20111207

yllättäviä käänteitä

Verkko-ostoksia on tullut vuosien varrella tehtyä vino pino ja suoraan sanoen yllättävän vähillä ongelmilla. Yksi ebay-ostos on mennyt selvittelyyn ja olisikohan jossain vähän toimitusaika venähtänyt mutta kaiken kaikkiaan olen ollut erittäin tyytyväinen. Kokemusta on yksityisistä aina isoihin firmoihin ja kaikki on toiminut kuin unelma.

Jonkin isomman ja vähän lompakkoakin enemmän verottavan tuotteen kohdalla jaksan odotellakin jos lopputulos on vaivan arvoinen. Toki useimmiten tällaisilla tilauksilla on seurantakoodit ja kaikki muukin kunnossa. Suoraan sanoen enemmän tympii kun joku vähän random-juttu alkaa mennä päin prinkkalaa oikein kunnolla.

Ystävämme henkkamaukan verkkopuotikin on tullut tutuksi useita kertoja ja aina on tullut sitä mitä pitää. Nyt kosahtikin sitten oikein kunnolla. Käyn usein myös keskustan liepeillä ja ajoitan shoppailut melkein aina samoille päiville kun muutkin menot siellä päin. Nyt päätin kuitenkin laiskotella ja klikkailin ostoskoriin kaikenlaista pientä sälää. O:lle ja itselleni. Lopulta vielä samanlaiset housut joissa istuin tilausta tekemässä, edelliset kun alkavat olla jo tiensä päässä. Järkeilin etten pääsisi pääkallonpaikalle hetkeen joten tilaus ehtisi kotiin nopeammin.

Kissanvillat sentään. Sen jälkeen kun verkkokauppa oli tyhjentänyt ostoskorini pariin kertaan, lisäillyt muutamia tuotteita tuplamäärän ja olin vihdoin varsin kiukkuisena saanut tilaukseni tehtyä ja maksettuakin, alkoi karu totuus selvitä. Yksi tuotteista oli loppuunmyyty (missähän mahtaa olla hyvitykseni kyseisen tuotteen maksamisesta?), toinen toimitettaisiin kuulemma monen viikon päästä ja kolmas myöhemmin. Jokaista tuotetta oli verkkokaupan mukaan jäljellä kun tilaustani tein ja kas, yhdestä tuotteesta oli myös veloitettu tuplahinta vaikka sekä etusivulla, että itse tuotteen lähellä kirkuivat punaiset alenumerot.

Ensin saapui ensimmäinen (ja ainoa oikein oleva) osa tilauksessa. Siinä ei sinänsä ollut mitään vikaa.

Vihdoin pitkän odottelun jälkeen hain postista toisen osan ja päättelin paketin paksuudesta siellä olevan sekä viikolla se ja se -toimitettava tuote, että myöhemmin tuleva. Vihdoinkin!

Kaivoin sitten paketista yhden ihan käyttökelpoisen sisustusesineen ja ne housut jotka olisin tässä ajassa ehtinyt käydä hakemassa keskustasta valehtelematta viisi kertaa vaikken siellä päivittäin käykään. Paitsi että muovipussissa ei olekaan housuja vaan musta, liian pieni villapaita.

Kiitos H&M tästä jännittävästä ja vaiherikkaasta seikkailusta monine kutkuttavine käänteineen. Tilaan tästä lähin verkko-ostokseni muualta mutta joudun vielä kerran raahautumaan vuoksesi postiin palauttamaan tämän perhanan villapaidan.

4 kommenttia:

  1. Minullakin on yleensä ollut ihan positiivisia kokemuksia verkossa ostamisesta mutta tässä viimeisen kahden kuukauden aikana on useampi tilaus kosahtanut ja viimeksi tänään on henkkamaukalle lähtenyt hieman palautetta

    VastaaPoista
  2. Itsekin paljon netissä shoppailevana olen viime aikoina saanut tuohtua tuohon lafkaan. Kaikki tuotteet loppuu ennen kun ehdin kassalle, en pääse ruuhkan takia koko helvetin verkkokauppaan ja kun tilailin mekkoa ristiäisiä varten taannoin, sain sen väärän kokoisena JA väärän värisenä. Liikaa vaivaa, kerta kaikkiaan.

    Niinpä olen asioinut liikkeessä, niiden tympeiden venäläisasiakkaiden kanssa jonottaen ja palvelua penäten. Keskustassa käyn pari kertaa vuodessa, Henkkamaukassa viikottain ruokaostosten yhteydessä. Yleensä en jaksa jonottaa kolmen euron korvisten takia ja hylkään löytöni lähimpään paitapinoon.
    Aion vaihtaa vaatekauppaa. Heti kun vastaan tulee potentiaalinen ehdokas edullisine hintoineen ja perusvaatteineen.

    VastaaPoista
  3. Tätä mun äitikin aina kiroaa tilatessaan mun siskolle sieltä vaatteita. Mä olenkin jättäny ihan suosiolla väliin koko homman :)

    VastaaPoista
  4. Jotenkin oudolla tavalla on aika lohdullista kuulla etten ole ainoa jolla on mennyt kyseisen firman kanssa vähän myttyyn.

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!