin. Pikseleitä päivät pitkät työn ja koulun puolesta pyörittävä, vihreään totaalisesti (toisin kuin allekirjoittanut siis) ystäväni sai muistiinpanoilleen arvoisensa vihkon. Tiedustellessani saman sarjan korttia, ei niitä löytynyt mutta myyjä kaivoi tiskin alta jotain vielä räväkämpää. Ja totisesti, mikä mainio yhdistelmä!

Pikseleitä on ilmestynyt myös meille kotiin. Haaveilin osoituskäsipatakintaista täällä blogin puolellakin jo pari vuotta sitten ja vähän ennen joulua ne kävelivät vastaan. Tai siis minä kävelin sattumalta niiden luokse kaupassa ja mukaanhan ne lähtivät. Näillä kelpaa nostella ruokia uunista.

Pikselihenkisyyttä on myös Arabian World Design Capital -vuoden HEL2012-astioissa. Joskin toteutus ei varsinaisesti allekirjoittaneeseen niin kolahdakaan. Lopputulos on melko synkkä ja sekava hauskasta pikseli-ideasta huolimatta. (kuva lainattu Iittalan sivuilta)

Sen sijaan samaisen design-vuoden teemaan sopivat Teema-mukit uusissa asusteissaan ovat aivan valloittavan näköisiä ja keittiöömme juuri sopivan värinen Puisto-muki putkahtikin Kauko-kahvila ssa käynnin goodiebagista. Tällaisesta kahvia juodessa ei voi kuin tulla hyvälle tuulelle vaikka tämä hieman pikseliteemapostauksen ulkopuolelle putoaakin.

Minähän sanoin, että kaikki asiat liittyvät kaikkeen. Olisihan tämänkin postauksen voinut jakaa vaikkapa kolmeen osaan mutta toisaalta on kiehtovaa nähdä miten asiat linkittyvät toisiinsa. Ja millaiset asiat kenelläkin ja miksi. Kolmeen osaan jakaminen olisi mielestäni jättänyt jotain hyvin olennaista pois näistä aasinsilloista. Onko sinulla ollut viime aikoina toisiinsa kietoutuneita asioita elämässäsi?

pantone ja pakkausteippiä

2012-01-22T12:13:00.000+02:00

Ja seinällehän Ne päätyivät. Hämmensin myös itseäni lisäämällä keltaiseen ripauksen vihreää. Olen yleensä varsin vihreävastainen noin niinkuin värisävymielessä. En pukeudu vihreään, en omista edes yhtään ainoaa vihreää vaatetta ja aiemmin omistamistani muistan ne kaikki ihan tarkasti. Niitä on nimittäin tasan yksi kappale sinä aikana kun olen itse vaatteeni valinnut. Joten olen siis hämmentynyt tästä vihreän suoranaisesta tulvimisesta kotiimme.

Olen hämmentynyt myös siitä, että vaikka tiedän elämän palikoiden kuuluvan yhteen ja ajattelen, että kaikki liittyy kaikkeen, olisi nyt ollut mielessä vaikka kuinka monta asiaa joista kirjoittaa. Tuntuu, että kaikki projektit, sisustusjutut, jopa vaate- ja muut ostokset kietoutuvat niin saumattomasti yhteen, että on vaikea päättää mihin yksi postaus loppuu ja mistä toinen alkaa. Tämä postaus saa luvan nyt pysyä kasassa ja kertoa vain näistä korteista, palaan tuohon vihreään hieman myöhemmin.

Jaa niin se pakkausteippi?

No se kuulosti hauskalta otsikossa, kortit on kiinnitetty sillä seinään ja erään työhomman puolesta olen varmaan viikon selaillut pakkausteippiä myyviä yrityksiä netistä. Että joo, pakkausteippipä hyvinkin.

rekka

2012-01-22T11:40:00.002+02:00

Yksi pieni vaaleanpunainen rekka vain / huristeli näin / asiakkaalle päin. Koska matka oli hauska niin / olisi se halunnut mukaan jonkun toverin.

halki, poikki ja pinoon

2012-01-21T13:38:00.001+02:00

Muistatteko vielä kun sain halkoja postissa? Nyt on tämä projekti laitettu halki, poikki ja pinoon sillä asiakkaani hääkutsut ovat saapuneet onnellisesti perille. Pidemmittä puheitta, tässä siis eräs viime aikojen erikoisimmista toimeksiannoista. Olkaa hyvät.

Kiitos K ja J! Tämä oli huikean hauska projekti tehdä ja toteuttaa!

pieni f ja pitkätukkaisia miehiä

2012-01-20T14:47:00.000+02:00

Elän visuaalisesta maailmasta ja koen sen omakseni. Koen myös olevani tutulla maaperällä siitä keskustellessa tai sitä kommentoidessa. Jotenkin olen aina kokenut, ettei musiikki ole minun juttuni. Ainakaan siinä määrin kuin kuva ja vaikkapa sanat ovat. Olen myös epävarma musiikkikeskusteluissa, kerron melko kierrelen ja kaarrellen jos minulta kysytään jotain musiikkimaustani tai pyydetään kommentoimaan jotain siihen liittyvää. En tunne oloani niin kotoisaksi ja vaikka taustalla on pianotunneista lähtien omaakin kokemusta soittamisesta, ei musiikki ole silti lempiaiheitani.

Olinkin vähän hämmentynyt, ehkä jopa hieman pettynyt kun minulle valkeni, että olin saapunut musiikkiaiheisen uuden näyttelyn avajaisiin. Sain siis pikakutsun ystävältäni ja löysin itseni Kiasmasta eilen illalla. Aihe tuntui vieraalta ja ajattelin etten varmaan ymmärrä teoksista yhtään mitään. Tai ainakaan saa mitenkään syvällisemmin kiinni niiden tunnelmasta saati sanomasta.

Vielä hämmentyneempi olin kun löysinkin yhtäkkiä yhteisen sävelen näyttelyn kanssa. Myönnän avoimesti, että odotukseni eivät olleet korkealla. Ei siis siksi, etteivätkö Kiasman näyttelyt olisi huippuluokkaa vaan edellä mainitsemastani epävarmuudesta johtuen. Ja niin vaan seisoin kuulkaa sydän pamppailen katsomassa tiettyjä teoksia, palasin muistoissani synkkiin (siis alakulttuurillisesti, ei henkisesti) teinivuosiini ja tunsin lämpimän ailahduksen tunnistaessani tuttujen metallibändien logoja seinällä olevista kirjaimista.

Inhoan sanontaa mukavuusalueen ulkopuolella mutta tämä oli juuri sitä ja silti siellä oli juuri minulle jotain. Olisin voinut hukkua mustanpuhuviin pitkätukkamieskuviin tai jäädä katsomaan matrix-henkistä videoteosta loputtomiin. Illan kruunasi vain etäisesti ja hämärästi minulle tutun Cleaning Womenin keikka Kiasma-teatterissa. Sekin oli aivan mieletön. Ja mielettömän hieno.

Olen edelleen hämmentynyt, ihastunut, innostunut ja vaikuttunut. Juuri sitä mitä en odottanut olevani tämän näyttelyn osalta. Suoraan sanoen en edes oikein tiedä mitä tästä pitäisi kirjoittaa. Siis muuta kuin että mene nyt ihmeessä katsomaan tämä näyttely mitä pikimmiten!

Oletko sinä musiikkikeskusteluissa kuin kotonasi? Entä nykytaiteen parissa? Mikä on sinulle vierasta tai oletko törmännyt johonkin joka yllättäen kolahtaakin kohdalleen vaikka et odota sitä lainkaan?

viesti

2012-01-20T14:04:00.002+02:00

Eilen oli niin monta tapaamista ja menoa yhtä aikaa, että sovimme P:n hakevan O:n minulta kaupungilta puolessavälissä niitä menoja. Taakkaani (joka siis lumisohjossa, O repussa, oli aikamoinen) keventääkseni päätin pistää muutaman myöhemmän tapaamisen jutun P:n tuotavaksi. Koska me elämme hieman eri aikataulussa ja P herää jo ennen ~~kukonlaulua~~ kuutta, jätin kassini taktisesti sopivaan paikkaan pienen viestin kera.

kohta kohdalta

2012-01-19T10:25:00.003+02:00

Joskus kun työpaineet kasvavat liian suuriksi, tekee mieli askarrella jotain pientä, söpöä ja nopeaa.

Näin se tehdään:

Mene Clas Ohlsonille ostamaan säilytyslaatikoita ja löydä pilkullista hyllypaperia.
Ota esiin Sascian O:lle joululahjaksi antama ihana jääkarhupiparimuotti
Etsi kätköistäsi kirpparilta löytynyt laatikkokehys

Lisäksi kannattaa huomioida myös kohdat:
Tee tämä kaikki O:n nukkuessa jotta sinulla on yksi käsipari vähemmän.
Saa alkuperäinen idea keskellä yötä.
Ota kamera esiin vain huomataksesi, siitä on akku loppu.
Päätä tehdä tämä huomenna kun O nukkuu.
Kirjoita postauksen tekstiosat valmiiksi.
Tallenna postaus.
Muista yhtäkkiä, että Bloggerin tekstiasetuksissa on kohta jolla saat valmiiksi numeroidun listan.
Poista jokaisen rivin alusta jo sinne lisäämäsi numerot
Tallenna postaus uudestaan.
Päätä mennä vihdoin nukkumaan.
Unohdu hetkeksi selaamaan blogeja.
Vilkaise työpöydälle tuomiasi tarvikkeita ja innostu uudestaan.
Kts. kohta 8.
Mene nukkumaan.

reitti

2012-01-19T00:36:00.000+02:00

Sateenkaaren pään etsiminen on kuulkaa ihan passé.

Vessapaperivanan päässä se vasta aarre onkin.

ravinnonsaanti

2012-01-18T18:51:00.001+02:00

Nämä löytyivät O:n hoitolaukusta Mummulasta palatessa. Purkeissa oli siis porkkanaa ja kukkakaalia.

P.S. Yritin mobiiliblogata tämän samaisen postauksen mutta mitään ei tapahtunut, vinkkejä?

mietittyjä

2012-01-17T22:37:00.001+02:00

Tänään olen miettinyt asioita.

Miksi ihmiset eivät yksinkertaisesti juokse silloin kun on kiire omituisen mukakävelyn sijaan? Ihan reteä juokseminen näyttäisi paljon vähemmän silmiinpistävältä kuin se oudosti koikkelehtiminen.

Miksi kaikissa O:n saamissa vaatelahjoituksissa on vähintään viidet vaaleanpunaiset housut eri kankaasta JA Snoopy-sukat tai tossut?

Jos olisin Kottaraisen työkirja, missä olisin?

Miksi kutsutaan niitä kauneuslehtien murskattuja luomivärikasoja ja kynsilakkalänttejä?

Ainoastaan viimeiseen sain vastauksen.

Se on skördelliä.

voimaa ja talviunia

2012-01-17T19:09:00.000+02:00

Voimalinjat rätisivät tänään kannustavasti lumisateessa. Tunnelma toi mieleen kaikuja menneisyydestä, CMX:n Talviunia.

***

Vain talven uniako kaipaan
kun jään tähän tyhjään taloon
talvivaloon, kylmään unohdun
kun yön merkitsemät kasvot
hautaan tyhjään päällystakkiin
lumisateen tuoksu siinä on

Kuka olikaan sisälläsi viime yönä?
Kenen tummaan kylkeen painauduit?
Kuka saikaan elämäsi hehkumaan kirkasta valoaan

Talviunineen aamuun harmaaseen
haipuu hiljalleen, vaipuu nietokseen
hellään kylmyyteen, pieneen kiitokseen
sen lopettaa saan, sen lopettaa saan

Se oli valokaaren hehku
sula sokaisevan tosi
ympärillä kohisevan yön
niin kuin uni jonka muistaa
elämä jota elää
vaikkei sitä koskaan kiinni saa

Minä katsoin ikkunasta pitkään
harmaaseen sumuun, asvalttiin
minä katsoin jälkiä lumessa, vaiko omiani

Talviunineen aamuun harmaaseen
haipuu hiljalleen, vaipuu nietokseen
hellään kylmyyteen, pieneen kiitokseen
sen lopettaa saan, sen lopettaa saan

Vain talven uniako kaipaan
kun jään tähän tyhjään taloontalvivaloon, kylmään unohdun

tuumasta toimeen

2012-01-17T10:53:00.001+02:00

Istuessani täällä ihmeellisten tavarakasojen ja epämääräisten selvittämättömien papereiden, pyykkien, ruokatahrojen ja leluvuorten keskellä en voinut olla nauramatta ääneen kun Sascia kuvaili kotiamme lämminhenkisen minimalistiseksi. Ei sillä ettenkö pitäisi minimalismista vaan sillä, että se on kyllä kaukana tästä kaaoksesta.

Koska eilen oli semivapaa päivä töistä, sain jonkun mielenhäiriön ja pistin tuulemaan. (Kuka hullu muuten edes siivoaa ainoana vapaapäivänä? No minä.) Kodin raivaaminen turhasta roinasta on ollut tapetilla ennenkin ja on tässä välissä kaikenlaista saatu aikaankin. Saatan silti ostaa Sascialle jonkinlaisen sivistyssanakirjan lahjaksi.

Ajatuksen tasolla raivaaminen on helppoa. Turhat pois, kiertoon ja roskiin ja sitten pikkuhiljaa tilalle oikeasti mieleisiä. Siinä se. Näppärää. Mutta käytäntö on toista. Avasin kaikki keittiön kaapit ja aloin tehdä inventaariota. Sekalaisia astiastoja on useita, kaikista puuttuu jotain ja se jokin. Sitten on niitä missä on se jokin mutta niistä puuttuukin sitten paljon enemmän. Haaveilin teleportista joka siirtäisi nämä käyttämättömänä pölyyntyvät kaunokaiset jonkun tarvitsevan kotiin. Suurin vaivahan valitettavasti on siinä kierrätysosiossa. Uskon, että tavaralle löytyisi koti kunhan tarjonta ja halu kohtaavat jossain. Sen kohtaamiskanavan löytäminen se vasta sitten suo onkin. Ja noutamisen sopiminen, postittaminen, vieminen johonkin, maksupolitiikka ja kaikki se käytännön työ joka siihen kuuluu.

Toinen kynnys on siinä ajatuksen tasolta käytäntöön siirtymisessä. Ajatus tyhjästä keittiöstä jossa on vain ihania astioita ja joilla on kaikilla oma paikkansa, on äärimmäisen ~~koukuttava~~ houkuttava. Käytännössä luopuminen alkaa jo ensimmäisen kupin kohdalla, no mutku mä sain tän lahjaksi, tää oli mulla kun muutin ekaa kertaa pois kotoa, tän ostin sillon kun elämässä tapahtui se ja tämä ja tuo juttu. Järki karjuu, että pistä pois, sydän takertuu vanhoihin pölyisiin muistoihin joita kaikkia ei edes tarvitsisi kaivella.

Päätin lujittaa päätöksiäni ~~soittamalla P:lle töihin tiedustellakseni asiaa~~ tekemällä suunnitelman tulevasta astiastosta. Siitä joka todella olisi se the astiasto. Mitä siihen kuuluisi? Mitä ei? Tarvitseeko joku oikeasti neljä sokerikkoa? Hä?

Kun suunnitelma oli valmis, olin yllättynyt kuinka nopeasti se luonnistui. Meillä on todella selkeä kuva siitä mitä meidän keittiöstämme pitäisi löytyä. P oli kanssani samoilla linjoilla. Mustaa, oranssia, suoraa ja selkeää, vähän kulmikkuutta mukaan. Sen sijaan sieltä löytyy ihan ihmeellisiä juttuja, pitsikuvioisia tuikkulyhtyjä, lohikäärmejalkalaseja, niitä puolittain kerättyjä astiastoja, ruokailuvälineitä joista emme pidä, rikkinäisiä astioita(!) ja luoja ties mitä muuta vielä kun ehdin tuonne kaappien perälle asti.'

Suunnitelman tueksi patistin P:n mukaan ja pyörähdimme ostamassa aimo kasan muovilaatikoita sun muuta. Naureskelin Clas Ohlsonin kassalla PIN-koodiani näpytellen, että ajattelin pistää sitten kerralla koko säilytysjärjestelmämme uusiksi. Matalat muovilaatikot pääsevät kuiva-ainekäyttöön epämääräisten kokoisten lasipurkkien sijaan, ruokailuvälinelaatikko sai sporttisen mustat muovilootat ja O kaksi valkoista legolaatikkoa lisää lelujen järjestelyä varten. Myös raidallinen tilaukseni saapui ja kohta pistetään vähän olohuonettakin uusiksi.

Lisäksi saatoin käväistä myös Iittala Outletissa ja aloittaa niiden suunnitelman mukaisten astioiden ostamisen muutamalla kappaleella. Ihan vain vauhdittaakseni päätöstäni päästä niistä turhista eroon. Pitäähän tänne nyt tehdä tilaa näille uusille, eikö vain? Ja tilaa alkoi tullakin, yksi astiasto meni P:n työkaverille, toinen Facebookitse, sekalaisia yksittäisiä on myös varattu innokkaasti. Jos et ehtinyt vielä vilkaista, katso tänne ja anna uusi koti näille ja minimalismia minulle. Lisääkin on tulossa vielä, mm. isohko Sagaformin (kuvassa parin mukin verran pilkottava) astiasto joka on niitä harvoja jossa on lähes kaikki tarvittavat osat.

Kohti unelmien keittiötä ja sen yli!

sympaattisesti kulahtanut ja Harley Davidson

2012-01-16T12:15:00.000+02:00

Paskat kirppislöydöt -blogin auetessa lupasin itselleni käydä taas useammin kirppiksellä. Uhkuin oikein innostusta liittyä ulkoasun askartelun lisäksi kyseiseen blogiin kirjoittaviin ja herkuttelin mielessäni humoristisen tiukoilla teksteillä joita tehtailisin. Joka hiton kerta kun olen sen jälkeen mennyt kirppikselle, olen tehnyt pelkkiä löytöjä. Siis hyviä löytöjä, ei paskoja.

Yksi löydöistä oli sympaattisesti kulahtanut peltinen kaakaopurkki. Kiinnitti huomioni kunnosta huolimatta /check/, sopisi keittiöömme mainiosti /check/, maksaa tarpeeksi vähän /check/ (euron) kunnes tajusin, että siitä puuttuu kansi. Onneksi katsoin tarkemmin jo takaisin laskemaani purkkia ja huomasin, että se on teipattu kiinni ja käsin huojuvasti kirjoitetussa lapussa lukee muovikirjaimia.

Purkki päätyi paremmille keittiön avohyllymaille mutta kirjaimet totisesti tulivat jäädäkseen. Isikin kiittää kun O ojentaa kasasta muovinpalasia H:ta ja D:tä onnesta soikeana. Siis niinkun Harley Davidson.

kymmenen

2012-01-16T11:01:00.001+02:00

Nousen yleensä aamuisin tekemään töitä mutta tänään päätin pitkästä aikaa ~~nukkua vähän univelkoja pois~~ laiskotella ja nukuin autuaasti puoli yhteentoista. Siis siihen asti kunnes minua alettiin silittää silmäripsistä ja hihkua.

Tällä välin olin ehtinyt saada kymmenen sähköpostia eri asioita koskien. Hassua miten tuo määrä tuntuu suuremmalta kun se mäjähtää näytölle yks kaks, siihen verrattuna, että olisin istunut tässä koneella jo kuudesta asti ja ne olisivat tulleet pikkuhiljaa.

let me be your ultimate tukkatuote

2012-01-15T18:40:00.001+02:00

Mainosmaailma on verbaliikan ja lupausten paratiisi. On pidentävää, tuuheuttavaa, extra-hienoa, ihanaa, maistuvaa, äitien tekemää ja parasta ikinä. Uskomattomien mainoslupausten kärkisijoja pitävät varmasti kiistatta hallussaan erilaiset ripsivärit. Hypnose Drama Full Impact Volume, Lash Queen Sexy Black Scandalous, Virtuose Precious Cells High Definition Curves & Length ja niin edelleen.

Olen aiemmin hehkuttanut omintakeisen ulkoasun tukanhoitotuotteita joissa sanaleikit on viety pidemmälle ja otettu osaksi pakkauksen leikkisyyttä. Four Reasons -sarja jatkaa voittokulkuaan ja hymyilyttää minua edelleen kylpyhuoneen lavuaarinreunalle esille unohtuessaan. Samainen valmistaja lanseerasi hiljattain rinnakkaissarjan jonka tuotteita sain testiin. Myös näissä leikitellään sanoilla railakkaasti.

Let me be -sarja irvailee pilke silmäkulmassa kosmetiikkamaailman copywritereille luvaten mm. värjätyille hiuksille tarkoitetussa setissä olevansa your utterly unforgettable color shampoo, your dashingly divine color conditioner ja your elegantly exhilarating color mist. Ja niin paljon kuin näille naureskelinkin, sarja on kieltämättä lunastanut yllättävän tehokkaasti pilviä hipovat lupauksensa. Etenkin värjätyille hiuksille tarkoitetut tuotteet tuntuvat sopivan tälle pehkolle mainiosti. Testipesuja olen tehnyt niin yksittäisinä päivinä kuin molempia sarjoja pidemmän ajan putkeen käyttäen ja hiukset näyttävät terveemmiltä, tuntuvat paksummilta ja nostettakin on tullut vähän lisää.

Volume-sarja (your completely glorious volume shampoo, your absolutely amazing volume conditioner ja your brilliantly breathtaking volume mist) tuntuu myös ihan toimivalta mutta ei ehkä ihan niin sopivalta omalle päälleni. Itse en ainakaan huomannut erityistä volyyminmuutosta vaikka hiukset puhtaaksi ja ilmavaksi tulevatkin. Tuoksu on molemmissa kermaisen pehmeä joskin Tigeihin ja noihin mainittuihin Four Reasons -sarjan tuotteisiin tottuneen nenään saisi olla karkkisempikin. Kuvailisin ehkä näiden tuoksuja aikuismaisemmiksi ja en ole ihan varma haluanko vielä luopua hattaran tai lime-inkiväärin tuoksuisesta tukastani. Ainakaan lopullisesti. Let me be -tuoksuista ehdoton suosikkini on tuo color -sarjan tuoksu jossa luvataan olevan persikkaa, kookosta ja aprikoosia.

Molempien sarjojen annostelu vaikuttaa olevan aika samaa luokkaa kuin muidenkin tukkatuotteideni, ehkä hoitoainetta joutuu läträämään hitusen enemmän kuin mihin olen tottunut. Tästäkin huolimatta riittoisuus on hämmentävän huippuluokkaa. Aktiivisessakaan käytössä ei mikään puteli tunnu juuri vajoavan. Olen myös ensimmäistä kertaa kokeillut hoitaa hiuksiani niin, että koko purkkiarsenaali alusta loppuun on samaa sarjaa, sitä hiuksiin jätettävää suihketta myöten. Liekö mainoslauseet persikanväristen putelien kyljessä sokaisseet minut mutta väitän tämän vaikuttavan osaltaan toimivaan lopputulokseen. Oma päässäni ainakin. Ja hiuksissa tietenkin myös.

Kaikkia sarjan tuotteita saa kampaamoalan liikkeistä ja hintakin on ihan kohtuullinen vaikkakin vähän Neljää Syytä korkeampi. Tuotteet ovat myös täysin kotimaisia. Itse alan ainakin olla vakavasti koukussa vaikka välillä salaa pesenkin tukkani Tigillä. Ihan vain sen tuoksun vuoksi. Suihkeesta sen sijaan en suostu enää luopumaan yhdeksikään pesukerraksi.

Vielä kun pääsisi joskus suunnittelemaan yhtä hauskoja pakkauksia jollekin tuotteelle niin olisin persikantuoksuisine hiuksineni varsin tyytyväinen. Onko sinulla joku luottotuote tukalle? Mistä et luopuisi mistään hinnasta kosmetiikan osalta? Vetoavatko mainoslauseet, löytyykö tuotetta joka lunastaa ne myös?

ihan kuutioina

2012-01-14T12:21:00.000+02:00

~~Ärsyttävän~~ salaperäisen laatikon sisältö otettiin esiin. Apulaisia riitti ja melkein yhtä ihana oli pahvilaatikko, jossa sisältö meille saapui. Käyttöohjeita tavattiin tarkasti oikein ja väärin päin.

En muista milloin olisin ollut näin ~~pähkinöinä~~ kuutioina jostain hankinnasta. Ai että mikä se siis on? No se on kuutio. Habitatin sohvapöytätuolivalaisin.

laatikko tuli taloon

2012-01-13T22:55:00.000+02:00

Tää on Oi mutsi sulle!

Jos et tiedä mistä ihmeestä minä puhun niin tsekkaa tämä.

synkronin tarpeessa

2012-01-13T13:47:00.000+02:00

Miten ihmeessä te kaikki muut selviätte (menettämättä hermojanne koko ajan)? On kameraa ja ulkoista kovoa ja muistitikkua ja tietokonetta ja puhelinta ja tablettia. Piuhaa riittää vaikka muille jakaa ja aina on joko itse väärässä huoneessa piuhaan, laturiin, kameraan tai koneeseen nähden tai sitten on puhelin hukassa, väärä piuha kiinni, koneen kaksi (aivan hiton liian) lähekkäin olevaa USB-porttia varattu jo. Tai akku loppu jostain näistä loputtomista teknisistä laitteista.

Olen vasta hiljattain laajentanut ~~piuhavalikoimaani~~ näkökulmaani kuvaamalla myös kameran lisäksi puhelimella ja Flyerilla. Mikä siis tarkoittaa sitä, että kameran ja sen piuhan lisäksi pitää koko ajan etsiä myös puhelimen ja tabletin piuhaa. Ja sitten tietysti myös latureita kaikille. Kameran akuille, lisäsalaman akuille, puhelimelle, Flyerille ja virtapiuhaa koneelle. Ja siirtää ne perhanan kuvat vielä jonnekin missä ne voi käsitellä kuntoon.

Haaveilen synkronoidusta elämästä jossa digitaalinen kalenterini on ajan tasalla kaikissa laitteissani, voin blogata reaaliajassa ja dokumentoida elämääni kuvin ja sanoin menemättä umpisolmuun piuhakasassa. Lähin varteenotettava vaihtoehto olisi iCloud joka kuulostaa niin hyvältä, ettei se voi olla totta. Langattomalla yhteydellä kaikki (omppu)laitteesi synkronoituvat itsestään, kuvat siirtyvät kännykästä koneelle ja biisit päivittyvät niin iPodiin kuin puhelimeenkin. Ihan hiton hyvä paitsi että hinta ei jää tuohon alle kolmeenkymppiin. Pitäisi meinaan olla sitten se iPad eikä kilpailijan lainaFlyer ja eipä taida tuo vanhempi iPuhelinkaan Cloudia tukea. Kukahan keksisi vielä sellaisen ohjelman joka synkronoisi kamerankin tähän samaan nippuun?

Hieman helpommin sen sijaan on järjestettävissä bloggaaminen reaaliajassa. Sen kun postaa mistä laitteesta tahansa jossa on netti käytössä. Minua itseäni tässä on ehkä eniten häirinnyt kuvanlaadun raju pudotus siirryttäessä järjestelmäkameralla kuvatuista vanhalla puhelimella napsittuihin. Onneksi on keksitty vaikkapa Instagram joka meikkaa kökötkin otokset pseudotaiteellisiksi suttuisiksi värisumupolaroideiksi joita täälläkin on nähty viime aikoina. Mitä mieltä sinä olet lukijana? Haluaisitko mieluummin nähdä (useammin vaikkakin ehkä lyhyempiä) ja reaaliajassa ilmestyviä postauksia vai odotatko kiltisti, että pääsen vaikkapa kaupungilta kotiin, (etsin sen saatanan piuhan!), lataan kuvat kamerasta, käsittelen ne, kirjoitan postauksen ja julkaisen sen? Haluaisitko sivupalkkiin myös seuraa Instagrammissa -palikan? Käyttääkö sitä edes kukaan muu kuin minä?

Facebookistahan löydynkin jo niin blogin kuin kotisivujeni osalta. Ja tietenkin myös yksityishenkilönä. Välillä on toki vaikea vetää rajaa näiden kaikkien välillä kun nehän ovat loppujen lopuksi yhtä ja samaa sillisalaattia, työt, elämä blogi, kaikki. Tämäkin sivuaa synkronoitumista, kuinka paljon Facebookitse seuraava lukija haluaa nähdä siellä samaa materiaalia kuin blogissa? Kuinka paljon siellä pitäisi olla sitä legendaarista jotain muuta. Ja mikä tärkeintä, mitä se jokin muu olisi?

Olen viime aikoina ottanut pieniä hyppäyksiä kohti digisynkronoitua elämää ja seuraavaksi aion ainakin testata bloggerin ominaisuutta jolla voin sähköpostia lähettämällä julkaista samantien. Jos siis seuraa outoja tekstejä tai kuvia joissa ei ole päätä eikä häntää, kyse on tästä. Katsotaan miltä se tuntuu ja onko siitä mihinkään. Kuinka digitaalisessa synkronissa sinä elät? Päivittyykö kaikki huomaamatta vai hermostutko sinäkin aika ajoin? Millä kokoat kaiken yhteen? Jaa parhaat vinkkisi kommenttiboksissa!

Lisätäkseni tunnelmaa, käytin postaukseen vanhoja, jo kerran julkaistuja kuvia koska en vaan kertakaikkiaan jaksa nyt etsiä kameraa, sen akkuja ja niiden laturia, kuvattavia piuhoja, piuhaa jolla siirtää ne kuvat ja niin edelleen. Vai olenko minä vain tulossa vanhaksi kun tekninen kehitys meinaa jättää kelkasta? Hä? Tai ainakin aiheuttaa ennenaikaisia(?) harmaita hiuksia.

päivän asu

2012-01-12T23:29:00.000+02:00

Lörttömekko roikkuu huolettomasti paljastaen toisen olkapään. Se on puettu väärinpäin jotta saadaan mukaan hieman urbaania dekadenssia. Saappaista valittiin vain toinen tuomaan hieman särmää muuten niin arkiseen asuun. Värikäs ruokalappu käy vaikkapa huivista ja pisteenä i:n päällä on rennosti selkäpuolella roikkuva Hello Kitty -pipo joka toimii näppärästi myös käsilaukkuna. Hiuksissa isin tekemän tex mex -lasagnen rasvaa ja kiinnityksenä hieman karjalanpiirakkaa.

päärynämekko - Marimekko 2ndhand

saapas - Polarn o Pyret 2ndhand

ruokalappu - Marimekko

pipo - Hello Kitty 2ndhand

vaippa - Muumi (saatu blogin kautta)

kevättä rinnassa

2012-01-12T19:25:00.000+02:00

Mitä saadaan jos Finlaysonin ja Luhdan kuosit Silmu ja Laulu parittelevat villisti?

No Henkkamaukan kevätuutuuskuosi tietenkin!

ajan vaatimuksia ja intiaaneja

2012-01-12T11:23:00.000+02:00

Sulkapäähineitä ja mokkasiineja on vilahdellut yhdessä sun toisessakin blogissa. Oi mutsi on selkeästi ajan (ja trendien) hermolla allekirjoittanutta enemmän sillä O sai häneltä eilen varsin inkkarihenkiset kengät. Saatesanat menivät suurinpiirtein näin: "en tiiä onko nää jo liian pienet mutta pakota se laittaan nää edes kerran jalkaan." Seeelvä. ~~Painokas vaatimuksesti~~ toiveesi on kuultu.

Mokkasiinit sopivat kuin nakutettu. Mekko on maastoutumista varten päärynämetsään. (Mitä? Eikö teilläpäin muka kasva päärynämetsiä? Hä?) Pöllö on varmaan ~~äidin eilinen alelöytö~~ toteemieläin. Vielä kun joku ostaisi (inkkari)äidille vaikka sen Youth vs. Futuren sulkakorun niin olisin minäkin kerrankin ajan hermolla.

kauko-ohjattua kahvia

2012-01-11T22:43:00.000+02:00

Kahvinjuonti jäi sivuseikaksi (ei sentään sivu suun vaikka sekin oli välillä lähellä kalusteiden heiluessa) kun pöytä nousi omia aikojaan liian korkeaksi ja valaistus himmeni yhtäkkiä. Keskustelu sai uusia käänteitä kun kaiuttimista kuului "haluaisitko sinappia?" ja tuoli alkoi pomppia ylös alas. Suunnittelijakaksikko kertoi, että liikkuva lattia oli sentään hylätty jo suunnitteluvaiheessa ja kuulemma muutama muukin turhan vaarallinen toiminto.

Ai missä ihmeessä minä oikein käyn kahvilla? No Kaukossa tietysti. Kauko-ohjattavassa kahvilassa jossa kuka tahansa voi vaikuttaa asioiden kulkuun reaaliajassa netitse. Samaan aikaan kun minä hörpin espressoani (muuta ei ollut tarjolla, muotoiluvalinta tämäkin) saattoi Kaukon sivuilla vieraileva laskea tuoliani, lisätä valaistusta tai vaihtaa vaikka taustalla soivaa musiikkia. Ja seurata tietenkin tätä kaikkea ja sen seurauksia videolta reaaliajassa.

Kauko haastaa näkemään arjen muotoilua muuallakin kuin aaltovaasissa. Huonekalujen korkeus, sokerikon muoto ja vaikkapa se valaistus ovat kaikki arkisia mutta tärkeitä asioita joiden merkitys helposti unohtuu. Oikeastaan ne huomataan usein vasta sitten kun ne eivät toimi. Kukapa haluaisi istua liian korkean pöydän edessä tai epämukavalla tuolilla. Samahan pätee vaikkapa graafiseen suunnitteluun. Taiten taitettua lehteä on ilo lukea ja huomio kiinnittyy artikkelien sisältöön eikä esimerkiksi riviväleihin, hankalasti luettava lehti puolestaan jää joko lukematta tai ei löydä edes tietään lehtihyllystä kotiin.

Sekin usein unohtuu, että kaikki ratkaisut todella suunnittelee joku. Joku on miettinyt minkä kokoista on Helsingin Sanomien leipäteksti ja joku puolestaan keittiön tasojen korkeuden. Kaukossa pääset hämmentämään näitä usein näkymättömiä suunnitelmia. Me testasimme ohjailua myös paikan päällä tabletilla. Ja niin taisi tehdä moni muukin sillä melkein kaikki toiminnot olivat jatkuvasti varattuna. Suosio on yllättänyt myös myhäilevät suunnittelijat sillä välillä sivusto on ehtinyt olla jo alhaallakin kävijäryntäyksen myötä.

Kauko-ohjattu kahvila on osa Helsinki World Design Capital -vuotta ja siellä voi käydä kahvilla vielä muutaman viikon ajan Forumin kakkoskerroksessa. Forumista Kauko jatkaa matkaa muualle, uusi sijainti selviää myöhemmin. Kauko-ohjaamaan pääset täällä. Taidan tietää mihin vien muutaman ystävistäni (asiakkaistani?) piakkoin kahville.

Kuka mahtoi ohjata minun tuoliani tänään? Kuka tunnustaa?

näkökulmaero

2012-01-11T10:36:00.002+02:00

Lunta on tullut taivaan täydeltä mutta markkinakoneisto elää jo kevättä ja kesää. Kuvastoa pukkaa harva se päivä ja en ole näemmä ainoa joka on löytänyt jotain innostavaa näistä kiiltäväpintaisista opuksista lumihiutaleiden leijaillessa ikkunan takana. Sekä Kotilo, että Mami go go kirjoittivat juuri H&M:n kevään väreistä. Oli hauska huomata miten eri näkökulmasta samaista kuvastoa voi katsoa, itse koin räikeät värit jotenkin tungetteleviksi juuri nyt ja ihastelin huokaillen kaikkea mustavalkoista. Ehkä minä vaan kaipaan nyt jotain järjestystä tähän kaaokseen kaiken väri- ja työilottelun jälkeen. Entä sinä? Onko kevät herkullisen värikäs vai tiukkailmeisen mustavalkoraitainen?

anna mun kasvaa

2012-01-10T10:09:00.001+02:00

Joka päivä yllätyn kuinka paljon O jo osaakaan, kuinka paljon O ymmärtää ja kuinka hienosti moni asia sujuu. Toki myös joka päivä käymme keskustelua siitä mitä saa ottaa/tehdä/viedä/heittää tai siitä, syödäänkö nyt ja käydäänkö nukkumaan vai juostaanko mieluummin keittiöön. Huomaan kuitenkin koko ajan uusia taitoja, asiat tuntuvat loksahtelevan kohdalleen pienessä kauniissa päässä niin, että voin melkein kuulla ne naksahdukset ulospäin.

Vaikeaa ei olekaan innostua uusista taidoista tai kehua O:ta niistä. Haastavinta on antaa niille tilaa näkyä ja ymmärtää, että lapsi kasvaa. En halua jarruttaa kehitystä tietentahtoen enkä pitää O:ta turhaan pikkuvauvana mutta pakko on myöntää, että aina ei äitinä pysy kehityksessä mukana. Jotenkin sitä jumittuu tiettyihin rutiineihin kotona ja toimii niiden mukaan silloinkin kun ei tarvitsisi. Miksi hitossa me esimerkiksi kannamme edelleen O:n sylissä pois makuuhuoneesta kun neiti osaa itse kävellä? Entä miksi O kannetaan autoon? Miksi oletamme, että O ei kuule kun puhumme asioista jotka eivät sovi pienille korville. Siksikö, että O ei osaa vielä sanoa niin vaikeita sanoja ääneen?

Olen ällistynyt kun O ottaa karkkipaperin, vie sen keittiöön, pyytää avaamaan kaapinoven ja laittaa sen roskiin, oikeaan roskikseen, ei biojätteeseen. Ja sulkee tietysti oven. Ihmettelen kun O ymmärtää mutkikkaita ohjeita, toistaa sanoja ja tekee omia johtopäätöksiä asioista. Joku osa minussa elää vieläkin pikkuvauva-aikaa vaikka tuo tomera tyttö toi minulle eilen viltin ja kaukosäätimen oma-alotteisesti sohvalle (olen flunssassa, vetoan siihen), sanoi pyydettäessä tutun henkilön kaikkien muiden käyttämän lempinimen vaikka me pyysimme toistamaan henkilön oikean nimen, pukee itse päälle osittain tai ainakin yrittää laittaa eri vaatekappaleita oikeaan paikkaan, kenkiä jalkoihin ja pipoa päähän.

Kun menemme kylään, O ei vain juoksentele ympäriinsä (tekee tosin sitäkin) vaan leikkii. Ajaa pikkuautoja autopesulaan, silittää nukkea, laittaa leikisti ruokaa. Joululahjaksi saadulla teeastiastolla leikitään myös. Kaadetaan teetä tssst, hörpätään kupin reunasta hyyyyp, viedään kupit ja lautaset takaisin tarjottimelle "teenjuonnin" jälkeen. Ja kaiken lisäksi O vielä sanoo, että teetä.

Eikä ällistyttävintä todellakaan ole osaava lapsi, kaikkihan ne ovat. Oppivat koko ajan uutta. Ällistyttävintä on äiti joka edelleen tunkee lusikalla ruokaa suuhun, ei uskalla antaa pähkinöitä maistettavaksi, kantaa O:n kylppäriin, kysyy retorisesti, että onko sulla nälkä ja ihmettelee kun O lähtee määrätietoisesti keittiötä kohti kysymyksen kuultuaan.

Onneksi on isit jotka antavat maistaa melkein mitä vaan (valkosipulia!), avaavat portin ja päästävät O:n juoksemaan makuuhuoneeseen nauraen, pistävät O:n seisomaan kikattaen itse suihkussa, hakevat O:lle pelejä iPhoneen (jonka O osaa itse avata näppäinlukosta) ja pyytävät O:ta etsimään muovikirjankasasta H:n ja D:n niinkuin Harley Davidsonissa. Onneksi on isi joka ei ole äidin tavoin kaavoihin kangistunut vaan antaa O:lle tilaa oppia uutta koko ajan. Ehkä äitikin oppii vielä.

verta ja suolenpätkiä

2012-01-09T14:08:00.001+02:00

Tiedätkö sen tunteen kun harmittaa jo valmiiksi, että joku kirja loppuu? Minulla on ollut sellainen tunne monta kertaa viime aikoina. Sitä vilkuilee hermostuneena jäljellä olevaa sivumäärää ja toivoo, ettei se hupenisi niin nopeasti. Seuraavaksi sitä löytää itsensä äkkiä googlaamassa kirjailijan nimellä ja kysymässä kirjakaupan neuvonnasta lisää kyseisen hepun teoksia. On kuulemma painos loppu, hirveällä vaivalla löytyy yksi kappale jostain syövereistä. Sitten sitä löytää itsensä googlaamasta taas ja huokaisee helpotuksesta kun huuto.net onkin pullollaan näitä vain parilla eurolla. Ja sitten kytätään postiluukkua ja mulkoillaan sitä pahasti kun loppiainen lähestyy vääjäämättä eikä viimeistä kirjaa näy vieläkään.

Yöt kuluvat aamuun asti esihistoriallisten petojen, viiltojen ja vääjäämättömien tapahtumien lumoissa. En varsinaisesti ole väkivaltakirjallisuuden ystävä mutta näissä raakuudet puolustavat kyllä paikkaansa eikä tarina olisi samanlainen ilman julmuutta ja vanhoja arpia. Verta ja suolenpätkiä ei puutu mutta ei puutu kyllä mitään muutakaan. Jännitystä, (pseudo?)tiedettä, vahvoja hahmoja, riipaisevia kohtaloita. Kun kirjakaupan täti kysyi mitä genreä kirjat edustavat, en oikein osannut vastata. Ne risteilevät sci-fin ja fantasian välissä, draamaan, historiallisen fiktion ja jännityksen keskellä. Varmasti jollain tarkemmalla kaverilla on tällekin joku nimitys mutta minulle tämä oli ihan uutta.

Vasta päästyäni toiseksi viimeisen kirjan kimppuun, muistin yhtäkkiä koulukaverini suositelleen näitä minulle vuosia sitten. Ilman sen suosituksen painoa jossain takaraivon perukoilla, en olisi varmaan ensimmäiseenkään näistä tarttunut kirpputorilla. Helvetin piirit on varmaan tunnetuin Jeff Longin teoksista, Helvetin sydän on sen jatko-osa joskin voin kokemuksesta kertoa, että ei niiden lukeminen väärässä järjestyksessäkään vienyt mitään pois. Vuosi nolla, josta siis itse aloitin, on samankaltainen mutta täysin oma tarinansa ja Seinämä puolestaan vuorikiipeilyyn kuilujen ja syövereiden sijaan sijoittuva teos. Tilinteon hetki kolahti juuri äsken postiluukusta ja se lupaa viedä minut ensi yön tunteina viidakkoon. En usko, että tulen nytkään pettymään.

laidasta laitaan

2012-01-08T21:44:00.000+02:00

Alkaa se aamu päivystyksessä käynnilläkin. Takaisin tulin antibioottikuuri kourassa ja yöllä laitetun laastarin seurana toinen, tällä kertaa verikokeesta. Se yöllinen tuli lumilapion hyökkäyksestä vessassakäynnin yhteydessä. Kyllä. Älkää kysykö.

Kyseinen lapio ei ole ainoa oudossa paikassa sijaitseva asia. Työpöydälläkin on taas kaikenlaista laidasta laitaan. Haloista hempeisiin askartelutarvikkeisiin.

aika yllätys

2012-01-08T00:32:00.000+02:00

Haaveilin kauan sitten kerääväni tiimalaseja. Jokin ajanmittauslaitteissa viehättää suuresti mutta valuvan hiekan sijaan meille alkoikin valua kelloja. Ne ovat löytäneet tiensä ~~blogiasetelmaan~~ makuuhuoneeseen ja käyvät sinne kuin nakutettu. Sillä erotuksella, että ne eivät käy. En voi sietää kellon tikitystä saati, että pystyisin nukkumaan sellaisen kanssa samassa huoneessa. Villeinä nuoruusvuosinani olen saattanut vaatia eräänkin vanhan painavan seinäkellon poistamista huoneesta keskellä yötä.

Liekö sitten vanhan vekkarin muotokieli mikä näissä vetoaa, sillä kokoelmalla on vaatimaton mutta vankka alku. En erityisesti etsimällä etsi mutta näitä tuntuu lipuvan meille tasaiseen tahtiin melkein kuin itsestään. Uusin tulokas pääsi kyllä hieman yllättämään. Hihittelin salaa Likaisen Parketin kupari-innostukselle. Tiedättekö sillä ei meille ainakaan ikinä -tyylillä, kunnes jäin rysän päältä kiinni ja kiikutin kirppikseltä kotiin tämän kaunokaisen.

lisää makeita uutisia

2012-01-07T13:34:00.001+02:00

Jouluinen vaniljajuustokakku, puolukka-valkosuklaapiiras, valkosuklainen Baileys-juustokakku. Kuulostaako herkulliselta? Niin minustakin. Nämä ja monta muuta suussasulavaa reseptiä löydät ihanasta leivontablogi Murupullasta jonka ulkoasulle tehtiin ihmeitä vuoden viimeisinä ja ensimmäisinä päivinä. Ei voi muuta sanoa kuin nam!

www.murupulla.com

Ja Murupulla facebookissa.

unilelunsa kullakin

2012-01-07T13:27:00.004+02:00

Kyllä hammastahnatuubi kainalossa on hyvä nukkua.

uusi vuosi, uudet tuoksut

2012-01-06T15:38:00.002+02:00

Hyvin harvoin kohdalle osuu tuoksua joka saisi oikeasti pään pyörälle. Myönnän, että kylpyhuoneen pussukat pullistelevat jos jonkinnäköistä tuoksuvaa tököttiä. On kolakarkilta tuoksuvaa suihkugeeliä, karkintuoksuisia hiustenhoitoaineita, kirpeän raikasta shampoota, puuvillantuoksuista kosteusvoidetta ja vaikka mitä. Mutta sellaista the tuoksua jolta haluaisin tuoksua koko ajan, joka päivä, ei ole tullut vastaan.

Erittäin vahvana ehdokkaana ja useimpien päivien tuoksuna on ollut koko loppuvuoden erikoinen porkkanatuoksu joka hullaannutti kyllä tehokkaasti. Se on edelleen ihana, lämmin ja jännittävä mutta joinain päivinä ei vain tee mieli tuoksua porkkanalta. Ei voi mitään. Toinen vahva ehdokas ja pitkään perustuoksuna toiminut granaattiomena-vadelma on sekin ihana, raikas, yllättävä ja mieto. Sopii silloinkin kun harmittaa mutta ei sekään kaikkiin tilanteisiin sovi. Joskus ei tee mieli pirskahdella marjaisasti.

Joulu sai P:n viemään minut tuoksuttelemaan ja yllätin itsenikin. Olin ihan varma, että mitään maata mullistavaa ei tule vastaan mutta päätin kuitenkin kokeilla. Tuoksuin teininä monta vuotta Calvin Kleinin Onelta ja vaikka sekin ihana on edelleen, liittyy siihen liikaa keskenkasvuisia muistoja. Hiljattain lanseerattu Calvin Klein One Shock sen sijaan osoittautui uudeksi syväksi rakkaudeksi. Tuoksu on erikoinen, hauska, yllättävä ja vaimenee hieman ensihuumasta lämpimän makeaksi, melkein hattaraiseksi. Olin myyty heti. Testirannettani nuuhkien tein ruokaostoksia, pyysin P:tä nuuhkaisemaan vielä autossakin. Voittaja oli löytynyt. Tuoksu on niin huumava, että minun tekisi mieli suihkia sitä myös suihkun jälkeen yöksi.

Joulu sai aikaan tuoksuvia paketteja muillekin. Lahjoin itse P:tä ihan puhtaasti oman nenäni johdattamana ja pakettiin päätyi Dieselin Fuel for Life. Pyörryttävän upea miestentuoksu vielä pyörryttävämmän hienossa pullossa. (Kyllä, pakkaus on myös äärimmäisen tärkeä kriteeri tuoksulle.) Testiraati joulunvietossa oli täysin yksimielinen, niin mies- kuin naispuolisetkin osapuolet. Kyllä!

Me taidamme tuoksua näiltä koko vuoden.

korttimania

2012-01-06T15:17:00.000+02:00

Olen heikkona kortteihin. Niitä tarttuu mukaan aina kun jotain oivaltavaa tai ihanaa osuu vastaan. Joulupukki oli näemmä tietoinen tästä maniasta sillä kahdestakin paketista paljastui ihanuuksia. Sanna Annukat upeassa karhukotelossaan ja Marimekon toinenkin korttisarja. Kyllä pukki tietää ja kyllä nyt kelpaa lähetellä.

Kaiken kruunaa joululahja minulta minulle. Sata Pantone-korttia joista en kyllä tiedä raaskinko lähettää yhtäkään. Tekisi mieli koota näistä joku kollaasiseinä vaikka työhuonetta piristämään tai jotain muuta. Ideoita?

aukkopaikka

2012-01-05T20:34:00.002+02:00

Paikatakseni tätä kammottavaa aukkoa joka bloggailuni hetkellisestä hiljenemisestä on syntynyt, jaan teille kuvan siitä kun O koiran tapasi.

jos etsit kadonnutta aikaa

2012-01-04T19:47:00.000+02:00

loskaa ja lumoava näky

2012-01-04T18:42:00.000+02:00

Kengät täynnä loskaa kävin juttelemassa mukavia. Tällä kertaa muistin juoda sen tarjotun kahvinkin. Jotain muuta kuitenkin unohtui. Huomaan kamerasta tulleen jonkinlainen käteni jatkuva jatke. Kuvaan joka päivä jotain, aina löytyy ikuistettavaa. Tein kauan sitten periaatepäätöksen, että kamera kulkee mukana vaikka vähän kohlo onkin ja painaa. Eipähän ainakaan jää siitä kiinni kuvaaminen.

Useimmiten kuvaan pieniä tärkeitä asioita, keskityn yksityiskohtiin ja tunnelmoin. Dokumentoin arkea ja arjen pieniä iloja ja suruja. Harvoin ikuistan mitään massiivista tai edes varsinaisesti maisemia. Ei varmaan ole kovin vaikea arvata missä kamera oli tänään kun aurinko värjäsi hetkellisesti ikkunoita sulalla kullalla ja ne märät kengätkin unohtuivat sen näyn edessä mielestä.

Kyllä. Työhuoneen pöydällähän se. Luojalle kiitos kamerakännykästä mutta eipä ole hetkeen harmittanut näin paljon. Vähän olisi ollut toisen luokan kuvia jos rakas Canon-vanhukseni olisi ollut matkassa. Taisi pitää rokulipäivän sillä aikaa kun minä puursin töitä. Saattaa koittaa ~~ansaitut~~ yllättävät eläkepäivät jos näin alkaa käydä useammin.

taikapalloja ja keltaisia jälkiä

2012-01-03T22:51:00.001+02:00

Uudenvuodenaatto alkoi aiemmin mainitsemissani merkeissä Kiasman etkoilla. Ohjelmaa oli koko rakennuksen täydeltä aina varjoteatterista ääni- ja valoteoksiin asti. O oli toki aika pieni moniin pisteisiin mutta otimme irti mitä saimme. Äänistä, valoista, ihmisvilinästä ja teatterista nauttii pienikin. Ainakin osoittavasta etusormesta ja tauottomasta kato kato:sta päätellen. Meillä oli jälleen seurana ihana J joka kutsun Kiasmaan alunperin esittikin.

Puhalsimme taikapalloihin, kurkistimme tunneliin. Piirsimme valotikuilla videoscreenille ja lauloimme taikalinnusta teatteriesityksen mukana. Ihailimme maisemia, tutkimme äidin laukkua, vilkutimme kameralle ja juoksimme pitkin suurta vitoskerrosta. Ihmettelimme ihmisiä, vilkuilimme varjoja, kipitimme keltaisilla jäljillä, jotka sopivat täydellisesti Stonzeihin.

Matka etkoilta jatkoille oli melkein yhtä jännittävä. Junia oli neljä jumissa, yksi rikki, vaihdevika, vaihdoimmekin junaa kesken kaiken ja odottelimme keskellä ei mitään ties kuinka kauan. Kiitos Kiasma ja kiitos VR varsinaisesta uudenvuodenseikkailusta!

Osa kuvista J:n käsialaa.

dynamiitti myös päivänvaloon

2012-01-02T18:01:00.002+02:00

Ulkona puhaltaa lumimyräkkä ja aika monessa paikassa uudet tuulet muutenkin. Tämä tammikuu on siitä erikoinen, että yleensä vuodenvaihde tarkoittaa pientä hengähdystaukoa ja tammikuu lojumista nollaten kaikkea sitä syksyn hässäkkää. Nyt moni projekti näkee päivänvalon (lumimyrskyn?) tammikuun aikana joten töitä on paiskittu pikkutunneille asti ihan vuoden viimeisiin päiviin asti.

Ihan äsken avasi Candy Shop jo bloginsa oven ja myös Lazy Dynamite -blogissa pistettiin kertakaikkiaan tuulemaan ja uuden ulkoasun kimpussa on askarreltu ilta jos toinenkin. Lopputulos on vihdoin nähtävillä ja lienee kirjoittajalla kaikenlaisia ässiä hihassa tulevaisuuden varalle muutenkin. Eli tutustu ja ihastu! Tarkempaa taustoja valottavaa postausta tulossa lähitulevaisuudessa, pieni maistiainenhan saatiin jo aiemmin.

Ja eivät nämä kuulkaa tähän lopu. Pari yllätystä on minullakin vielä takataskussa tammikuulle.

suu auki samoissa rattaissa

2012-01-02T08:39:00.001+02:00

Vuosi sitten uutena vuotena O oli vuoden pienempi, vain kolmikuinen. Vuosi sitten kuvasin samalla kameralla, samassa kaupungissa mutta en tallentanut yhtään ilotulitetta muualle kuin muistoihin. Vuosi sitten O:kin ihasteli niitä tulitteita suu auki ja tänä vuonna sama juttu. Sama ilme, sama innostus, samat lainarattaat, vähän isompi haalari ja uusi hattu. Ja tänä vuonna otin muutaman tulitekuvankin, elämäni toiset ilotulituskuvat koskaan. Ensi vuoden tavoitteena on sama innostunut ilme ja parempia kuvia. Nythän olen jo edistynyt kun viime vuodelta niitä kuvia ei ole ollenkaan vaikka tämän vuoden laatukaan nyt päätä huimaa. P:n tavoite on varmaan vielä isompi tulite kun tänä ja viime vuonna, arvaan ma.

makeita uutisia

2011-12-31T11:58:00.000+02:00

Muistatteko vielä neilikat ja munakoison? Ja ne origamisydämet joita vilahteli aina välillä (yö)työpostauksissa?

Nyt se on vihdoin täällä! Juuri avattu Suomen makeimman kosmetiikan verkkokaupan Blogi! Candyshopin löydät myös Twitteristä ja Facebookista. Tulevaisuuden varalle on suunniteltu jo vaikka mitä, pysy mukana!

lämpimän veden illuusio

2011-12-31T11:21:00.001+02:00

P soitti teekaupasta. Kyllä, se oli hieman kummallista jo itsessään ja etenkin näin vannoutuneessa kahvinjuojaperheessä mutta se poiki minulle kauan metsästämääni lakritsiteetä. Pussukka tuoksui huumaavalta jo avaamattomanakin. Lakritsilta, anikselta, pyörryttävän ihanalta.

Kaivoin esiin korkean lasin, lusikan ja vettä. Teepallon ketjuineen ja päätin hemmotella itseäni oikein kunnolla höyryävällä kupposella ja hetken rauhalla. Nuuhkin pussukan tuoksua ja en meinannut malttaa odottaa, että se jäähtyisi suutapolttavasta vaiheesta maista varovasti -vaiheeseen.

Vaan ei. Ei se siitä muuksi muutu. Paul Reiserin sanoin, se on aina vaan kupillinen haaleasti maustettua lämmintä vettä. Mikä hitto siinä on, että oli kuinka hieno ja hyväntuoksuinen teepussukka tahansa, on lopputulos aina sama. Muistin taas miksi juon kahvia.

kuusitoista kotia

2011-12-30T08:44:00.000+02:00

Tämä on minun kuudestoista kotini. Muuttoja on matkan varrelle osunut aikamoinen kasa ja eri kaupunkeja ja kuntiakin on kertynyt kuusi tai seitsemän. Maita takana on kolme, niistä tosin yksi tämä nykyinen eli siitä suunnasta lista ei ole niin kovin levähtänyt kuitenkaan. Aikamoista kaahotustahan tämä on ollut, kodista toiseen, asunnosta toiseen. Ihmisiä, muuttoja, elämänvaiheita. Soluasuntoja, jaettuja asuntolahuoneita, yksiöitä, kolme huonetta ja keittiö. Omakotitaloja, kerrostaloja, rivitalokin siellä välissä. Ja pahimpina hetkinä pelkkä työhuoneen musta sohva.

Joskus nuorempana koin hetkellisesti olevani juureton, en mistään kotoisin. Etsin omaa paikkaani poukkoillen paikasta toiseen. Sittemmin olen alkanut yhä enemmän arvostaa kaikkia niitä vaiheita ja muutoksia. Jokaisella niistä on ollut tarkoituksensa, jokainen on jättänyt jälkensä hyvässä ja pahassa. Ehkä juuri silloin niitä hetkiä eläessä, se ei ole aina tuntunut siltä. Mutta näin jälkeenpäin ajateltuna. Ilman kaikkea sitä minä en olisi minä enkä minä olisi tässä.

Usein kuulostaa siltä, että jatkuvassa murrostilassa elävä ihminen ei haluakaan pysähtyä, juurtua paikalleen. Parjataan pikkukaupunkeihin jääneitä luokkakavereita ja taivastellaan kuinka kamalaa olisi asettua aloilleen. En mä vaan kato pysty. Olin itsekin tätä mieltä, ennenkuin elämä kiepsahti itsestään siihen suuntaan. Pakottamalla en varmaan olisi pysynytkään paikoillani, olisin rimpuillut irti ja rimpuilinkin kun joku sitä yritti.

Nyt olen asunut samassa osoitteessa melkein viisi vuotta eikä minulla ole kiire minnekään. Ensimmäistä kertaa ikinä olen tyytyväinen kotiin, vierellä olevaan ihmiseen, vaiheeseen joka on juuri nyt menossa. Toki se sama vauhti ja villi energia näkyy muilla elämänaluilla mutta enää minulla ei ole kiire pois fyysisesti. Minulla alkaa olla juuret. Ei ehkä tähän paikkakuntaan mutta näihin ihmisiin, tähän kotiin, O:hon joka teki tästä lapsiperheen kodin.

Olen myös aivan varma, että kaikki se kaahotus tarvittiin jotta osaisin nyt asettua aloilleni. Minun piti rynnistää päätäpahkaa kaikkiin niihin asuntoihin, kaikkien niiden seinien sisälle, niihin sänkyihin, niihin eteisiin, niiden ihmisten kanssa jotka siinä sillä hetkellä sattuivat olemaan. Jotta sitten kun tämä nykyhetki koittaa, osaisin olla läsnä juuri tässä, juuri nyt.

erään kuvan tarina

2011-12-29T17:26:00.000+02:00

Olipa kerran pieni kuva, jonka loppukäyttäjä näkee ensi vuoden puolella tällaisena. Toki konktekstiinsa liitettynä, osana verkkopalvelua jonka kimpussa työskentelen. Kuva on tässä lopullisessa koossaan.

Yksikään visuaalinen elementti ei päädy käyttöön ilman syytä tai jonkinlaista taustaa, toisilla se tausta on värikkäämpi kuin toisilla. Joillekin kuville syntyy tarina. Ja vaikka se ei näykään varsinaiselle käyttäjälle kuvan vilahtaessa karusellissa ohi, sillä on silti merkitystä. Se on kuvan juuret, perusta, prosessi.

Ensimmäinen ehdotukseni ammattialalle hallinto oli kuvapankkikuva Vastavalo -kuvapalvelusta, se näytti tältä. (kuva lainattu mainitusta lähteestä eli Vastavalosta.)

Seuraavassa sähköpostissa oli kuitenkin riipaiseva kommentti siitä kuinka surullista on piilottaa kaikki ne ihmiset tuonne synkeään toimistorakennukseen vaikka se kuvaava onkin. Hetken pähkäiltyäni päätin ottaa kuvan itse kuten osan muistakin kuvista ja aloin pohtia mitä hallinto itseasiassa on.

Iltayöstä se sai vihdoin muodon mielessäni. Se on sitä, että on kaikki langat käsissä.

Etsin äkkiä varastoistani vaaleaa lankaa jotta se erottuu taustasta, teippailin niitä valaisimeen, tv-tasoon, kiilakehyksen reunaan ja kaivoin kaapista O:n räiskyvänpunaisen pyyhkeen taustaksi. Sitten hiivin makuuhuoneeseen herättämään P:n joka ei hämmentynyt sekunniksikaan kun pyysin apua. P itseasiassa näki kauluspaidan ja kameran ja alkoi pukea paitaa samantien päälleen. Olen saattanut joskus aiemminkin saada outoja ideoita keskellä yötä.

Karvakaksikko ei voinut vastustaa lankojen kiusausta vaan liittyi assistenttijoukkoihin. Muuna ryhmänä toimivat kamerani, lisäsalama, olohuoneen seinä sekä valmistelemani lanka-asetelma. Saatuani kuvat päästin P:n nukkumaan, latasin kuvat koneelle, käsittelin niistä parhaan ja lähetin sen katsottavaksi.

Seuraavana aamuna tuli vastaus. "Kiitos voimaannuttavan punaisesta langat käsissä -kuvasta, toivottaa hallintobyrokraatti."

Sen pituinen se.

valoa tunnelin päässä eikun kiasmassa

2011-12-28T21:16:00.000+02:00

Uutta vuotta meinattiin meillä juhlia melko lapsilähtöisesti ja rauhaisasti pienen täystuhon kanssa. Tänään sain kuitenkin kutsun joka on ihan pakko mahduttaa jo melkein lukkoon lyötyyn vaikkakin leppoisaan ohjelmaamme. Kiasma muuttuu uudenvuodenaattona valoteokseksi, taaperotyöpajoiksi ja koko perheen ohjelmanumeroksi. Muksuystävällistä ohjelmaa riittää yhdestä viiteen eri pisteillä pitkin Kiasmaa ja jos pontta riittää, seuraavana päivänä pääsisi tutkailemaan typötyhjää rakennusta. Aika harvinaista herkkua siis ja ainakin allekirjoittaneen tekisi mieli sinnekin. Voi tosin olla, että tällä kertaa kiepsahdamme vain nauttimaan varjoteatterista, valomaalauksesta ja muusta mukavasta mukula kainalossa.

Mitä sinä teet uutena vuotena?

Lisäinfoa täältä ja kuvalaina samasta paikasta.

mitä isot edellä, sitä pienet perässä

2011-12-28T14:36:00.002+02:00

Ei tosin ihan yhtä hyvällä menestyksellä.

maastoutukaa!

2011-12-28T10:47:00.001+02:00

Mistä alkaa sohva ja mihin loppuu Rukkanen. Päivän parhaan naamioitumisen palkinto on juuri jaettu.

selkä busineksessa

2011-12-28T08:03:00.001+02:00

Eli niinsanotusti bäk in bisnes. Eilinen meni vielä jotenkin haahuillessa ja siivotessa lattiasta kattoon kun sitä en ehtinyt ennen joulua tehdä. Tänään tartuin jälleen ~~toimeen~~ tietokoneeseen. Herättelen aivosolujani suklaakonvehtikoomasta Illustratorin kanssa taistellen. Mikään ei piristä enemmän kuin heti lomanjälkeisaamusta ohjelma johon et ole tottunut kunnolla.

Pukki oli oikein innostunut ja joulun lahjasaldo oli melkoinen. Vähän hämmentyneenä pohdin, että olinko minä tosiaan noin kiltti. Eilen haettiin postista vielä yksi paketti. Se ei tosin ole joulupukilta vaan eräältä asiakkaaltani.

joulua

2011-12-24T11:33:00.000+02:00

vihdoin

2011-12-23T21:31:00.001+02:00

Neljän tunnin päiväunien jälkeen asettuivat maailmankaikkeuden mittasuhteet taas raiteilleen.

oikeassa paikassa oikeaan aikaan

2011-12-23T09:01:00.001+02:00

Tietenkin juuri silloin kun on jo valmiiksi hillitön (lahja)kasa raahattavana, sitä osuu vaateliikkeen lopettajaisiin joissa myymäläkalusteita myöten myydään kaikki pois. Ja naurettavan halvalla tietysti. Olen haaveillut vaaterekistä iät ja ajat. Kun se kävelee vastaan vaivaisella kymmenen euron hinnalla niin pakkohan se on ostaa pois. "Vietkö heti mukaan, kaksi sitä on käynyt jo katselemassa mutta miettivät vielä." No minä en todellakaan mieti! Paitsi hetki sen jälkeen kun olin kävellyt ulos kasseineni ja rekkeineni ja minulle valkeni, että millä hitolla minä nämä kaikki vien kotiin.

Kiitos P:n salama(McQueenin)nopean toiminnan, rekki saapui lopulta kotiin autolla. Se hakee vielä hieman paikkaansa makuuhuoneessa mutta on nyt jo näyttänyt kyntensä. Kuten karvainen tarkastajammekin joka oli varsin kiinnostunut kasasta metalliputkia.

mukavuusalue

2011-12-22T17:07:00.000+02:00

Koska työnteosta ei oikein tullut mitään, menin äsken mukavuusalueeni ulkopuolelle ja ompelin hieman. Ei se jälki edelleenkään mitään sertiä saisi mutta välttänee kotikäytössä. O:n oma mukavuusalue, eli sänky sen sijaan parani huomattavasti näiden ompelemieni (joulu)lakanoiden myötä. Jouluisen niistä tekevät tietenkin punaiset linnut, eikö vain. Ikean lastenkangas muuntui ~~näppärissä sormissani~~ rähmäkäpälissäni pussilakanaksi ja sen toinen (musta) puoli on vanhasta aluslakanasta jonka pistin päreiksi. O:n aluslakanan tein samaisesta lakanasta ja sekin on musta. Sävy sävyyn, kato. Omat päreet riittivät juuri ja juuri vaikka kyseessä olikin vain suoraa ommelta. Ivana Helsingin pussilakanat tulivat hauskoissa pusseissa (hehheh) jotka taipuivat oivallisesti tyynyliinoiksi. Eikä niissä tarvinnut edes luojan kiitos ommella mitään.

violetteja kansioita

2011-12-22T12:34:00.000+02:00

Maanantain kuvauskeikka oli sangen tavallinen mutta koskettava. Publiikin eli valmistujaisten kuvaaminen viestintää ja opintopalveluita varten. Sieltä niitä maistereita (ja kandeja) valmistui taas kasapäin ja White Christmas kaikui upeaäänisen esiintyjän laulamana. Yksi jos toinenkin ehti tiedustella allekirjoittaneen valmistumisaikataulua. Eräs koulukavereistani totesikin kuohuviiniä siemaillessaan sangen osuvasti, että ethän sä mitään kerkiä valmistua kun sä teet kaikkea tätä muuta koko ajan.

Josko sitä sitten jossain vaiheessa seisoisi siellä itsekin violetti kansio kädessä ja ruusu toisessa.

hämähäkkejä ja hiuksia

2011-12-22T00:52:00.003+02:00

Tänään bongatut vessanseinäkirjoitukset olivat sangen avartavia.

kaikkea sitä

2011-12-21T07:57:00.001+02:00

Kun projekteja on monta, joka sormelle, ovat päivätkin aika moninaisia. Viime aikoina olen töistä mukaani saanut mm. valkeita ruusuja, hohdepuuteria ja halkoja. Minulle on tarjottu juustokakkua ja olen kaivanut koristekolvini kaapista. Ihan ihme touhuahan tämä on mutta juuri siksi niin sykähdyttävää joka kerta. Koskaan ei tiedä mitä sähköposti tai seuraava asiakaspalaveri tuo tullessaan.

viime tinka ja valtava pahvipipari

2011-12-20T11:18:00.001+02:00

Minä olen niitä ihmisiä jotka askartelevat joulukortit viime tingassa ja pistävät joka vuosi ykkösluokan merkeillä matkaan jotta ne ehtisivät edes joten kuten perille. Tänä vuonna yllätin itsenikin ja täytin kuin täytinkin pari punaista joulupostikuorta. Yhtenä innoittajana tosin toimi Posti itse, joka oli sponsoroinut minua joulumerkeillä. Ja joulukorttejahan minulla oli tietenkin vino pino omasta takaa.

Päätin kerrankin oikein ryhdistäytyä ja muistin kaikkia niitä asiakkaitanikin joulukortilla joille se etanaosoite vain löytyi. Tänä vuonna on ollut vauhdikasta ja on aloitettu paljon uutta, uusien ihmisten kanssa. Toisaalta vanhat tutut ovat tukevasti ja turvallisesti mukana edelleen ja sekin on kullanarvoista nykyajan hektisessä työelämässä. Halusin siis kiittää ja muistaa. Niille jotka ette korttia saaneet, se tulee tässä, toivottavasti tavoittaa mahdollisimman monta teistä:

Asiakkaiden lisäksi tietenkin postia lähti myös lähipiirille. Olin kiireen keskellä jo luopunut O joulukuvissa lampaantaljalla -ideasta mutta innostuin sitten kuitenkin ja koska mummut ja mummit odottavat joka tapauksessa uusia kuvia, päätin toimia heti. Valtava jättipipari vaan pahvista pikaisesti, vähän valkoista maalitussia pintaan ja O:lle. Ja tietenkin myös se lampaantaljaa modernisti markkeeraava tekokarvahirvitys taustalle.

Parasta oli täysin mahdoton valita joten suku sai kasan kuvia. Ja osa myös kasan korttejakin. Kolmen suklaakortin sarjasta mm. minun vanhempani saivat kaikki kolme, jokaiselta meistä. O:n kuva näkyi koristavan myös erään asiakkaan seinää kun eilen käväisin töissä kuvauskeikalla. Osalle asiakkaista O kuuluu kalustoon ja heille lähti pienenä ekstrana kortin lisäksi kuva tai kaksi.

Postiin vein nämä kymmenet kuoret jo ennen sitä viimeistä mahdollista päivää. No okei, toiseksi viimeisenä mutta näin viime tipan ihmiselle sekin on jo saavutus.

(kuvissa vilahteleva veikeä, piparin kanssa sävy sävyyn sopiva tyyny on saatu Hanhi Designilta.)

matkija ja mustavalkoista

2011-12-19T22:14:00.000+02:00

Joskus minusta tuntuu, etten keksi enää mitään itse. (Blogi)maailma vilisee ihania ideoita joita tekee mieli kokeilla ja sitten taas toisaalta moni asia tuntuu olevan ilmassa monella suunnalla samaan aikaan. Omatkin ideat seuraavat usein huomaamatta valtavirtaa vaikka niistä virtaa omaan elämään saisikin. Joihinkin asioihin silmä myös tottuu. Kun ne tulevat tarpeeksi usein vastaan, alkavat ne väistämättä miellyttää ja niitä alkaa hinkua omaankin ~~blogiin~~ kotiin.

Olen aina halunnut tehdä ja ideoida itse. Kuvata ja tuottaa materiaalin alusta asti, käyttää vain omaa ja luoda jotain uutta. Toki kuten mainitsin, osa asioista on samaan aikaan mielessä muillakin. Tiettyjä juttuja vain alkaa putkahdella ja ne originelleiltäkin tuntuneet ajatukset muuttuvat äkkiä massaksi. Kun on kauan tehnyt kaikenlaista tuntuu joskus toisaalta helpottavalta joko ostaa valmista tai mukailla mukavaa ideaa. Kestosuosikkinani on vuosia ollut lause "voishan sen tehdä itse". Valitettavasti aina ei jaksa eikä ehdi ja vasta viime aikoina olen antanut itselleni luvan olla välillä tekemättä itse kaikkea.

Tänä vuonna menin jouluaskarteluineni sieltä mistä aita on matalin. Pakettikortit leikkasin jämäpahveista ja kartongeista joita löysin kätköistäni. Koristeeksi päätyi supertrendikästä sähköteippiä ja vähän sitä washimalliakin. Vinoraidoilla tietysti. Paketointiin hyödynsin valtavia Stendigin sivuja ja loppuihin käärin mustavalkopilkullista. Kokonaisuuden kruunaa erittäin epäyllätyksellisesti musta nauha. Helppoa, nopeaa ja mukavan näköistä. Ja niin nähtyä vaikka mukavalta näyttääkin.

Töissä sen sijaan olen jatkanut entiseen malliin. Yrittänyt ainakin tehdä, tehdä, tehdä itse. Astunut ulos mukavuusalueeltani, venyttänyt omia rajojani. Piirtänyt, maalannut, ommellut, kolvannut. Opetellut käyttämään ohjelmistani eri työkaluja kuin yleensä, yhdistellyt asioita, yrittänyt löytää jokaiseen projektiin jotain tuoretta, omaperäistä, erottuvaa ja uutta. Ostanut fontteja joita en aiemmin tiennyt olevan olemassakaan, yrittänyt nähdä laatikon ulkopuolelle, sisään, alapuolelle ja läpi. Toivon, että sillä elämänalueella panostus näkyy ja tuntuu.

Muissa asioissa voikin sitten vähän hengähtää. Nauttia muiden ideoimista ihanuuksista, soveltaa haluamiaan palasia tai ostaa vaikka valmiina. Ja ripustaa jouluksi paperitimantteja ikkunaan, antaa mustavalkoisia, teipillä koristettuja paketteja, juoda Blossa-glögiä ja kuvata kynttilöitä sekä valopalloja blogiin.

ensin - sitten

2011-12-19T10:08:00.001+02:00

Ensin on pakko saada olla räjähtäneen näköinen puoli yhdeksältä, juoda kahvia tukka pystyssä ja silmäpussit sojottaen. Edellisen yön meiningin kutsuminen nukkumiseksi olisi halventavaa. Ensin on saatava olla pörhöttynyt, kiukkuinen ja yksin.

Jotta voisi olla kello yhdeltä valotusarvot tarkistettuina, hame suorassa, tukka nätisti. Ikuistamassa monen suurta päivää kuviin.