20130502

putkia, sitruunaa ja puhelinkeskusteluja

Kaikki alkoi maaliskuun alkupuolella kun ostin uuteen kotiin WC-raikastimia. Tiedäthän sellaisia muovihäkkyröitä, jotka kiinnitetään pöntönreunaan ja ne tuoksuvat sitruunalta. Enpä olisi uskonut, että annoin tietämättäni alkusysäyksen tämän päivän käänteille.

Niin, WC on tukossa. Syy on luultavasti vetäessä putkistossa kolahteleva raikastin, joka on epäilemättä päätynyt loppusijoituspaikkaansa O:n toimesta. Ei siinä mitään, tukosta on yritetty nyt avata kotikonstein ja kun ne eivät ole toimineet, on aika soittaa putkimiehelle. Helppo homma, niinhän sitä luulisi, eikö vain?

Töihin lähtiessä nappasin alaovelta tarvittavat numerot talteen, moikkasin talonmiehen hommia hoitavaa naapuria ja suuntasin tärkeisiin kuvauksiin. Matkalla soitin infotaululta löytyneen isännöitsijän numeroon. Leppoisa kaveri pahoitteli ja kertoi toimineensa osoitteeni isännöitsijänä eiliseen asti mutta ei tiedä kuka hommaa tekee tänään. Hän kehoitti olemaan yhteydessä naapuriini, siis siihen, joka lähti kanssani samaan aikaan töihin.

Seuraavaksi soitin isännöintitoimiston asiakaspalveluun. Rempseä täti halusi yhdistää minut samalle henkilölle, jonka kanssa juuri puhuin. Hän ei suostunut uskomaan, että olin jo puhunut saman kaverin kanssa tuloksetta muutamaa inuuttia aiemmin. Hän ei myöskään tiennyt, kuka isäinnöintiä hoitaa juuri nyt.

Päätin tarttua härkää sarvista ja soittaa suoraan alaovelta löytyneeseen putkifirman numeroon. Alkaapahan tapahtua edes jotain. Numerosta vastaa iloinen mutta hieman hämmentynyt mieshenkilö, joka kertoo kyllä asuneensa samalla kadulla kanssani aiemmin mutta sanoo, ettei hän ole mikään putkimies, eikä hänellä ole aavistustakaan miksi hänen numeronsa on asuntoni alaovella putkifirman päivystysnumerona.

Tässä välissä olen toki saapunut kuvauspaikalle, hoitanut muutaman työsähköpostin, soittanut äidilleni, joka on O:n kanssa meillä ja yrittänyt orientoitua päivän oikeaan asiaan ja saanut onneksi myös kupin tai kaksi kahviakin.

Ei muuta kuin kone auki ja etsimään infotaulussa mainittua putkifirmaa. Firma löytyy, numerokin löytyy, puhelin käteen ja kappas, valitsemanne numero ei ole käytössä.

Google auki, muut putkifirmat asuinalueeltani esiin ja eikun soittamaan. Ensimmäinen, joka vastaa, kertoo ettei kyseistä firmaa ole enää olemassa. Toisessa vastaa kiireinen mieshenkilö, joka käskee olla yhteydessä taloyhtiöni huoltofirmaan. Selitän jo varsin epätoivoiseen sävyyn tilannetta ja hän lupaa palata asiaan jos laitan sähköpostia.

Nyt olen laittanut sähköpostia ja elän toivossa. Ei kellään olisi muuten tarvetta kolmelle sitruunantuoksuiselle raikastimelle?

7 kommenttia:

  1. Tuo on juuri noita simppeleitä "mä äkkiä hoidan tän"-juttuja, jotka räjähtää käsiin. Toivottavasti joku tulee ja korjaa tilanteen!

    VastaaPoista
  2. toi on jännä että asunut samalla kadulla ja laitettu putkifirman numeroksi! :D Mulla on itellä jonkun pelimiehen vanha puhelinnumero, niitä kun kierrätetään. Joskus sain joltain Helsingin alueen terveydenhoitajatädiltä puhelun:"tässä olis nyt nää teidän sukupuolitauti testien tulokset"... "no mä en o hetkeen helsingissä asunut enkä kyllä hiljattain käynyt missään terveysasemilla sielläpäin". Täti suuttui kun kerroin että tämä on ihan minun oma puhelinnumeroni ja kysyi minulta että mistäs hän nyt sitten saa tämän tyypin numeron.. Sanoin että se ei taida olla minun ongelmani :D

    VastaaPoista
  3. Onks tää joku lasten salaliitto, just pari päivää sitten tutun lapsi tukki niiden vessan putket raikastimella :D

    VastaaPoista
  4. WC-raikastimet hyppivät putkiston syövereihin ihan ilman pikku apulaisiakin. Meitä on ainakin kohdannut samanlainen tilanne vaikka lapsia ei ollut WCssä vieraillut. Meillä jouduttiin muistaakseni irrottamaan koko pönttö, että muovirimpula saatiin putken mutkasta pois jumittamasta. Tsemppiä, toivottavasti sotkut selviää!

    VastaaPoista
  5. Muistin yhtäkkiä, että lapsena ollessani perhepäivähoidossa pudotin vahingossa sellaisen raikastimen pönttöön. Hätäännyin, en uskaltanut koskea veteen ja yritin hoitaa tilanteen vetämällä vessan. Eihän se sillä hoitunut... Putkimies paikalle vain. En koskaan tunnustanut.

    VastaaPoista
  6. Anonyymi3/5/13 11:06

    Putkimies kaveri kiroaa nuo muoviset raikastinhärpäkkeet alimpaan *elvettiin. Itselleni on käynyt samalla lailla, sen jälkeen en ole niitä käyttänyt.
    Ja ei, kaverini putkifirma ei valitettavasti ole siellä pääkaupunkiseudulla :/

    VastaaPoista
  7. Anonyymi5/5/13 00:46

    Meillä oli joskus wc-ankan(?) semmoista geelitöhnää joka semmosesta putkilosta "ammuttiin" kiinni pöntön seinämään. Se on siis vain sitä raikastinta, tuhtina geelina, ja pikkuhiljaa liukenee huuhteluveteen. Se oli kätevää, tarviiskin semmosta taas metsästää...

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!