20120705

mitä isot edellä, sitä pilkut perässä

Ei liene kenellekään yllätys, että minä olen aika usein kamera kädessä niin kotona kuin muuallakin. Kaikki tuttavani tietävät, että musta möhkäle kulkee mukana siellä missä minäkin olen, painoi mitä painoi. O tietää myös ja on jo varsin tottunut jatkuvaan paparazzeiluun. Poseeraakin usein ihan pyytämällä tai pyytämättäkin.


Liekö ollut sunnuntaisen Korkeasaarireissun myötävaikutusta mutta en kertakaikkiaan voinut jättää tänään ostamatta näitä mahtavia pilkkuvaatteita pienelle kuvausassistentille. Haalareista on harvemmin sopivaa kokoa vaikka ne ovat pirun näppäriä käytössä, etenkin jos niissä on huppu. Yleensä hauskannäköiset haalarit ovat liian pieniä ja sitten ne toisella tavalla hauskan näköiset aivan liian isoja tai aikuisten kokoa. Nyt osui kerrankin kohdalle ja hamstrasin sitten vielä housutkin samaa kuosia kun niissä oli niin rouheat peppuröyhelöt.



Pieni avaimenperäkamera on kovassa käytössä, siitä kuuluu painettaessa ihan oikeanlainen ääni ja salamakin löytyy. Miksi ihmeessä oikeita kameroita ei tehdä minikäsille sopivassa koossa, kysyn vaan! O nimittäin kuvaa tärkeänä kaikkea crocseista alkaen ja laittaa välillä kameran oikeaoppisesti pöydälle kaukolaukaisua varten. Välillä näitä kuvatessa tuntui kuin olisi katsonut peiliin. 




4 kommenttia:

  1. Teuvon kuvat Noormarkusta kävi täällä ja toivottaa hyvää kesänjatkoa.
    www.ttvehkalahti.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Onpas suloinen pikku valokuvaaja! Meillä oli 5 v kummipoika matkassa Tampere-reissulla ja minulla kun oli oma kamera, annettiin hänelle pikkukamera käyttöön reissun ajaksi. Tosi hauska oli seurata sitä kuvaustyöskentelyä ja myöhemmin katsella niitä kuvia!

    VastaaPoista
  3. Anonyymi5/7/12 19:19

    Törmäsin tällaseen blogiin, tulit perheinesi jotenkin heti tästä mieleen. Ehkä seuraat jo, mutta jos et niin tässäpä linkki: http://alisaburke.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. Söpöä! <3

    ps. Uhmapostaukseen näin jälkeenpäin vähän kommenttia... Meillä kaksoset kävivät noin 2-vuotiaana uhman läpi, jotain PIENTÄ uhma-aikaa tuli myös 3 -ja 4-vuotiaana, mutta tämä viisivuotisuhma onkin sitten jotain ennennäkemätöntä, verrattavissa 2-vuotisuhmaan. Huoh!
    Viisivuotiaan uhmakkaan rimpuilevan kantaminen ei tahdo enää käydä, kun sätkii ja potkii kovalla voimalla varustettuna. Eilen meidän toinen viisvee sai kamalan uhmakohtauksen kun olimme tekemässä kauppoja ventovieraiden ihmisten luona! Saivat luvan mennä vieraassa paikassa trampoliinille pomppimaan ja sen jälkeen poika sai hurjan uhmakohtauksen heiluen luudan kanssa kohti puun oksia, yrittäen kiivetä palotikkaita pitkin katolle, juosten karkuun.... Vein pojan pois tilanteesta sätkivänä, potkivana ja sylkevänä, tungin auton takapenkille rauhoittumaan. Siellä hän keksi napata turvavyöstä oman istuimensa irti ja lähteä yrittämään josko sen kanssa saisi aikaan jotain pahaa. Nämä pahantekovimmat ovat jotain ennennäkemätöntä muuten niin kiltin pojan kanssa.
    Poika on muutoin aika rauhallinen, on omissa oloissaan ja rakentelee kaikkein mieluiten legoilla. Mutta nämä kohtaukset, huh huh! :/ Aika voimaton sitä tuntee olevansa kun toinen ei näe eikä kuule, vaikka kuinka yrität puhua järkeä ja halata ja olla rauhallinen turvallinen aikuinen, kun uhmaa vaan.
    Joten tsemppiä ja voimia sinne Oonan kanssa! :) Kokemuksesta voin sanoa, että se on onneksi ohimenevää, mutta niin raastavaa kun sen aika on!

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!