20120609

piknik ja bad public transport day

Alunperin tänään piti olla ohjelmassa piknik Suomenlinnassa. Eräs sankari saavutti suuren yhden vuoden iän mutta loppujen lopuksi juhlat siirrettiin sääsyistä heille kotiin. Me olisimme mielellämme ulkoilleet Suomenlinnassa mutta ihan yhtä suurella innolla lähdimme suunnistamaan kemuihin toisaallekin. Vaan äkkiäpä se ilo hyytyi.

Ensin odottelimme bussia kotipysäkillä joskin ihan inhimillisen ajan verran, seuraavaa vaihtovuoroa saimmekin sitten odotella nelisenkymmentä minuuttia yhtä soittoa. Alkoi muuten oikeasti tehdä  viihdekeskuksena toimiminen vähän tiukkaa siinä vaiheessa. Itse bussimatka kesti "vain" neljäkymmentä minuuttia sekin ja rantauduimme suunnitelman reittioppaan mukaisesti metroaseman kupeeseen.


Vain kymmenen minuutin odottelun jälkeen hyppäsimme reteästi seuraavaan eli päivän kolmanteen bussiin. Vain huomataksemme kahden pysäkin jälkeen sen menevän väärään suuntaan. Numero oli sentään ihan oikea. Luojalle kiitos kännykän karttasovelluksesta, päätin, että on helpompi kävellä samantien varsinaiseen kohteeseen kuin lähteä ensin sompailemaan takaisin asemalle.

Vaan kyllä se kahden ja puolen kilometrin äkkinäinen tempaisu tuntui vähän turhan pitkältä. Olin pukeutunut mielestäni sään mukaan ja se oli kertakaikkiaan aivan liikaa. Hihattomassa mekossakin oli äkkiä kuuma. Huvittavaa kyllä, juuri ennen perille pääsyä poikkesin ostamaan juotavaa ja sisumainoskin tuntui ilkkuvan minulle. Lopulta olimme määränpäässämme mutta loppuhuipennukseksi koukkasimme ensin väärän talon rappukäytävään asti.


Syntymäpäivät sujuivat värikkäissä merkeissä, niistä varmasti lisää hieman myöhemmin. Kun kotiinlähdön aika koitti, päätin vahingosta viisastuneena valita hieman toisenlaisen reitin ja suuntasin suoraan bussilla metroasemalle. Metro tuli ihan ajallaan ja jäimme kutakuinkin oikeassa paikassa poiskin. Ehdin jo juhlia, että kyllä tämä tästä suttaantuu.

Neljäkymmentä minuuttia myöhemmin odotimme edelleen bussia tihkusateessa ja kun se vihdoin tuli, siellä oli kolmet(!) vaunut. Se siitä sitten, ei kun odottamaan seuraavaa jonka tuloon on jälleen se sama neljäkymmentä minuuttia. Sade yltyi koko ajan ja jotain oli keksittävä ja pian sillä O:kin heräsi sopivasti kun bussi kurvasi pois paikalta. Picnic oli juuri sulkenut ovensa (kuinka ironista!) eikä lähimailla ollut mitään muuta lapsiystävällistä tarjolla.


Päädyimme siis loppujen lopuksi piknikille kuitenkin vaikka se olikin hieman erilainen kuin olin kuvitellut etukäteen. Söimme ruokakaupan juustosämpylät sateessa Kurvissa ja kulutimme kuin kulutimmekin sen tarvittavat neljäkymmentä minuuttia siihen. Mainos kiinni menneen Lidlin ikkunassa oli sekin melko osuva.

9 kommenttia:

  1. Oi! Hatun nosto, melkomoinen hermotestipäivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan se aikamoinen koettelemus kieltämättä. :D

      Poista
  2. Voi ei, tuota joukkoliikenne pahimmillaan on! Jos olisin ollut vierailukunnossa, olisin aamulla ottanut koodia ja tarjonnut kyytiä tai jos auto ei olisikaan ollut käytettävissä, olisin jakanut taipaleen kanssanne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta ajatuksesta. :) Seura olisi kieltämättä välillä tehnyt poikaa tuolla odotellessa. :D

      Poista
  3. Voi voi, oli hienoa että pääsitte tulemaan! Harmitti tosi paljon, että se ääni meni ja kurkku oli kipee (on edelleen kumpikin) ettei itse päässyt niin jaarittelemaan! Mutta nyt kun tiedätte kuin helppo meille on tulla niin poiketkaa toki useamminkin :D :D

    Ei vaan, kyllä nyt on pakko ottaa autot ja kyydit käyttöön, toi oli niin urhoollinen suoritus, että mitalin annan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä me tullaan uudestaankin mutta ei ehkä ihan heti. :D :D

      Poista
    2. avainsanat taitaa olla kurvin kautta ja kantorepulla. silloin selviää ehkä jopa tunnissa perille, melkein.

      Poista
    3. Niin siis mehän mentiin kotiinpäin Kurvin kautta. :D Kantoreppu on kyllä muuten oikein mainio mutta sitä kahta ja puolta kilometriä paarustaessani mietin kyllä, että luojan kiitos lähdettiin rattailla. :D

      Poista
  4. Hei, alennuksessa näytti olevan ihan O:n näköinen mekko, tai ainakin äti saattaisi tykätä. http://www.kaksikuningasta.fi/generals-mekko-heart-p-248.html (ja tämä ei ollut maksettu mainos).

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!