20120426

kokemuksia, kuoseja ja (taapero)kantamista

Olen edelleen kiistatta mieluummin kantorepullinen kuin rattaallinen etenkin tuolla keskustan tuntumassa. Kokemus on opettanut, että repulla nyt vaan pääsee näppärämmin melkein mihin vain kun taas rattailla liikkuessa olet paljon enemmän kanssakulkijoiden, kynnysten, kapeiden ovien, hissien sun muiden pikkujuttujen armoilla. O viihtyy repussa, nukkuu siinä myös usein päiväunet niiden tolkuttomien bussimatkojen aikana jotka täältä maalta kestävät melkein tunnin. Ihan viimeisimmäksi O olisi itse halunnut eppuun kun olin lähdössä pikaisesti käymään jossain.
Meillä on kannettu enemmän tai vähemmän alusta asti mutta jos ihan rehellisiä ollaan, olisivat kantohommat ilman repun kuvioihin tuloa jääneet kyllä suosiolla muille. Liinan sitomiseen vaadittavaa pinnaa ei kaiken kiireen keskellä kovin usein löytynyt ja olin myös aika hukassa erilaisten vaihtoehtojen viidakossa. Reppu sopii kaltaiselleni mukavuudenhaluiselle, urbaanille ja ennen kaikkea jatkuvasti liikkeessä olevalle kaahottajalle paljon paremmin. Kantokiertueen myötä se meille sitten kotiutuikin ja jotain varmaan kertoo sekin, että sen jälkeen en ole rattaita käyttänyt yhtään ainutta kertaa.

O pienempänä aiemmassa pienemmässä Tulassa. Ilmeestäni huolimatta meillä oli oikein mukavaa. O:han siis nukkuu tuossa jo täyttä päätä.

Vaikka reppu onkin mahtava kapine ja rattaat pölyttyvät nykyisin eri rappukäytävässä, on reppuilussa tietenkin myös huomioitavia juttuja. Puolitoistavuotiaan kantaminen on aika erilaista kuin pikkuvauvan nimittäin ja mielestäni tästä puhutaan harmillisen vähän. Meillä kannetaan siis taaperoa ja kun se taapero päättää keskellä ruuhkabussia haluta pois siitä repusta, on se sekä äänenvoimakkuudellisesti, että voimiltaan muutenkin aika eri kaliiberia kuin parikuinen.

O vielä pienempänä Kantokiertueen Urban Elephants -kuosisessa testirepussa.

O:n kasvaessa isommaksi, tuli myös ajankohtaiseksi niin itse kävelemisen ja reppuilun suhde kuin taaperokokoisen repunkin harkinta. Saimme Ipanaiselta testiin Tulan taaperokoon ja sillä on nyt porskutettu viime ajat. Pohdiskelin pintapuolisesti tuota itse kävelemistä jo Kiasman laajalla tasanteella ja on se koko ajan mielessä muutenkin. Nyt taiteilemme vähän siinä välimaastossa, lähitienoilla voi kävelläkin mutta keskustassa en kyllä antaisi O:n vielä juoksennella, ainakaan missään kauppakeskuksessa saati autoteiden lähettyvillä.
Minusta olisi ylipäätään pelkän sokean hehkuttamisen lisäksi tärkeää puhua ihan rehdisti hyvistä ja huonoista puolista. Lapsen kanssa liikkuminen ei koskaan liene täysin ongelmatonta tai ainakaan pulmatilanteetonta. Reppu on ratkaissut monta ongelmaa mutta sen kanssa liikkuessa kun kannettavana on vähän isompi lapsi, olen välillä pähkäillyt vaikkapa sitä, että selkäpuolella kantaminen on minulle mukavampaa. Niin päin ei kuitenkaan voi istua bussissa tai junassa. Toisaalta en haluaisi vaihdellakaan O:ta edestakaisin vaihtaessani kulkuvälinettä tai kulkuvälineestä jalankulkijaksi saapuessani määränpäähän. Toinen ongelma on pukeutuminen. On melkein se ja sama mitä on päällä, aina on kuuma. Lapsi täysin itseä vasten on sellainen lämpökamiina että hiki valuu joka tapauksessa. Kaikkein ihaninta onkin varmasti kantaa kesävarusteissa, niin O:n kuin minunkin mielestäni. Talvivaatteissa koko paketin kasaaminen  ja purkaminen käy kyllä ihan työstä ja niinä hetkinä olen muistellut kaihoisasti meidän oranssiruskeita rattaitamme. Vaikka eivät ne rattaatkaan tietenkään sitä itse pukemista ja riisumista poista.

O taaperokokoisessa testirepussa lähdössä kanssani töihin.

Kaikkein suurin ongelma jonka kohdalla rattaat tulevat väistämättä mieleen, on kuitenkin (edelleen) mukana kannettavan tavaran määrä. Tokihan lapsen kasvaessa isommaksi, osa tavaroista jää pois turhana ja voi lähteä paljon pienemmällä arsenaalilla matkaan mutta toisaalta lapsen kasvaessa lapsi esimerkiksi painaa enemmän. Ihan käy kuulkaa hyötyliikunnasta kun suhaa kymmenkiloisen lapsen, tietokoneen, kameran ja muun epämääräisen sälän kanssa ympäri Helsinkiä.

Kts. edellinen kuvateksti.

Kaikesta huolimatta reppu on vienyt selkeästi pidemmän korren kun tarkastellaan koko kokonaisuutta. Olen hieman yllättynyt edelleen itsekin siitä miten paljon me hurahdimme tähän kantamiseen. Jotenkin en nähnyt itseäni kyllä ennen äitiyttä enkä äitiyden alkamisen jälkeenkään pitkään aikaan kantoihmisenä. Ajattelin sen kyllä olevan varmasti ihan toimivaa muilla. Niin se maailma kuitenkin muuttuu. Haluan ehdottomasti jatkaa kantamista vielä. Huomenna perjantaina menen nimittäin vaihtamaan testirepun meidän ikiomaan taaperokokoiseen malliimme. Ja katsokaa hei miten järjettömän herkullisia kuoseja Tulaan on saatavilla? On pöllöä ja maatuskaa ja urbaaneja elefantteja ja vaikka mitä.

Kuvat lainattu osoitteesta: www.babytula.com

Arvaatteko jo mikä kuosi meille muuttaa?

No keväinen pikimusta tietenkin.



3 kommenttia:

  1. Mä olen suoraan sanottuna haaveillut jo jonkin aikaa tuosta taapero Tulasta. En ole miehelle uskaltanut sanoa, koska hän väittäisi ettei sitä tarvittaisi. Mutta minä sanon, että kyllä tarvitaan. Alan kyllästyä siihen, että taapero kyllä saa keploteltua itseään puoliksi pois tuosta normaalista manducasta, tai että se painaa minun olkapäitäni yhä.

    Meillä rattaat ovat siis nyt vieneet voiton. Tosin nyt kun metsiin pääsisi ihan kunnolla laahustamaan, olen ottanut nyt manducan pari kertaa uudelleen testiin. Metsässä lapsi pois kyydistä, ja siellä ihmetellään sitten käpyjä. Pidemmät lenkit koiran kanssa tehdään silti yhä vaunujen kanssa, koska en luota siihen että jaksaisin kantaa reilun tunnin lenkin kokonaan. Tai lähinnä epäilen niskojeni kestävyyttä, myös siinä vaiheessa kun se taapero roikkuu selkä notkolla puoliksi repusta ulkona ja kirkuu.

    Minä en osaa nimittäin enää kantaa lasta edessä. Se ei vaan luonnistu, ja Sohvi nauraa joka kerta kun heitän sen selkään. Tosin vaunujen kanssa koiraa voi hallita paremmin, joten minä olen tällainen sekakäyttäjä.

    Silti tuo taapero Tula vaan houkuttelee edelleen. Ja juuri nuo mahtavat kuosit!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilin muuten eräillä äitikutsuilla vähän aika sitten jotain amerikkalaista reppua, joka oli Tulaa vielä vähän kalliimpi, mutta hyvin saman tyylinen malliltaan. Siinä sitten kun puin sitä päälle, tajusin että se on aivan liian iso. Vaikka vedin kaikki hihnat pienimmilleen, en saanut reppua silti tarpeeksi tukevasti selkään. Eikä Sohvikaan tuntenut oloaan mukavaksi, sen huomasi heti. En ollut aiemmin tajunnutkaan, että noissa hihnoissakin voi olla niin suuria eroja. Mutta eikös Tulassa saanut aika lyhyiksi ne hihnat?

      Poista
  2. Oi ihanaa että on muitakin kantajia! Mun perhe ihan hämmästeli kun kannoin omaani vauvana repussa, kun "muut ihmiset vie rattaissa.." Musta on vaan paljon kätevämpää repun kanssa, juuri noista syistä mitä tekstissäsi luettelit. Ja ihanaa kun lapsi on lähellä, on minulla ja varmasti hänellä turvallinen olo.
    Nykyään poika pinaa jo sen verran, ettei minun selän kunnolla pitkiä matkoja kanneta. Mutta yksinhuoltajana koiranomistajana voin sanoa, että reppu on pikaisten aamulenkkien pelastus!

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!