20130704

muistiinpanoja

Minä olen sen verran vanha(a koulukuntaa), että teen edelleen muistiinpanot mieluiten käsin. Käytän toki kännykän kalenteria ja erilaisia sähköisiäkin listoja, merkintöjä ja luetteloita mutta pääosin haluan kirjoittaa asiat paperille ylös. Ja vetää niitä ihan konkreettisesti kuulakärkikynälläni yli kun ne on tehty.  Aloitan edelleen kaikki työtkin luonnostelemalla lyijykynällä vaikka lopputyöskentely tapahtuukin useimmiten virtuaaliympäristössä.

Joskus on kuitenkin paitsi kiire, myös puutetta paperista, kynästä tai molemmista. Silloin turvaudun viimeisenä oljenkortena kännykän muistiinpanoihin. Ongelmana on lähinnä se, että kyseessä on minulle niin harvinainen tapa laittaa asioita ylös, etten muista niitä sieltä edes kaivaa. Päätin äsken hetken mielijohteesta tarkistaa mitä kaikkea siellä onkaan ja täytyy myöntää, että suurin osa menee yli hilseen minultakin.

Tässä pieni maistiainen, kirjoitusvirheet ja välimerkkiongelmt autenttisia;

Ilmaiseksi ei anneta, desigb-huumeita ei oteta ja aiba pyyhitääb edestä taaksepäin.

En olisi hyvä vaan ehdottomasti paras.

1312

00.06 20N Hietalahdentori

Kiinteistötahkola

Verkot arts

Oodi auringonnousulle breakfast

Pilvilinnan pihapenkereen istutukset

Onko kynsilakkaita?

Me meinataan kaikki myllätä Ei muristella, täällä on villasukka Sä oot traktori. Äiti nosta jalat ylös ja kauhaa. Lumimies. 4357

Espoon taitoluistelo aikuisruhnä

Miten sinä laitat asioita muistiin?

6 kommenttia:

  1. Ihanaa tekstiä :) Kynä ja paperi linjalla mennään täälläkin. Joskus hätätapauksessa käytän iphonen kalenteria tai muistiinpanosivuja mutta kynä+muistivihko toimii nopeammin (tällä iällä...)

    VastaaPoista
  2. Täällä kans kirjoitellaan edelleen (ja varmasti hamassa tulevaisuudessakin) asiat muistiin perinteisellä tyylillä, eli mustaa valkoiselle!

    VastaaPoista
  3. Minä kirjoittelen asioita lapuille ja kännykän muistioon.
    Molemmista löytyy välillä kryptisiä viestejä menneisyydestä.

    Parhaat olivat kyllä ihan itse keksimäni laulun sanat, jotka kirjoitin ylös keskellä yötä herättyäni. Silloin ne vaikuttivat huipputaiteelta ja äkkiä tallentamisen vaativilta, mutta aamulla selvisi ettei tuotos ollutkaan kovin hääppöinen. :D

    PS. Jos Villervallat nappaavat, blogissa olisi jätskipaitojen arvonta. :)
    http://kideblogi.fi/ilmansinuaolenlyijya/kesainen-villervalla-arvonta/

    VastaaPoista
  4. Paperin ja kynän nimeen vannotaan täälläkin. Kännykästä löytyy silti myös kaikenlaisia muistiinpanoja, joista yksi erikoisimmista on seuraava: heitto, liukastuminen, kuristus.

    Oon varmaan jo pari vuotta miettinyt, että miksi oon tuollaisen muistiinpanon tehnyt, enkä voi poistaa sitä, jos se vaikka onkin tärkeä :)

    VastaaPoista
  5. Paperin ja kynän nimeen vannotaan täälläkin. Kännykästä löytyy silti myös kaikenlaisia muistiinpanoja, joista yksi erikoisimmista on seuraava: heitto, liukastuminen, kuristus.

    Oon varmaan jo pari vuotta miettinyt, että miksi oon tuollaisen muistiinpanon tehnyt, enkä voi poistaa sitä, jos se vaikka onkin tärkeä :)

    VastaaPoista
  6. Lukuisiin muistikirjoihin ja vihkoihin, revityille paperin palasille, kalenteriin ja joskus kännykän muistiin (jonne ne minulla unohtuvat), tietokoneen syövereihin eli mahdollisimman moneen eri paikkaan, jotta kaikki on mahdollisimman sekavaa :)

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!