20121216

yhtenä kappaleena

Otsikko tuo oikeastaan mieleen raskausajan O:ta odottaessa kun etenkin loppupuolella oli koko ajan "edelleen yhtenä kappaleena". Tällä kertaa se tarkoittaa kuitenkin jotain muuta muuta. Ja jotain jota en olisi uskonut a) pitäväni koskaan, b) saati pitäväni ihanana. Arvatkaapa kenelle UPS:n lähetti toi potkupuvun töihin? Oikea vastaus ei ole ensimmäisessä lauseessa mainittu O.



Olen seurannut kulmakarvojani kohotellen haalaritrendin rantautumista Suomeen. Kuten kaikkien trendi-ilmiöiden kohdalla, ensimmäinen reaktio on epäusko, toinen vieno hymy ja sitten alkaa pikkuhiljaa haalareiden yleistyttyä sosiaalisessa mediassa (ja jopa livenä lähi-Siwassa!) silmä tottua. Ensin on ihan, että wtf?, sitten, että en kyllä itse laittaisi ja lopulta miettii salaa, että onkohan toi mukava päällä.


On se. Se on niin mukava, että en haluaisi ottaa sitä ollenkaan pois mutta koska olen vasta ensimmäisessä vaiheessa haalariaddiktiota, on julkisille paikoille kehiteltävä (ainakin vielä) jotain muuta päälle pantavaa. Harkitsen tosin vakavasti haalarin viemistä työasuksi. Ainakin sellaisiksi päiviksi kun ei ole yhtään palaveria.



OnePiece halusi siis lahjoa minua vapaavalintaisella haalarilla ja koska perinneporot eivätkä Duudsonit oikein iske, oli hetken tarjontaa selattuani valintani täysin selvä. Perusmusta alkoi tuntua kumman tylsältä. Maastokuosi sen olla pitää! Ehti tosin sataa lunta maahan ennenkuin ehdin kirjaimellisesti maastoutua yhtenä kappaleena. Toisaalta mitä kylmempi ulkona on, sitä vähemmän haluaisin ottaa tätä pois edes hetkeksi. Olen kirjaimellisesti ollut nimittäin yhtenä kappaleena käytännössä siitä asti kun haalari saapui. Poislukien perjantainen valokuvauskeikka, jonne maastokuosi ei valitettavasti sopinut teemaan.



Tämä postauskin on kirjoitettu samainen vaatekappale päällä.

Mitä mieltä on lukijaraati? Aaargh? Älä helvetissä tule tuossa töihin? Aika kiva? Kohotan vain yhtä kulmakarvaa? Haluisin kans? Pakko saada?

Ainakin kaksi viimeistä vaihtoehtoa valinneiden kannattaa pysyä tämän päivän aikana kuulolla. Vink Vink.

///


17 kommenttia:

  1. Kotivaatteeksi vois olla ihan kivakin vaikkakaan en oikeen lämpene tälle vaatetukselle kuin lapsilla :D mutta kyllä käyttäisin jos ilmaiseksi saisin :)

    VastaaPoista
  2. Kotona tai ehkä jopa töissä yövuorossa. Ja kisoissakin olisi varmaan näppärä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja olen alun "ei hel***i"-reaktiosta päätynyt jo "voisin haluta"-vaiheeseen.

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Ehdottomasti mukavin vaate, jonka olen ikinä laittanut päälleni! Mulla on näitä jo yksi ja ajattelin tilata toisen. Perhe tosin pisti lupaamaan etten kävele haalari päällä julkisilla paikoilla, mutta kotivaatteena lyömätön!

    VastaaPoista
  5. kotivaatteena (eli työasuna) voisi kyllä olla aika pop. Tosin mitenhän imettäminen tuossa onnistuisi?

    Ja jostain syystä en näe tuota yhtään kätevänä lapselle. En varsinkaan tällaiselle taaperolle, joka käy potalla suhteellisen säännöllisesti. sehän kylmettyy joka kerta kun vaippa pitää vaihtaa, ellei tuon alle sitten laita vielä jotain aluspaitaa tms.

    VastaaPoista
  6. Kyl toi ois niin kiva, haluisin kyllä :). Ja kotiasuks ainakin vielä. Mutta esim tuo maastokuosi menis jo muuallakin, ei kuitenkaan ehkä joku hempee pinkki tai turkoosi.

    VastaaPoista
  7. Sain omani lahjaksi viime jouluna (ihan toivottuna, vaikka lahjan antaja hitusen epäröikin ;), ja tämmöiset on kyllä ihan parhaita kotiasuja. Ulos en vielä postilaatikkoa/roskista kauemmas ole uskaltanut.

    Valtakunnan Verski: Imettämiseen tämmöiset ovat ihan parhaita, senkun vaan raottaa vetoketjua ja se on siinä (puvut on niin lämpimiä, että mä en yleensä mitään aluspaitoja käyttele, toppia vaan mahdollisesti).

    VastaaPoista
  8. Ihan karseita, en pukisi päälleni, saatika lapselle(ja sillä se ei pysyis päällä ihan senkään takia kun vetskari vaan on niin hauska ;) )

    VastaaPoista
  9. You gotta be kidding me! :D :D Mikä upea synkrooni meillä jälleen!

    VastaaPoista
  10. Joo, kotona kyllä, mutta ei he*vetissä julkiselle paikalle. Viime syksynä bongasin erään pariskunnan Sokokselta jumpineissa ja crocsit jalassa. Eih!

    VastaaPoista
  11. Jes! Itse rakastuin näihin jo alkukesästä 2010 (jolloin suomessa varmaan kukaan ei ollut vielä kuullut saatika lämmennyt koko asialle) erään norjalaisen bloggarin kautta ja riemuni oli sanoin kuvailemattoman rajaton kun sitten puoli vuotta myöhemmin voitin kyseisen vaatekappaleen ihka omakseni. Ja kyllä, se päällä on käyty lähikaupassa, joka ei ole mikään ihan pikkunen puoti. Ihan mihin tahansa en tätä päälleni pukisi, mutta välillä tekee vaan hyvää olla välittämättä muiden katseista ja antaa omalle hyvälle olollensa täyden vallan! ;)

    VastaaPoista
  12. En käyttäisi missään nimessä julkisilla paikoilla. Voisin käyttää ainoastaan kotona silloin kun kukaan ei näe, pidänhän nytkin vanhoja legginsejä ja kulahtanutta t-paitaa..Mutta tosiaan rinnastan ton asun niihin, eli en menisi edes postilaatikolle noissa..
    Itse asiassa luulin, että tämä ois jo ollut menossa pois muodista, mutta eipä näköjään, kun taas on tullut törmättyä näihin muuallakin..Huh, aikuisten potkupuku..En ihan ymmärrä. Täytyy kyllä olla mukava päällä, kun ihmiset näitä kehtaa käyttää. ;)

    VastaaPoista
  13. ensireaktioni oli juuri tämä : WTF?!
    hetken päästä siirryin tähän vaiheeseen: no joo, on toi varmaan mukava, mut en kyllä julkiselle paikalle ainakaan laittais.
    nykyään ollaan tässä: kirjoitan tätä kommenttia kyseisenlainen vaatekappale päälläni (ei aito, tosin.). Tämä päällä lähden koiraa ulkoiluttamaan, heittämään kaveria johonkin tai jopa lähikauppaan pitkä toppatakki päällä (näyttää kollareilta, melkeen). Ehkä mukavin asu, mitä ikinä on keksitty :D

    VastaaPoista
  14. Musta nää on jo vähän passé ja menneen talven lumia, siksi ei innosta. En usko, että tulee olemaan kovin kauaa pop. Oikeastaan ihmetytti, että ovat kuitenkin aloittaneet tänäkin jouluna saman rummutuksen kuin viime jouluna. Joskus ajattelin, että oishan tuo varmasti mukava, mutta liian lapsellinen silti itselleni, kun ikää on jo ihan tarpeeksi.

    VastaaPoista
  15. Olen edelleen että wtf. Siis mukavahan tuon täytyy päällä olla, mutta että menisi julkiselle paikalla potkupuvussa... Jotenkin en vaan tajua.

    VastaaPoista
  16. Minä haaveilen saavani vielä joskus oman potkupuvun mökkivaatteeksi. Julkisille paikoille en siinä kehtaisi ilmestyä, korkeintaan tuohon postilaatikolle kipitellä.

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!