20130306

minttua ja puhtaampaa minttua

Minun oli oikeastaan tarkoitus kirjoittaa Buzzador-kampanjasta, jonka kautta sain Oral-B Pro Expert -tahnaa testiin mutta O huomasi yllättävän kiinnostukseni hampaidenpesuvälineisiin ja halusi esitellä omiaan myös. Sopivathan ne toki aiheeseen joten esitellään pois, lupasin. Meillä ollaan onneksi jo siinä vaiheessa, jossa O juoksee itse hakemaan ne välineensä kaapista. "O valkkaa ite, O valkkaa ite!" Ojentaapa välillä minunkin harjani ja tahnani sieltä. Aikuisten tahnan, kuten meillä on tapana sanoa.

O:n kaluston kanssa olemme halunneet noudattaa selkeää linjaa. Hampaat pestään vähintään joka ilta ja satunnaisesti muulloinkin. Herkuttelupäivinä ekstratarkasti.

Harjana on ihana Planet Kidin taikaharja, joka paitsi ei kaadu tönäistessä, pysyy näppärästi pienessäkin kädessä pampulaisen päänsä ansiosta. Suositus on kolmevuotiaasta ylöspäin mutta meillä on ollut tämä käytössä oikein mainiosti jo ennen kahtakin vuotta. Harja on saatu töiden kautta mutta on jäänyt samantien aitoon päivittäiskäyttöön. Täytyykin ostaa toinen tänne toiseen kotiin niin on sitten molemmissa.


Tahnapuolella löytyykin sitten sitä valkattavaa. O halusi esitellä myös ne. Äidin suosikki on mainitun Planet Kidin ilman keinotekoisia väri- tai makuaineita (se on vaaleanpunaista punajuuren ansiosta!) valmistettu ja tarpeeksi fluoridia ja kalsiumia sisältävä mansikanmakuinen tahna. O taas fanittaa Simpsonit-tahnaa (kuten kuvasta näkyy, se on aivan lopussa myös). Jip ja Janneke -tahna nyt vaan näyttää hauskalta ja yhden Amsterdaminreissun tuliainen.


Niissä aikuisten tahnoissa on menty aika ex tempore -meiningillä, mitä nyt kulloinkin sattuu olemaan. Niinpä testasimme oikein mielellämme tämän Oral-B -uutuuden, johon kuului kahta eri tahnaa. All Around Protection on ärhäkän minttuinen, geelimäinen ja täynnä pieniä rakeita. Hammaskiillettä huoltava versio Hammaskiille (kuinka yllättävä ja myyvä nimi!) on puolestaan valkoista ja selvästi miedomman makuista.


Ensin mainittu on maultaan Clean Mint ja toinen Mint. Ilmeisesti tähän pätee se sama ajatus kuin lääkkeisiinkin, että mitä ärjymmän makuinen, sen tehokkaammin se toimii. Mielikuvissa ainakin ja siksipä minun kanssani uuteen kylppäriin muutti tuo cleanimpi minttu.


En ole mikään hammastahna(markkinointi)ekspertti mutta miksi nämä on nimetty näin? Toinen on tosiaan englanniksi All Around Protection ja toinen on ruotsisuomeksi Emalj Hammaskiille. Ruotsin ja suomen sekavuutta lisää alla oleva selitysrivi, jossa ruotsinkielinen ja suomenkielinen lisäteksti jatkuvat samalla rivillä putkeen. Muu ulkoasu molemmissa puteleissa on aika yhteneväinen joten ovat selkeästi saman tuoteperheen tuotteita. Onhan tässä tietysti aika globaali kaiku tässä hommassa näin.

Pesutehosta on vaikea sanoa vielä, käyttöä on takana niin vähän. Tehdään niin päin, että viisi ensimmäistä kommenttiboksiin ilmoittautunutta saa testata itsekin ja kommentoida tuloksia. Buzzadorhan antoi minulle siis (aiemmassa postauksessakin vilahtaneita) minituubeja jaettavaksi (eli buzzattavaksi, nää termit on hei tosi tärkeitä!). Voisin kootakin sitten niitä kokemuksia omieni kanssa vielä yhteen postaukseen jos teitä kiinnostaa.

Eli huuda hep jos haluat miniputelin hammastahnaa ja huikkaa samalla kumpaa noista yllämainituista laitetaan! Lisäksi kuulen mielelläni teidän hampaidenpesurutiineistanne niin lasten kuin aikuistenkin osalta.

#oralbhammastahna #buzzador 



///



27 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Hep o/ Kelepaa kumpi vaan ja saa laittaa samaan pakettiin sen hupparin kanssa :)

    VastaaPoista
  3. Hep! All Around Protectionia tänne kiitos. :)

    VastaaPoista
  4. Mä olen tuossa kampanjassa myös ja ainakin tuosta All-roundista jäi jotenkin hammaslääkärimäinen jälkimaku suuhun. Puhtaaksi se pesi kyllä eikä ollut mitenkään ärjyn makuinen (Pepsodentin White system maistuu siltä kuin olisi syönyt kottikärryllisen extravahvoja minttupastilleja) mutta jotenkin en silti itse tykännyt siitä niin paljoa, että välttämättä ostaisin enää itse kotiin moista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin itseasiassa kuvailin sitä hammaslääkärimäiseksi sitä makua. :D

      Puhtaalta tuntuu, aika näyttää jääkö tämä ihan vakituiseen käyttöön tämän putkilon jälkeen. Pikagooglaus kertoi, että kyseinen tahna sisältää jotain ultramegahienoja juttuja, joita ei ole missään muussa tahnassa. O_O

      Poista
  5. Hep hep, kumpi vaan kelpaa mulle. Itse pesen aamulla ja illalla. Pitäis ottaa tuo sähköharja myös käyttöön, mutta ennemmin tulee pestyä tavallisella. Lapsilta pestään iltaisin ja aamuisin ne pesee itse (kun vaan jaksaa muistuttaa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulossa on. :)

      Meilläkin pitäisi kyllä lanseerata myös tuo aamulla peseminen O:lla. Itse pesen aamuisin kun lähden johonkin mutta ei se kyllä pahaa tekisi kaikille ihan säännöllisenä rutiinina. :)

      Poista
  6. Hep! Tuo all around protection olis kiva kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hep, laita osoitetta tulemaan niin pistän postiin. :)

      Poista
  7. Hep! Hammaskiillettä kiitos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on meikäläinen näemmä ollut ajatuksissa pidemmällä kuin Buzzador, testattavaksi tulikin pikkupurtiloissa vain tuota All Aroundia eikä molempia. Jos se kuitenkin kelpaa niin pistän tulemaan huomenna. :)

      Poista
  8. Unohdinpa kertoa pesurutiineiesta: meillä pestään hampaat aamuin illoin. Aamupesut saattaa kyllä väliin unohtua, jotenkin se ei muistu aina kiireessä mieleen. Illalla pestään huolellisesti ja himpun alle 2-v poikakin antaa nykyään ihan hyvin pestä hampaansa. Tulee saamaan 2v synttärilahjaksi pörisevän, oman sähköhammasharjan, josko silloin hampaidenpesu olisi yhtä juhlaa?? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan kyselty sähköhammasharjasta sekä neuvolasta, että hammashoitajalta. Tästä on selkeästi vähän kahta koulukuntaa, osan mielestä pesuteho kasvaa ja voi käyttää heti kun lapsi itse sen hyväksyy, toinen hammashoitaja oli sitä mieltä, että käsin harjatessa (siis aikuisen harjaamana) pesutulos on parempi ihan normaalilla harjalla näin pienellä.

      Meillä on siis kaapissa odottelemassa lasten malli kun voitin sen silloin kauan sitten siitä Philipsin kisasta. Siellä se nyt odottelee, taidan tuoda tänne uuteen kotiin, voihan sitä ottaa vaikka osittain käyttöön ensin. :)

      Poista
  9. Vastailen hieman yksityiskohtaisemmin teille kun ehdin mutta hep huutaneet voisitte laittaa sähköpostilla minulle osoitteenne niin pistän tahnaa matkaan. :) Huikatkaa samassa viestissä vielä, että kumpaa halusitte niin menee oikein tällä kananmuistilla kaikki. :D

    VastaaPoista
  10. Suosittelen alle 2-vuotiaallekin jo sähköhammasharjaa. Meillä siihen siirtyminen on varmasti parantanut lasten pesutuloksia järkyttävän paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla käyttökokemuksia. Tuossa ylempänä sivusinkin tätä aihetta ja oikeastaan postauskin on ollut mielessä kun tieto on ollut todella ristiriitaista kysyttäessä.

      Poista
  11. Joko ne meni? Kiillettä voisi kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisi ehti jo mutta koska putkiloita on vielä muutenkin niin laitetaan sulle myös. :) Laita osoitetta vaan tulemaan sähköpostiin. :)

      Poista
    2. Ja kuten ylempänä kerroin, en saanutkaan jaettavaksi kuin sitä All Aroundia, en tiedä mistä olin jotenkin päätellyt, että olisi molempia. Jos se kelpaa niin saat kyllä oman purtilon kun pistät osoitetta vain tulemaan. :)

      Poista
  12. Vanhempani ilmeisesti ostivat käyttöönsä tuota, missä on hippusia ja heillä kummallakin alkoi muutaman pesukerran jälkeen vihloa pahasti hampaita, kuulemma koko alaleuka tuntui vihlovan. Jopa silloin vihloi, kun ei edes syönyt mitään eli pitkin päivää. Vaihtoivat sitten takaisin vanhaan tahnaan ja vihlonta lakkasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, hui. Kuulostaapa hurjalta. O_O

      Pitääkin seurata tilannetta.

      Poista
  13. Nyt on pakko kysyä että onko sun demoissa molempia? Mulla näyttäis ainakin nuo jäljellä olevat olevan tuota All-roundia ja samoin tuossa demoläystäkkeessä lukee että vain yhtä sorttia nuo kaikki paketissa olevat. Jännää jos lähettävät erilaisia paketteja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei ollut. :D Minä toin siis puolet töihin ja puolet jäi (vanhaan) kotiin ja jotenkin ajattelin, että on varmaan molempia kun kirjoitin tätä postausta. :D All Aroundia on molemmat setit, tuli siis luvattua vähän liikoja. Toivottavasti testaajat kelpuuttavat myös sen. :D

      Poista
  14. Meille sanottiin 1v hammastarkastuksessa että vasta 2v lapsilla saisi käyttää sähköhammasharjaa ja senkin pitäisi olla lasten mallia. Normaaleissa sähkökoneissa kun on liikaa kierroksia pienen lapsen ikenille. Tätä mä olen sitten uskonut ja aikonut hankkia sähkökoneen sit 2v synttärilahjaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tosi mielenkiintoista, kerroin tuolla yllä vähän meidän kokemuksistamme. Siellä se sähköversio nyt odottelee, katsotaan missä kohtaa kokeillaan siirtymistä.

      Poista

Kerro ihmeessä!