20120205

blinejä ja äitiyden dilemma

Ihan ensin minun piti mennä tänään O:n kanssa Tiia Vanhatapion Baby Shower -brunssille. Sitten O ja P päättivät lähteä mökille ja minä ehdin vähän jo innostua yllättävästä vapaasta viikonlopusta. Pakattukin oli jo kunnes Mummu soitti sairastuneensa vatsatautiin jonka tartuttamista O:hon ei kannata edes harkita. Purimme suunnitelmat ja laukut ja päätimme pysytellä kotosalla. Kunnes O ja P lähtivätkin yks kaks yllättäen toiselle mökille, toisen mummon huomaan ja minä huomasin jälleen olevani vapaa viipottamaan yksinäni.


Ehdin kuin ehdinkin brunssille tänään vaikka vähän tiukkaa teki vielä aamulla. Klaus K oli koristeltu keltaisin ja mustin ilmapalloin ja menu oli varsin mainio. Blinit tekivät kauppansa ja maidottomalla ruokavaliolla sinnittelevä ystäväni S yllättyi iloisesti kun lähes koko ruokalista oli saatavissa ilman maitoa. Siis jopa ne mainitut blinit. Kyytipoikana nautittiin skumppaa joka kruunasi villin ja vapaan äidin vapaa-ajan.



Otan mielelläni O:n mukaan aina kun se on mahdollista tai kun luvassa on jotain mikä on O:sta hauskaa ja jännittävää. Ne pakolliset kerrat kun menoni eivät mukulaa salli, on hoitaja kyllä saatavilla mutta omasta halustani nämä kerrat ovat minimissä. Jotenkin ajattelen niin, että ehdoin tahdoin haluankin ottaa kaiken irti tilaisuuksista joihin lapsi on tervetullut kun ei lasta kuitenkaan ihan joka paikkaan voi eikä pidäkään viedä. O:han reissaa tottuneesti myös osassa työpalavereistani mukana.


Vaikka O:n kanssa onkin ihan hauskaa reissata, hihkuin silti vähän salaa mielessäni onnesta kun kuulin ensimmäisen kerran mökkiviikonlopusta. Haaveilin siitä aamusta kun saisin nukkua niin kauan kuin nukuttaa ja siitä bussimatkasta kun minulla ei ole repussa kymmenen kilon lisäpainoa. Syömisestä niin, että joku ei koko ajan vaadi, pyöri, huido, tartu, vie, itke, karju, nouse seisomaan syöttötuolissa tai muuten vaan pidä lounassirkusta yllä.


Myönnän myös olleeni avoimen pettynyt kun ensimmäinen vapaa viikonloppu kuukausiin alkoi valua sormien välistä. Vai pitäisikö sanoa suoraan, että vessanpöntöstä alas. Sitten sitä taas mukautui tilanteeseen kunnes vapaa viikonloppu numero kaksi alkoi ilmoitella itsestään ja saapuikin paikan päälle. Ja pyyhälsi pyntättynä brunssille.



Vaan kuinkas kävikään. Ennenkuin ehdin ensimmäisenkään alkuruoan kimppuun, harmittelin jo kuinka O olisi viihtynyt. Kuinka mukavaa olisi jos O olisi täällä. Nauramassa ilmapalloille, maistelemassa uusia makuja. Ihan ihmeellistä tämä äitiys. Vastuu painaa harteita ja huonoina päivinä sitä toivoo vain, että saisi sekunnin olla ihan rauhassa, yksin, hiljaisuudessa. Sitten kun sitä on yksin, on ikävä sitä ihme tyyppiä joka meille melkein puolitoista vuotta sitten muutti. "Äitiyden ikuinen dilemma", kiteytti aina yhtä viisas ystäväni S.


Join dilemmaani siis skumppaa ja shoppailinkin lohdukkeeksi jotain pientä. Se auttoi ihan vähän mutta eniten taitaa auttaa se, että O tulee ihan kohta kotiin ja voi sovittaa brunssilta mukaan saamaani pientä pahvikruunua.

4 kommenttia:

  1. Hyvä kuva toi eka, ihanku heiluttaisit kättä pallolle ja sanoisit oman nimesi :D Terve vaan.

    VastaaPoista
  2. Joo, "hei, mä oon just tulossa tärkeeltä brunssilta, älä käy mulle alkaa!!" :D

    VastaaPoista
  3. Oi vitsit, oot niin hyvin sävy sävyyn tapahtuman kanssa, looking good! :)

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!