20120621

aamukahvilla kaivarissa

Minä en ole muutenkaan mikään aamuihminen mutta kun kuulee torstaina iltayöstä tahmeita uutisia, ei seuraavana aamuna kuudelta soiva kello nosta kyllä hymyä huulille. Viime viikon perjantaina peitin siis turvonneet silmäni aurinkolasein ja suuntasin kuitenkin Kaivopuistoon sillä minut oli kutsuttu maistelemaan melkein kulttimainetta nauttivia Starbucks-kahveja. Ja sellaista kutsua ei tällainen kahviaddikti kyllä ihan helposti ohita!



Aurinko paistoi täydeltä terältä Mattolaiturin yläterassille ja välkehtivä meri pyyhki onneksi olotilastakin suurimmat pölyt pois. Pöytään oli katettu varsin runsas aamiainen croissanteineen ja smoothieineen, päivän pääohjelmanumeroa eli kahvia saimme kuitenkin hieman odotella. Vasta kun olimme vatsat täynnä aamiaista, kantoi asiantunteva barista munakelloin varustetut kahvipannut paikalle ja valvoi tarkoin oikeaa valmistusaikaa. 


Testissä oli kolmea eri kahvia joita haisteltiin ja maisteltiin antaumuksella. Uskomattoman erilaisia vivahteita sieltä löytyikin, oman sydämeni ja makunystyräni menetin maukkaalle Mediumille josta löytyi häivähdys oreganoakin jos oli oikein tarkkana. Ja tarkkana sai olla muutenkin sillä maistelulle oli ihan oma tekniikkansa, kahvia slurpattiin suuhun oikein äänen kera jotta sen maku ja hapot leviävät kunnolla koko suuhun. Sitten tunnusteltiin ja kuulosteltiin. 



Pelkkien kahvien kokeilun lisäksi päivän teemana olivat makuparit eli jotain sopivaa pientä syötävää aina kunkin kahvilaadun kanssa. Sen lisäksi, etten tosiaan ole mikään aamuihminen, en myöskään lukeudu aamiaisihmisiin. Juon kahvini mieluiten ihan irrallaan, syömättä sen kanssa mitään ja tästä syystä olinkin vähän skeptinen tämän osuuden suhteen. Vaan onneksi ylitin ennakkoluuloni, appelsiinilohko Mediumin kyytipoikana ja brie-juusto tummemman paahdon kanssa avasivat ihan uusia ulottuvuuksia. Pähkinät jätin allergiasyistä väliin mutta suklaasta olen samaa mieltä baristamme kanssa; "Fazerin sininenhän sopii tietenkin ihan minkä kahvin kanssa vaan."



Näitä maanmainioita ihanuuksia ei tietenkään saa kuin Helsinki-Vantaan lentokentältä vaikka toivoinkin kovasti eksklusiivista jymyuutista niiden saapumisesta hieman lähemmäksi. Valitettavasti tällaista uutista ei (ainakaan vielä) julkistettu mutta onhan tämä tietenkin mitä mainioin syy matkata vaikkapa Amsterdamiin. 



Lopuksi kurkistimme vielä kylmien kahvijuomienkin maailmaan. Itse olen elänyt yhden kesän melkein pelkällä Frezzalla mutta nämä Frappuccinot kirivät sille kyllä varteenotettaviksi kilpailijoiksi. Kylmistä kahvijuomista löytyy kolme eri makuvaihtoehtoa ja vaikka yleensä olenkin vannoutunut vaniljan kannattaja oli näistä ytimekkäästi nimetty Coffeekin aika suussasulava vaihtoehto. Näitä kylmiä versioita saa siis tavallisista ruokakaupoista, vielä kun ilmestyisivät tuonne postimerkin kokoiseen lähisiwaankin niin olisi tämä kesä pelastettu. 



Juotko sinä kahvisi kuumana vai kylmänä? Aamiaisella vai ilman? Minkä kanssa kahvi on parasta? Kesän kuumimmat, kylmimmät ja maukkaimmat kahvivinkit jakoon kommenttiboksiin! Minä menen sillä aikaa keittämään jälleen kupillisen kahvia. 

11 kommenttia:

  1. Ei ainakaan kylmänä... mulle tuollaiset frezzat yms. ovat ihan kauhistus. Tykkään kunnon vahvasta tummapaahdosta pienen maitotilkan kera. Eikä kahvin kanssa yleensä syödä mitään. Pelkkää kahvia vain... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, etten ole yksin tämän kahvin kanssa ei syödä mitään -jutun kanssa. :D

      Poista
  2. Mulle kahvi maistuu melkein muodossa kuin muodossa, mutta parhainta se on kuumana ja tilkka kermaa joukossa. Ja vielä parempaa jos samalla saa herkutella suklaata :)

    VastaaPoista
  3. Kahvia runsaalla maidolla (enemminkin maitoa kahvilla) pitkän aamiaisen ja hesarin kanssa. Sunnuntaina menee helposti toista tuntia kun nautiskellaan kahvista, croissanteista ja sämpylöistä. Erikoiskahvit kahvilassa, hyvässä seurassa juustokakulla kruunattuna. Joku sanoi joskus, että elämä on liian lyhyt huonon kahvin juomiseen ja allekirjoitan kyllä tuon. Siksi kotonakin silloin harvoin kun juodaan, juodaan jotain tumma paahtoista tai suklaakahvia, joka on ehkä oma suosikkini.

    VastaaPoista
  4. Anonyymin tapaan, kahvilla maustettua maitoa. Maito on lämmitettävä, jos ei sitä saa ihan oikeasti höyrytettynä. Ja ihana vaalea korvapuusti (ei kuivaksi käntyksi paistettu) seuraksi, ah.

    VastaaPoista
  5. Juon suodatinkahvia, vahvaksi keitettyä Reilua Kauppaa ja sekaan laitan kevytmaitoa. Maitoa menee sekaan sen verran (noin 1/4 ainakin), että kahvi tulee juotua suht nopeasti, tankkausmenttaliteetilla kofeiinihimossa (esim. aamulla), joten nauttimiskahviksi tuo ei käy.

    Seurustelu- tai nautiskelukahvitteluun (=ei nopea ryystö) kahvi mustana tai muuten siten, että pysyy kuumana tovin. Turkulaisena voin todellakin suositella Cafe Art:in Cappucinoa sekä Espresso Macciatoa (kirjoitinkohan tuon nyt oikein...), onhan paikan barista ihan mestari - eikä turhaan. Eli jos Turussa käyt joskus, niin ihan jo pelkän kahvin takia siellä kannattaa poiketa ja onhan sijaintikin tosi kiva Aurajoen rannassa.

    Kaikki kahvi käy, en nirsoile kun kahvia tarvitaan, mutta laihaa kahvia vihaan ja juon vain hätätilassa tai jos muuta ei tarjota vaikka kyläpaikassa.

    VastaaPoista
  6. Kahvi kahvina ja piste. Joskus muinoin käytin maitoa, mutta ei enää. Ei maitoa, ei sokeria, eikä mitään muutakaan samaan aikaan suuhun sekoittamaan (paitsi korkeintaan sitä fazerin sinistä! :D ). Mutta vaikka olenkin kahvi kahvina-tyyppi, niin eipä silti ole merkillä väliä...ihan tavallista markettikamaa juon ja nolona myönnän, että tuskinpa huomaisin eroa suodatinkahvien välillä (paitsi joskus jouduin juomaan jotain x-traa ja voi luoja sentäs, yök!).

    Näitä kylmiä vaihtoehtoja en ole koskaan maistanut, mutta veikkaan hyvin vahvasti että ei todellakaan uppoaisi. Joskus kaverin kanssa kahvitellessa hän unohti, että en käytä maitoa, ja urhoollisesti päätin kokeilla monen monen vuoden jälkeen, että miltäs se kahvi maidolla maistuu. Nnngggh. En kokeile enää toiste.

    VastaaPoista
  7. Muhun pätee kyllä SMG, mustana maidolla kylmänä kuumana, kaikki käy, muttei aamulla, EI IKINÄ. Aamusin pystyn just ja just sen mehulasillisen kiittaan naamariin, kahvista tulee vaan huono olo :D muuten kyllä litkin, iltaan asti ja mieluiten mustana ilman sokeria tai lattena ruokosokerilla, vaativa tapaus kun olen :D

    VastaaPoista
  8. Juon kahvini. Kaikki käy. iituliinan tapaan SMG:n sanoin sanoitettuna. Juon kahvikupillisen loppuun, oli se kylmennyt tai ei. Useimmiten seassa ainakin neljännes kevytmaitoa. Kotona pannussa (King of Coffee!) Brazil, Presidentti tai Pirkan reilu kauppa.

    Erikoiskahveista juon käytännössä kaikkea. Cappuccino on ehkä eniten sellainen, mitä en ymmärrä. Espressoni juon aina tuplana ja ruokosokerilla.

    Kahvijuomat toimivat myös, varsinkin kesäaamuina, jolloin on jopa liian kiire keittää kahvia rauhassa kotona. Lisäksi juon ja luon mielellänio kahvipohjaisia drinkkejä.

    Kahvin kanssa syödään tai ei. Olen vähän huono syömään aamuisin ja siksi yleensä pakollinen litra kahvia tulee lipitettyä ennen aamupalaa. Toisinaan ruisleipä toimii, usein ei.

    VastaaPoista
  9. Moccamasterilla plöräytettyä Juhla-Mokkaa paljaana, kanelilla tai kardemummalla maustettuna. Ja runsaasti maitoa! <3

    P.S. Mäkin olen vasta puolen vuoden sisällä opetellut syömään jotain kahvin kera, ennen se ei sujunut yhtään. Äitini taas ei osaa juoda kahvia pelkiltään. :)

    VastaaPoista
  10. voi vitsi miten hyvännäkösiä kuvia:)!

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!