20121218

meetkö äiti taas töihin?

Sinne se jää aamuisin kuin iso tyttö ainakin. Vilkuttaa heiheit ja rientää päivän toimiin jonkun toisen kanssa. Illalla kun palaan, juoksee O innoissaan eteiseen. "Äiti tuli, halia ja pusua!" Tänään pakkasin  laukkua kun O kysyi otsikon kysymyksen. Voi kulta rakas, kyllä, äiti menee taas töihin.

Aina kun tulen kotiin, O näyttää hieman pidemmältä, hieman vanhemmalta. Pituuden lisäksi kasvaa henkinen kantti, ainakin minulla. Kysytyt kysymykset mutkistuvat ("äiti, kerro linnuista"), sanavarasto karttuu ("tää on maastoauto"). Jokaikinen päivä on tapahtunut jotain mullistavaa. On esimerkiksi pidetty oikeaa pupua sylissä, leivottu, käyty laskemassa mäkeä tai katsottu telkkarista Madagaskarin pingviinejä.

Opettelen tulemaan töihin arkipäivisin kuin aikuiset ihmiset ainakin. Ei enää aamuyön pikkutunneilla kiinni saatuja deadlineja. Normaali työaika, joustava toki mutta normaali. Aamuruuhka ja lounasaika. Käsitteet jotka ovat olleet hukassa monta vuotta. Kahvitaukoihin en tosin ole vielä sortunut, kahvi juodaan työn lomassa edelleen. Tiedän, että tämä on oikea ratkaisu mutta olo on vähän orpo. Töissä mietin, että pitäisikö soittaa. Pohdin, että mitähän O tekee juuri nyt kun minä istun täällä koneen äärellä.

Yritän sopeutua siihen, että joku muu huolehtii O:n tavaroiden pakkaamisesta, pukemisesta, kypärämyssyn etsimisestä. Joku toinen päättää mikä paita laitetaan, mitä lounaaksi syödään ja mihin aikaan nukutaan päiväunet. Joku muu näkee kun O piirtää, kertoo innoissaan tarinoita, laulaa, tanssii, pyytää lisää musiikkia. Joku muu saa halauksen päiväunilta herätessä ja joku toinen laulaa hämähämähäkkiä kun sinne nukkumaan mennään.

Onneksi se joku muu on O:n isi. Vielä vuoden ajan ja kotona.


4 kommenttia:

  1. Ihan mahtavaa että tyttönen saa olla kotihoidossa ja Iskäkin saa mahtavan kokemuksen! Mulla jo nyt kurkkua kuristaa ens syksy kun mun lapseni menee päiväkotiin :/ menen itsekkin tosin mutta työntekijäksi ja eri paikkaan..lapset tuolloin 2 ja 3 v.

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa, että teillä on löytynyt noin loistava ratkaisu! :)

    Minä olen itse etsimässä ensi kesäksi itselleni kesätöitä. Juhannuksesta elokuun loppuun mies on kotona lasten kanssa, minä teen toivottavasti jotain työtä. Ehkä sen jälkeen itsekin jaksaa vielä paremmin olla kotona puoli vuotta tai vuodenkin, jos sikseen tulee.

    Tuo on kyllä unelmaratkaisu, kun lapsi saa olla vielä kotona. Minusta on melkein yksi ja sama, onko lapsi siellä isän vai äidin kanssa, kunhan se on juuri sille perheelle se oikea ratkaisu. Ja itse ainakin odotan, että myös isä pääsee kokemaan sen kotona lasten kanssa olemisen. Sitä kun ei saa tehdä muuta kuin nyt.

    VastaaPoista
  3. Meillä tyttö sanoo jo alkuillasta myöhemmin samana iltana yövuoroon lähtevälle äitille, että "Ei vielä mene, illalla vasta." Kyllä se riipaisee, mutta sitä ihanampaa on kotiinpaluu, kun joku on aidosti riemuissaan sen yövuoroja tahkovan äidin saapuessa ovelle. Isi hoitaa kyllä varsin mallikkaasti typyn iltaisin ja saapahan samalla kahdenkeskistä aikaa tyttärensä kanssa. :)

    VastaaPoista
  4. Voi miten liikuttava teksti..
    Koska aivan samat fiilikset! ja koti-isää täälläkin kiitetään hyvästä hoidosta!!

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!