20120110

anna mun kasvaa

Joka päivä yllätyn kuinka paljon O jo osaakaan, kuinka paljon O ymmärtää ja kuinka hienosti moni asia sujuu. Toki myös joka päivä käymme keskustelua siitä mitä saa ottaa/tehdä/viedä/heittää tai siitä, syödäänkö nyt ja käydäänkö nukkumaan vai juostaanko mieluummin keittiöön. Huomaan kuitenkin koko ajan uusia taitoja, asiat tuntuvat loksahtelevan kohdalleen pienessä kauniissa päässä niin, että voin melkein kuulla ne naksahdukset ulospäin.


Vaikeaa ei olekaan innostua uusista taidoista tai kehua O:ta niistä. Haastavinta on antaa niille tilaa näkyä  ja ymmärtää, että lapsi kasvaa. En halua jarruttaa kehitystä tietentahtoen enkä pitää O:ta turhaan pikkuvauvana mutta pakko on myöntää, että aina ei äitinä pysy kehityksessä mukana. Jotenkin sitä jumittuu tiettyihin rutiineihin kotona ja toimii niiden mukaan silloinkin kun ei tarvitsisi. Miksi hitossa me esimerkiksi kannamme edelleen O:n sylissä pois makuuhuoneesta kun neiti osaa itse kävellä? Entä miksi O kannetaan autoon? Miksi oletamme, että O ei kuule kun puhumme asioista jotka eivät sovi pienille korville. Siksikö, että O ei osaa vielä sanoa niin vaikeita sanoja ääneen?


Olen ällistynyt kun O ottaa karkkipaperin, vie sen keittiöön, pyytää avaamaan kaapinoven ja laittaa sen roskiin, oikeaan roskikseen, ei biojätteeseen. Ja sulkee tietysti oven. Ihmettelen kun O ymmärtää mutkikkaita ohjeita, toistaa sanoja ja tekee omia johtopäätöksiä asioista. Joku osa minussa elää vieläkin pikkuvauva-aikaa vaikka tuo tomera tyttö toi minulle eilen viltin ja kaukosäätimen oma-alotteisesti sohvalle (olen flunssassa, vetoan siihen), sanoi pyydettäessä tutun henkilön kaikkien muiden käyttämän lempinimen vaikka me pyysimme toistamaan henkilön oikean nimen, pukee itse päälle osittain tai ainakin yrittää laittaa eri vaatekappaleita oikeaan paikkaan, kenkiä jalkoihin ja pipoa päähän.


Kun menemme kylään, O ei vain juoksentele ympäriinsä (tekee tosin sitäkin) vaan leikkii. Ajaa pikkuautoja autopesulaan, silittää nukkea, laittaa leikisti ruokaa. Joululahjaksi saadulla teeastiastolla leikitään myös. Kaadetaan teetä tssst, hörpätään kupin reunasta hyyyyp, viedään kupit ja lautaset takaisin tarjottimelle "teenjuonnin" jälkeen. Ja kaiken lisäksi O vielä sanoo, että teetä.


Eikä ällistyttävintä todellakaan ole osaava lapsi, kaikkihan ne ovat. Oppivat koko ajan uutta. Ällistyttävintä on äiti joka edelleen tunkee lusikalla ruokaa suuhun, ei uskalla antaa pähkinöitä maistettavaksi, kantaa O:n kylppäriin, kysyy retorisesti, että onko sulla nälkä ja ihmettelee kun O lähtee määrätietoisesti keittiötä kohti kysymyksen kuultuaan.


Onneksi on isit jotka antavat maistaa melkein mitä vaan (valkosipulia!), avaavat portin ja päästävät O:n juoksemaan makuuhuoneeseen nauraen, pistävät O:n seisomaan kikattaen itse suihkussa, hakevat O:lle pelejä iPhoneen (jonka O osaa itse avata näppäinlukosta) ja pyytävät O:ta etsimään muovikirjankasasta H:n ja D:n niinkuin Harley Davidsonissa. Onneksi on isi joka ei ole äidin tavoin kaavoihin kangistunut vaan antaa O:lle tilaa oppia uutta koko ajan. Ehkä äitikin oppii vielä.

8 kommenttia:

  1. Joo, voisinpa vaikka vaihtaa lasta hetkeksi. Mä oon ihan saletisti varma ettei K tajua mistään mitään, mutta se tekee ainakin yhtäpaljon mitä O - eri tavoin vain. Äidin vatsalihaksetkin tulee nykyää treenattua kun oon suihkussa yhdellä jalalla ja toisella pidän lasta ammeessa, kun se meinaa tulla sieltä sekunnissa ulos.

    No, ehkä tuo aika meillekin joskus koittaa. Nyt on aika, milloin on pakko vaan hokea ei ei ei, ei K ei, et sä voi mennä uuniin.

    VastaaPoista
  2. Ihana juttu.
    Tosin tuo vanhempien roolitus on meillä toisinpäin. Mä olen aina odottanut ja jopa vaatinut lapselta ikätasoon nähden paljon, kannustanut tekemään uusia ja vaikeitakin juttuja rohkeasti. Ja siksi poika varmaan on 6-vuotiaaksi taitava ja aika pikkuvanha.
    Isänsä taas ei tunnu tajuavan mitä kaikkea lapsi jo osaa. On ihan ihmeissään kun sanon, että hei kamoon, kyllä se osaa sen jo itsekin, tai että älä passaa sitä koko ajan :) No tuo tosin voi johtua siitä, että poika on isänsä kanssa paljon vähemmän...

    Mutta tyttösi on super suloinen edelleen ja aina.

    VastaaPoista
  3. Hyvin kirjoitettu. Samoja asioita olen minäkin viime aikoina miettinyt - ällistyneenä ihmetellyt, että voiko tuon ikäinen (1-vee) OIKEASTI osata tämmöisiä juttuja...

    Kyllä ne nappulat IHAN OIKEASTI osaa (paljon muutakin) ja minunkin pitäisi opetella antamaan sitä tilaa enemmän!

    VastaaPoista
  4. voih. niin totta myös täällä. Ässä on jo kohta 2 ja osaa vaikka mitä. välillä tulee pidettyä sitä niin isona tyttönä (varsinkin pikkuveikan rinnalla), mutta toisaalta sitä ihmettelee, että koska tuo tonkin on oppinut? eikö se vielä ole ihan vauva? ja kaiken sen toistaa. ja itse päättelee. esim. ananasakäämä muuttui appelsiinikäämäksi ja eilen kuulin lauseen, joka alkoi: "kuules äiti..." :D

    VastaaPoista
  5. Kylläpä kerroit nätisti tytöstäsi - ja varsinkin tytön isästä!

    - Elma -

    VastaaPoista
  6. Meille menee aika lailla tasan näissä jutuissa. Jossain asioissa mä annan enemmän tilaa ja mies on jumittunut ajatukseen, ettei noin pienelle voi antaa noin isoja ruoan palasia vaikka hienostihan ne siellä suussa jauhaantuu. Toisaalta minä ehkä helpommin passaan heti kun "käskevä" sormi osoittaa, vaikka voisi ehkä pyytää lasta itse tekemään kun kerran siihen jo pystyy.

    Hauskaa miten samanlainen se kasvu pienillä yleisesti ottaen kun taas kerran meillä ollaan puhuttu ihan samoja asioita.

    VastaaPoista
  7. Hienosti kirjoitettu : ) ja hyvät viikonloput.

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!