20121118

kehuraja

Maailma on täynnä kauniita nettisivuja, ihanasti pukeutuvia ihmisiä, oivaltavasti hiuksensa laittaneita tyyppejä, upeita teoksia, mahtavia kirjoja, söpöjä juttuja, hauskoja persoonia, viehättäviä koruja, kutkuttavia käsitöitä, ihania ideoita.

Pari viikkoa sitten sain sähköpostia, luin sen aamutuimaan, silmät täynnä unihiekkaa. Joku oli varta vasten lähettänyt minulle mailia sanoakseen, että pitää kotisivuistani. Ja lisäsi vielä, että halusi lähettää tämän koska tällaista palautetta varmaan harvoin sanotaan ääneen. Samana päivänä ratikkapysäkillä viereisen sateenvarjon alla seisonut nainen mittaili minua hetken aikaa katseellaan. Sitten hän rohkaistui ja tuli kysymään mistä olin ostanut kenkäni, sillä ne olivat tosi hienot. Kiitos teille molemmille uskalluksesta ylittää perisuomalainen kehuraja.

Miksi on niin vaikea kehua naamatusten, sanoa jotain mukavaa ventovieraalle ja joskus tutummallekin. Miksi ne kauniit sanat jäävät usein sanomatta ja ainoa mikä murtaa jään on kritiikki tai ainakin sen kehun perään on pakko lisätä se mutta. Miksei voi joskus ihan pyyteettömästi vain sanoa, että hei, onpa kiva paita, oletpa ihana, teetpä upeita juttuja. Muutenkin kuin omille ystäville jälkeenpäin. "Näin ihan tajuttoman makeet hiukset!"

Tunnistan kehurajasta myös itseni. Saatan vuolaasti vuodattaa selän takana suitsutusta mutta aika usein se jää ääneen sanomatta. Olen myös sitä (aika perinteistä) ihmistyyppiä, joka ei koskaan anna rahaa sitä kinuaville ja katusoittajatkin jätän mieluiten ilman kolikoita. Pyrin tekemään hyvää toisaalla, eri kanavilla kuin kaupungin kylmillä mukulakivikaduilla.

Muutama päivä kehutulvan jälkeen olin kävelemässä yöllä taksitolpalle. Mannerheimintiellä kaikui hyvin soitettu ja vielä paremmin laulettu musiikki ja iso lauma muitakin kotiutujia oli jäänyt kuuntelemaan. Nenänpäätä turruttavasta kylmyydestä huolimatta minäkin jäin ja kun viimeinen kappale oli eräs kaikkien aikojen suosikkini, harmittelin ettei minulla ollut lainkaan käteistä. Kertosäkeen aikana päätin, että nyt on aika antaa takaisin edes murto-osa siitä hyvästä mitä minä olen saanut. Kävelin automaatille, nostin sen pienimmän setelin mitä sieltä saa ja vein sen kitarakotelon kolikoiden sekaan numeroa tekemättä. Viimeiset soinnut kaikuivat takanani kun kävelin taksiin taakseni katsomatta.

Uskon siihen, että hyvä tulee hyvän luo. En ehkä ihan karman lakiin mutta siihen, että hyvää tekemällä saa hyvää. Ei aina samasta osoitteesta eikä välttämättä edes samalta suunnalta mutta loppujen lopuksi se tulee aina takaisin. Koskaan ei tiedä kuka tänään sivuuttamistasi ihmisistä on ensi vuonna edessäsi. Ja koskaan ei tiedä kuka niistä sinun tänään kehumistasi saa hyvän mielen ja tekee jotain hyvää eteenpäin, jotain joka poikii lisää. Ei ehkä sinulle mutta jollekin, joka sen ansaitsee juuri silloin. Ja se taas saattaa tulla sinua vastaan joku päivä.

Milloin viimeksi sinua kohtaan on ylitetty kehuraja? Milloin itse viimeksi annoit pyyteetöntä positiivista palautetta?


10 kommenttia:

  1. Itse aika useinkin kehun töissä kassalla ollessani hiuksia. Tai sormuksia. Tiskin takaa kun ei kauheasti muuta näe. :)

    VastaaPoista
  2. Sellaiset spontaanit "random acts of kindness" ovat niitä parhaita - voi, miten tulekaan hyvä mieli, jos joku aivan yllättäen kehuu jotakin omaa juttua! Ja miten hyvä mieli tulekaan itselle siitä, kun näkee sen "vaivan", että huomioi toisen ihmisen ja saa siitä palkkioksi ilahtuneen hymyn ja kiitoksen :-)

    VastaaPoista
  3. Mä eilen liikutuin kyyneliin kun blogituttavani sanoi mun olevan mahtava tyyppi ja ihana ihminen <3 Samoin uusi pomoni kertoi palkkaavansa mut koska sai niin hyvän ensivaikutelman musta. Tälläisistä pienistä jutuista tulee niin hyvälle mielelle! :)

    Mun motto on vuosia ollut: Sitä saa, mitä tilaa. Tuota voi ajatella monella tavalla, mutta myös niin, että hyvää antamalla sitä myös saa :)

    VastaaPoista
  4. Meillä oli juuri perjantaina työpaikan (noin 15 henkeä) pikkujoulut, joissa laitettiin kiertämään sydämenmuotoiset laput, joihin piti kaikkiin kirjoittaa jokin positiivinen asia toisesta. Suunniteltiin laittavamme laput pukuhuoneen kaappeihin kiinni, jotta ne piristäisivät huonoinakin päivinä. Ja samalla voi käydä salaa lisäilemässä juttuja toisten lappuihin. :)

    VastaaPoista
  5. Edellispäivänä kaupan kassajonossa edelläni ollut noin 70-vuotias herra käännähti ensin kapulaa laittaessaan katsomaan mua, kääntyi pois ja katsoi sitten uudestaan - ja totesi että "onpas hieno väri" ja viittasi hiuksiini. Hymyilin herralle leveästi ja totesin että kiitos :)
    Tällä paloautonpunaisen/pinkin sekoituksella kirvoittaa suht usein kommentteja esim lapsilta, jotka avoimesti hihkuvat ääneen että "äiti äiti katso kuinka punainen tukka!" Vaihtelevasti tähän vanhemmat reagoivat joko tyylillä "olehiljaaeisaaosoitella" tai toteavat että "kyllä, niin onkin :) "

    Elien viimeksi totesin asiakkaalle töissä "voi vitsi että sulla on makeen väriset rillit". Kyseessä mustiinpukeutunut nuorimies jolla oli limen/oliivinvihreät silmälasikehykset.

    Olen huomannut itse oman asenteeni muuttuneen sekä tuon kehumisen että kehujen vastaanottamisen kanssa. Enää ei niin ala takellella ja hämmentyä, jon joku kiittää jotain pientä asiaa, vaan hymyilee leveästi ja toteaa vain tuon kiitoksen. Helpommin tuo kehun antanut henkilö mainitsee jollekulle kehuttavansa seuraavallakin kerralla, jos kehun vastaanotto on ollut juuri tuo ilahtunut.

    VastaaPoista
  6. Komppaan satasella. Olen alkanut itsekin jaella näitä spontaaneja kehuja. Ihan vain siksi, että tiedän itse, kuinka ihanalta (harvinaisuudessaan) ne tuntuvat ja parhaimmillaan ne pelastavat paskankin päivän.

    VastaaPoista
  7. Itse olen saanut perus 80-lukulaisen kasvatuksen, jonka yksi kulmakivi oli "lasta ei saa kehua ettei se ylpisty". Meillä lapsuudenkodissa tiesi tehneensä jotain oikein, kun ei tullut moitteita. Jos sai kokeesta 10- saatettiin sanoa että parempi olisi ilman tuota miinusta. Onkin ollut melkoinen opettelu oppia itsekin ottamaan kehuja vastaan ilman että vähättelee itseään.

    VastaaPoista
  8. Mua on sanottu teennäiseksi, kun kehun muita ihmisiä spontaanisti ja usein. Kiva. Jatkan silti, koska en vaan voi olla hiljaa nähdessäni jotain hienoa. Ihmisten ilahduttaminen tekee itsellekin niin hyvän mielen.

    VastaaPoista
  9. Mukavan aiheen nostit esille!

    Raadon kommenttiin liittyen jatkaisinkin, että miksi se muuten on niin, jos kehuu jotakuta niin useimpien mielestä kuulostaa teennäiseltä. Ja itsekin huomaan syyllistyväni siihen kun kehun jotain toista, niin aloitan usein sanomalle tyyliin "tää kuulostaa varmaan kornilta mutta oikeasti tarkoitan tätä..."

    Toisaalta tästä tuli mulle myös mieleen se, että kuulee puhuttavan siitä, että blogia kirjoittavia ihannoidaan ja jopa palvotaan (ja ehkä tätä kautta bloggari-sanaan on assosioitunut ikävä kaiku). Ehkä siinä on osaksi sitä, että virtuaalinen kehuminen on helppoa, koska Hei, tosi ihana ja kiva paita -kommentti kuulostaa juuri siltä miltä sen kuuluukin. Kun taas päin naamaa sanottuna tulee äänensävyn ja puhetyylin tulkinta mukaan ja se saattaa kuulostaa Hei, tosi "kiva" paita joo -kommentilta. Ja kehu-kommenttien näkeminen taas aiheuttaa kateutta, koska emme ole moisiin "ylitsevuotaviin" kehuihin tottuneet. En tiedä. (Myöskään sitä saiko tästä nyt mitään tolkkua... :D)

    VastaaPoista
  10. Mie istuin noin viikko sitten Levillä baarissa. Siellä tuli joku ihan tuntematon nainen nauraen ihailemaan ja kuolaamaan jaloissani pyöriviä nutukkaita. Net ei ole meän perällä niin harvinaiset, siksi oli kiva nähä, että jollekkin sellaiset oli pieni piristys päivään :)

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!