20130617

sokerimuroja ja liekitettyä appelsiininkuorta

Varsinaisessa vuoristoradassa meni koko viime viikko, viikonloppua myöten. Ylä- ja alamäet seurasivat toisiaan sellaisella vauhdilla, että vatsanpohjassa kiertää vieläkin.

Olen tavannut ihmisiä, puhunut lapsista, juomien sekoittamisesta ja juhannussuunnitelmista. Kutsunut ihmisiä työhuoneelleni vain tajutakseni, että on jollain oudolla tavalla melkein intiimimpää kuin tulla käymään minun kodissani. Täällä kaiken sekasorron keskellä on aidoin läpileikkaus siitä kuka ja mitä minä olen. Kotona kun saatan joinain viikkoina käydä hädintuskin nukkumassa.

Olen korjannut käännösvirheitä yötä myöten, katsonut kuinka sähköpostilaatikko täyttyy nopeammin kuin ehdin reagoida, pinnistänyt viimeiseen asti ja sen yli. Kerännyt kaikki voimani ja jaksanut vielä vähän. Sanat silmissä vilisten viilannut pilkkua ja vihdoin lähettänyt painotiedostot ja alkanut itkeä onnesta, helpotuksesta ja väsymyksestä kai.

Olen juonut järjettömät määrät kahvia, zero colaa ja vichyä, syönyt aamiaista lounasaikaan tai lounasta yöllä. Pessyt pyykkiä töissä ja tehnyt töitä baarissa. Käynyt keskusteluja englanniksi ja salakielellä. Saanut yllättäviä lahjoja ja vähemmän miellyttäviä uutisia.

Olen istunut työpalaverissa, jossa puhuttiin moottorisahoista ja Tsernobylistä. Tavannut sattumalta työkavereita vapaalla, tuttuja vuosien tai internet-yhteyden takaa. Saanut kasvoja nimille ja nimiä kasvoille. Tutustunut ihmisiin, jotka tietävät minusta enemmän kuin moni muu.

Olen istunut aamukuudelta studiolla melkein työhuoneen naapurissa kuuntelemassa maailman kauneinta musiikkia ja syliini on tipahtanut jännittäviä uusia työprojekteja jollaisista en ole uskaltanut koskaan edes haaveilla.

Olen nauranut itseni tärviölle huonoille vitseille, juonut vadelmapirtelöä ja juomaa, jossa oli taivutetut pillit, ananaksenlehtiä sekä liekitettyä appelsiininkuorta. Olen valvonut myöhään, herännyt aikaisin, käyttänyt pakon edestä myös metroa vaikka inhoankin sitä yli kaiken.

Olen tanssinut, itkenyt, nauranut, suuttunut, ilahtunut, yllättynyt ja saanut enemmän kuin olen antanut.

Eilen olin yhtäkkiä vastoin alkuperäistä suunnitelmaa jo kymmeneltä puhtaissa lakanoissa, O vieressä tyytyväisenä tuhisten. Iltasatukirja kädessä, olkapäällä pitkäksi venähtänyt lapsen hiuspehko. Kädessä pieni käsi, joka tarvitsee minua. Siinä hetkessä yhtäkkiä olin juuri oikeassa paikassa ja kaikki loksahti kohdalleen. Sokerimuroilta tuoksuva maailman rakkain kainalossa minä lauloin hämähämähäkkiä kunnes O nukahti.

Itse valvoin vielä pitkään, mietin mitä kaikkea elämällä onkaan vielä annettavanaan.

4 kommenttia:

  1. Kuullostaa elämältä isolla E:llä!

    VastaaPoista
  2. Luen nyt blogiasi suuremmalla mielenkiinnolla kuin aiemmin (vaikka silloinkin suurella mielenkiinnolla). Vertaistukeudun sinusta ja tilanteestasi. Hyvä mieli, että sinulla on O ja hyvämieli että sinä(kin) pidät töistäsi, jotka pitää arkea kasassa. Minulta löytyy tuo jälkimmäinen, jonkinlainen suojaava tekijä se sekin on. Vaikkakin niitä töitä olisikin välillä liikaa :) Mutta niinhän se kyllä taitaa olla aina, kriisiä tai ei.

    Tsemppiä ja voimia ja sinä selviät.

    Restricted randomization / http://lily.fi/blogit/satunnaistettu-elamani

    VastaaPoista
  3. Olet ihana! Niin aitoa havainnointia, vaikkakin varmasti vain pintaraapaisua siitä mitä elämäsi on oikeasti. Pienet asiat tekevät ison elämän.

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!