20120817

loputon / endless

Aamuyhdeksältä olisi eilen ollut pressimenoa mutta minäpä paiskinkin sen sijaan töitä, korjasin ruotsinkielistä taittoa selkä vääränä ja kielikorva solmussa. Vasta hieman myöhemmin pakkasin kaiken mahdollisen mukaan ja suuntasin kohta loputtomalta tuntuvaa to do -listaani joka tuntui paisuvan hetki hetkeltä, sähköposti sähköpostilta, tekstiviesti tekstiviestiltä ja puhelu puhelulta lisää.

En ole edes ihan varma voiko eilistä pukea sanoiksi. Tuntuu siltä kuin yksi vuorokausi olisi kestänyt ainakin viikon. Niin monta pientä tarinaa sen sisälle mahtui, niin monta eri ihmistä, tunnetilaa, tilannetta ja tunnetta.

Teksikatkelmat noudattelevat ajallista kronologiaa vain löyhästi, subjektiivista todellisuuttani tarkasti ja tunnetiloja niin pitkälti kuin ne mieleeni ovat matkan varrella painuneet.

///

Vilkuilin hermostuneena kelloani, edellä olevan pankkikortti ei toimi ja minun pitäisi olla jo junassa jotta seuraavan palaverin henkilöt eivät ehdi lähteä töistä. Myyjä kertoo korteissa olleen ongelmia, ponnaripäinen tyttö alkaa ensin kaivaa flegmaattisesti kolikoitaan ja pyytää sen jälkeen yhtä monotonisesti, että kokeillaan nyt vielä kerran sitä korttia uudestaan. Lopulta jäävät kuitenkin lotot ostamatta ja minun vuoroni tulee vihdoin.

///

Postimme on muuttanut. Nyt se sijaitsee junaradan toisella puolella, minun kannaltani hankalammin kipaistavissa. Kaipa tähänkin tottuun. Hakemani paketti oli pieni mutta sitäkin mieluisampi.

///

Saavun paikalle kaksi minuuttia ennen ehdottoman viimeistä deadlinea. Saan käteeni kirjekuoren ja istun alas punaiselle sohvalle. Vain huomatakseni, että toinen tarvittavista vedoksista puuttuu kokonaan.


///

Olen sopinut pikaisesta tapaamisesta, laitan tekstiviestin, soitan. Kaksikin kertaa. Olisin juuri sopivassa sijainnissa nyt tälle tapaamiselle. Odotellessani vastausta tajuan, että minähän tarvitsen passikuvia VR:n opiskelijakorttia varten. Päätän kokeilla onneani ja kävelen aseman sisäpuolelle. Kyllä, siellä on valokuvaliike jossa ne onnistuvat samantien. Tapaaminen sen sijaan jää toiselle päivälle sillä kello tikittää ja minun on jatkettava eteenpäin uutukaiset passikuvat lompakossani.

///


Mainokset tuntuvat taas puhuttelevan minua teksteillään.

///

Riennän innoissani kuulemani hauskan idean perässä paikalle ja pyydän iloisesti kuvauslupaa alle neliömetrin kokoisen pöydän ja sen tarvikkeiden ikuistamiseen. Lupaa ei heru lainkaan ja liikkeen ulkopuoleltakin kuvaamisen annetaan ymmärtää olevan varsin negatiivista. Toki heillä on oikeus rajata asiaa mutta on kyllä myönnettävä, että yllätyin. Ja petyin.

///

Kirjoitan silti kaksi kirjettä.

///

Koska ystäväni ei vastaa puhelimeen, päätän hetken mielijohteesta testata yhdyskäytävään ilmestyneen postimerkin kokoisen sushipaikan. Ruoka on hyvää, seafood-lautanen nappivalinta ja palvelu ystävällistä. Wasabissa olisi saanut olla mielestäni hieman enemmänkin potkua. Loppuillasta päädyn keskustelemaan siitä, onko riisi absoluuttista turhakeruokaa.


///

Paikassa jonka kuvausluvan saamista sen sijaan jännitin etukäteen, saankin mahtavaa palvelua. Kamera laulaa ja pääsen ihastelemaan ihan uskomattomia yksityiskohtia. Onneksi menin.

///

Juon kanelilattea ja katselen ihmisvilinää. Mietin miten oikein päädyin tähän. Keskelle kaikkea tätä. Aika tuntuu venyvän kuin kuminauha. Päivä ei ole vielä lähelläkään loppua. Harkitsen hetken laskevani kaikki tien päältä hoidetut puhelut, tekstiviestit sekä sähköpostit tätä blogikirjoitusta varten mutta minua alkaa laiskottaa. Tyydyn toteamaan, että niitä on riittänyt joka ainoalle siirtymämatkalle ja hörppään latteni loppuun.

///

Viihdyn aina kirjakaupoissa. Niissä on jotain rauhoittavaa, suorastaan meditatiivista. Tämäkään kerta ei ole poikkeus. Rauhallisina vaeltavat ihmiset ja lukemattomat kirjarivit hyllyissä valavat minuun vakautta. Kiepautan kassan kautta hieman kutkuttavaa matkalukemista sillä tämänhetkinen iltakirjani on jo melkein lopussa.

///

Kirjakaupan lisäksi haahuilen muutamassa muussakin putiikissa. Ostan alennuksesta suosikkihajuvettäni ja uudet halpisaurinkolasit hajonneiden tilalle. Syysvärit ovat jo rantautuneet kesän neonsävyjen keskelle rekkeihin.

///

Ratikkamatkan jälkeen ehdin hetkeksi istua alas kiviportaalle. Lepuuttaa olkapäätäni loppumattomien vitsien lähteenä olevan elämää suuremman laukkuni kantamiselta. Ilta alkaa jo hämärtyä ja minun käteeni piirretään tussilla kirjain.


///

Juhlissa joissa en tunne ketään, seison orpona vieressä ja esittäydyn kun käsketään. Hymyilen ja kerron kuka olen, mitä teen ja että olipa mahtava Flow. Hetken päästä saan päivän parhaan vinkin ja kutsun saareen mökille. Kutsuja toteaa lopuksi, että tämä ei ole mitään small talkia, olet oikeasti erittäin lämpimästi tervetullut meille. Jostain syystä hän kuulostaa aidosti innostuneelta. Laitan saamani käyntikortin talteen annettuani omani hänelle.

///

Yritettyäni ainakin neljä kertaa noutaa erästä huuto.net -ostostani, minua hävettää jo. Yleensä olen ihan mallikkaasti paikalla mutta nyt kaikki mahdolliset sekaannukset ovat osuneet matkan varrelle. Lähden kesken kaiken juhlista ratikalla, kännykän akku loppumaisillaan. Onneksi karttasovellus ei kuluta akkua  kuin hieman ja pääsen perille. Väsyneen näköinen myyjä on varmaan kiristellyt hampaitaan kun ilmoitin saapuvani vain paria minuuttia ennen ehdotonta takarajaa.


///

Onnistun eksymään tutulla alueella painavan huonekalun kanssa. Karttasovelluksesta huolimatta. Illan ainoassa sadekuurossa kävelen läpi puiston ja rullaan mukanani harmaata tarjoiluvaunua. Alepan kassapoika meinaa haljeta uteliaisuudesta.


///

Avaan viidennen kerroksen oven vara-avaimella ja astun sisään pimeään. Riisun hiljaa kengät ja hengähdän hetken. Kolmenkymmenen minuutin kävelylenkki sateessa kävi ihan hyötyliikunnasta. Sytytän varovasti valot keittiöön jossa on kuulemma iphonen laturi ja kaappi täynnä viinaa. Jätän viinat väliin ja puhelimen latautuessa mietin miten kiusallista on olla jonkun toisen kotona yksin. Vaikka siihen olisi kuinka pyyteetön lupa. Jätän jääkaapin oven väliin kiitoslapun.


///

Puoliltaöin istun jälleen ratikassa, ohi ajaa bussi joka menisi melkein kotiovelle. Hetken minun tekee mieli luovuttaa.

///

Äkillinen kielenvaihdos englantiin kangertelee. Onneksi seura on melko mutkatonta eikä pieni takertelu haittaa. Tulen kuitenkin ymmärretyksi ja mitä pidemmälle ilta etenee, sitä enemmän meillä on sisäpiirivitsejä. Loppuillasta puhumme myös hieman ranskaa, hollantia ja liettuaa.

///

Englantia puhuva vanhempi herrasmies haluaisi viettää kanssani ensi yön ja tiedustelee onko minulla suhde hyvän ystäväni kanssa. Poistumme kyseisen ystäväni kanssa paikalta piakkoin.

///

Keskustelen lyhyesti kuorma-auton korjaajan kanssa sekä istun taksissa jonka kuljettaja ajaa päin punaisia. Tämä päivä on paitsi loputon, myös loputtoman absurdi.

///

Kuulen pysäyttäviä uutisia. Ohimennen kerrottuna, kaljatuoppi kädessä, muina miehinä. Sellaisia, että yhtäkkiä näkee niin oman kuin muidenkin elämän ihan uudessa valossa. Sellaisessa, joka ei ole sairaalan kirkas loisteputki kuten heillä.

///

Seura muuttaa aina ympäristöä. Tuttukin paikka tuntuu yhtäkkiä vieraalta eri seurassa ja vieras seurakin yhtäkkiä tutulta oikeassa ympäristössä. Kaikki on kontekstisidonnaista.


///

Kaikkien päivän suunnitelmien vastaisesti löydän itseni lopulta rakkaasta kantapaikastani osan seurueesta lähdettyä muualle. Ravintolasta joka joskus vuosia sitten vastasi minulle olohuonetta. Nyt tuon olohuoneeseeni vieraan joka kertoo minulle tarinoita omasta olohuoneestaan siellä kaukana. Minä muistelen Amsterdamia, pikkuruista the Cave -rokkiluolaa jonne kaipaan aina aika ajoin takaisin.

///

Taksikuski on kalju mies joka kertoo olevan kaupunki-ihmisiä ja ihmetelleensä broidinsa mökillemenovimmaa kunnes kokeili itse ja yllättyi kaikesta siitä hiljaisuudesta mitä lammenranta antaa. Kerron hänelle, että minäkin aion mennä mökille.

///

Moottoritien kohdalla lasken käyttäneeni tänään kahtatoista eri julkista kulkuvälinettä. Kaksi kertaa junaa, kolme kertaa bussia, kerran metroa, neljä kertaa raitiovaunua sekä kaksi kertaa taksia.

///

Aamuyöllä kotioven sisäpuolella tulee itku. Loputtomalta tuntuvan päivän jälkeen on niin täynnä ja niin tyhjä samaan aikaan.

12 kommenttia:

  1. Yhtä aikaa niin ihanaa, lohdullista ja hengästyttävää luettavaa, pieniä hetkiä loputtomassa päivässä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Hengästyttävää, ihanaa ja lohdullista se oli koettunakin. :)

      Poista
  2. Ei millään pahalla, mutta tekstiesi toistuva teema epätoivo liian kiireisestä elämästä alkaa puuduttaa. Toivottavasti myös sinua. Olisiko aika rauhoittaa elämää vähän? Se ei ehkä ole hipsteripiireissä in, mutta on terveydenknin kannalta se paras vaihtoehto. Ei yrittäjänkään tarvi ajaa itseään loppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin alunperin pitkään, että julkaisenko tätä kyseistä tekstiä ollenkaan. Osittain juuri tämän tyyppisten kommenttien takia. Myönnän toki, että elämäni on kiireistä ja hektistä mutta ne epätoivoa luovat elementit elämässäni ovat kyllä olleet ihan muita kuin kiire. Niistä en vain välttämättä halua kaikista puhua täällä.

      Tämä tekstikin yritti kertoa enemmän siitä kuinka paljon voi kokea yhden päivän aikana ja kuinka monenlaisia ihmisiä tavata ja erilaisia tunteita kokea. Ei niinkään siitä, että olisin epätoivoinen sen kaiken keskellä vaikka tottakai tällaisella tahdilla välillä myös väsyttää.

      Ilman tuota irrelevanttia ja muka-hauskan sarkastista hipsteriviittausta kommenttisi olisi mielestäni ollut ihan asiallinen. Sen sijaan nyt siitä jäi ainoastaan paha maku suuhun vaikka yrititkin verhota piikittelysi terveydestäni huolehtimiseen. Joskin se taisi olla kyllä se perimmäinen tarkoituksesikin, vai mitä?

      Poista
    2. Hieno vastaus. Mautonta alentuvaa holhoamista.

      Laitoin sulle sähköpostia joskus 1½ vuotta sitten, vastasit, elämäni heitti häränpeppua ja juttu jäi osaltani siihen. Nyt sulla on tuntus olevan kädet niin työtaikinassa etten edes uskalla uudelleen ehdottaa tatskasuunnittelua >:) Koko ajan olen seurannut edesottamuksianne kuitennii, teillä on loistavan hauska kolmen tiimi. Kiitokset blogistasi.

      Poista
  3. Huh, onpas sulla ollut kiireinen päivä! Mulle tuntuu olevan liikaa ihan vaan koulusta, kodista ja koirista huolehtiminen tällä hetkellä :D Tosin elämässä on nyt kaikkea ikävää, niin jaksaminen on vähissä.
    Sulla on O ja P antamassa ehkä enemmän voimia kiireiseen elämään. Ja jos anonyymit ei huomaa, niin eihän sunkaan elämä aina yhtä kiireistä ole :)

    VastaaPoista
  4. Irbulaattori17/8/12 20:27

    No voi herran nimeen. Ajattelin just viimeks eilen kuinka kiva olis jos pääsisit taas moikkaamaan meitä "pitkästä" aikaa, mut sit totesin itselleni, että sulla on varmasti muutenkin jo niin kiire, etten viitsi edes häiritä sua kysymällä. Jaksamista, rakkautta, halauksia ja sen sellasta! ♥

    VastaaPoista
  5. Olipa hieno teksti, ja hienon kuuloinen päivä. Sussa asuu siis kirjailijakin sisällä kaiken muun hyvän lisäksi, mahtavaa! En muista olenko ennen kommentoinut mutta hyvä hyvä ja papukaijamerkki, aina luen :)

    VastaaPoista
  6. Lukiessani tekstiä, tuntui siltä, kuin päiväsi vain jatkuisi ja jatkuisi ja jatkuisi, ilta ja yö olisi loputon. Ymmärrän hyvin, että kotona tuli itku, hengästyin jo pelkästä lukemisesta. :)

    VastaaPoista
  7. Kyllä täälläkin on monesti mietitty, miten sun postaukset hyvin usein käsittelee jatkuvaa kiirettä, painetta ja stressiä. Sitä miten rankkaa yrittäjällä on sitä suoraan sanomatta. Jokaiseen työhön liittyvään kirjoitukseen liittyy aina sama negatiivinen fiilis. Täältä ruudun toiselta puolelta sun työ tuntuu superhienolta ja ihanalta (itsekin visuaalisella alalla) ja tiedän kyllä, ettei mikään työ ole ruusuilla tanssimista, kuitenkin tämä ainainen piilo-negatiivisuus ärsyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko kiire, paine ja stressi aina negatiivista? Itse nautin suuresti, kun töissä on tekemisen meininki. Silloin kun sitä ei ole, en saa juurikaan mitään tehdyksi ja sekin minkä saan ei tuota valmiiksi saamisen nautintoa. Itse en nimittäin ole kiinnittänyt huomiota siihen, että Kottaraisen jokaisessa työhön liittyvässä kirjoituksessa olisi negatiivinen fiilis, päinvastoin. Siksi jäin pohtimaan kuinka suuri osa kiireen tunnun vaikutuksesta johtuu henkilökohtaisesta suhtautumisesta siihen.

      Poista
  8. Kummastus24/8/12 06:56

    Kannattaa myös ajatella tätä lapsen näkökulmasta, jos menee liian lujaa aikuisestakin niin miltä se lapsesta tuntuu roikkua mukana palaverista ja tapahtumasta toiseen..taapero kun ei ole mukana viihtyvä pikkuvauva vaan kaipaa myös ulkoilua, leikkiä, kotoilua. Olen välillä ihmetellyt miksi et laita lasta päivähoitoon kun teet itse töitä niin paljon. Vois olla kaikkien etukin.

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!