20120612

jännitys

Aina kun jonkin tutun asian tekemiseen tulee pidempi väli, hiipii pieni jännitys minuun. Mitähän tästä tulee, osaanko enää edes repun jälkeen lukita rattaat. Mitä jos O saa uhmakohtauksen tai ei anna sanoa palaverissa sanaakaan. Meillä on vierähtänyt hetki siitä kun O kulki aktiivisesti töissä mukana ja nyt menoja on taas kasapäin. Ihan kuin en olisi koskaan lapsen kanssa liikkunut, ihan tavallisetkin asiat tuntuvat suurilta.


Yöllä väsyneenä viimeiseksi sitä tietenkin pyörittelee mielessään kaikki mahdolliset uhkakuvat seuraavan päivän työn ja äitiyden yhdistämisestä. Opinto-opasta taittaessa kuulokkeissa Pariisin kevät laulaa "Oota vaan jotain karmeaa tapahtuu." 


Juttelimme edellisenä iltana seuraavan päivän tapahtumista ja muistelimme lauantain bad public transport dayta. Lupasin O:lle, että voidaan tälläkin kertaa hakea sämpylät Kurvista kun siitä ohi menemme kuitenkin. O tuntui olevan innoissaan mutta minua alkoi jännittää kahta kauheammin kuuden tunnin matkustusurakkaa muistellessani.



Kun työpalaveripäivä koitti, ei tapahtunut mitään karmeaa. Pääsimme matkaan ajoissa, ilman riitaa ja muistimme ottaa kaiken mukaan. Minulla oli ilo reissata reippaan ja iloisen O:n kanssa joka bussissa lähestyessämme Kurvia alkoi vaatia "eipää". Kun nyt on kerran luvattu. Ostin eipää ja palaverikin meni oikein hienosti, O luki kirjoja, liimaili post it -lappuja ja seurasi tarkasti kulmat kurtussa, kyynärpäillä pöytään nojaten meidän keskusteluamme Esitys-lehden tulevasta numerosta.



Poislähtiessä piti käydä eippaamassa ainakin viisi kertaa ja testata myös aulan hyppelehtimismahdollisuudet. Tämä palaveripaikka on siitä ihana, että siellä on mielettömän paljon tilaa josta ei pääse pois kuin raskaan metallioven kautta. Siellä voi siis huoletta juosta ja yppiä. Ja itse palaveripaikan lisäksi koko Suvilahti on aivan ihana. Täällä kun saisi juoda aamukahvinsa, tehdä töitä ja luoda uutta massiivisten puitteiden kääriytyessä ympärille.



Kotimatkalla kipaisimme vielä kirpparin kautta ja teimme yhden kolmen euron löydön. Kaiken kaikkiaan varsin mainio päivä siis. Saa nähdä mitä tästä päivästä tulee, olemme nyt jo melkein myöhässä, minä istun puolipukeissa ja O nukkuu. Töitä on luvassa tänäänkin ja kaikenlaista muutakin ohjelmaa. Koska eilen meni niin mahtavasti, ne karmeudet on varmaan koottu tälle tiistaille sitten.




2 kommenttia:

  1. Ihanaa, kun voit ottaa lapsen mukaan työpalavereihin ja keksitte iloja pienistä asioista, kuten tilavasta aulasta ja eippaamisesta! :)
    Itsekin aina stressaan, kun edessä on jotain uutta tai pitkästä aikaa -juttua, etenkin Taaperon kanssa toteutettavaa, mutta yleensä kaikki menee jos ei nyt upeasti, niin ainakin ihan hienosti, reipas pikku Taapero!

    VastaaPoista
  2. Just mahtavaa että toi pipo on noin suuri. Lähtökohtaisesti ihmiset ostavat ja käyttävät lapsille/a liian pieniä pipoja, eikä se mielestäni imartele edes suloisimpia lapsia. Mä olen ostanut pojalle aikuisten pipoja about siitä asti kun hän oli 4v ja ne on ihania lörppänä.

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!