20120428

kliinisesti testattu hyvä päivä

Joskus tulee jo heti aamusta sellainen olo, että tästä tulee hyvä päivä. Oikein sellainen vatsanpohjaa lämmittävä tuntemus, joka kasvaa vain kun O:n kanssa lähteminen sujuu kuin tanssi ja ulkona täytyy laittaa aurinkolasit päähän. Vaikka perjantaille kasautui monenmoista menoa, sujuivat niin menot kuin siirtymätkin erittäin hyvin. O nukkui matkat ja osallistui menoon paikan päällä.


Big Small Companyn uutuuksista kuulemassa O kirjaimellisesti osallistui. Osa uusista tuotteista olikin meille jo tuttuja, sivusin niitä hieman esimerkiksi täällä. Osasta taas olin ehtinyt nähdä vasta kuvan ja nyt täytyy myöntää, että pelkän kuvan perusteella minulla oli kyllä aivan erilainen fiilis näistä Sophie-palikoista ja saman sarjan palloista. Olin jotenkin ajatellut, että kyseessä on kovamuovinen vauvalelu mutta nämä olivatkin samettisella pinnalla varustettuja ja pehmoisia. Aikuisenkin kädessä aivan ihania.


O oli myyty heti ja olisi varmasti näiden perässä muuttanut Big Small Companylaisten kanssa mihin vaan.  Olimme jopa hieman yllättyneitä, että nämä eivät pelkästään viehättäneetkään ihan pieniä vaan vetosivat pehmeydellään myös puolitoistavuotiaaseen. Ja tietenkin allekirjoittaneeseen. Kumman painokkaasti BSC:n edustaja sanoi näitä minulle kassiin piirrosmalliksi laittaessaan, että nämä ovat sitten O:lle. Lupasin toki antaa ne O:n käyttöön mitä pikimmiten kunhan ne on piirretty ensin.


Muutakin tutkittiin, O posket innosta hehkuen. Mutta hei kukapa ei olisi innoissaan järjettömästä kasasta Deglingoseja? Eppa sai monta halia. Myös Sophie-kylpylelut on nyt kliinisesti O-testattu. Ja niin on juustovoileipäkin.



Lelusäkkien ääreltä suuntasimmekin yllätten lapsimessuille joka ei siis sinänsä alunperin kuulunut meidän suunnitelmiimme mutta tuli sopivaan, muiden menojen jättämään koloon näppärästi. Itse olin suoraan sanoen aika epäorientoitunut messuvilinään nähden joten kiersimme Oi Mutsin kanssa ne aika pikaisesti läpi. Loistavaa telepaattista suunnittelua sen sijaan osoitti se, että kun sanoin ääneen, että pitäisi nähdä Sascia, bongasi Oi Mutsi hänet ja Elli76:n metrin päästä meistä. Loistava päivä siis sen kuin jatkui.

Kuvan otti Oi Mutsi.

Loppupäivästä peruimme yhden menon ja pyrähdimme kirjapainoon jossa asiakkaan upeat helmiäishohtoiset kiitoskortit odottivat. O olisi tosin halunnut jäädä puis jo Hakaniemessä, mihin lienee haikaillut. Ohjelmaa olisi riittänyt vielä pitkälle iltaankin mutta koska äitikin halusi siinä vaiheessa jo puis, suuntasimme kotiin. 

2 kommenttia:

  1. Kivan näköinen kantoreppu, oletko itse ommellut?

    VastaaPoista
  2. Kiitos Aino ja Oona testivisiististänne, otamme teidät kummatkin milloin tahansa mihin tahansa!

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!