20120416

kiasmasta, kantamisesta ja korpeista

Vihjailin häijysti vain puolittain aiemmassa postauksessa, että lauantain loppupäivään sisältyi vielä jotain muutakin mainitsemisen arvoista ohjelmaa. Kuten postauksen otsikosta voi päätellä, suuntasimme Kiasmaan. Meiltä jäi avajaishumussa osa Thank You For The Music -näyttelystä näkemättä ja nyt Kiasmassa oli menossa myös sarjakuva-aiheinen uudempi näyttely.


O on jo niin iso, että kävelee mielellään itsekin. Olen oikeastaan aika hämmentynyt sillä on vaikea yhtäkkiä antaa edes vähän etäisyyttä lapselle jota on pitänyt puolitoista vuotta fyysisesti lähellä. Ja nyt puhun siis puhtaasti fyysisessä mittanauhamielessä. O on tähän asti istunut rattaissa tai kantorepussa ja vain hyvin satunnaisesti möyrinyt jossain (kohtuullisen suljetussa) tilassa tai minulle tutussa paikassa. Nyt se on yhtäkkiä tuossa noin, ulkohaalarissaan ulkona Kiasman edustalla. Kiljuu, hyppii ja hymyilee. Miten löytää tasapaino O:n oman kävelemisen (ja perässä juoksevan äidin) sekä kantorepussa istumisen välillä?


Palataan hetkeksi kuitenkin itse reppuun. Tula-reppuhan valloitti minut ensikantamalla ja onkin ollut meillä ahkerassa käytössä. Jossain vaiheessa alkoi kuitenkin tuntua siltä, että O pitkäselkäisenä voisi asettua mukavammin taaperokokoon perusrepun sijaan. Arvoin kuitenkin epätietoisena näiden kahden välillä kunnes ihana Anni Ipanaisesta pisti taaperokoon postissa meille testattavaksi. Nyt ei ole kyllä epäilystäkään asiasta enää. Pelkkä sisällä testaaminen vakuutti minut täysin ja nyt kun on muutama pidempi keikkakin taas takanapäin, on ihan varmaa, että taaperokokoon siirrytään kyllä. Taaperomallin istuinosa on leveämpi ja selkäpaneeli pidempi ja kuten huomasin Kiasmassa myös unituki on ihan reippaasti suurempi.



Unituelle oli tosin käyttöä vasta ihan sarjakuvanäyttelyn loppumetreillä. Ennen sitä kuuntelimme mm. korppeja Kiasman ylimmässä kerroksessa. Ääniteos the Murder of Crows koostuu 98 kaiuttimesta jotka luovat tilaan käsinkosketelvan tunnemaailman ja tunnelman, äänielokuvan kuten taiteilijat itse teostaan kuvaavat. Ovessa kyltti varoitti kovista äänistä ja lapsen kanssa liikkuvia kehoitettiin harkitsemaan asiaa sillä teos sisältää voimakkaita ääniä. Koska O ei suostunut pitämään lainakuulosuojaimia oikeastaan kuvanottohetkeä pidempää, kävimme me vähän pikaisemmin kuuntelemassa ja J hieman pidempään. Teos oli kaunis, melankolinen, yllättävä ja upea näin pienenäkin siivuna. Tekisi mieli mennä uudestaan kuuntelemaan koko 30 minuuttia.




Musiikkia koskevasta näyttelystä napsimme parhaat palat aiemmin nähdyistä (Pink Twinsin videoteos!) sekä ne viimeksi näkemättä jääneet. Mieleenpainuvin tai ainakin sympaattisin oli varmasti tuo vähän reissussa rähjääntynyt rokkihenkinen asetelma. Keraamiset pullokorit, johtokiepit, jesseteipit ja vahvistimet. Kaikki tuhkakuppia myöten rujoa keramiikkaa. Huikeaa. Myös O oli innoissaan, "kato, kato". "Juu kulta, se on kaljatölkki ja siinä vieressä on sellasta teippiä millä voi korjata ihan kaiken."





Ihan ensin siirryttäessä Päin näköä! -sarjakuvanäyttelyn pariin, tuntui, että haukkasimme hieman liian ison palan mutta niin ne vain alkoivat aueta nekin teokset. Voi tosin olla, että osa niistä pitää tulla tarkastamaan vielä myöhemmin uudestaan. Henkeäsalpaavin oli Ville Tietäväisen melkein kattoon asti ulottuva 1485:stä pienen pienestä sarjakuvaruudusta koostuva suuri vaneriteos. Sen edessä vietettiin tovi jos toinenkin. Lisäksi ihastuttivat erikoisiin muotoihin rakennetut tarinat. Miksi sarjakuvan edes pitäisi olla aina niin kaksiulotteista? Koko näyttelyn suurena teemana on juuri sen tutkiminen miten sarjakuvaa voisi esittää kolmiulotteisesti.



Minua viehättivät myös Hanneriina Moisseisen ihanat kankaalle tehdyt sarjakuvaoriginaalit. Tämäkin on näkökulmakysymys, miksi sarjakuvan pitäisi olla paperilla? Samaisen tekijän albumin luin joskus aikanaan kun osui kirjastossa vastaan. Kannattaa ehdottomasti vilkaista tarkemmin tuo Setit ja Partituurit - Häpeällisiä tarinoita, se on myös tehty osittain kankaalle ja vie sarjakuvan aivan uudelle tasolle.




Vaaleanpunaisinta mitä ikinä löytyy, löytyi yhdestä isosta salista sillä Katja Tukiainen oli niin sanotusti päästetty irti ja suurten teosten lisäksi seinälle oli maalattu julmetun kokoinen yksisarvinen jolla oli videoproktorilla animoidut silmät ja karkkiraitainen sarvi. En yleensä ole varsin vaaleanpunaisen ystävä eikä hattaramaailma my little poneineen ole kiehtonut sitten lapsuusiän mutta Katja Tukiaisen töissä on jotain joka vetoaa minun ihan hirveästi. Jos budjetti antaisi myöten, haluaisin hankkia O:lle pesämunaksi yhden Tukiaisen teoksen. Jonkun näistä vaaleanpunaisista. Myös Tukiaisen sarjakuva-albumit ja muut kirjat ovat keräilyni kohteena joten vinkkaa jos haluat jostain täysin järjettömästä syystä luopua omastasi.



Loppupuolella kierrosta oli pylväs johon sai jättää omat terveisensä kiitoksensa. Me jätimme omamme teille.


Kaiken kaikkiaan Kiasma oli jälleen aivan mahtava. O viihtyy, minä viihdyn, J:kin taisi viihtyä kun kerran pyysi jälleen kerran mukaansa. Kantoreppu oli mahtava myös mutta tiesitkö, että Kiasmassa ei saa kantaa lasta selkäpuolella? Aivan. Tuli minullekin aika yllätyksenä. Lapsi selkäpuolella lasketaan ihan tavalliseksi repuksi joka on museon säännöissä kielletty. O nautti siis näyttelynsä etupuolella mikä ei kyllä onneksi menoa haitannut.


Kuvista suurin osa: Johanna Rotko


8 kommenttia:

  1. Blogisi hiljainen seuraaja täällä huutelee.

    Vaikuttavia teoksia, kiitos tästä! Oho, hassua, ettei lasta saa siellä kantaa selkäpuolella.

    Olen haastanut sinut mukaan Todella pimeään blogihaasteeseen, haaste löytyy blogistani. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan, vuoroin vieraissa, seuraan nimittäin sinun blogiasi mutta pirun harvoin tulee kommentoitua. :D

      Teoksissa oli todella paljon katsottavaa, on oikeasti pakko mennä vielä uudestaan koska ei näitä yhdellä kerralla yksinkertaisesti ehdi katsoa kunnolla.

      Kiitos haasteesta, tartun ehdottomasti toimeen!

      Poista
  2. ekaa kertaa blogissasi! hauska! huomasin, että meillä molemmilla mustat sydämet tuolla osoiterivillä. vaihdan omani vaikka keltaiseen syrämeen ;)

    ihana toi tiputyö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa. :) Sydän tuntuu olevan aika yleinen favicon, itse käytän sitä myös kotisivuillani. :)

      Tiputyö oli itseasiassa teossarja, joka jatkui huoneesta toiseen. Todella hauska toteutus!

      Poista
  3. Kiitos kuvista, oli kiva päästä Kiasmaan tällee :) Kerran siellä olen käynyt, kun tehtiin joku luokkaretki lukiosta sinne pääkaupunkiin :D

    Olipas jännä juttu toi kantoreppuilu, ettei lasta saa pitää selkäpuolella... outoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, mukavaa, että voin tarjota pienen virtuaalimaistiasen jos ei itse pääse paikan päälle. :) Kiasmaan kannattaa kyllä mennä ihan oikeastikin jos vain mahdollista. Etenkin nuo kolmiulotteiset isot teokset pääsevät siten ihan eri tavalla oikeuksiinsa. :)

      Kantoreppu menee kuulemma samaan kategoriaan selkäpuolella olevan repun kanssa eli on siksi kielletty. Pääsyynä kai lähinnä se, että ei huomaamattaan kolhi tai sohi mitään kun ei ole silmiä selässä.

      Poista
  4. tosi kivoja kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Suurimmat kreditit menevät tosiaan ystävälleni J:lle, joka napsi aimo kasan kuvia. :)

      Poista

Kerro ihmeessä!