20120302

ajankäytön maksimoinnista

Minulta kysyttiin viime viikonloppuna, onko lapsensaanti muuttanut työskentelyäni jotenkin. On se. Aika paljonkin. Ja tietysti samalla ihan kaikkea muutakin mutta etenkin töiden kohdalla muutos on huomattava. Minulta on myös kysytty miten ehdin tehdä sen kaiken mitä teen. Se onkin vähän haastavampi kysymys. Varmaan nimenomaan siksi, että teen. Koko ajan. Jotain.

Tein paljon töitä ennen O:takin mutta vasta lapsensaannin jälkeen minusta tuli oikeasti tehokas. Siis tehokas sellaisella äärimmäisellä tavalla johon on vain venyttävä jos aikoo saada jotain valmiiksikin. Koskaan ei voi tietää onko aikaa työskennellä kolme tuntia vai vartti kerrallaan joten siinä vartissakin on paras saada jotain järkevää paperille tai tehtyä tai ainakin alulle. Ihan vain varalta.

Tämähän on toki erittäin positiivinen piirre, ei siinä mitään. Aloin tehostaa työskentelyäni jo raskausaikana, minua pelotti, että mitä jos en sitten pystykään, osaakaan, ehdikään, kykenekään. Halusin varmistaa, että tulevaisuudessa on jotain mihin palata vaikka palaamisväli venähtäisikin pitkäksi. Halusin myös varmistaa toimeentulon, niin itselleni kuin perheellekin. Jollain ne on vuokrat maksettava joka tapauksessa vaikka olisi kuinka vauva tulossa. Tämä ajattelutapa sai myös osakseen aika rajuakin kritiikkiä, epäilyjä siitä etten luo tarpeeksi ajatuksia vauvaan. Siinä vauvassahan ne kaikki ajatukset nimenomaan pyörivät ja se vauva oli se syy tehokkuuden maksimointiin. Koska ei voinut tietää etukäteen lainkaan millaista se sitten oikeasti on.

No nyt tiedän. Lopputulos on se, että olen sopeutunut tekemään töitä pätkissä, pitämään silti langat käsissä ja jatkamaan siitä mihin kolme minuuttia sitten jäin. Ja kolmessa minuutissa tekee ihmeitä, vastaa sähköposteihin, soittaa puhelun, kirjoittaa ideoita ylös. Ja niinä toisina hetkinä istun lattialla rakentamassa duploilla, halaan O:ta, olen äimistynyt kaikesta kasvusta ja kehityksestä, pyrin olemaan niin läsnä kuin se on vain mahdollista ja senkin niin tehokkaasti kuin osaan. Molemmista saan vielä paljon enemmän kuin mitä ne minulta ottavat. Kääntöpuoli onkin sitten se, että ilmankin O:ta jatkan samaa vauhtia. Hiljentämättä yhtään.

Jos O nukkuu, en istuskele kahvikupin kanssa vaan teen loppuun jotain tai aloitan. Täytän tiskikoneen, vastaan asiakkaille, sovin tapaamisia, leikkaan paperia, tulostan, laskutan, siivoan, pistän pyykit pyörimään, soitan puheluita. Juon minä sitä kahviakin tietenkin mutta siinä sivussa voi aina tehdä jonkun pikkuhomman jo pois alta. Pyrin myös tekemään asiat heti kun se on mahdollista. Hyvä idea pitää laittaa ylös, mielenkiintoista versiota pitää kokeilla heti, tyhjentynyt maitopurkki huuhtaistaan samantien ja laitetaan pahvinkeräykseen. Sähköpostiin tulleet työliitteet ladataan heti huomattaessa ja siirretään oikean asiakkaan kansioon.

Kaupungilla asiointikin muistuttaa kilpajuoksua vaikka O:n kanssa sillä aikaa olevista henkilöistä sata prosenttia on painokkaasti muistuttanut, että oo vaan, ei oo kiire. Hoidan asiat juoksujalkaa ja pingon samaa vauhtia kotiinkin. Sama pätee tietenkin myös silloin kun O on mukana. Asiat hoidetaan ja siinä samalla koordinoidaan myös vaippa- ja ruokahuolto sekä kaikki muu tarvittava. Tyhjässäkin kodissa suunnittelen jo valmiiksi mitä teen seuraavaksi, mihin käytän seuraavat kolme sekuntia. Mietin mitä on huomenna ohjelmassa ja soitan samalla tilitoimistoon. Syön häthätää hotkien ja tartun seuraavaan keskeneräiseen (koti)työhön.

Millähän sitä löytäisi sen nappulan sisältä josta saisi kaiken tämän off-asentoon. Edes hetkeksi. Tai ainakin täksi viikonlopuksi kun ainoa kiire on pään sisäpuolella.

--

Edit - Kappas, Midinetti on näemmä pohtinut vähän samoja juttuja ihan samoihin aikoihin, käykääpäs kurkkaamassa täältä.

4 kommenttia:

  1. Anonyymi2/3/12 22:31

    Loistava kirjoitus:) Kuulostaa niin tutulta tuo ainainen kiire ja tekeminen/tehokkuus. Mutta lopulta olen hyväksynyt sen, siinä ei ole mitään väärää vaikka niin moni antaa ymmärrätää, että pitäisi oppia rentoutumaan. Minähän rentoudun, järjestelemällä kaappeja tms.:)-elli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana ihana! Tuo viimeinen lause kolahti niin täysin! Minä rentoudun tekemällä töitä. Tunsin oikein saavani lomaa kun O oli päivän mummolassa ja sain paahtaa iltaan asti yksinäni hommia. :D

      Poista
  2. Heh, oli hauska lukea, mä olen ihan samanlainen touhutäti! :DD Ihan kuin olisit kirjoittanut siellä minun elämästä. Mun mies aina valittelee et mä olen kamala sählä, kun teen koko ajan montaa asiaa ja joka ikisessä välissä oon tehokas. Mut omasta mielestä en oo sählä, olen vain tehokas käyttämään aikaa :).

    VastaaPoista
  3. Mistä tuota tehokkuutta saa? Mä oon lapsen kanssa kotona, mutta silti vähän laiska esim. mitä tulee kotitöihin. Nyt kevätaurinko on saanut vähän eloa tähänkin kotiäitiin ja aamun voi aloittaa hitaan heräämisen sijaan tiskikoneen tyhjentämisellä (ja ulkona voidaan välillä käydä muutenkin kuin päikkäriaikaan). Tosin, kun pääsen vauhtiin, onkin sitten usein monta rautaa tulessa.
    Mua alkoi kiinnostaa ootko tehnyt koko ajan töitä O:n syntymän jälkeen vai ootko ollut äitiys"lomalla"? Mä oon lueskellut tätä blogia jo pitkään aina silloin tällöin, kun olen jotain kautta tänne eksynyt. Nyt taidan asettua ihan lukijaksikin :)

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!