20120422

kaikki ne lukemattomat lehdet

Lehdet ovat intohimoni. Ostan satunnaisotannalla joko kiinnostavien juttujen perusteella tai kiinnostavan näköisiä julkaisuja. Tilaan harvoin ja vähän mutta bongailen sitäkin enemmän niin ilmaisjakelussa olevia kuin kalliimmankin kaliiberin tuotteita. Valitettava fakta on kuitenkin se, että usein niitä ehtii kertyä vino pino odottamaan Sitä Oikeaa Hetkeä(tm).


Eli hetkeä, joka ei koskaan tule. Ei tässä hullunmyllyssä ehdi lukea rauhassa. Glorian design-numeroa olen selannut taksissa, Hesarin kirkuvanoranssia Design-teemanumeroa bussissa. Imagen ostin junamatkalle ja luin puoleenväliin kunnes tuli jotain muuta.



Ihanaa Uppercasea on ehtinyt tulla jo kaksikin numeroa joista toista olen selannut vähän. Uusin pitkästä aikaa tilaukseni neljän numeron ajaksi. Voisin ottaa esimerkiksi tavoitteeksi saada nämä luettua ennenkuin se neljäs putoaa postiluukusta.


Kaksplussa on minulle lahjaksi tilattu ja sittemmin jo kiinnostavuutensa osittain menettänyt. Pitäisi muistaa sanoa, että tilauksen voi lopettaa. Lehti itsessään on ihan mainio mutta on jutuiltaan jäänyt taakse käsi kädessä pikkuvauva-ajan ja odotuksen kanssa.


REVSin kakkosnumero kuuluu itsestäänselvästi kokoelmiin. Rajoja rikkova muotilehti on upean näköinen jo pelkästään kannen perusteella, sisäsivuista puhumattakaan. Tämän minulle nappasi ihana S joka sattuu asumaan aivan sen jakelupisteiden naapurissa. Ensimmäinenkin numero on visusti (valitettavasti tarkempaa syyniä odottamassa sekin) tallessa.


Lisäksi listassa on uusin Sue, jonka kannessa asti komeilee Kaarle Viikate. Olen suuri fani ja päässyt kerran kahville Kouvolassa kyseisen herran kanssa. Keikkoja jälleen odotellessa. Hieman samaa sarjaa on Metro-lehden weekend-numero, jossa sivutaan Sofi Oksasta. Toinen fanituksen kohteeni jonka haastattelut (ja kirjat!) luen aina mielenkiinnolla. Siis jos vain ehtisin lukea.


Yllätyshyökkäysen listalle teki aivan lopuksi, postausta jo suunnitellessani, uusin Aku Ankka, jota tilasin neljän testinumeron verran P:lle. Sisustusta ja sitruunoita -blogi nimittäin vinkkasi juuri äsken uusimman numeron olevan WDC-teemanumero. Ilman vinkkiä olisi tämä mennyt kyllä täysin sivu suun. Kiitos!


Sitten tarvitaankin enää aikaa. Tai monen monta bussi-, juna-, taksi- ja ratikkamatkaa.

2 kommenttia:

  1. Lentomatkoilla ehtisi lukea aika hyvin pari lehteä.. <3 S

    VastaaPoista
  2. Minulla on sama ongelma. Minulle tulee pari lehteä plus päädyn aina ostamaan uusia kauniita kansia. Ja sitten kerään ne kasaksi, jota en koskaan "ennätä" lukea. Tylsää, mutta totta.

    Hyvä vinkki toi Aku Ankka juttu, miehelle tulee ja minulta olisi mennyt ohi, mutta nyt täytyy varmaan vilkaista! :)

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!