20130306

legginsien lisäksi

Ulkona paistaa aurinko, aivan kuin tuona päivänä kun näitä kuvia otettiin. O poseeraa välipalakeksiensä kanssa ja minulla on jalassa kahden euron aleleggarit. Se oli se päivä kun aurinkolasikausi avattiin taas virallisesti. 

Tämän päivän tunnelma on kuitenkin räikeässä ristiriidassa näiden kuvien kanssa. Minun olisi tehnyt mieli jäädä nukkumaan, nukkua viikko, kaksi, viisi. Olo on tahmea ja väsynyt, kasvot harmaat ja silmissä epämääräisiä varjoja. Suussa ja sydämessä maistuu pahalta.


Minulla on raastava ikävä O:ta, töitä, jotka on pakko tehdä. Omien ajatusten kanssa hiljentyminen harmaalle sohvalle eilen tuli tarpeeseen. Ja koska huomenna ensimmäinen meno on jo aamuyhdeksältä, hiljennyn samaan paikkaan tänäänkin. Sieltä on kolme varttia lyhyempi matka sinne minne olen menossa. On tehtävä kompromisseja, muistettava katsoa tulevaan.


Niin paljon kuin olisinkin tänään halunnut herätä tämän kuvissa näkyvän, nauravan O:n vierestä, on nyt aika hoitaa pois alta monta asiaa. Onneksi meillä on uskomattoman hieno keskusteluyhteys auki tilanteen kaoottisuudesta huolimatta. O on kotona isin kanssa ja minä olen tänään soittanut huoltoyhtiöön, kelaan, postiin ja seuraavaksi vien kuvauslainatuotteet takaisin pressitoimistoon. Sitten hautaudun takomaan vähän rahaa, joka on valitettavasti myös yksi (uuden) elämän edellytyksistä.


Vaikka mieli onkin mustempi kuin kuvissa näkyvä huppari, on minulla jalassa tänään nuo samat legginsit. Ne ovat niitä harvoja vaatekappaleita, jotka sattuivat tänään herämään minun kanssani samasta paikasta. Juustohöylä ja paistinpannu sen sijaan asuvat jo eri osoitteessa joten aamiaismunakas jäi tekemättä. Onneksi oli mandariineja.


Eilen istuin bussissa kun puhelin soi. Se oli O ja se puhelu jatkui koko uuden, loskaisen kotikatuni verran. "Me ollaan laitettu isin kanssa pyykkejä ja mä sain mehua!" Miten ihmeessä selittää kaksivuotiaalle mitä oikein tapahtuu. Miten osaan olla aikuinen, peruskallio, turva ja tuki kun omakin maailma on juuri romahtanut. Eilen sanoin vain, että äiti jää tänne yöksi, muista pestä hampaat kiltisti. "Me on jo pesty!", kuului iloinen vastaus. Ja sanoin minä myös, että rakastan.


Sillä yksi asia kuvissa on kuitenkin legginsien lisäksi täsmälleen samoin kuin tänään. En osaa sanoin kuvailla kuinka rakas O minulle on ja sitä ei muuta mikään mullistus koskaan.

8 kommenttia:

  1. Anonyymi6/3/13 16:10

    Olet tosi ihana, vahva nainen ja äiti ja kaikki kääntyy ihan oikein päin vielä! Voimia uuteen arkeesi toivoo Elisa!

    VastaaPoista
  2. Anonyymi6/3/13 17:02

    Kahden pienen Äitinä tämä nostaa kyyneleet silmiin ihan vain samaistumisen tunteesta..Onneksi O:lla on ilmeisen hyvä Isä ja teette parhaanne että lapsella olisi hyvä. Noin pienelle ainoa selitys lienee 2 omaa kotia joissa asua nyt. Jaksuja! -hilppa

    VastaaPoista
  3. Voi, minulta olikin tällainen ratkaisu mennyt ihan ohi.
    Kysymykset tulevat sitten vasta myöhemmin, vaikka ehkä vähän saattaa ihmetyttää, mutta luulisin, että tuon ikäisestä onkin vaan hassua kun on kaksi kotia.

    Iso tsemppi. Oot huippu! Ja O myös!

    VastaaPoista
  4. Voi ystävä rakas! Ihan tulee kyynel silmään kun luen tekstiäsi. Mutta arvaa miksi itkettää? Siksi, että O:lla on uskomattoman ihanat ja rakastavat vanhemmat jotka rakastavat häntä huolimatta siitä ovatko yhdessä vai erikseen. Vaikka tilanne tuntuu nyt varmasti hämmentävältä ja välillä surkealtakin, niin saat olla onnellinen että O:n isä on luotettava ja osaa hoitaa tytärtään erinomaisen hyvin! Halaus koko porukalle!

    VastaaPoista
  5. Voi miten sulokkaita kuvia :)!

    VastaaPoista
  6. Anonyymi7/3/13 11:01

    Maaliskuun Divaanissa on sivulla 120 juttu nimeltä "Uusi koti, uusi alku". Se kertoo samoista tunnelmista, mistä sun blogi tällä hetkellä, suosittelen jos et ole vielä lukenut. Lähetän sinulle ison kasan auringonpaistetta ja kevätenergiaa. Kevät on paras aika uuden aloitukselle! Olet ollut mielessäni monta kertaa lähipäivinä, vaikka oletkin minulle tuntematon, niin kurkkua kuristavan kauniisti kerrot polkusi kiemuroista. Hieno blogi!

    VastaaPoista
  7. Anonyymi8/3/13 03:08

    Lapset ovat mahtavia sopeutumaan. Kun sanotaan, että on kaksi kotia, siitä tulee heille arkea. Aikuiset ovat niitä, joille se on outoa ja jotka odottavat asian ihmettelyä. Lapset ymmärtävät eivätkä arvota: kaksi kotia, selvä :) Hieman yksioikoistettuna totta kai.

    VastaaPoista
  8. Tsemppiä paljon uuteen tilanteeseen!! Minulle tuli tästä postauksesta ihan kyyneleet poskille, koska tunnen sisuksissa asti, miten hankalia tunteita tämä koko muutos sinussa aiheuttaa. Onneksi teillä on noin hyvä tilanne, että lapsi ei ole mikään riitakapula, vaan varmasti sopeutuu uuteen menoon hyvin kun teillä on noin peruspositiivinen asenne tilanteeseen. Ja sinäkin varmasti sopeudut kun aikaa kuluu.

    Jaksamista! Onneksi on valoa joka päivä enemmän ja enemmän! :)

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!