20130530

onko espanjalaisilla isot jalat?

Tennareitahan ei tunnetusti ole koskaan liikaa. Ei äidillä eikä tyttärellä. Zaran lastenosaston pitsiset nudetennarit olivat kertakaikkiaan niin suloiset, että päätin kartuttaa kuitenkin varastoa vielä niillä.

Yleensä Zaran koot ovat olleet aika pieniä niin lasten kuin aikuistenkin osastolla mutta nämä olivatkin yllättävän suuret kokoonsa nähden. O vaati ne silti heti jalkaan ja pikatestin jälkeen (juokse parvekkeelle ja takaisin niin äiti katsoo voiko niillä juosta) annoin periksi. Ovathan ne nyt aivan ihanat! Ja te henkeä ruudun takana haukkovat, jotka palatte halusta puuttua siihen, että lapsellani on jalassa liian isot kengät, relax vaan. Eivät ole (vielä) päivittäiskäytössä eikä kokoero ei ole mikään suuren suuri. 






1 kommentti:

  1. Ja taas yksi asia lisää ihasteltavaksi, haluan tällaiset ipanan lisäksi itsellekin!

    Oon siis se sun perässä eilen Rauttiksella kiiruhtanut hömppä. Meinasin ensin vaan reteesti moikata, kunnes tajusin, ettei ollakaan tuttuja. Hämmentävää moinen, kun on seurannut pari vuotta aktiivisesti blogia ja lukenut kaikki postaukset alusta alkaen, tuntuu kirjoittajakin muka ihan tutulta. Hieman yksipuolisesti tosin. :D Äh, aivot ei toimi, toivottavasti en vaikuta nyt miltään karseelta stalkkerilta.

    Laahaan blogilistani lukemisessa törkeesti monta viikkoa jäljessä, eikä 22-23 asti kukkuva alle 2-vuotias ainakaan edesauta julkaisutahdin kiinniottamisessa. :)

    Paljon auingonsäteitä sun ja O:n kesään, oot huippu!

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!