20120714

ja aurinko nousi tuhansien tölkkien ylle

Tiedätkö kuinka paljon roskaa 30 000 festarikävijää jättää jälkeensä? Minä en tiennyt mutta viime viikonlopun jälkeen tiedän. Ohjelmassa oli nimittäin valokuvauskeikkaa varsin suuren festivaalin jälkimainingeissa.



Mahtoivat päälavaa purkavat kaverit hieman ihmetellä kun loikin kameroineni aamuyöllä tölkkimeressä ja pyllistelin päätien varressa roskapusseja kuvaten. Aiheena kun oli sen aivan käsittämättömän roskamäärän lisäksi tietenkin myös sen pois siivoaminen. Festivaalisiivous tuli, näki ja siivosi sellaisella tahdilla ja työtunneilla, että meinasi heikompaa hirvittää.



Kateeksi ei käynyt eri vuoroissa paikan päälle kuskattavia työntekijöitä jotka aloittivat aamuyöllä ja jatkoivat yhtä tehokkaina iltapäivän helteisiin. Itse kuvasin puoli kahdeksaan asti aamulla ja jatkoin muutaman tunnin unien jälkeen vielä hetken ennen kotimatkaa sillä seurauksella, että olin aivan kuitti kun pääsin kotiin.



Aika erilaisen näkökulman sai kyllä koko festarimeininkiin kun katseli sitä roinamerta joka lainehti puolityhjien, kumollaan olevien roskisten vieressä alueen tyhjennettyä juhlakansasta. Puhumattakaan sadoista ja taas sadoista tölkeistä joiden ylle aurinko aamulla nousi. Lokit kirkuivat ja Laitathan roskat roskiin, kiitos! -kyltti näytti varsin lohduttomalta taustaansa vasten.



5 kommenttia:

  1. Ai kamala!!!
    Hienoja kuvia, vaikka maisema ei olekkaan hieno.

    VastaaPoista
  2. Joo itsekkin paikanpäällä olleena kauhistelin jo lauantaina sitä, millainen sotku itse alueella ja ympäristössä oli, mutta niin se on muillakin festareilla ollut.. Tosi hyvin nuo kaikki jäljet oltiin kumminkin saatu siivottua, sillä kun mä maanantaina kävelin Mukkulan rannan ohi, ei sielä ollut jälkeäkään noista roskista tai festareista.

    VastaaPoista
  3. Dodii!! Karmee näky!!

    Tervetuloa muuten osallistumaan blogini valokuvauskilpailuun!!! :)

    VastaaPoista
  4. Ohhoh.. Karsee näky, mutta hienosti olet saanut sen ikuistettua. :-)

    VastaaPoista
  5. Seurasin eilen kaupunkifestareita tyttäreni kanssa kerrostalon ikkunasta. Kun tapahtuma loppui neiti 9v. kauhisteli, kuinka kamalan sotkun aikuiset ihmiset jättivät jälkeensä. Olis kyllä ollut kuvaamisen arvoinen juttu.

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!