20130523

kammotuksia ja kalkkiviivoja

Kaiken tapahtumassa olevan hurjan hienon vastapainoksi tänään ollut aivan kammottava päivä. Se aika kuukaudesta muistutti itsestään vähän reippaamman kautta ja vaikka särkylääkkeen voimalla selvisinkin töihin asti, olo on nuutunut, nihkeä ja hankala. Tukkakin on pesemättä, siitepölyallergia on räjähtänyt käsiin ja silmäpusseihin voisi varastoida vaikka mitä.

Matkalla oli vielä pakko käydä postissa, noutamatta oli kaksi pakettia enkä ehdi mitenkään huomenna koukata kotipostiin kiireisen päivän keskellä. Lisäksi kannoin iloisesti (not!) mukanani myös sinne postiin ja takaisin metallisen vaaterekin lauantaita varten. Huppari päällä on hiki ja ilman hupparia kylmä. Töissä alkaa painaa pitkän, rankan rutistuksen tuoma uupumus vaikka kalkkiviivoja lähestytäänkin kovaa vauhtia.

Tiedän, että tulossa on aivan mielettömiä juttuja, enkä malta odottaa, että ne valmistuvat ja näkevät virallisesti päivänvalon mutta juuri nyt meinaa vähän usko horjua. Onneksi on kuivashampoota, peitevoidetta, uusi galaksimekko ja kahvia.


3 kommenttia:

  1. Sä näytät tokassa kuvassa ihan O:lta. En oo ennen tajunnutkaan miten samannäkösiä ootte. :)

    VastaaPoista
  2. Ihanat legginsit :)

    http://kaika85.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Mie katoin ihan samaa ku eka kommentoija. Ilmiselvä O! :D

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!