20120129

aikakone, pari kloonia ja toimiva teleportti

Viikonloppu tulee. Ei, en ole seonnut. Nyt on viikonloppu mutta myös ensi viikonloppu tulee ja se ei olekaan mikä tahansa viikonloppu vaan designpääkaupunkiviikonloppu. Sen lisäksi, että koko vuosi on pullollaan World Design Capital Helsinki 2012 -ohjelmaa ja oheistoimintaa, on tälle nimenomaiselle tulevalle viikonlopulle kerätty oikein ekstrapläjäys kaikkea huikeaa ja hauskaa.

Kävin maistelemassa punaviiniä ja kuulemassa lisää viikonlopun ohjelmasta WDC:n toimistolla ja minua pyydettiin kertomaan millaisen reitin minä luovisin läpi runsaan tarjonnan. Ohjelmaa on perjantaista sunnuntaihin yllin kyllin, koko kaupungeittain ja kaupunginosittain jaotellun ohjelmakartan voit tsekata täällä.

Itse suuntaan ainakin alla oleviin paikkoihin. En tosin lupaa mitään ja saatan myös sille päälle sattuessani poiketa reitiltä jos jotain mielenkiintoista tulee vastaan.

Mikä olisikaan hauskempaa kuin tuunata oma teemamuki? Olen viimeksi tuunannut mukeja erään lähipiiriläiseni polttareissa ja koska niille omille askarteluille on aina niin hintsusti aikaa, olisi nyt oiva tilaisuus kartuttaa sitä juuri siivottua astiakaappia. Mukipajat löytyvät niin Iittalan Esplanadin myymälästä kuin Arabianrannastakin. Lauantaina klo 12-16 ja sunnuntaina samaan aikaan. Hintaa mukituningilla on 20€ ja valmiit mukit voi noutaa polton jälkeen.

Tiia Vanhatapion vauvanvaatteet ovat jotain jolla mielelläni täyttäisin O:n ei-niin-siivotun vaatekaapin ja rekin kokonaan. Hiljattain Vanhatapio Bebes -mallisto laajeni upeilla mustilla taitteluhengessä toteutetuilla luomuksilla ja kaiken kukkuraksi Klaus K:sta löytyy tähän liittyen niin brunssia kuin lapsenmielisempääkin versiota eli Baby Shower Brunchia Pop-up Storella höystettynä. Allekirjoittanut osallistuu siis bebeineen tuohon jälkimmäiseen. On kuulkaa varattu syöttötuolit ja kaikki sitä varten. Brunssi lauantaina klo 12-15 ja babybrunssi sunnuntaina klo 12-15. Varaukset osoitteeseen varausilmatar@klauskhotel.com. Liitytkö seuraan?
Kuinka monta lukematonta sähköpostia sinulla on inboxissasi? Tunnusta pois! Tätä kirjoittaessani, niitä on allekirjoittaneen sähköpostilaatikossa 513 kappaletta. Liity siis mukaan sähköpostin siivouspäivään perjantaina ja pistä turhat tiedostot sileiksi. Ohjeet löydät täältä. Tämä jos mikä on inspiroivaa!

Muotoilun mainioimmat pitää ehdottomasti käydä tsekkaamassa Virka Galleriassa. Esillä ovat niin Ornamon kuin Grafiankin tänä vuonna palkitut muotoilijat ja näyttely on avoinna perjantaina 9-19, lauantaina 10-16 ja sunnuntaina 10-16.

Ja sitten tietenkin jo tutuksi tullut Kauko. En tiedä kenen kanssa viikonloppu vierähtää mutta lupaan viedä seurassani olevat henkilöt kokeilemaan muotoilun vaikutusta kahvitteluun. Kauko-ohjattu Kauko-kahvila löytyy tällä hetkellä Forumin toisesta kerroksesta ja sinne voi pistäytyä missä välissä vain sen aukioloaikoina eli perjantaina 12.30-19.30, lauantaina 12.30-17.30 ja sunnuntaina 12.30-17.30. Jos et pääse paikan päälle, ei hätää. Hyppää Kaukon ohjaimiin osoitteessa www.youdesign.fi.

Infografiikan ystävänä minua kiinnostavat myös opasteet. Helsingin kaupungin rakennusviraston hanke Opastepilotti päästää sinut (ja toivottavasti minut myös) ideoimaan uusia opasteita Helsingin jalankulkijoille ja pyöräilijöille lauantaina Kiasman seminaaritilassa klo 13-16.

Valoa tunnelin päässä? Tunnelin lisäksi valoa löytyy myös Design Forum Shopista jossa on sekä vaihtuvia valoteoksia ikkunoissa, että shop-in-shopeja erittäin mielenkiintoisilta merkeiltä. Samaisesta paikasta voit myös shopata katu-uskottavat WDC Helsinki 2012 -tuotteesi. Itse olen varustautunut jo saamallani Puisto-mukilla mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä kaikkea mukaan tarttuu.

Koko World Design Capital -vuoden graafinen ilme on huikean Kokoro & Moin käsialaa joskin pääosaa näyttelemme me. Valkoisella pohjalla näkyvät graafiset elementit on itseasiassa koottu eri ihmisten tekemistä piirroksista joita on tehtailtu niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Tämä alati muuttuva pohja on näkyvillä kaikissa Design-pääkaupunkipaikoissa koko vuoden ajan ja siihen voit osallistua WDC-tiimin Open Identity -työpajoissa. Mikä olisikaan hienompaa kuin bongata se oma pallukka valomainostaulusta! (No ehkä se aiemmin mainittu mukin tuunaaminen. Juuri ja juuri) Open Identity -pajan löydät WDC:n Studiolta Aleksanterinkatu 16-18, perjantaina klo 14-16. Siltä varalta, etten itse ehdi paikan päälle piirtelemään, tein tämän postauksen grafiikat läntit itse.

Onhan tässä reittiä kerrakseen. Vaikka näihin kaikkiin toivonkin ehtiväni, en silti pahastuisi aikakoneesta, parista kloonista tai toimivasta teleportista. Saa nähdä mikä on loppusaldo.

Oletko sinä tulossa mukaan viikonlopun hulinaan? Jos, niin mihin kaikkialle aiot ehtiä? Koko ohjelma siis täällä.

4 kommenttia:

  1. sulle on haaste mun blogissa :) <3 <3

    VastaaPoista
  2. haha, kiva että esittelit nämä, koska tuo aikataulu ei toimi ipadilla eikä phonella! appsi julkaistaan myöhemmin.. melkoinen kämmi, sanoisin. mutta joo, mukihomma on ihan must, sinne!

    VastaaPoista
  3. Ommis, otan haasteen vastaan! <3

    Hanna, iphone/pad -appsi on tosiaan tulossa kyllä mutta applesta johtuen siinä kestää. :/

    Tule ihmeessä nykimään hihasta jos osutaan mukipajaan samaan aikaan. :)

    VastaaPoista
  4. Karoliina30/1/12 19:08

    Hello! Kiitos vinkeistä ja mulla ainakin näkyy ipadilla vallan hyvin aikataulu! Kiitos huikeista lukuelämyksistä, kolmisen päivää tossa vierähtikin vanhoja postauksia lukien! Mahtava löytö siis! Ja huikeinta on se että O on niin kuvauksellinen tyyppi että sitä jaksaa näin lapsettomankin ihmisen katella. On kaunis laps! :) jee!

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!