20120531

kultaa mustalla, vähän roiskeita ja kottarainen

Ihan ensin sanottakoon, että on huutava vääryys ettei nykydigiajalla tule enää lähetettyä saati saatua oikeita kirjeitä. Minkään valtakunnan sähköposti tai pikaviesti ei sisältönsä ihanuudesta huolimatta voi yltää samalle tasolle kuin oikea, käsin kirjoitettu viesti. Myönnän itsekin olevani ihan samalla tavalla laiska nykyään kirjoittamaan oikeita mitään. Joku kortti on joskus tullut laitettua ja nekin lähinnä jouluna. Siinä se.


Vaan minäpä sain tänään oikean kirjeen. Ja samassa iloisenkeltaisessa muumilaatikossa vähän muutakin. P pyörähti ystävällisesti postissa ja toi vihdoin salaisen blogiystävän matkaan saattaman paketin. Sen lisäksi, että sieltä kierähti ulos se oikea kirje, oli koko kokonaisuus niin osuva, että jäin hetkellisesti ihan sanattomaksi.


Huumava tuoksu levisi keittiöön samantien paketillisesta konjakkitryffelikahvia ja sen kanssa nautittavaksi oli mukaan laitettu suomalaista käsintehtyä chilisuklaata. Molemmat pääsivät välittömästi testiin ja jopa P joka ei yleensä kertakaikkiaan voi sietää allekirjoittaneen himoitsemia makukahveja, halusi ehdottomasti maistaa.


Herkut toki uppoavat aina ja kahvi myös, salainen ystäväkin oli kirjeessään maininnut minun todistettavasti syövän suklaata, ainakin jos siinä on hieno pakkaus. Paketin kaunein ja pysäyttävin anti oli kuitenkin järjenvastaisen hieno itse tehty pussukka jota koristaa kultainen kottarainen ja muutama tyylikäs roiske. Olen ihan oikeasti sanaton. Ja vielä sanattomammaksi tulin kun luin kirjeen tarkemmin, pussukka on siis itse tehty ja materiaalit vetoketjua lukuunottamatta kaikki kierrätetty mustakeltaista vuorta myöten. Kottaraisen kultaväri on peräisin tekijän omien häiden jäämistöstä mikä tuo tämän pussin tarinaan ihanan koukeron lisää.


"...kunnes tulin siihen tulokseen, että kultaa mustalla, vähän maaliroiskeita - ja kottarainen, ei voi mennä pahasti metsään."




Järjettömän suuri kiitos ja uskomatonta miten osuvasti olit paketin sisällön valinnut, salainen ystäväni. Aurinkoisia sekä kahvintuoksuisia päiviä sinullekin sinne, toivottavasti täydensit myös omaa suklaavarastoasi tällä sillä tämä on huumaavan herkullista!


Jään jännityksellä odottamaan mitä oman pakettini saaja on siitä tykännyt. Ja Oi Mutsi on muuten avuliaasti listannut kaikki haasteeseen osallistuvat blogit, sieltä vaan kurkkimaan.

5 kommenttia:

  1. Voi ihana minkä paketin sait. :) Hienoa, että salainen blogiystäväsi on niin kovasti panostanut pakettiin.
    Itsellä oli hirmuisen vaikeaa keksiä yhden blogin avustuksella mitä pakettiin laittaisin. Tuli aika tylsä paketti. No, onneksi heinäkuussa voi sitten panostaa enemmän. :)

    VastaaPoista
  2. Oih, mukavaa että tykkäsit! =)

    En käsitä mikä aivohäiriö on käynyt kun en ostanut itselle kyseistä suklaata ollenkaan!! Pakko varmaan korjata asia heti huomenissa! =D

    VastaaPoista
  3. Anonyymi1/6/12 01:16

    Noniin, nyt kun olen tointunut palautteesi aiheuttamasta tunnekuohusta (heh), niin pakko tulla vielä lisäämään se mitä olin aikonut sanoa kunhan saat paketin avattua. Eli, että vähän kyllä hymyilytti edellisen postauksesi "kaikki ne lukemattomat pussukat". Ja ompa hyvä etten laittanut pakettiin kynsilakkaa. =D

    Nyt painun nukkumaan.

    VastaaPoista
  4. Rispektii. Tosi mahtava paketti!

    Asiasta viidenteen. Mä olen alkanut kirjoittaa perinteisiä kirjeitä entisen opiskelutoverini kanssa. Piti ihan käydä ostamassa kirjepaperia ja kuoria tuota varten. On ihan älyttömän kivaa.

    VastaaPoista
  5. Kyselin tätä Oimutsimutsinkin puolella, mutta innostuin niin kovasti ja en tiennyt, kuka hommassa on lastenohjelmia lainatakseni ns. "pääjehu", joten utelen: Voisiko sangen tuore äitibloggari vielä päästä mukaan rinkiin? Olisi inspiroivaa päästä pohtimaan jotain kivaa postitettavaksi, kirjeen oheen, ihan oikeassa elämässä tuntemattomalle ihmiselle...

    http://ilmansinuaolenlyijya.blogspot.com/

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!