20130513

kissimillit

Kirkkaasti parasta mitä O tietää ovat kissat. Kissimillit kuten O itse sanoo. Mitä isommaksi O kasvaa, sitä enemmän kissojen kanssa oleminen on aidosti vuorovaikutteista. Niiden kanssa leikitään ja niitä paijataan kauniisti, silitetään ja annetaan välillä suukkojakin. Molemmat katit ovat myös varsin mieltyneitä O:hon. Rukkanen pitää hieman imagoetäisyyttä mutta Riesa tunkee aivan surutta niin iholle kuin leikkeihinkin. Iltasatuakin kuuntelemassa on aina koko porukka.

On aivan huikeaa nähdä miten O on kasvanut kissojen kanssa yhdessä ja kuinka side vain vahvistuu päivä päivältä. Kovin paljon ei kissimillittelyyn tarvitse edes puuttua, kauniisti kohteleminen on tullut matkan varrella luonnostaan. Ainoa minkä olen ehdottomasti kieltänyt on kissojen nostelu.

O myös komentaa tomerasti, tietää tasan tarkkaan minne meillä kissat saavat mennä ja minne eivät. Turhaa pomottamista meillä ei siedetä kissoilta eikä kakaralta mutta asiasta saa ja pitää sanoa. Keittiönpöytä ei ole kissoja vaan ruokaa varten ja tasoiltakin tulee äkkilähtö. Muualla saa makoilla niin paljon kuin sielu sietää ja useimmiten se muualla on tiukasti O:n luona.

Kissoille myös jutellaan, O:lla on vilpitön usko siihen, että kissat ymmärtävät kaiken. Myönnän toki minäkin niille höpöttäväni yhtä sun toista mutta O on paljon intensiivisempi siinäkin. Mikähän päivä se oli kun olin tekemässä jotain ja sanoin, että leiki vaikka kissojen kanssa sen aikaa. O otti kasan kissanleluja ja totesi Riesalle topakasti, että äiti käski sun leikkiä mun kanssa.

Välillä minua harmittaa kun koti on täynnä karvaa ja kissanhiekkaa. Imuroinnin jäljet näkyvät keskimäärin kolme sekuntia ja sen jälkeen palataan taas lähtöruutuun. Keittiössä on kissanruokaa lattialla ja kaikenväriset vaatteet on tasaisesti päällystetty turkiksin. Silti en vaihtaisi päivääkään pois tästä yhteiselosta. Niin ihanaa se on meille kaikille eikä varmasti vähiten niille karvaisimmille osapuolille.


Onko teillä lapsilla karvakavereita? Miten elo sujuu hampaiden ja tassujen sekamelskassa?


7 kommenttia:

  1. Ystävälläni on kaneja kotona ja kun se ne hankki, niin opetti heti pienelle lapselleen, että miten niiden kanssa ollaan. Paijaus opeteltiin ja kun kanit saivat pesueen, niin vauvoja sai suukotella nätisti. Ja isompien kanssa sai makoilla matolla ja syöttää niille porkkanaa. Kyllä ne lapset oppii ja hyvin oppiikin, jos vaan jaksaa opettaa :) Ja se on tietty mahdottoman herttaisen näköistä, kun lapsi osaa olla eläinten kanssa! Hieno O ja hienot kissat, pus.

    VastaaPoista
  2. Meillä on kaksi kissaa Leo 12 vuotta ja Untamo 4 vuotta, näiden karvakamujen ihailijana on tyttömme 9 kk. Kissa olikin tyttäremme ensimmäinen sana. Kissat ovat tällä hetkellä kivointa mitä maa päällään kantaa. Niiden perässä on opittu ryömimään. Kovasti harjoitellaan silittämistä ja vanha kissa herramme Leo antaakin pienen termiitin kosketella itseään, vaikkakin välillä otteet ovat rajuhkoja. Nyt jo lapsemme on oppinut silittämään varovaisemmin kissoja.

    Untamo tuli meille vasta 5 päivää sitten ja vasta tutustuu meihin, pieni ryömivä ihminen pelottaa vielä nuorta kaveria. Mutta antaa ajan kulua rauhassa, ehkä Untamokin rohkaistuu.

    Toivottavasti tyttömme oppii rakastamaan kissoja, sillä ne ovat maailman parhaimpia otuksia

    VastaaPoista
  3. Mä oon tainnut ennenkin kommentoida tähän asiaan. Meiltä lähti poika kissa viime kesänä paremmille metsästysmaille. Ei tullut toimeen taaperon kanssa... Vauvasta asti poikaa arasteli, mutta sitten kun poika lähti liikkeelle syttyi sota. Ihan ilman syytä kissa saattoi hermostua ja kävi päälle. Siis ihan vaan jos poika leluineen leikki liian lähellä. Uutta kotia hyvin stressiherkälle kissalle emme edes etsineet. Olisi varmasti sekin ollut liikaa...

    Kovasti on opetettu poikaa nyt kahden jäljelle jääneen kisun kanssa olemaan. Ihan nätistähän se homma puolet ajasta kuluu... Mutta kun se häntä on niin jännä ja juoksevan kissan perässä on niin hauska katujen juosta... Harjoitellaan harjoitellaan ja harjoitellaan. Ehkä vielä joku päivä voidaan ottaa haka meidän makkarin ovesta, siis ettei kissoilla tarvitse olla enää turvapaikkaa.

    VastaaPoista
  4. Onhan noita - mutta olleet vasta niin vähän aikaa. Harmittaa kyllä kun niitä ei ollut silloin kun pojat oli taaperoita. Sitä niiden yhteistouhua olisi hauska seurata. Kissat ovat luontevasti osa meidän perhettä ja niitä kunnioitetaan ja on ehdottomasti PERHEENJÄSENIÄ!

    VastaaPoista
  5. Meillä on kaksi kissaa, Vilma ja Veeti. Meelis (kohta 7kk) viimeksi tänään nauraa räkätti Veetin touhuille. Aina kun kissat luovat katseen Meelikselle nousee pikkuherran suu hymyyn ja pääsee mukava "leikitään" -ääni. Vilma on kokenut konkari lasten kanssa, Veeti ei juuri välitä pojasta, mutta tulee kyllä tarkistamaan jos Meelis huutaa ja vihjailee että sen voisi laittaa parvekkeelle huutamaan. Mäkin tykkään että pojalla on karvakaverit tuomassa piristystä elämään ja oppii ihan erilailla kunnioittamaan muita eläviä otuksia.

    VastaaPoista
  6. Täällä myös Taapero-kissaperhe :) Ei vielä uskalla jättää Taaperoa ilman valvontaa kisuleiden kanssa, mutta ihana on nähdä, kuinka Taapero silittää ja paijaa kisuja. Nostaminen on meilläkin kielletty, ja kovasti Taapero haluaisi käyttää kisuja tyynynä...

    VastaaPoista
  7. :) ihana kertomus ja kauniit kuvat!

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!