20121112

jokapäiväinen rituaali

Bussilla matkustamisessa on jotain rentouttavaa ja hieman maagista. Tasainen hurina ja loputon liike tuudittavat matkustajan illuusioon siitä, että jotain tapahtuu. Vaikka tosiasiassa se neljäkymmentäviisi minuuttia on päivästä se (ainoa) hetki, jolloin ei tarvitse tai melkein voikaan tehdä millekään asialle yhtään mitään. Toki olen bussistakin soittanut puheluita, tsekannut sähköpostia ja joskus jopa avannut koneen ja säätänyt jotain pikaista hätätapauksessa. Pääosin bussimatkalla ei kuitenkaan voi maailman tilalle mitään. Kaiken voi kuitata sanomalla, olen bussissa, palaan asiaan kun pääsen toimistolle/kotiin. Ja kaikki ymmärtävät, että silloin ei tapahdu mitään.

Ennenkuin matka mieleen voi alkaa, on yleensä kiire. Pue päälle, piirrä naamaan, pakkaa kassiin kaikki tarvittava. Vedä ulkovaatteet ylle, juokse pysäkille, etsi kolikot tai bussikortti, singahda sisään laukku olalla keikkuen. Etsi paikkasi ja istu alas kaatumatta heiluvassa bussissa. Ja sitten. Kaikki pysähtyy.

Aiemmin yritin lukea bussissa mutta lopulta tulin siihen tulokseen, että se varttia vaille tunti epätehokkaana tekee hyvää. Tuntui liian raskaalta keskittyä edes kevyimpään hömppään sen mukaansatempaavan matkustustunteen aikana. Juuri se tunne siitä, että kuskin painaessa kaasua mennään eteenpäin, elämä kulkee vaikka minä en tee mitään. Nykyään istun siis kuulokkeet korvilla ja nautin kyydistä.

Junassa ei ole samaa tunnelmaa. Kuljen kyllä lähijunilla mutta en pidä niistä. Bussissa olet omassa kuplassasi, omassa henkilökohtaisessa maailmassasi. Junassa muu maailma tulee viereen istumaan, tönii, huutaa, puhuu puhelimeen, kiroilee, juo kaljaa ja mulkoilee pahasti. Bussissa on hyvin harvoin sama ongelma. Eikä juna muutenkaan tunnu samalta, se on kolkompi. Liikkeen tuntu puuttuu, se näkyy vain ohikiitävinä maisemina. Bussissa sen voi myös tuntea koko kehossa.

Kuskin kiittäminen on myös tärkeää. Teen niin aina. En tiedä kuinka monta matkaa kuski päivän aikana tekee mutta minulle se melkein tunti omaa aikaa on merkityksellistä. Se on kiitoksen arvoista. Paitsi tietysti silloin jos kohdalle on osunut joku Vataseksi itseään luuleva kaasujalka, joka ei tunnu löytävän jarrua ennenkuin on liian myöhäistä. Muuten kiitän aina kyydistä. Useimmiten kuskit myös odottavat viime tipassa juoksevaa ja toivottavat ystävällisesti huomenta.

Bussimatka on melkein kuin rituaali. Siinä on tietty järjestys, tietty kaava. Sen keskivaiheilla on sen huippukohta, se hetki kun kiidetään moottoritietä vailla kellonaikaa, tehtävää tai parhaimmillaan mitään ajatuksia. Sillä on alku- ja päätepistepysäkki. Se on kesät talvet samanlaista, itse pyrin vielä istumaankin samassa paikassa silloin kun se on mahdollista. Ikkunan vieressä ja joko ensimmäisessä penkissä kuskin jälkeen tai ensimmäisessä takaovien jälkeen. Tiedätkö, niissä mistä näkee ulos sekä sivulle, että eteenpäin. 

Katsoessani ulos vuodenaikojen mukaan muuttuvista ikkunoista, olen saanut parhaat ideani. Kun pisaroita valuu lasissa, lasikerrosten välissä huojuu vettä. Kun etulasiin sataa lunta ja jättikokoiset pyyhkijät piirtävät yhä uudestaan maailmaa taas näkyviin. Kun aurinko pilkottaa metallitankojen takaa ja kun pimeys laskeutuu ja bussin sisällä olevat valot erottavat matkustajat hämärästä ulkomaailmasta.

Vasta muutamaa pysäkkiä ennen kotia tai työhuonetta lumous särkyy. On alettava kasata tavaroita, tarkistettava, että on avaimet mukana. Ne työt, joille viittasi puoli tuntia sitten kintalla sanoen "katson sitten kun olen toimistolla", ovat hiipineet salakavalasti aivan selän taa. Ne odottavat kärkkyen, että kerään kimpsuni ja kampsuni, kiitän kuskia ja tartun taas elämänpyörään kiinni. Loputon liike lakkaa ja metallikuoret sylkäisevät minut taas keskelle kaikkea. Ulos meditatiivisesta mielentilasta ja takaisin toimintaan.

9 kommenttia:

  1. Juuri noin se menee. Tuota lukiessa tuli kuin mielikuvaharjoitus bussikyydissä. Mukaansa tempaavaa menoa. :)

    VastaaPoista
  2. Aamen! Bussimatkustus on työpäivän kohokohta! Niin paljon ehtii rentoutua, nukkua ja ajatella kaikkea. Ja keskittyä musiikin kuunteluun ihan kuin joskus teininä kun oli vielä aikaa ihan vaan kuunnella musiikkia tekemättä mitään. Senkin vuoksi bussissa on mukavampaa juoksuttaa ajatuksia kuin junassa koska junassa on niin kirkas valaistus aina, bussissa on hämyisempää ja tunnelmallisempaa :)

    VastaaPoista
  3. niin totta! mä oikein odotan että pääsisin matkustamaan työmatkoja bussilla. aivot narikkaan ja bussiin istumaan. :)

    VastaaPoista
  4. Jännä, mun mielestä bussimatkustus on aina ollut käsittämättömän tylsää, juna sen sijaan valtava seikkailu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla myös! Junassa on kiireettömämpi tunnelma. Oma fiilikseni näistä voipi johtua siitä, että täällä Turussa bussit ovat lähes joka toisen arkipäivää ja junalla mennään vaan kauemmas, kun ei ole niitä lähijunia.

      Poista
    2. Mullakin on just toi, junat tarkoitti lapsena seikkailua isoon kaupunkiin kuten Tampereelle tai Helsinkiin, tätä nykyä Eurooppaa. Bussilla mentiin kouluun.

      Poista
  5. Ihana kirjoitus! Mäkään en halua tehdä bussimatkoilla yhtään mitään. Joskus olen lukenut, joskus neulonut mutta kyllä se vain niin on, että se omissa ajatuksissaan istuminen on ihanan rentouttavaa :)

    Mä kuljen lähes joka päivä aina tietyn reitin, töihin mennessä bussi-bussi yhdistelmällä mutta sitten kotimatkan bussi-juna-bussi yhdistelmällä! Muuten tulisin takaisinkin bussi-bussi yhdistelmällä, mutta vaihtopysäkki sijaitsee niin ankeassa paikassa ja siellä joutuu joskus odottamaan kauan, mielummin venttailen "ihmisten ilmoilla" ja paikassa, jossa on mahdollisuus olla siäsllä suojassa ankealta säältä :)

    Ja hihhii, mulla on kans vakipaikat :D Meidän bussissa oikealla takana, takaoven edessä tai välittömässä läheisyydessä :) Mutta mieluiten aina oikealle!

    VastaaPoista
  6. Mullon samat vakkaripaikat bussissa. :D Ja juurikin siitä syystä, että siitä näkee hyvin. Aluksi se johtui epävarmuudesta uudessa kaupungissa: osaanhan varmasti jäädä oikealla pysäkillä poies tai mennä edes oikeaan suuntaan. Nykyään "oma paikka" taas antaa juurikin sen tutun ja turvallisen, kaiken epäolennaisen ulos-sulkevan kuplan tunteen. Mii laiki!

    VastaaPoista
  7. Bussikuski13/11/12 21:02

    Bussikuskina voin olla monesta asiasta samaa mieltä. On aika levollinen tunne lähteä aamulla anivarhain liikkeelle pisteestä A ja päätyä tuntien kuluttua pisteeseen B, kun välillä on nähnyt auringonnousun, päivän kirkastumisen ja monen monta aamuväsynyttä ihmistä. Kuskina ainakin minä olen vähän samantyyppisessä kuplassa aina töissä. Matka etenee omaan tahtiinsa, ihmisiä tulee ja menee, aika kuluu, työpäivä kuluu. Omille ajatuksille on paljon aikaa, kun ihmiset harvemmin jäävät kuskin kanssa juttelemaan. Toki sekin on virkistävää välillä :)

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!