20130303

vihervamma

Jotkin värit vetoavat enemmän kuin toiset. Kenellekään lukijalle ei liene yllätys, että suosin pukeutumisessa mustaa ja satunnaista harmaata. Kodissa saa näkyä enemmänkin värejä, useimmiten kirkkaita, selkeitä ja puhtaita sävyjä. Vaaleiden seinien ja valkoisten (ikea)kalusteiden vastapainoksi voi helposti laittaa vaikka neonpinkkiä tai keltaista.


Sen sijaan vihreällä ei ole juuri minkäänlaista sijaa minun sydämessäni. Jostain syystä en voi sietää vihreää. En omista maastokuosista haalaria lukuunottamatta yhtään vihreää vaatekappaletta ja sisustuksessakin vihreä rajoittuu vain ja ainoastaan kasveihin. Niissä nirsoilen sitten siitä, että kukat ovat aivan ehdoton ei, pelkkää vihreää sen olla pitää jos vihreää on oltava.

En tiedä mistä tämä vihreävammani oikein juontaa juurensa. Vaatekaapissani on kerran teininä ollut kaksi vihreää villapaitaa, that's it. Kotona siedän juuri ja juuri tilkan viherrystä vaikkapa kirjainmagneeteissa tai jonkin lelun kyljessä jos mukana on muitakin värejä. O:n nukkekodissa on yksi vihreä tuoli ja yksi vihreä pöytä. Jos minulta kysytään niin enempää ei tule.


Töissä käytän toki vihreää silloin kun se työhön sopii joskin sielläkään se ei useinkaan ole palettieni ykkösvalinta. Mintunvihreää on näkynyt ja uusimmassa Esitys-lehdessä yksi kolmesta teemaväristä on syvä, tumma vihreä. Jos sademetsien sävylle on hyvä peruste niin myönnyn kyllä pakon edessä ja laitan hetkeksi sivuun henkilökohtaiset ambitioni. Ei minusta silti vihreän kanssa saa sydänystäviä tekemälläkään.

Oi Mutsin trendinenä sanoo, että tänä keväänä vihreä on uusi keltainen. Tähän trendikelkkaan en kyllä suostu hyppäämään. Ei käy, vihreä pysyköön siellä missä on, eli mielellään mahdollisimman kaukana minusta.


Onko sinulla jokin inhokkiväri, jota et voi sietää?

31 kommenttia:

  1. Inhokkiväri? Likaiset sävyt, ruskeanvihreä ja ylipäänsä ruskea. Vaikka kyllä ruskeallakin on paikkansa - aina jossain.

    VastaaPoista
  2. mulla on pastellivamma :D Mutta vihreä uppoaa ihan täysillä muhun, aina uponnut :D ollaan varmaan toistemme vastakohdat :D ruskeakin on iiiihana! :D

    VastaaPoista
  3. En oo kanssa koskaan oikeen tykännyt vihreestä, en oikeen missään. Vaatetuksessa vihreä ei vaan sovi mulle, ei myöskään kovin moni sinisen sävy. Sinisistä inhoan erityisesti petrolinsinistä, sitä ei saa sopimaan minkään kanssa. Ruskea on jotenkin niin tylsä ja turvallinen, etten siitäkään osaa välittää ja vältän sitä kaikkialla.

    VastaaPoista
  4. Kirkkaan keltainen ei ole koskaan kolahtanut, en käytä sitä vaatteissa eikä sitä löydy muualtakaan kodista. Vihreä tuntuu olevan tosi monelle ehdoton nounou- se on ilmeisesti hieman hankala väri käyttää missään. Itse kyllä pukeuduin vihreään silloin tällöin ja jossei sitä ole jossain muodossa asunnossa (huonekasvien tai tekstiilien muodossa) tunnen että "sairastun" ja koti tuntuu jotenkin ontolta. Luulen, että se johtuu siitä että lapsuudenkodissa kaikki ikkunalaudat olivat (ja ovat edelleen) täynnä erilaisia viherkasveja :D

    VastaaPoista
  5. Sininen on vähän semmoinen, että päälleni en sitä todellakaan laita, ja muutenkaan en suosi. Etenkään mikään tummansininen ei iske. Mutta sitten taas sinisistä taika-astioista tykkään enemmän kuin muun värisistä. En oo kovin ehdoton siis minkään värin suhteen ja kotona onkin aikamoinen kirjo kaikenlaista.

    VastaaPoista
  6. Anonyymi3/3/13 19:34

    En siedä sinistä muussa kuin suklaalevyn kääreessä ja pumpulipilvien taustana, silmienkin sävynä menee, mutta ei muuten. Sama "vika" muuten kanssasi hiukan samalla alalla olevalla siskollani, jonka päättötyön asiakas rakasti sinistä väriä sen kaikissa muodoissa. Siinä se ammattimaisuus todella punnittiin, että lopputulos oli mieleen molemmille.

    VastaaPoista
  7. Puhdas sininen, kirkas keltainen, neonvärit ja pastellit on mulle no. Jo ihan sillä perusteella, ettei ne sovi mun väritykselle lainkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja pinkki, sitä en pue päälleni. Se saa olon tuntumaan miss Piggyltä :-D

      Poista
  8. Piti oikein miettiä. Yleensä tykkään kaikista väreistä, mutta jostain syystä sellainen vaalea lila ja punavioletti tökkivät kunnolla. Niin ja mintunvihreä, se tuli nähtyä kaukaisella kahdeksankymmenluvulla ihan riittävän laajalti. ;) Neonväritkään eivät oikein ole mun juttuni, eivät olleet nuorena eivätkä ole nyt... Tosin kyllä mä tunnustan, että noilla vähemmän mieluisillakin väreillä on paikkoja, joissa ne toimivat ja yhdistelmiä, joissa ne näyttävät jopa hyviltä.

    VastaaPoista
  9. Sininen sisustuksessa ja vaatteissa. Hyi. Tietyt lilatkin menee ja joskus turkoosi, muttei sininen. Rakastan kyllä sinistä taivasta.. Jokaiselle värille on paikkansa. Tosin nyt huomasin, että miehellä on sininen paita ja se on kiva..

    VastaaPoista
  10. Musta.
    Kaikki sanoo minulle että musta ja valkoinen ei ole värejä, jokatapauksessa,minulla saatika lapsella ei ole mustia vaatteita(sukkia paitoja tms).
    Mutta vihreä taas, on yksi lempiväreistäni <3

    Me mennään just nurinpäin :)

    VastaaPoista
  11. Sen olen tähän ikään mennessä oppinut, että mun ei kannata sanoa mistään väristä "Ei koskaan". Lukioaikana pukeuduin pitkät tovit pelkästään sinisen eri sävyihin, nyt vierastan kaikkea sinistä tosi paljon. Reilun kymmenen vuoden kokomustaan pukeutumisen jälkeen olen hämmästyksekseni huomannut, että nykyään saa jo melkein suurennuslasilla etsiä mustaa vaatekaapistani. Olen pilalla :(

    VastaaPoista
  12. Pinkki, lohenpunainen...ehkä ihan punainen yleisesti. Varsinkaan paitani eivät Jolierin ONEa (sekään ei virallisesti ole paita) lukuunottamatta ja yhtä koulun paitaa lukuunottamatta ole koskaan punaistaväriä. Syynä ehkä se että naamani punottaa herkästi ja mikäs sitä mukavammin korostaa kuin punainen väri. Pinkki, vaaleanpunainen sun muut...en tiedä, ällöttää vaan ja siedän niitä erittäin pieninä annoksina.

    VastaaPoista
  13. En tykkää vihreästä, mutta mintunvihreä/vanha vihreä on ihana <3

    VastaaPoista
  14. Anonyymi3/3/13 20:39

    Punainen sen kaikissa sävyissä, vaaleasta pastellista ihan tummaan punaiseen. En vain voi sietää, en vaatteissa tai sisustuksessa tai oikein missään. Kirjan selkämykset ja pari lahjaksi saatua pyyhettä ovat oineastaan ainoat,joista taloudessani punaisen sävyjä löytyy. Mutta mene ja tiedä, ehkä sille punaisellekin jonakin päivänä lämpenen.

    Vihreä taas, melkein sen kaikissa sävyissä, on ihan ykkössuosikki sisustuksessa ja vaatteissakin kolmosena, heti harmaiden ja sinisten sävyjen jälkeen.
    -Sanna-

    VastaaPoista
  15. Teininä lempivärini oli sininen. Koko huoneeni oli sininen. Nyt en voisi kuvitellakaan oman kotini sisustuksessa sinistä! Hyi! Väreistä inhokkini olivat aina mintunvihreä ja violetti. Nyt blogini tausta on mintunvihreä ja vaatekaapistani löytyy vaikka mitä violettia tai sen suuntaista.. Eli never say never :D.

    VastaaPoista
  16. Ainakin tammikuussa Pantone julisti että emerald on vuoden 2013 väri. Mutta ei se silti ole ainakaan mun suuri rakkaus. Toki töissä sitten käytetään mitä käytetään.. ;) Olen muutenkin tosi värivammainen ja inhoan ainakin oranssia, violettia, vihreää ja suurin piirtein kaikkea mikä ei ole mustaa tai valkoista. Mutta kyllä mä yritän silti lapselle värejä ostaa. :)

    VastaaPoista
  17. Pastellivamma täälläkin. Ja vaaleanpunainen on sellainen väri, jota ei juurikaan meiltä löydy. Ei vaatekappaleista eikä sisustuksesta. Paitsi nyt kun aloin oikein vilkuilemaan ympärilleni niin bongasin pilkahduksen vaaleanpunaista taulusta, jossa on kirsikankukkia japanilaisessa puutarhassa. Poikkeus vahvistakoon säännön, joten siinä yhteydessä se siedettäköön :)

    VastaaPoista
  18. Aikanaan mun inhokkivärit oli ruskea, beige, vihreä ja vaalenpunainen. Ja värit piti olla vahvoja, syviä ja selkeitä! Khöm... en tiedä ono syynä ikä (-äntyminen) vai mistä, mutta ruskea on ihan ok nykyää, beigeä pidän nättinä jayksi tämän hetken mun suosikkiväreistä on pinkki. Vauvan vaaleanpunaista toki en päälleni pue edelleenkään - toki omistan vanhan roosan värisen nahkataksin.... jotenkin tuntuu, että musta on tullut "selkärangaton". VIhreä on pysynyt vielä kielletyllä listalla.... vaatteissa ja sisustuksessa - mutta hullua kyllä tykkään siitä valtavasti kun askartelen... jotenkin tuntuu, että mummoilunkauden alku siis häämökkään, vihreä ei ole enää totaalinen inhokki...

    LUojan kiitos värieni pitää edelleen olla vahvat ja selkeät. Ja suosikkin iedelleen punainen ja oranssi, keltainen on kiva kaveri ja jostain se Pinkki on tullut sotkemaan mun harmoniaa....

    VastaaPoista
  19. Oi, luin et vihervimma ja ajattelin, et käännytinkö sut jo. VIHREÄ VIHREÄ VIHREÄ. Se tulee, usko! Kohta teillä on kirkkaan vihreistä legoista tehty pyramidi koristeena tai jotain...SE TULEE VÄKISINKIN!

    VastaaPoista
  20. Anonyymi3/3/13 23:02

    No joo, ihan hirveästi ei tarvita trendinenää siihen, että hoksaa, että vihreä on tänä keväänä in. Ei tarvitse mennä kuin ihan perus-Lindexiin ja tämän kyllä näkee väkisinkin :) Mikä on toki minun kantiltani kiva juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi3/3/13 23:53

      Keltainen on trendiväri Lindexissä.

      Poista
    2. Itseasiassa mäkin pidin keltaista trendivärinä nyt, koska mun on ollut hankala löytää vihreitä vaatteita lapselle, ellei oliivinvihreää oteta lukuun. En tosin osaa Lindexin rekkejä ulkoa muutenkaan, mutta sen tiedän, että seuraava littlephant-mallisto on vihreävoittoinen :)

      Poista
    3. Anonyymi4/3/13 23:24

      Ano, itse ainakin ostin vihreän paidan Lindexistä :) Tiedä sitten. Vai meinasitko, että Lindexiin kaikki tulee niin jäljessä, että keltainen on siellä in vasta nyt? Siihen en osaa ottaa kantaa, koska en osta normisti sieltä vaatteita.

      Poista
    4. Anonyymi5/3/13 00:49

      Pitipä vielä oikein tsekata Lindexin sivut. Ainakin naisten paidoissa ja puseroissa oli keltainen toooodella heikoilla (siellä pystyy siis hakemaan eri väreillä).

      Poista
  21. Anonyymi3/3/13 23:08

    Minullakin oli teininä kausi, jolloin rakastin sinistä. Nyt sitä ei löydy vaatekaapista eikä kodista! Vihreä ei myöskään kuulu vaateväreihini, mintunvihreä on kynsilakkana lemppari!
    Keltaisen olen vasta löytänyt sisustusväriksi, ja nyt se on jo menossa pois muodista :P

    VastaaPoista
  22. Anonyymi3/3/13 23:46

    Sellanen hempeä vaalea kalpea ållöttåvä liila ei iske ollenkaan! Sinisestäkään en tykkää, mutta sen kanssa olen joutunut taipumaan sen verran että petrooli, laivastonsininen ja kirkas taivaansininen 8vat eksyneet pojan vaatekkaappiin. Hänelle vaan sopii sininen ihan mielettömän hyvin, valitettavasti! ;)

    VastaaPoista
  23. Anonyymi3/3/13 23:51

    Sellanen hempeä vaalea kalpea ållöttåvä liila ei iske ollenkaan! Sinisestäkään en tykkää, mutta sen kanssa olen joutunut taipumaan sen verran että petrooli, laivastonsininen ja kirkas taivaansininen 8vat eksyneet pojan vaatekkaappiin. Hänelle vaan sopii sininen ihan mielettömän hyvin, valitettavasti! ;)

    VastaaPoista
  24. Anonyymi4/3/13 23:33

    Sinisen kauden olen elänyt 90-luvulla (ja sen jälkeenkin, kun niitä kamoja köyhänä roudasi asunnosta toiseen, samalla jo kypsähtäneenä), enkä usko, että ihan heti kykenen siihen hurahtamaan uudestaan. Jos koskaan. Vähän sama kuin hiuksissa välttelen punaista aktiivisesti, vaikka esim. voimakas punainen on tullut muotiinkin välillä, koska elin niin voimakkaasti sen kauden joskus.

    Violetti on myös yksi väri, jota en osta vaatteissa käytännössä koskaan. Kynsilakassa siedän, mutta en taida siinäkään ostaa enää tulevaisuudessa. Violetti on minusta tätimäinen, jyrkkä väri tai sitten toisaalta joidenkin goottitypsyjen juttu.

    Keltaiseen en ole koskenut sitten lapsuuden kuin vihertävänkeltaisessa huivissa, mutta voisi tuota kai jossain topissa tmv. kestää. Keltainen on ihan hauska väri, mutta ei ole kovin armollinen väri, joten vieroksun sitä siksi. Sama pätee muihinkin väreihin eli käytän niitä, jotka sopivat. Jos tekevät olmin tai läskin näköiseksi, niin ei kiitos.

    Musta on aina musta <3

    VastaaPoista
  25. Minä olen kyllä vihreän suuri ystävä, mutta jostain syystä mintunvihreä ei ole koskaan iskenyt. Muiden päällä sen väriset vaatteet ovat kivoja, mutta itse en ikinä laittaisi päälleni tai huolisi ainakaan suuressa mittakaavassa kotiini. Kaikki muut vihreät kelpaavat hyvin. Muutenkin olen aika kaikkiruokainen värien suhteen, vähän fiiliksen mukaan. Ehkä siksi koti onkin sellainen sillisalaatti jota ei kenellekään sistustusihmiselle kehtaa näyttää. :D

    VastaaPoista
  26. Lempiaihe Kottaraiseni!
    Meitsi on sateenkaarilapsi - kaikkiin väreihin ja sävyihin on jonkunlainen yhteys. Mutta erilainen suhde!
    Tänhetken inhokki on viininpunainen. Vaikka "vasta" 10 vuotta sitten se oli hittilistan kärjessä...värikaudet katsos.
    Nyt on imastu siitä kaikki tarvittava energia ja keskitytään muihin.
    Peeäs. Vihree on liitoksissa ❤:n asioihin... ;)
    Voimia uuteen elämäntilanteeseen!

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!